V
vierailija
Vieras
No minusta ne tekee tuota muidenkin kanssa. Ei pelkästään populististen ajatusten kanssa. Mikä tuossa haastattelussa on sitten puolueellista? Luin tuon linkittämäsi pätkän vielä ajatuksella, ja mielestäni, jos lukijalla itsellään on jonkinlainen näkemys, niin silloin tuo voi joko puoltaa tai vastustaa mielipidettä sen mukaan.No mielestäni tuo lehtiartikkeli oli hyvä esimerkki. Juttu oli kaikkea muuta kuin neutraalisti kirjoitettu (seikka jota uutisjutuilta toivoisi).
Jo pelkästään normaaliin keskiverto-uutiseen verrattuna valtava suorien lainaisten määrä jutussa kertoo siitä, että toimittaja ei halua millään tavalla itse määrittyä asioiden kirjoittajaksi, vaan etäännyttää itsenstä asiasta.
Mutta parhaiten toimittajan asenne tulee tuosta haastattelusta ilmi, jonka senkin kokonaan julkaiseminen on outoa. Yleensä haastattelusta kerrotaan vain ne asiat, mitä saatu irti. Mutta tässä toimittaja-Tuomas on ilmeisesti omasta mielestään niin kovin nokkelasti osannut "pussittaa" haastateltavan, että on halunnut kirjoittaa koko jänkkäämisen auki.
Voihan tuossa nähdä esimerkiksi sellaisia juttuja, että onko nyt resursseja laittamassa oikeaan paikkaan, tai muuta sellaista.