Jos puheet sivuavat seksiä, annan yleinsä sellaisen kuvan, että mulla on pieni ja pehmeä muna ja, että seksi ei juuri kiinnosta. Toisaalta saatan joskus heittää sekaan jonkin kommentin, mikä voi antaa kuvan, että tiedän paljon seksistä ja saatan olla vähän pervo. Ulkoiselta olemukseltani olen useimpien tyylitietoisten naisten mieleen ja vartalo on pitkä, hoikka, lihaksikas ja kovakuntoinen. Rinnassa oleva sydämen muotoinen polttomerkkikin on harkittu yksityiskohta.
Satunnaissuhteita en ole vuosiin harrastanut ja niissä en voi sanoa olleeni hyvä, vaikka melkein kaikki uusintaa ovat halunneetkin. Satunnaissuhteissa seksiä rajoittaa se, että jos nainen ei kiinnosta tarpeeksi, minulla ei ole mitään tarvetta näyttää rakastajankykyjäni vaan seksi on vain sellaista masturbaatiota ilman käsiä. Toisaalta myös satunnassuhteiden tautipelko rajoittaa aika paljon.
Halutessani taidan olla kyllä aika hyvä rakastaja (ainakin vaimoni kanssa): Minulla ei juuri ole rajoitteita, mutta ei myöskään pakkomielteitä. Osaan kunnioittaa naisen tahtoa, mutta pystyn silti pitämään ohjat käsissäni. 90 % orgasmeista annan ihan oikeasti naimalla. Yleensä annan pari kolme orgasmia ja sitten keskityn itseeni, jonka päätteeksi laukean selälle ja tai mahalle, rinnalle ja naamalle. Tosaalta yhden samanaikaisen O:n pikapanot sisään laukeamisella ovat kanssa kivoja. Voin sanoa pitäväni naiseni 100% tyydytettynä ja hän ei ole koskaan suostunut valittamaan seksistä.
Seksuaalisuus on herkkä asia (biologisesti kelpoisuuden indikaattori) ja näiden retostelujen on syytä koputtaa puuta, vaikka ongelmia ei ole ollut, niitä voi tulla!!!
Fyysisen pohjan hyvään seksiin antaa hyvä fyysinen kunto ja tässä kohtaa on hyvä muistaa, että muna ei toimi isoilla lihaksilla, vaan sydämen on oltava vahva ja suonien kunnossa. Seksikäytöksen biologista ja kulttuurista pohjaa olisi myös varmasti ihan hyvä pohtia ja selvittää itselle, että mitä haluan ja miksi. Itse seksialoitteet kannattaa yrittää pitää sponttaaneina ja seksin aikana pitää antaa alitajunnan viedä. Seksiin kuuluu sellainen ""äijä"" -asenne, jossa näytetään sille naaraalle, että se on sulaa vahaa käsissä. Oikeasti lopullinen valta on sillä naaraalla ja koko peli on kuitenkin naaraan miellyttämistä ja itsensä arvon lisäämistä naaraan silmissä.