Ovatko minun tekemiseni toisarvoisia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tiinu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tiinu

Vieras
Hei kaikille,

Mulla on seuraavanlainen ongelma ja haluaisin kuulla mitä teillä muilla on kommentoitavaa tähän.. Muutimme poikaystäväni kanssa yhteen muutama kuukausi sitten. Ennen yhteenmuuttoamme tietysti keskustelimme raha-asioista ja tulevaisuuden suunnitelmistamme. Hän on hyväpalkkaisessa duunissa ja minä vielä opiskelija. Juttu on se, että teen päättötyötäni (joka vaatii paljon matkustelua ympäri Varsinais-Suomea tutkimuksen parissa), käyn vielä viimeisiä kurssejani, olen mukana kiireisessä projektissa ja olen perustamassa omaa yritystä opiskelukollegoideni kanssa.

Ennen yhteenmuuttoamme keskustelimme näistä ja sanoin, että nyt kun vielä opiskelen ja teen päättötyötä yms. yllämainittua, en ehdi tehdä töitä, vaan keskityn kyseisiin asioihin. Hän oli ehdottomasti samaa mieltä, että minun täytyy saada keskittyä oleelliseen, tienata ehtii myöhemminkin. Hän sanoi haluavansa (suorastaan vaati) maksaa noin 70% menoistamme, jotta saan keskittyä valmistumiseen yms, sillä hänellä ei kuitenkaan ole pikkurahan puutetta. En oikein innostunut asiasta, sillä en halua olla "maksettu nainen" :) No kuitenkin päädyimme tulokseen, jossa minä maksan 40% ja hän 60% yhteisistä kuluistamme, edelleen hän painotti että hänelle se ei ole ongelma, sillä minä pidän itseni kiireisenä muutenkin.

Minulla oli tunne tämän sopimuksen jälkeen, ettei se niin kivuttomasti toimi ja oikeassa olin. Viimeisen kuukauden aikana olen saanut kuulla kommentteja, kuinka minä olen päivät pitkät kotona (niin olen - työskentelen sieltä käsin, läppäri sylissä koko ajan) eikä mitään ole tehty asunnon hyväksi, kun hän tulee illalla kotiin. Huom. asunto ei ole koskaan ollut epäsiisti. Tänään sain kuulla jotain tyyliin, että kävisit töissä niinkuin normaalit ihmiset. ?? Minä en tosiaan ymmärrä, tästä aiheesta käytiin syväluotaava keskustelu muutama kuukausi sitten ja silloin oli eri ääni kellossa.

Lisäksi olen todella kyllästynyt kuulemaan isosta pepustani (olen kaikin puolin normaalimittainen). Minulla ei ole - ainakaan ennen ole ollut ongelmia itseni kanssa, mutta kyllä täytyy myöntää että harmittaa, kun avopuoliso -edes leikillään- sanoo tuollaisia. Lähinnä siinä yhteydessä, että "olet kotona koko päivän ja syöt." Tämä ei ole totta. Olen ollut paljon projektin, yrityksen, ja lopputyön pyörteissä ja tuollainen asenne tuo vaan lisää stressiä. En pysty keskittymään tekemisiini kun niitä ei mielestäni arvosteta. Ymmärrän toki hänenkin olevan kiireinen ja stressaantunut, mutta tarkoittaako se että minun tekemiset ovat toisarvoisia vaikka en tuokaan rahaa taloutemme?
 
Onpa tosi masentavaa.
Kysy häneltä, että miksi hän loukkaa, vaikka tietää tilanteesi.

Todennäköisesti hänellä on murheita töissä, mutta ei se oikeuta sinun mollaukseen.
 
Miesten puheista ei kannata olla moksiskaan. Olet vielä nuori nainen ja varmasti sinulla olisi vientiä. Ei sinun itsetuntoa helposti lytätä tyhmillä kommenteilla.

Onko mies ensimmäisessä parisuhteessaan. Millainen malli hänellä on kotoa.
Eikö vanha hokema ole, että mies kohtelee vaimoaan samalla tavalla kuin oma isä kohteli äitiä.

Meidän tapauksessa väite pitää 100 prosenttisesti paikkansa. Koin täysin saman kohtalon kuin edesmennyt anoppi.
 
Eihän tuo kivalta kuulosta. Teillä pitäisi olla meneillään kuherruskuukausi ja toisen arvostus huipussaan. Keskity opiskeluun, äläkä anna keskenkasvuisen miehesi häiritä sitä kohtuuttomasti. Tsemppiä!
 
Keskustele miehesi kanssa ja vetoa tehtyihin sopimuksiin: oliko jotain teidän sopimuksessanne mitä mies ei ymmärtänyt? Oletko ottanut puheeksi viime aikoina miehen käytöksen ja sen, miten paljon sinua loukkaa kotona vetelehtimisestä ja suuresta pepusta puhuminen? Kerro, miltä sinusta tuntuu, äläkä syyttele miestä. Käytä esimerkiksi sanoja "hämmentynyt", "peloissaan", ja avaudu miehellesi. Esim: "Olen peloissani siitä, mitä meille on tapahtumassa." Jos mies ei ota onkeensa, älä jää suhteeseen, jossa sinun elämäntyylisi ei ole miehen mielestä se oikea. Itsekunnioituksesi ei ainakaan lisäänny.
 
Kun mies alkaa puhumaan sinua loukkaavaan sävyyn, niin puutu siihen heti, jottei asia jää kaivertamaan. Jos mies puhuu pepustasi moittivaan sävyyn, niin sano heti, että olet itse tyytyväinen peppuusi ja naisella KUULUU olla muotoja. Jos hän moittii tekemättömyydestä, niin sano, että ei viitsitä riidellä asiasta, sillä olet tehnyt työtä kotona.

Voi olla, että mies on halunnut olla ritarillinen ja mahdollistaa opiskelusi, mutta voi myös olla, että hän on jollakin tavoin sinulle kateellinen (saat opiskella, sinun ei tarvitse mennä töihin 5 aamua viikossa), sillä HÄNEN kulujaan ei kukaan ulkopuolinen maksa ja häntä saattaa harmittaa oma työ, jonka ongelmia hän kiukuttelee sinulle tiedostamattaan. Hän saattaa järjellä ajatellen hyväksyä asian, mutta alitajuntaisesti hän ei olekaan ihan sinut asian kanssa.

Voit sanoa myös jotain sen tyyppistä, että: Mä rakastan sua enkä halua riidellä tästä asiasta. Teen kovasti töitä opiskelun eteen, jotta valmistuisin mahdollisimman pian. Arvostan kovasti, että maksat ison osan kuluista, mutta mulle on ihan mielettömän tärkeää, että sä hyväksyt ja arvostat mun opiskelua. Mäkin arvostan sun työtä ja sun panosta tämän meidän pienen talouden eteen. Jos sua joku asia harmittaa, niin sano, mutta eihän kiukutella turhasta, eihän. Mehän ollaan sovittu jo nämä asiat, mutta harmittaako sua joku asia tai kaduttaako sua, että me muutettiin yhteen? Musta ainakin on tosi ihanaa asua sun kanssa, mutta mä en halua tapella koko aikaa, kun siitä tulee niin paha mieli. jne jne.

Huutamalla ja raivoamalla vain asiat pahenevat. Parisuhteen kulmakiviä ovat keskustelukyky vaikeistakin asioista ja molemminpuolinen kunnioitus/arvostus rakkauden lisäksi.

Muistathan myös itse antaa miehelle hänen tarvitsemaansa arvostusta? Kiitollisuudenvelassa ei tarvitse olla, mutta rakkautta ja arvostusta kannattaa osoittaa.
 
Kiitos fiksuista vastauksista, mielestäni Jen kirjoitit asiaa! Kiva saada tsemppausta, vaikka netin keskustelupalstalla. Avopuolisoni on mitä hellin ja huomioonottavaisin mies suurimman osan ajasta ja nuo sanomiset ovat tiukkojen ja stressaavien päivien jälkeisiä kommentteja, sekä yleensä puolileikillä sanottuja. Ja varmasti on totta mitä edellinen sanoi: häntä jollain tavalla harmittaa mennä stressaavaan työhön joka aamu jolloin itse jään vielä hetkeksi sänkyyn köllimään tai lähden aamulenkille.

Toisaalta olen senkin pannut merkille, että mies on huomannut minun loukkaantumiseni ja sitten alkanut ottaa vaivihkaa sanomisiaan takaisin, tyyliin; voi vitsi sulla on kiinteä kaunis peppu kun olet alkanut käymään spinningissä, heti on huomattavia tuloksia tai kehuu kauniiksi ja fiksuksi. Nämä ovat taas tietysti kiva kuulla, mutta yleensä hän sanoo ne kun tietää että olen poissa tolaltani. Kai hän on silloin ymmärtänyt menneensä liian pitkälle, ja sen sijaan että ottaisi asian suoranaisesti puheeksi, hän alkaakin kehua minua. Hmm.

Taidan tässä vaivihkaa ottaa asian keskustelun alle ja kertoa että tältä minusta tuntuu, kai ymmärrät mitä tarkoitan. Vastavuoroisesti yritän ymmärtää häntä. Riidellä en halua, asiat eivät sillä selviä. Voin kirjoitella myöhemmin kuinka kävi.. nyt tulevana viikonloppuna meillä on pieni rentoutusmatka jolloin en tiedä onko järkevää puhua asiasta jos muuten menee reissu kivasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiinu:
Hei kaikille,

Mulla on seuraavanlainen ongelma ja haluaisin kuulla mitä teillä muilla on kommentoitavaa tähän.. Muutimme poikaystäväni kanssa yhteen muutama kuukausi sitten. Ennen yhteenmuuttoamme tietysti keskustelimme raha-asioista ja tulevaisuuden suunnitelmistamme. Hän on hyväpalkkaisessa duunissa ja minä vielä opiskelija. Juttu on se, että teen päättötyötäni (joka vaatii paljon matkustelua ympäri Varsinais-Suomea tutkimuksen parissa), käyn vielä viimeisiä kurssejani, olen mukana kiireisessä projektissa ja olen perustamassa omaa yritystä opiskelukollegoideni kanssa.

Ennen yhteenmuuttoamme keskustelimme näistä ja sanoin, että nyt kun vielä opiskelen ja teen päättötyötä yms. yllämainittua, en ehdi tehdä töitä, vaan keskityn kyseisiin asioihin. Hän oli ehdottomasti samaa mieltä, että minun täytyy saada keskittyä oleelliseen, tienata ehtii myöhemminkin. Hän sanoi haluavansa (suorastaan vaati) maksaa noin 70% menoistamme, jotta saan keskittyä valmistumiseen yms, sillä hänellä ei kuitenkaan ole pikkurahan puutetta. En oikein innostunut asiasta, sillä en halua olla "maksettu nainen" :) No kuitenkin päädyimme tulokseen, jossa minä maksan 40% ja hän 60% yhteisistä kuluistamme, edelleen hän painotti että hänelle se ei ole ongelma, sillä minä pidän itseni kiireisenä muutenkin.

Minulla oli tunne tämän sopimuksen jälkeen, ettei se niin kivuttomasti toimi ja oikeassa olin. Viimeisen kuukauden aikana olen saanut kuulla kommentteja, kuinka minä olen päivät pitkät kotona (niin olen - työskentelen sieltä käsin, läppäri sylissä koko ajan) eikä mitään ole tehty asunnon hyväksi, kun hän tulee illalla kotiin. Huom. asunto ei ole koskaan ollut epäsiisti. Tänään sain kuulla jotain tyyliin, että kävisit töissä niinkuin normaalit ihmiset. ?? Minä en tosiaan ymmärrä, tästä aiheesta käytiin syväluotaava keskustelu muutama kuukausi sitten ja silloin oli eri ääni kellossa.

Lisäksi olen todella kyllästynyt kuulemaan isosta pepustani (olen kaikin puolin normaalimittainen). Minulla ei ole - ainakaan ennen ole ollut ongelmia itseni kanssa, mutta kyllä täytyy myöntää että harmittaa, kun avopuoliso -edes leikillään- sanoo tuollaisia. Lähinnä siinä yhteydessä, että "olet kotona koko päivän ja syöt." Tämä ei ole totta. Olen ollut paljon projektin, yrityksen, ja lopputyön pyörteissä ja tuollainen asenne tuo vaan lisää stressiä. En pysty keskittymään tekemisiini kun niitä ei mielestäni arvosteta. Ymmärrän toki hänenkin olevan kiireinen ja stressaantunut, mutta tarkoittaako se että minun tekemiset ovat toisarvoisia vaikka en tuokaan rahaa taloutemme?

 
Voi kurja, pahalta kuulostaa. Ehkä asiat voi vielä korjata, jos pistät heti kovan kovaa vastaan. Mutta itse olen kantapään kautta oppinut, että toista ei tosiaankaan voi muuttaa, ja jotkut ihmiset ovat hankalia tietyllä tavalla koko ikänsä.

Minulla on vähän sama juttu nimittäin, varakkaampi mies, joka on aina vähän vähätellyt minua. Hän on tosin hiukan parantanut tapojaan vuosien saatossa, mutta ikuinen katkeruus on kuitenkin jäänyt kaihertamaan...
 
Me teimme yhteisestä sopimuksesta niin että mies maksoi vuokran koska oli töissä ja itse opiskelin vielä vuoden.Kun päätinkin valmistumisen jälkeen hankkia vielä amk-tutkinnon ja aloitin maksamaan silti puolet vuokrasta niin saan kuulla olevani elätti,miksi en menny töihin ym...Mun mielestä hyvä ammatti pitää nuorena hankkia varsinkin kun mulla on tavoitteet aika korkealla.Hänen mielestään olisi parempi olla vain duunari kunhan on töissä.Enempää en jaksa,omaa asuntoa etsin.Kunpa en olisi ikinä muuttanu tollaisen tyrannin kanssa asumaan :(
 
Vitsit, kyllä taas alkoi harmittaa. Olen taas viime päivinä saanut vihjailuja, kuinka (taas puolileikillä tosin, mutta silti) avopuolisoni maksaa kaiken ja minä en mitään. Hassua on se, että viikonlopun reissulla tarjouduin maksamaan jokaisen ravintolalaskun ja koko porukan drinkkilaskut, jolloin mies sanoi etää ehei sinun tuollaisia tarvitse maksaa. Menimme myös syömään muutama päivä sitten erittäin kalliiseen ravintolaan (tämä oli minulle synttäriylläri) ja kuitenkin myöhemmin saan kuulla kuinka kallis tyttöystävä olen ja hän on vaan se maksaja. Taas oletettavasti leikillään, en oikein tiedä.

Hän haluaisi ostaa minulle syntymäpäivälahjaksi uudet kengät, kun vanhat talvisaapikkaat natisee liitoksissaan. Vaikka tämä ostosreissu on jo sovittu ensi viikolle, aion kieltäytyä kunniasta ja sanoa että kuljen vaikka mieluummin vanhoilla kengillä kuin otan vastaan hänen rahojaan. Tämä on vain niin ristiriitaista, että itse monesti tarjoudun maksamaan meidät kummatkin tai koko porukan laskun (jos ollaan sellaisella liikkeellä), silti paikan päällä maksuni ei kelpaa ja sitten kotona myöhemmin huomautellaan.

Ja eilinen juttu vaivaa minua.... poikaystävä lähti työmatkalle ja olin saattamassa häntä juna-asemalle, hän näki kultasepänliikkeen mainoksen ja sanoi että: kulta. Sanoin siihen että niin sellainen sinä olet minulle. Hän vastasi että hyvä ettei siinä sitten lukenut raha.
??

Kun hän tulee takaisin työmatkalta, minun täytyy nostaa katti pöydälle ja sanoa, että okei minulla ei ole missään vaiheessa ollut mitään sitä vastaan että kaikki menot maksetaan puoliksi, hän sitä vaati. En myöskään halua hänen ostavan minulle enää mitään, kun jopa synttäri-illallisesta (josta siis en etukäteen tiennyt) piti jälkeenpäin huomauttaa. Kuljen mieluusti vanhoissa kengissa, kuin uusissa hänen ostamissaan, jos en saa nauttia niistä huomautuksien lomassa....

Mitä ihmettä tästäkin voi tulla??
 
Toi kuulostaa tosi pahalta. Jotkut miehet vaan ilmeisesti on sellaisia, että ajattelevat että mitä tahansa kommenttia voi heittää omasta avokista/vaimosta, koska sillä ei ole väliä vaikka toinen saattaisikin pahoittaa mielensä. Mä olen ollut saman miehen kanssa kymmenen vuotta joista kolme naimisissa. Mulla on parempi palkka kuin miehelläni, maksan 70 % meidän asuntolainasta ja muutenkin koko tili menee aina yhteisiin laskuihin ja muihin menoihin. SILTI saan kuulla, että hänen rahat menee aina kaikki meihin, ja mä kulutan kaikki rahani itseeni. Samoin vaikka teen pidempää päivää kuin mieheni, saan kuulla kuinka en koskaa tee kotona mitään (siivoan aina yksin) tai jos teen niin se tekeminen on jotenkin mulle helpompaa kuin miehelle.

Suosittelen, ap, että nostat asap kissan pöydälle ja yksinkertaisesti ilmoitat miehellesi, että tuollaista et kuuntele enää hetkeäkään. Et yhtä ainutta kertaa enää. Muuten tuollaisesta tulee helposti tapa, ja miehesi tottuu puhumaan sinulle alentavasti ja halventavasti eikä lopulta enää näe siinä mitään outoa. Nyt voit ehkä vielä vaikuttaa asiaan. Mulla se on jo myöhäistä:-(
 
Pakkoko tuollaisten ikävien ilkimysten kanssa on elää?

En ikinä suostuisi. Yrittäjiä on kyllä ollut, mutta otin opikseni erehdyksistä. Ilkeily on ehdottomasti kiellettyä ja turhaa! Ja sen voin sanoa, että mies parani vaihtamalla. Muu ei auttanutkaan, yritetty on todella. Suhteen alku on yleensä onnellisinta aikaa. Minun näkemykseni on, että väkivalta - henkinen ja fyysinen - pahenee vähitellen eikä lopu.

Älkää ihmeessä pilatko elämäänne jonkun ilkimyksen takia. Kissa pöydälle äkkiä! Ja jos ei se tai terapia tms. auta ilkeyteen ja toisen alentamiseen, niin äkkiä pakoon ennen kuin on liian myöhäistä! Elämä on liian lyhyt elää huonossa seurassa ja muitakin vaihtoehtoja on. Nuoria olette kuitenkin ja koko elämä edessä. Järki käteen, jookos?

 

Similar threads

Yhteistyössä