F
Fleur de la Cour
Vieras
Minä tässä viimeiset neljä päivää luulin, että meillä olis ihmeen kautta tapahtunut sellaista joka aiheuttais menkkojen puuttumisen, mutta viime yönä ne saapuivatkin rytinällä paikalle, missä sitten lienevät luuranneensa. No kuitenkin ehdin jo neljän päivän aikana miettimään asioita kauhulla, miten ihmeessä mun tilanteessa jaksais tehdä töitä, olen just sopinut lomia, toivonut lomia, hakenut vakipaikkaa, tarjoutunut tekemään enemmän yövuoroja kuin muut. Miten ihmeessä olis varaa tehdä samoja asioita kuin nyt tekee, remonttia, harrastuksia, ulkomaanmatkoja ja miten vois tehdä enää niitä ulkomaan matkoja. Ajattelin jopa niin pitkälle miten haitallista eläkkeen kannalta on lisääntyä ja mun kunnallispoliittisen uran. Miten kroppa kestää, miten saa lihakset takaisin kuntoon, miten käy seksielämän, pitääkö vaihtaa auto..jne. jne. Enkä edes tiedä miks mietin tollaisia. Ja silti mua hellytti kotiliedessä olevan vauvanutun kuva ja sitten mietin, että kuinka vanha mä olen, kohta on munasolutkin jo kelvottomia.. Aloin sit oikeen miettiä, että miten mä suhtauduin asioihin 9 vuotta sitten. Mulle ei tullu kertaakaan mieleen, etteikö ehtis enää joskus. Mua ei huolettanut vaikkei ollut taloudellista turvaa, autoista ja tavaroista ei osannut haaveillakaan. Ulkomaanmatkoihin ei ollu muutenkaan varaa.. Miten käsittämättömän naivi sitä voikaan olla parikymppisenä ja silti ehkä kuitenkin on siinä vaiheessa mitä parhain äiti. Nyt mä pohdin rankasti olisko minusta edes äidiksi, vaikka jokin kumma draivi sisällä pakottaa haluamaan asiaa.