Pääsettekö harrastamaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Voimat loppuu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Voimat loppuu

Vieras
Eli kuinka usein viikossa pääsette harrastamaan? Kuka hoitaa lapsianne silloin? Osallistuuko isovanhemmat hoitoon?

Mä olen ihan masiksessa kun en ikinä pääse kotoa mihinkään, kolme lasta, mies paljon töissä, joskus pitkin hampain suostuu katsomaan muksuja että pääsen lenkille. Miehen vanhemmat asuu lähellä mutta eivät ole ikinä hoitaneet lapsia. Kerran kysyimme että olisimme päässeet miehen kanssa kaksin johonkin mutta eivät kuulema pärjää lasten kanssa. Ei sitten olla kysytty toiste. (Miehellä kaksi sisarta myös)

Kai se on vaan jaksettava. Harmi kun omat vanhempani toisella puolella suomea, katsovat lapsenlapsiaan aina mielellään kun käymme heillä :)
 
Meillä myös 3 lasta ja mies y-yrittäjä eli suurin piirtein jatkuvasti töissä.
Kyllä mä lenkkeilen ja jumppaan,isommat lapset joko pyöräilee,tai vanhin jää kotia ja nuorimmat mukaan.2-vuotiasta työnnän rattaissa.
Laihduttanut olen kaiken kaikkiaan 12kg,nyt kokoa 36 :)
Tällä halusin vaan sanoa että kyllä sitä vauhtia saa vaikka lapset on mukana.
 
sama vika täällä. mies on paljon poissa, eikä lastenhoito järjesty, joten en pääse ikinä mihinkään. En harrasta mitään, paitsi ihan kotona tai lasdten kanssa tehtäviä asioita. Lapsia kaksi, alle kouluikäisiä.

Mitään ystävärengastakaan ei ole, pari kaveria, mutta en viitsi viedä kummallekaan.

Olen asennoitunut tilanteeseen.
 
harrastamaan :) Mä olen kai itsekin syyllinen siihen etten pääse mihinkään kun mieskin aina niin väsynyt ja en viitsis kuormittaa enempää. Ehkä sitä vaan jaksais paremmin jos joskus vois tehdä muutakin kuin 24/7 kotona... Onneksi pääsen osa-aikatöihin pian.
 
2-3 kertaa viikossa käyn jumpassa.

Jumppapaikassa jossa käyn on kolme kertaa viikossa lastenhoitaja paikalla.
Jätän lapsen lapsiparkkiin ja jumppailen ja sitten mennään kotiin.

Kaikissa jumppapaikoissa ei tällaista ole, mutta onneksi kaupungistamme tälläinen löytyi.
Motivuksessa käyn
 
Juu, en :(. Mies on säännöllisen epäsäännöllisessä hommassa, joten on pikkasen hankala lähteä yhtään mihinkään, ainakaan vielä kun lapset ovat pieniä. Miehen äiti asuu tuossa nurkilla mutta sieltä päin ei apuja heru... Nyt tietty tilanne tovin on eri, kun mies on pakosti kotona, pääsen jopa kunnollisille lenkeille mutta kohtapa sekin lysti loppuu...
 
Pari kertaa viikossa. Olen yh eikä mulla ole sukulaisia täälläpäin, mutta käyn harrastamassa aamulla kun olen vienyt lapsen hoitoon ja ennenkuin menen itse kouluun.
 
Joo. Mutta en toki joka päivä - täytyyhän tuon miehenkin päästä harrastamaan. Harrastusten vuoksi ei isovanhempia pyydetä lastenvahdiksi, vaan vain silloin jos yhdessä ollaan menossa jonnekin.

Ei ole isovanhempienkaan näkökulmasta aina helppoa yhtäkkiä saada laumaa kakaroita niskoilleen - tai edes yhtäkään. Siihen pitää totuttautua pienin askelin. Esim meillä appiukko ja anoppi tulevat silloin meille ja pidämme hoitoajan pienenä. En minäkään ottaisi vastaan "tuntemattomia" mukuloita tosta noin vaan harjoittelematta...

Niin ja kyllä minäkin arvostan miehen harrastusta niin, että en ota työmatkoja ensisijaisesti hänen harrastuspäivällensä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mites jos mies on aina töissä, niin miten lapset ottaa sen? Tuleeko isän sitten oltua lastensa kanssa lainkaan?

Illalla sit leikkii.

No eikö mitään harrastuksia voi sitten olla silloin iltaisin?

Ei sellasen 12-14h työpäivän jälkeen paljo huvita harrastella.
Tai no juu,punnertelee ym.kotosalla.


 
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mites jos mies on aina töissä, niin miten lapset ottaa sen? Tuleeko isän sitten oltua lastensa kanssa lainkaan?

Illalla sit leikkii.

No eikö mitään harrastuksia voi sitten olla silloin iltaisin?

Ei sellasen 12-14h työpäivän jälkeen paljo huvita harrastella.
Tai no juu,punnertelee ym.kotosalla.

Siis tarkoitin, että nainen voisi silloin harrastaa, jos mies kerran on kotona silloin.
 
Vuoden alusta oon käyny säännöllisesti harrastamassa+lisäkäynnit. Sillon ilmotin ukolle että saa luvan hoidella ja mä meen. Siihen asti olin aikalaillla pojan kanssa. Isovanhemmat asuu kaukana/ei enää jaksa tuon perässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mites jos mies on aina töissä, niin miten lapset ottaa sen? Tuleeko isän sitten oltua lastensa kanssa lainkaan?

Illalla sit leikkii.

No eikö mitään harrastuksia voi sitten olla silloin iltaisin?

Ei sellasen 12-14h työpäivän jälkeen paljo huvita harrastella.
Tai no juu,punnertelee ym.kotosalla.

Siis tarkoitin, että nainen voisi silloin harrastaa, jos mies kerran on kotona silloin.


Ai juu,ymmärsin väärin.En mä enää illalla viiti 7-9 jälkeen lenkille lähteä.
Sen vähän ajan mitä mies kotona ni haluun kans ite olla :)
Eikä mulla ole mitään sitä vastaan että lapset mukana lenkillä,päinvastoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Ai juu,ymmärsin väärin.En mä enää illalla viiti 7-9 jälkeen lenkille lähteä.
Sen vähän ajan mitä mies kotona ni haluun kans ite olla :)
Eikä mulla ole mitään sitä vastaan että lapset mukana lenkillä,päinvastoin.

Nii, kyllä se lapsillekin hyväksi on. Mun mielestä pääasia, et jotenkin pääsee jotain tekemään.
 
kovin ootte yksityisyritteliästä porukkaa... Missä naapuriapu?! Että jos on muksuja sulla ja mulla, niin katottais vuoroon molempien perään, muksut viihtyis ja vapausasteita tulis miljoonasti lisää... Onko tuo nyt sitä väärää ylpeyttä, vai arkuutta vain? Meinaan, kuka tuossa tilanteessa voittaa siitä, että äitee on vuosia pallo jalassa? Ei kukaan, etenkään ne lapset?!?
 
periaattessa pääsen millon vaan, käytännössä käyn salilla/jumpassa 2-3x/vko siihen menee 2tuntia kerralla matkoineen. Usein käyn vielä kerran viikossa kaverilla, syömässä tms. Mies sitten on 1-2x/vko jossain harrastuksessa, sillä menee yleensä useampi tunti kun lähtee.
 
Olen päässyt kautta aikojen harrastamaan halutessani. Joskus lapset ovat roikkuneet mukana kokouksissa (harrastan myös yleishyödyllisiä yhdistyksiä), yleensä ne ovat olleet isällään tai nyt iltatähteä hoitaa paljon isot veljet.

Kokouspäiviä on 1-2 kuukaudessa, lisäksi kaikenlaisia tapahtumia ja muita. Moneen harrastukseeni kyllä olen raijannut lapsia mukanani, sillä kirjasto, taidenäyttelyt ja valikoidusti teatteri/elokuvat sopivat sekä minulle että lapsille.

Monet harrastukseni ovat kotona nyhjäys -harrastuksia, kuten lukeminen, kirjoittaminen ja leipominen. Totta kai lukupiiri ja kirjoitusryhmät silloin tällöin vievät poiskin kotoa.
 

Yhteistyössä