S
se petetty
Vieras
Mun mies petti mua 2,5 vuotta sitten. Olimme juuri saaneet esikoisemme, vuosien lapsettomuuden ja hoitojen jälkeen.
Mies oli aloittanut tekstarin vaihdon erään naisen kanssa, pikkutuhmaa juttua. Eräänä iltana saatuivat baarille samaan aikaan ja nainen vei miehen kotiinsa. Mies oli aika pian tullut järkiinsä ja peruuntui, soitti mulle kun oli vielä laittamassa kenkiä jalkaansa tuulikkaapissa. Sinä yönä koko tarina tuli mun tietoon. Olen varna että tiedän kaiken tuosta tapahtumasarjasta.
Tottakai loukkaannuin, petyin, ahdistuin. Ero pyöri mielessä ja välillä mieskin kallistui siihen ajatukseen.
Tapahtuma on käyty läpi moneen kertaan ja tänä päivänä huomaan etten enää edes meinaa muistaa koko asiaa.
Tavallaan tuo asia muutti elämämme paremmaksi. Ne syyt jotka jotivat tuohon, selvitettiin vihdoinkin. Ja kyllä, tässä tapauksessa voidaan puhua että ajoin itse miehen tuohon tilanteeseen. Tiesin sen jo silloin ja muistan sen vielä tänäkin päivänä.
Vaikka ymmärrän hyvinkin miksi näin pääsi käymään, tuntuu se silti pahalle. Ei enää kuitenkaan. Osaan pitää sitä asiaa jo sellaisena käännekohtana joka auttoi meidät tähän pisteeseen.
Meillä on nyt toinenkin lapsi. Elämä jatkuu, olemme onnellisia.
Mies oppi puhumaan asioistaan jo vähän paremmin, minäkin opin ottamaan hänet huomioon. En enää sulje häntä pois kun asiat painaa mieltä. Otin itseäni niskasta kiinni ja pistin itseni ja elämäni kuntoon, nyt en voi enää valittaa saamattomuuttani eikä tarvitse hävetä itseään. Kun omat asiat on kunnossa, voi toiseen keskittyä aivan eri tavalla.
Onhan se ikävää että jotain tälläistä pitää tapahtua ennen kuin silmät aukeaa. Pettäminen on kuitenkin aika yleistä, ja täälläkin palstalla siitä paljon puhutaan. Tulen väkisinkin kuvitelleeksi aina kun luen jonkun kertovan epäilyksiä pettämisestä että onkohan nainen samanlainen kuin minä, ja mies kuin mieheni. Ehkä oman kokemukseni kautta luulen että vikaa täytyy olla molemmissa, eihän aidosti onnellinen petä?
Mutta tiedän että onnen voi rakentaa uudestaan. Töitä se vaatii hemmetisti mutta kyllä se onnistuu. Toista voi rakastaa paljon mutta olla silti pettynyt. Ja elämässä tulee vaiheita milloin on itsekkin hukassa, tuore äitiys, ikäkriisi, läheisen menetys yms.
Itse pidän tärkeimpänä oppina sitä että toista ei voi odotuttaa loputtomiin. Ei kaikki muut asiat saa mennä puolison edelle.
Vaalikaa niitä liittojanne! Hyväkin liitto voi kaatua tyhmiin asioihin... ihan turhaan.
Mies oli aloittanut tekstarin vaihdon erään naisen kanssa, pikkutuhmaa juttua. Eräänä iltana saatuivat baarille samaan aikaan ja nainen vei miehen kotiinsa. Mies oli aika pian tullut järkiinsä ja peruuntui, soitti mulle kun oli vielä laittamassa kenkiä jalkaansa tuulikkaapissa. Sinä yönä koko tarina tuli mun tietoon. Olen varna että tiedän kaiken tuosta tapahtumasarjasta.
Tottakai loukkaannuin, petyin, ahdistuin. Ero pyöri mielessä ja välillä mieskin kallistui siihen ajatukseen.
Tapahtuma on käyty läpi moneen kertaan ja tänä päivänä huomaan etten enää edes meinaa muistaa koko asiaa.
Tavallaan tuo asia muutti elämämme paremmaksi. Ne syyt jotka jotivat tuohon, selvitettiin vihdoinkin. Ja kyllä, tässä tapauksessa voidaan puhua että ajoin itse miehen tuohon tilanteeseen. Tiesin sen jo silloin ja muistan sen vielä tänäkin päivänä.
Vaikka ymmärrän hyvinkin miksi näin pääsi käymään, tuntuu se silti pahalle. Ei enää kuitenkaan. Osaan pitää sitä asiaa jo sellaisena käännekohtana joka auttoi meidät tähän pisteeseen.
Meillä on nyt toinenkin lapsi. Elämä jatkuu, olemme onnellisia.
Mies oppi puhumaan asioistaan jo vähän paremmin, minäkin opin ottamaan hänet huomioon. En enää sulje häntä pois kun asiat painaa mieltä. Otin itseäni niskasta kiinni ja pistin itseni ja elämäni kuntoon, nyt en voi enää valittaa saamattomuuttani eikä tarvitse hävetä itseään. Kun omat asiat on kunnossa, voi toiseen keskittyä aivan eri tavalla.
Onhan se ikävää että jotain tälläistä pitää tapahtua ennen kuin silmät aukeaa. Pettäminen on kuitenkin aika yleistä, ja täälläkin palstalla siitä paljon puhutaan. Tulen väkisinkin kuvitelleeksi aina kun luen jonkun kertovan epäilyksiä pettämisestä että onkohan nainen samanlainen kuin minä, ja mies kuin mieheni. Ehkä oman kokemukseni kautta luulen että vikaa täytyy olla molemmissa, eihän aidosti onnellinen petä?
Mutta tiedän että onnen voi rakentaa uudestaan. Töitä se vaatii hemmetisti mutta kyllä se onnistuu. Toista voi rakastaa paljon mutta olla silti pettynyt. Ja elämässä tulee vaiheita milloin on itsekkin hukassa, tuore äitiys, ikäkriisi, läheisen menetys yms.
Itse pidän tärkeimpänä oppina sitä että toista ei voi odotuttaa loputtomiin. Ei kaikki muut asiat saa mennä puolison edelle.
Vaalikaa niitä liittojanne! Hyväkin liitto voi kaatua tyhmiin asioihin... ihan turhaan.
