Päättynyt suhde ja merkkipäivät...

[Eroamisen vaikeus]

Erottiin pitkällisten keskusteluiden jälkeen viime kesänä kahden vuoden kituutuksen jälkeen. Suhde kesti kaikenkaikkiaan vähän reilun 10 vuotta.

Exällä oli uusi nainen kuukausi eron jälkeen ja ovat edelleen yhdessä. Minä olen ollut yksin koko tämän ajan ja työstänyt eroa.

Syksyllä oli meidän vuosipäivä, koko päivän kurkkua raastoi ja kuristi miten ex on uuden naisensa kanssa ja minä mietin jotain helvetin vuosipäivää yksin kotona.
Mulla oli synttärit marraskuussa, ekat ilman exää kymmeneen vuoteen.
Joulu oli todella yksinäinen, ontto ja tunnemyrskyisä kun olin yksin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Joulun jälkeen alkoi helpottaa, aloin elää uudestaan, kävin ystävien kanssa viihteellä, syömässä, elokuvissa, aloin nauttia yksinäisyydestä ja omasta seurastani, aloin käydä lenkillä, piristyin ja elämä alkoi hymyillä. Alkoi tuntua, että ehkä mä selviän tästä

Mutta tänään on exän syntymäpäivä ja kaikki mun/meidän kaverit on menossa sinne bileisiin (meillä siis yhteiset ystävät hyvin pitkälti, pariskuntia, lapsuudenystäviä jne kun samalta paikkakunnalta ollaan.)
Mulla olisi myös vapaailta, mutta ei ketään kuka lähtisi mun kanssa minnekään kun kaikki menee exän bileisiin tai sit on töissä tai perheidensä parissa..
Jotenkin valahdin taas ihan pohjalle ja tuntuu pahalta ajatella miten se uusi nainen siellä järjestelee juhlia kuten minä ennen, miten kaikilla on hauskaa illalla, minä vain puutun..... En osaa selittää..

Koska tää helvettisoikoon helpottaa??!!! Tuntuu että aina tulee jotain mikä romahduttaa takasin sinne pohjalle vaikka olis kuinka tekemistä ja menemistä ja helppoa ja valoisaa. Mä en jaksa tätä!!!

 

[Ideaa]

Kaksi vuotta on yleinen kestoaika niin eron kuin kuolemankin kanssa.

Mene vaikka teatteriin tai katso komediaa nauhalta kivan napostelun kera.

Tsemppiä päivään!

 

[grwrgw]

tsemppiä kyllä se vielä helpottaa...mun täytyy tunnustaa, että vaikka mulla yhtä pitkä ex suhde taustalla kuin sulla niin mä en edes muista milloin exällä on syntymäpäivät... Hääpäivän muistan kun se sattui olemaan yleinen juhlapäivä muutoinkin..mutta just tajusin, että empä ole tainnut ajatella sitäkään koskaan sinä kyseisenä päivänä vaan se on mulle ihan tavallinen juhlapäivä.

sen verran toki suosittelen sulle, että yrittäisit saada myös ystäviä ja elämää sieltä entisen tuttavapiirin ulkopuolelta, tällöin yhtymäkohtia siihen entiseen elämään on vähemmän ja se ei muistuttele niin usein itsestään.

 

[Eroamisen vaikeus]

Mulla on kyllä ystäviä myös "yhteisen piirin" ulkopuolelta, mutta ovat perheellisiä ja suurinosa vuorotyössä. Tänäänkin 5 heistä menossa yövuoroihin ja muutamat ovat ihan kotosalla perheidensä parissa, olen kyllä kysellyt kaikki läpi...

Tuntuu, että olen jotenkin ulkopuolinen omassa elämässäni... Todella vaikea hetki nyt jotenkin menossa...
Taidan hakea pullon punaviiniä ja paketin aurajuustoa, vuokrata leffan, lämmittää saunan ja ennen tätä kaikkea käydä kunnon lenkillä. Harmi vaan kun jokaisessa toiminnossa tää oma pääkoppa kulkee mukana enkä pääse sen tuottamista ajatuksista eroon. Yritän kyllä!

Kiitos tsempeistä! <3

 

[ok]

Sä pärjäät hyvin. Anna itsellesi aikaa.

 

[Eroamisen vaikeus]

Kävin kaverin kanssa pitkällä lenkillä järvenjäällä, ihana ilma ja asioista puhuminen tuuletti kivasti pääkoppaa. Mutta antoi vain hetkellisen helpotuksen. Olen ollut nyt noin tunnin kotona ja taas jotenkin vajosin johonkin lamaannukseen kun ei ole seuraa vaan joudun olemaan itseni kanssa... Nyt tuntuu ettei olisi hyvä olla yksin, mutta toisaalta ajattelen että nämä tunteet on käytävä läpi ja asiat ajateltava... On vaan niin epäreilu olo kun toinen tostavaan siirtyi eteenpäin elämässään ja minä täällä edelleen ajoittain ryven ikävässä ja eroa tehden henkisesti. Masentaa. Onko kohtalotovereita...?

 

[Neljän Äiti]

Kuinka kauan erosta?
Minullakin kesti aika kauan toipua erosta, useita vuosia. Meilläkin sellainen tilanne, että uusi nainen kuvioissa miehellä, tosin jo ennen eroa.

Minulla ystäviä ei oikeastaan ollenkaan, olin lasten kanssa paljon kotona.
Tuntui tosi kurjalta, kun useat bileet jotka olivat olleet aiemmin meillä, järjestettiin tarkoituksella sellaisella viikonlopulla kun lapset minun kanssani, jotta ex pääsi niihin uutensa kanssa.
Mutta lohdutuksena, kyllä kaikesta toipuu.
Itse kävin ihan itsekseni paljon lavoilla tanssimassa, sieltä löytyi aina juttuseuraa ja ihanaa musiikkia ja läheisyyttäkin, selvinpäin tietysti.

 

["Heluna"]

Kävin kaverin kanssa pitkällä lenkillä järvenjäällä, ihana ilma ja asioista puhuminen tuuletti kivasti pääkoppaa. Mutta antoi vain hetkellisen helpotuksen. Olen ollut nyt noin tunnin kotona ja taas jotenkin vajosin johonkin lamaannukseen kun ei ole seuraa vaan joudun olemaan itseni kanssa... Nyt tuntuu ettei olisi hyvä olla yksin, mutta toisaalta ajattelen että nämä tunteet on käytävä läpi ja asiat ajateltava... On vaan niin epäreilu olo kun toinen tostavaan siirtyi eteenpäin elämässään ja minä täällä edelleen ajoittain ryven ikävässä ja eroa tehden henkisesti. Masentaa. Onko kohtalotovereita...?

samoja fiiliksiä..tää virpomispäivä on oikeastaan eka tällänen "juhla/erikoispäivä" jonka mies viettää omassa asunnossaan(yksin,tai jos eilen pokas naisen baarista niin kaksin naisen kanssa), ja mä suunnittelen lasten virpomaan vientiä yksin :'(

paskimmalta tuntuu se että mulla ja miehellä ei ikinä ollut kahden keskistä aikaa ja kun mies alkaa seurustelee uuden naisen kanssa niin niillähän on ruhtinaallisesti aikaa kahdestaan,sitä aikaa mitä mulla ja miehellä ei koskaan ollut! mikä oli varmaan yks syy suhteemme näivettymiseen! Ei ollut miestä ja naista vaan lapset lapset lapset lapset.

vitun reilua että joku toinen saa miehen kanssa kahdenkeskistä aikkaa ja kaikki yhteiset vuotemme mä vain haaveilin kahdenskeskisestä ajasta!(niin kun itsekkäitä mummoja/pappoja/kummeja ei paljoo kiinnostanu)

 

["hep"]

[QUOTE="Heluna";28240458]

vitun reilua että joku toinen saa miehen kanssa kahdenkeskistä aikkaa ja kaikki yhteiset vuotemme mä vain haaveilin kahdenskeskisestä ajasta!(niin kun itsekkäitä mummoja/pappoja/kummeja ei paljoo kiinnostanu)[/QUOTE]

Tässähän tämä tiivistyi. Olet saatana niin itsekäs, ettet hommannut miehellesi ja itsellesi sitä yhteistä aikaa. Kuten kirjoitit lapset, lapset, lapset olivat sinulle kaikki kaikessa, ei parisuhde.

Mummot/papat/kummit eivät ole hoitoautomaatteja. Hoitaja hommataan itse ulkopuolelta tai sitten ei sitä yhteistä aikaa ole.

 

["blaah"]

uskon että helpottaa kun aikaa vielä kuluu..Sulla ei ilmeisesti itellä vielä mitään uutta miestä ole ollut? Kannattaisi jotain säpinää hankkia niin vois helpottaakkin?

 

["heluna"]

[QUOTE="hep";28240470]Tässähän tämä tiivistyi. Olet saatana niin itsekäs, ettet hommannut miehellesi ja itsellesi sitä yhteistä aikaa. Kuten kirjoitit lapset, lapset, lapset olivat sinulle kaikki kaikessa, ei parisuhde.

Mummot/papat/kummit eivät ole hoitoautomaatteja. Hoitaja hommataan itse ulkopuolelta tai sitten ei sitä yhteistä aikaa ole.[/QUOTE]

ai vittu MÄ OLIN itsekäs,suksi saatana kuuseen! Miksi a. mun pitäs hommaa,miehelläkin on kädet ja suu!!! ja toisekseen milläs vitulla hommaat hoitajan jos rahat riittää just ja just elämiseen->asuminen ruoka. ja kun ketään ei kiinnostanut! MÄ olisin ollut mieheni kanssa mielellään,mutta kun on kusipää sukulaiset jotka ei välitä ku ittestään ja rahaa ei ollut palkkaa ketään,ni mihis ne lapset ois pitänyt vittu tunkea? helveti että raivostuttaa

 

["Niin"]

[QUOTE="heluna";28240614]ai vittu MÄ OLIN itsekäs,suksi saatana kuuseen! Miksi a. mun pitäs hommaa,miehelläkin on kädet ja suu!!! ja toisekseen milläs vitulla hommaat hoitajan jos rahat riittää just ja just elämiseen->asuminen ruoka. ja kun ketään ei kiinnostanut! MÄ olisin ollut mieheni kanssa mielellään,mutta kun on kusipää sukulaiset jotka ei välitä ku ittestään ja rahaa ei ollut palkkaa ketään,ni mihis ne lapset ois pitänyt vittu tunkea? helveti että raivostuttaa[/QUOTE]

Sen lasten lukumääränkin OLIS voinu suhteuttaa tuloihin, jolloin olisi ollut varaa ostaa sitä lapsivapaata aikaa. Mutta ei, kun lapsia vaan pitää saada, vakkei niihin varaa olisikaan.

 

[Eroamisen vaikeus]

[QUOTE="blaah";28240572]uskon että helpottaa kun aikaa vielä kuluu..Sulla ei ilmeisesti itellä vielä mitään uutta miestä ole ollut? Kannattaisi jotain säpinää hankkia niin vois helpottaakkin?[/QUOTE]

Oli mulla syksyllä lyhyt sutina, mutta huomasin heti, että jotenkin takerruin siihen mieheen kun hukkuva oljenkorteen ja puhalsin pelin poikki...
Alkuvuodesta oli kanssa jotain vipinää, mutta ei siitä tullut mitään..

 

["vieras"]

No nyt on taas yksi merkkipäivä takana, jonka olet viettänyt ensimmäistä kertaa ilman exää, eli olet ottanut taas yhden ison askeleen eteenpäin. Askel kerrallaan ja ajan kanssa.

 

[pookypooh]

:hug: Se menee ajan kanssa ohi ja niistäkin hetkistä, jolloin jää ilman seuraa, oppii nauttimaan. Joskus oikein odotti, että saa olla vaikka kalsarit jalassa koko päivän ja nukkua, katsoa elokuvia ja olla vaan.

 

[Älä välitä]

[QUOTE="heluna";28240614]ai vittu MÄ OLIN itsekäs,suksi saatana kuuseen! Miksi a. mun pitäs hommaa,miehelläkin on kädet ja suu!!! ja toisekseen milläs vitulla hommaat hoitajan jos rahat riittää just ja just elämiseen->asuminen ruoka. ja kun ketään ei kiinnostanut! MÄ olisin ollut mieheni kanssa mielellään,mutta kun on kusipää sukulaiset jotka ei välitä ku ittestään ja rahaa ei ollut palkkaa ketään,ni mihis ne lapset ois pitänyt vittu tunkea? helveti että raivostuttaa[/QUOTE]

Älä välitä. Tuo on tommonen "hep"-trolli, joka purkaa vaan pahaa oloaan. Tahtoo piikitellä muille ja saada kokemaan syyllisyyttä. Erityistaitona näillä (yleensä) anonyymeillä 2plussalaisilla näyttää olevan eronneet äidit, jotka täytyy saada täyteen (turhaa) keksittyä syylisyyttä erosta ja lapsista. Ja siitä miten miestä ei humioitu ja passattu.

Tätä tämä on täällä Kaksplussassa, "oikeassa olevat ihmiset" tulevat ja laukovat mielipiteitää, ei koskaan mitään tilanteentajua. Tulee mieleen että ovat jotenkin.. "spesiaaleja", ei nyt mitään kehitysvammaisia, mutta jollakin tavalla.. vajaita?

Ei kannata välittää noista joka paikassa toisia haukkuvista ihmisistä. Luultavasti saat loistokkaan esimerkin pian. Eiköhän tähän minunkin viestiini tartu joku älypatti.

 

["vieras"]

Öö, mikä estää olla ystävä exän kanssa eron jälkeen? Myös mulla oli aika paljon yhteisiä ystäviä exäni kanssa ja edelleenkin voidaan yhdessä juhlia esim. merkkipäiviämme yhteisten ystäviemme kera. Minä kutsun exäni omiin juhliini ja hän mut omiinsa. Puolisoineen päivineen.

En ymmärrä tuota, että vuosien seurustelun jälkeen ei voida pysyä ystävinä. Varsinkin jos eroon ei liity mitään pettämisiä tai muuta paskaa.