Tosta tapetin repimisestä. Itselläni ei ole lapsia, mutta eksyin näille sivuille, koska olen ollut itsetuhoinen koko ikäni. Muistan kun revin tapettia pienenä aina ennen nukkumaanmenoa. En muista tuliko sanomista, mutta se repiminen jotenkin auttoi nukahtamaan ja helpotti ahdistunutta oloa. Minulla kesti todella kauan ennen kuin opin nukkumaan yksin ja olen aina ollut koko ikäni masentunut ja en ole normaalilla tavalla kyennyt itsenäistymään, tunnen syyllisyyttä silloinkin kun syy ei ole minun. Se repiminen jatkuu edelleen, tosin kohdistuu minuun itseeni. Aviomies on huolissaan asiasta ja käyn terapiassa. Revin itseäni aina kun olen pettynyt, ahdistunut, vihainen tai surullinen. Sillä tavoin voin purkaa oloni loukkaamatta muita. Mutta se ei ole normaalia. Vanhempien kannattaa katsoa peiliin. Kannattaa selvittää mitä lapsen toiminnan takana on. Pelkkä kieltäminen ei riitä. Muistan kuinka minua syyllistettiin aina kun suutuin ja petyin ja kiukuttelin. Kukaan ei kysynyt mikä sen aiheutti. Minun olisi pitänyt unohtaa se ja olla ok. Katsokaas, ihminen voidaan jo lapsesta saakka vieroittaa omista tunteistaan. Tunteiden takana on aina tarpeita. Me haluamme tulla kuulluksi, nähdyksi, arvostetuiksi. Minä en ole koskaan ymmärtänyt/halunnut ymmärtää itseäni. Olen ajanut itseni lähes itsemurhaan. Tiedän, että jos ihminen ei kestä itseään, hänellä on tiedossa todella kurja elämä! Haluan todella parantua tästä! Ehkä olen jäävi koska mulla ei ole lapsia ja en tiedä mitä se todellinen arki lapsen kanssa on ja voitte ajatella että mitä tulet tänne neuvomaan, mutta tämä on oma tarinani. Juuri itsetuntoni rikkinäisyyden takia olen päättänyt olla hankkimatta lapsia, etten siirtäisi ongelmiani eteen päin. Kaikki riippuu tosiaan siitä, saanko itseni terapiassa siihen kuntoon, että kykenen ottamaan vastuuta pienestä ihmisestä. Me emme ole täydellisiä ja kaikki tekevät virheitä. Tärkeintä on se, että pystyy elämään niin, että on rehellinen itselleen ja muille. Silloin kaikki on helpompaa. En pysty siihen vielä niin hyvin kuin haluaisin, mutta ehkä jonain päivänä.