paino-stressiä..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitäs tästä..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mitäs tästä..

Vieras
Heippa!

Tästä on kyllä keskusteltu monet kerrat aiemminkin varmaan, mutta ajattelin kuitenkin kysäistä.. Miten teillä muilla on paino noussut? Miten neuvolassa suhtauduttu? Itse olen ennen raskautta (ja koko ikäni) ollut hoikka ja pieni, eikä minkäänlaisia paino-ongelmia, ei ainakaan ylipainon kanssa. Aineenvaihdunta on aina pelannut tehokkaasti. En tässä raskauden aikanakaan alussa kovin kiinnittänyt huomiota, kuinka paljon söin. Makeaa koitin vältellä, kun olen kuullut, että voisi vaikuttaa siihen, että vauva on syntyessään iso (synnytys hiukan pelottaa..).

Mutta sitten kerran neuvolassa käydessä painoa oli tullut 4 viikossa 3 kiloa. Neuvolan täti ei siihen mitään sanonut, ennenkuin itse siitä kysyin ja silloinkin sanoi vain, että olin niin hoikka, että elimistö kerää hiukan ylimääräistä tarpeeseen. Mutta seuraavalla kerralla oli eri täti ja vaikka painonnousu oli silloin ollut pienenmpää, otti puheeksi tuon edellisen kerran nousun ja alkoi kysellä, että syönkö paljon suklaata ja kuinka terveellisesti syön.:(

Painoa on yhteensä tullut n.9kg, nyt meneillään viikko 28. Olen alkanut tuota painon nousua murehtimaan ja miettimään. Mielestäni en syö mitenkään huomattavasti enemmän tai varsinkaan epäterveellisemmin kuin aikaisemmin. Ruuansulatus tosin tuntuu hidastuneen.. Jotenkin jäi vain vaivaamaan tuo viimekertainen kommentti ja ensi kerralla tod. näk. sama neuvolatäti ja mietin jo etukäteen, että tuleekohan sanomista.. Kertokaa kokemuksianne..
 
Sama homma. Nyt 32+3 ja viime viikon nlassa painoa tullut alusta 14,8 kg. Hirveästi ei ole kiinnitetty huomiota, koska alussa painon kanssa ei ongelmaa. Mulle on kyllä herkut maistuneet!! Mutta melkein kaikki on tuossa mahassa.

Välillä stressaan ihan hulluna tämän painon kanssa, sitten taas ajattelen, että perskules, jos vaavin on hyvä olla, niin olkoon. Sittenpähän jumppailen niitä joskus.. Toisille vaan tulee helpommin painoa kuin toisille, vaikka söisi mitä!

Koita olla stressaamatta ja nauti odotuksestasi! :)
 
Sama täällä :) Paitsi että suklaa maistuu liiankin hyvin :)
Mä en itse ota aiheesta stressiä. Esikoisen kanssa paino nousi samaa tahtia kun nyt. Silloin jo jälkitarkastukseen mennessä lähes kaikki raskauden aikana tullut paino oli kadonnut (tai siirtynyt lapseen). Mun esikoinen kasvoi pelkällä rintamaidolla kunnon pulleroksi :) Pitäähän sitä nyt äidillä olla riittävä rasvavarasto imetykseen!!!
 
Täytyy vaan kommentoida tuota "rasvavarasto"-juttua kun siitä aina puhutaan. Itse olen hoikka ja paino nousi vain 10kg raskausaikana ja sainkin kuulla että lapsi tarvitsee rasvavaraston, että voi olla ettei saa sitten tarpeeksi maitoa. Höh! Tultuani sairaalasti painoin saman verran kuin ennen raskautta ja parissa viikossa paino laski vielä siitäkin. Kuitenkin täysimetin lastani 6kk ja hyvin riitti maito. Eli ei niitä rasvavarastoja välttämättä tarvitse kasvattaa!

En olisi huolissani ap:n painonnoususta. Tosi yksilöllistä miten se nousee ja suurin osa kyllä lähtee raskauden lähtee, ellei täysin muuta elintapojaan.
 
Minäkin luulin syöneeni liian vähän ennen edellistä neuvolan punnitusta, ja kas vaan paino olikin noussut 3 kg kuukauden aikana. Itsekin olen aina ollut hoikka, eikä painon kanssa ole ollut ongelmia. En herkuttele kohtuuttomasti. Kuitenkin neuvolan täti koki velvollisuudekseen naputtaa minulle asiasta. Paha mieli jäi..
Nyt siis rv 23 ja painoa on tullut alusta laskien 9kg. Ja suurin osa on mielestäni mahassa ja rintavarustuksessa.
Taitavat vaan valittaa virkansa puolesta!
 
Jos on alunperin ollut hoikka on ihan ok, että painoa tulee se 15 kg kaikkiaan, tai jopa enemmän. Joka tapauksessa paino nousee, kun lapsi, istukka, lapsivesi ja lisääntynyt verimassa painaa. Olen hoikka ja painoa tullut nyt alusta asti 8 kg, mikä on ymmärtääkseni näin rvolla 32 se normaali määrä, enemmänkin ois saanu tulla. Oikeastaan mihinkään muualle ei sitä massaa ole kyllä tullut kuin tuohon mahaan. En pystynyt kunnolla syömään ensimmäiseen pariin kuukauteen, joten silloin ei paino noussut olenkaan, jos olisin silloin syönyt kuin nyt, olisi lukema varmaan eri.
 
mä oon reippaasti ylipainoinen ja oon nyt tän raskauden aikana syönyt ihan normaalisti ja mässyttänyt kun on mieli tehny.. mutta painoa on tullut vaan 5kg ja nyt on viikkoja 35+5 että en tiedä josko vaikka lähtisin kevyempänä sairaalasta kun aloin odottamaan..

vaikka aikaahan on vielä.. kuitenkin nyt lopussa sitten humahtaa joatin 10kg lisää.. toivottavasti ei.. edellisestä muksusta lihoin raskausaikana melkein 30kg ja osa lähti mutta palas takas.. nyt toivon et saan tän lapsen jälkeen itteeni niskasta kiinni ja loputkin pois..

mutta ei kannata ottaa paniikkia painosta joillekin tulee joillekin ei..
 
Kiitos rohkaisusta! Oon itsekin sitä mieltä, että ei kannattaisi stressata. Kuitenkin tiedän itse mitä syön ja minkä sille voin, että kaikki ruoka tuntuu nostavan painoa, vaikka sitä ei sen enempää söisi kuin ennenkään.. Antaa niiden sitten sanoa neuvolassa mitä vain. Tuntuu sekin oudolta, että toinen neuvolatädeistä ei ollut millänsäkään ja toinen otti asian seuraavalla kerralla puheeksi. No, hyvää ruokahalua sitten muillekin! Ehtii sitä sitten synnytyksen jälkeen laihduttaa, jos on tarvista..:)
 
Täällä on tällainen painolaskuri: http://www.lastenporssi.fi/?selected=rp.
Mulla on koko ajan ollu painonnousu noin 1 kg enemmän kuin linkistä tuleva suositus. En vielkään tajua mihin se yks kilo heti alussa tuli oksentamisesta huolimatta,rintoihin varmaan...? En aio ottaa painonnoususta mitään stressiä, tällä vauhdilla tulee yli 15kg, mutta jos sokerit ym. on kunnossa, niin antaa tulla. Rentoa raskautta muillekin!
 
Melkeinpä yleistyksenä voisi sanoa,että raskausaikana kilojentulo menee päinvastoin kuin normaalisti. Eli ylipainoisille ei tulekkaan kiloja ja normaalipainoisille/hoikille tulee :). Sitten kaikki on ihmeissään.. mutta näin se näyttää menevän. Mulla bmi 31 ennen raskautta, ja nyt olen 27. raskausviikolla +300 g painavampi kuin alussa. Masu on kasvanut paljon ja vauveli kasvanut ihan normaalisti. Johan vauvakin painaa kohta melkein kilon, eli periaatteessa olen kans laihtunut. Ilman laihduttamatta. Olen syönyt ihan normaalit määrät ruokaa, mutta tietty vähän vältellyt ylenmääräistä herkuttelua. Mutta kyllä se suklaa on täälläkin maistunut, pari konvehtirasiaa on mennyt jo tässä joulua odotellessa.

Antakaa vain niiden kilojen tosiaan tulla jos ovat tullakseen, varsinkin jos ruokavalio on suht terveellinen. Mitä ihmettä voisi silloin muuten edes tehdä, jos kilot tulevat "automaattisesti"?
 
Heips kaikille ihanille raskauskiloille :-)

Olen tuolla huhtikuisten puolella kertonut taistostani omien tuntemuksieni puolesta vastaan neuvolan painoseurannat. Ihmettelin nimittäin alussa vatsat nopeaa kasvua ja erittäin nopeaa painon nousua, joten heti ensimmäisestä neuvolakerrasta olin painonseurannasa???? Ja arvatenkin erittäin pahalla mielellä, erityisesti neuvolan tsotso sormellaosoitukset "nyt kannattaa jättää hampurilaiset, pitsat ja karkit pois" tuntuivat todella irvokkailta, koska olin jättänyt kaiken rasvan, sokerin ja suolan pois PAINO NOUSI SILTI. Lopputulema oli se, että ennen ensimmäistä ultraa meinasin pyörtyä, huono olo ei kyllä johtunut pelkästä raskaudesta vaan niukasta ruokamäärästä KOSKA ODOTAN KAKSOSIA! Ja kappas seuraava lääkärikäynti ja paino oli pudonnut, siitäkö sitten vasta tulikin sanomista. HUOOOOOOOOOH, joten vaaka romukoppaan ja jääkaapille ja nyt painon nousu/lasku whatever tasoittunut.

Muistakaa siskot, jokainen meistä on yksilö, jokainen raskaus on yksilö ja lapsemme tulevat olemaan yksilöitä. Toiset meistä mahtuvat käyrien sisälle toiset eivät. Eiköhän jokainen meistä osaa normaalin ruokaympyrän, jonka lisäksi hyvän mielen herkuttelu sallitaan, olkoon se toisella suklaapala toisella marjakiisseli. Samoin liikunta, toiselle tulee hyvä mieli kunnon vesijumpasta toiselle shoppailulenkistä sunnuntainikkunaostoksilla. Pääasia, että mieli ja keho voivat hyvin tasapainossa, jotta jaksamme lastemme kanssa loppuelämämme!

Tuosta painolaskurista vielä sen verran, että kohdallani se näyttää, että painan tällä hetkellä 3 kiloa liikaa???? Ette siis mene katsomaan mitään laskureita, jokainen meistä osaa katsoa peiliin :-)

AM 18+4
 
Mulla oli BMI ennen raskautta 27 ja oon nyt lihonu raskauden aikana 10kg vaikka en ookaan syöny enemmän ku ennen raskauttakaan. Silloin tällöin herkuttelen, mut tein sitä jo ennen vauvanodotustakin. Oon nyt menossa rv30. Olin laihduttanu ennen raskaaks tuloa keväällä, mut nytpä ne onkin lihottu jo takaisin. Ja huomenna taas neuvolan vaa'alle... =/

Ja mun tavoitehan oli ettei paino nousis yli 7kg raskauden aikana ja sitä ne suositteli neuvolassakin...
 
Mä sairastuin syömishäiriöön , kun raskauden loppuaikana paino alkoi nousta, eivätkä tajunneet neuvolassa , että mulle on kehittymässä raskausmyrkytys. Hokivat vaan , että syötkö sää kahden edestä. No en , V... syönyt. Sitten viimeisellä neuvola kerralla 2kk ennen laskettua aikaa suoraan neuvolasta sairaalaan, paha raskausmyrkytys, ja tyttö syntyi hätäsektiolla 6,5 viikkoa ennen laskettua aikaa. Siis syömishäiriö tuli raskauden jälkeen, ja kesti yli 14 v.Päätin silloin sairaalassa , että mun kiloista ei pääse kukaan sanomaan. Siis , mä sain ikuisen trauman tuosta , kun olen aina ollut tarkka kaikesta. Tää syömishäiriö on päättynýt nyt vasta, kun olen raskaana, ja mun on syötävä, kuten normaalit ihmiset, että sikiö ja minä itse voitaisiin hyvin.
Uskokaa pois, että paljon tuosta sitten kärsin, ja nyt olen päättänyt, että sanon suoraan, mitä mieltä olen, jos painostani huomautellaan neuvolassa.
 
Ai niin, kun on raskaana, niin tuntuu, että meiltä katoaa terveydenhoitajien mielestä terve järki, ja taannutaan sellaiselle tasolle, että meille voi meidän oman hyvinvointimme nimissä sanoa ihan mitä vaan.Puuttuu vaan, että ne sanois tyyliin "Wera menee nyt vessaan, otetaanpa Weralta pissanäyte, nyt pistetään vähän, otetaanpa tämmöinen verikoe, eihän sattunut yhtään... AM2908, sun juttusi nosti mulla tunteet niin pintaan, että voisin SYÖDÄ JONKUN!!!
 
Hei odottajat!
Minä en ole (vielä;) raskaana mutta pakko ottaa kantaa.
Opiskelin ulkomailla yhden vuoden muutama vuosi sitten ja ensimmäisen 6kk!!! aikana painoa tuli lisää 13kg! Ja en ollut raskaana! Syynä oli uusi elämäntilanne ja välillä hämmentynyt olo kaikesta uudesta joten tuli sitten syötyä ja juotua ihan senkin takia.
Joten ei se nyt mikään ihme ole jos painoa tuleekin raskausaikana kun kroppa on vähän sekaisin ja tunteetkin saattaa heilua laidasta laitaan. + Tottakai sitä haluaa varmistaa että syö tarpeeksi että vauvalle riittää ravintoa. Minä en ainakaan millekkään dieetille alkaisi raskausaikana. (terveellisesti yrittäisin kyllä syödä)
Sanottakoon vielä että paino tippui takaisin normaaliin heti kun tulin takaisin Suomeen ja takaisin "normaaliin " elämään.
tsemppiä kaikille onnellisesti raskaille toivottelee kuumeilija
(pääsisimpä itsekin pian miettimään raskausajan painonnousua:)
 
Ens viikolla laskettu aika ja paino noussut 8,5 kg. Ennen raskautta BMI oli 19. Mutta olen kyllä katsonutkin, mitä suuhuni panen. Eipä tarvitse stressata laihduttamisesta.Ihmettelen, jos jollakin nousee jopa 20-30 kiloa paino raskausaikana, syömistähän se on.
 
Ei se nyt ihan välttämättä ole pelkkää syömistä kaikilla vaikka paino nousiskin paljon.

Mulla toinen raskaus menossa (tänään LA), ja painoa on tullut 18 kg. Ekassa raskaudessa tuli 25.5kg.

Ennen ekaa raskautta BMI oli 20, ja esikoisen ristiäisiin mennessä oli pudonnut 19 kg, loput 6 kg sitten hiljalleen äitiysloman aikana. Töihin palasin aikalailla entisessä kunnossa kun lapsi oli vuoden ikäinen (isä jäi kotiin). Raskausajan söin kuten ennenkin, ja sen jälkeen en missään vaiheessa en laihduttanut. Olen aina koittanut syödä suhteellisen järkevästi, tietysti toisinaan aina vähän herkutellenkin :) Mulla tuo paino koostui paljolti myös turvotuksesta, jota oli TODELLA runsaasti loppuaikoina. Kun kiloja kertyi puntariin vauhdilla, neuvolantäti sanoi vaan että kyllähän sun tarttee kerätäkin vähän imetysvarastoja... Sokeriarvot tai valkuaiset kun ei olleet ikinä kohollaan.

Nyt tokassa raskaudessa on tullut vähemmän painoa, koska olen liikkunut selkeesti enemmän kuin ekan aikana. Turvotustakaan ei ole läheskään samalla lailla. Syönyt olen kuitenkin ihan samaa tahtia, ellen vähän enemmänkin kuin ennen.

Kyllä se vaan niin on, ettei näissä asioissa voi mennä yleistämään, yksilöitä ollaan kaikki. Jokaisen kroppa reagoi omalla tavallaan.
 
Tulipas tänne vielä viestiä, kun en ole ehtinyt/muistanut lueskella. Kiva kuulla, että muillakin on samanlaisia tuntemuksia. Niin, muistaisin, että lehtisessä, jonka sain neuvolasta, normaalipainoisen painonnousu raskausaikana oli n.16 kiloon asti, eli se olisi vielä normaalia. Mietin vaan, kun hiljakkoin näin ystäväni äidin, joka alkoi raskauttani tenttaamaan. Hän on samanpituinen kuin minä ja päivitteli sitten tuota 8-9 kilon painonnousuani (kun olin siis kait viikolla 28), kun hänelle tuli koko raskausaikana vain 10 kg. Että kuulemma minulle tullut ihan järkyttävästi painoa jo. Loppujen lopuksi kuitenkin selvisi, että hänellä lähtöpaino olikin ollut jotain 6 tai 7 kiloa enemmän, kuin mulla, joten.. No, ei kai hän sitä painon päivittelyä mitenkään kiusatakseen sanonut, mutta jotenkin kun on raskaana, niin itseäni nykyisin nyppii jotkut asiat vielä päivienkin päästä, kun niitä mietin ja tämä on myös ärrrsyttänyt.. Hmh. Noh, mutta itsestäni tosiaan tuntuu, ettei tästä asiasta kannata niin paineita ottaa. Tulee painoa sen verran kuin tulee.
 

Yhteistyössä