Toggle sidebar

Paistaako se aurinko koskaan risukasaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vieras

Vieras
Ei, enpä usko.

Alamäkeni alkanut jo lapsuudesta. En vaan muista että mistä.
Neljä vuotta istten minut painostettiin aborttiin. KAipaan sitä "lasta" edelleen.
Iltaisn nukkumaan käydessäni tytärtäni katsellessa mietin että minulla voisi olla myös toinen lapsi. Joka olisi nyt neljä vuotas tyttö tai poika.

Syytän itseäni, mietin millainen ihminen voi tappaa oma lapsensa. Ihan hirveä ihminen- Eli minä. Peilistä nään vain ruman oksettavan kauhean ihmisen jonka kanssa mieskin on vain lapsen takia.


Ei tää elämä taida tästä muuksi muuttua.. anteeksi vain valitukseni.

Mutta joka ilta itken itseni uneen.
 
Tiedän että oma vikani, itseppä valintani tein vaikkakin painostuksen alla mutta silti. En näe tässä maailmassa muuta hyvää kuin ihanan lapseni mutta mitä iloa hälle on surullisesta äidistä?
 
Ja voitteko kuvitella mtä mieheni sanoi minulle silloin illallalla kun kysyi mitä itken ja sitten kerroin: "mitä sä taas oikein märehdit, aina sua masentaa joku"

ja äsken kun lähti menoilleen sanoi: "enpä taida tulla tänne enään takaisin"
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
no aika rankkaa tekstiä mieheltä.. :headwall:
Click to expand...

kyllä vain. kysyy aina mikä minua vaivaa sitten kun kerron alkaa syylistä miksi hanen aina elämästä vain ongelmia miksi minulla ei ole koskaan mikään hyvin.

ja kerran kun yritin avautua että uskon että oon pahasti masentuntu että pitäisikö mennä puhumaan lääkärille. hän sanoi että kuvittelen vaan, oot lukenut sen kaksplussalta ja luulet että se on nyt vaan muotia ja sikis ajattelet niin.
 
Kyllä se paistaa, pienissä asioissa jos ei muuten. Varovaisesti ehdotan että hakisit apua, onhan tuo noin pitkään jo sinua kalvanut. Ehkä siitä ei pääse ikinä kuitenkaan irti, mutta voit elää asian kanssa jos apua saat. Jaksamista, tiedän kyllä synkkääkin synkemmät tunteet :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pehmeäpupu:
Kyllä se paistaa, pienissä asioissa jos ei muuten. Varovaisesti ehdotan että hakisit apua, onhan tuo noin pitkään jo sinua kalvanut. Ehkä siitä ei pääse ikinä kuitenkaan irti, mutta voit elää asian kanssa jos apua saat. Jaksamista, tiedän kyllä synkkääkin synkemmät tunteet :hug:
Click to expand...

pitäisi mennä mutta mitähän mieskin siihen sanoisi. hän ei ainakaan auta minua paranemaan.
 
taisipa mies tosiaan jäädä niille omille teilleen.. :(

kannattaako luottaa naisen/omaan vaistoon jos vaan vahvana on tunne että miehellä toinen?
mulla koko ajan melkein sellainen tunne. Onko se riittävä syy jättää?
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa