Päiväkodista tehdään nykyään lastensuojeluilmoitus pelkän puheen perusteella.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Neuvoa kysyn.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mua jäi kiinnostamaan että kuka ap sinä olet? Et ilmeisesti ole lapsen äiti? Oletko lapsen isä? Vai miksi olet niin paljon tekemisissä lapsen kanssa? Ehkä päikyn tädit luulee että teillä on jotenkin erikoinen perhejärjestely ja huoli olisi siitä kasvanut...
 
Puheista ymmärsin, että ap on lapsen isä.

Mutta jo on kummallista touhua! Olen itse päiväkodissa töissä, niin ensin kyllä vanhempien kanssa keskustelisin ja kertoisin mitä lapsi on puhunut. Kyllähän tuollaiseen on reakoitava, mutta ei kyllä heti lastensuojelun toimin. Lapset nyt puhuvat mitä sattuu ja päästänsä keksivät kaikenlaista. Voimia teille, varmasti todella turhauttavaa! :/
 
Joko ap ei kerro kaikkea tai sitten juttu on ihan keksitty. Missään ei lähde sosiaalityöntekijät välittömästi paikalle pelkästään ap:n kertomasta syystä.

Näin. Asia etenee kyllä eri tavalla. Ylipäätään meillä päiväkodin henkilökunnalla on velvollisuus keskustella vanhempien kanssa ennen ilmoituksen tekemistä ja kertoa siitä vanhemmille.

Sosiaalityöntekijät tulevat välittömästi paikalle vain, jos lapsi on välittömässä vaarassa, ja sitähän tässä ei ole.
 
Niin teillä on velvollisuus,mutta se ei tarkoita että niin kaikissa päiväkodeissa toimitaan.
 
Näin. Asia etenee kyllä eri tavalla. Ylipäätään meillä päiväkodin henkilökunnalla on velvollisuus keskustella vanhempien kanssa ennen ilmoituksen tekemistä ja kertoa siitä vanhemmille.

Sosiaalityöntekijät tulevat välittömästi paikalle vain, jos lapsi on välittömässä vaarassa, ja sitähän tässä ei ole.

Tässä faktat

-Lapsi 4-vuotta samassa päiväkodissa.
-Ei koskaan mitään viitteitä lyömisestä.
-Ei koskaan mitään mustelmia.
-Aina tehty yhteistyötä tarhan kanssa.
-Heräs päiväunilta ja kertoi näin tapahtuneen.!!
-Todettu poliisin,psykologin ja lastensuojelun puolelta aiheettomaksi.
-Perheessä ei alkoholia, ei huumeita.
-Talousasiat kunnossa.
-Aina viety ja haettu ajoissa.
-Soittivat lastensuojeluun heti!
-Lastensuojelu oli paikalla, kun menin hakemaan.
-Lääkäri totesi että ei fyysisiä jälkiä.
-Koskaan ei ole ollut mitään viitteitä vastaavasta.

Täysin outo tilanne joka sai aivan uskomattomat mittasuhteet. Olen aivan valmis polttamaan sotilaspassini tämän jutun takia. Ei ole mitään syytä puolustaa tätä maata kun näin hövelisti toimitaan ja kerrotaan vaan että heräs huoli.
Koko lastensuojeluasia on suomessa mennyt jo aivan liian pitkälle.

Heti kun laki tuli voimaan vuonna 2008 niin ilmoitusten määrä räjähti käsiin. Samalla alkoi tulla sijaiskoteja kuin sieniä sateella.
Joku tässä hommassa haiskahtaa. Sillä kyseessä on jo lähes miljardiluokan bisnes.
Kaikkia on ohjeistettu tekemään lastensuojeluilmoituksia jo pelkästä huolesta. Huolihan nyt voi olla aivan mitä vaan. Joten ilmoitusta peliin. Sitten tulee lastensuojelu paikalle ja yritetään väkisin löytää jotain syytä.
 
Joko ap ei kerro kaikkea tai sitten juttu on ihan keksitty. Missään ei lähde sosiaalityöntekijät välittömästi paikalle pelkästään ap:n kertomasta syystä.

Onko tosiaan noin vaikeeta uskoa?
Tämä tarina on täysin tosi ja siitä tietää kaikki meidän lähipiiristä. Ovat aivan ällikällä päähän lyötyjä ja näin tämä asia vaan on.

Tiedän kyllä että kaikki mitä netissä kerrotaan ovat sellaisia juttuja mitä kannattaa miettiä ovatko provoo ? Mutta tämä on totta ja aion julkaista jutun heti kun saan sille päätöksen.
 
Todella kummallista toimintaa! Meillä tuon ikäiset sanovat päivittäin, mitä sylki suuhun tuo, esim. äiti veti tukasta, löi, mummu tuhma jne.. Kuuluu ikään, kun on vasta oppinut kommunikoimaan puheella, ja mielessä pyörii välikohtaukset toisten lasten kanssa jossa opettelevat sosiaalista toimintaa..
 
Oikeastaan tuota huolta olisi ihan jokaisessa päiväkodin lapsessa. Miten lapset toimii siellä ja puhuu toisilleen sun muuta. Nuo lyömispuheetkin on ihan jokaisen lapsen suuhun sopivia. Huoli herää jos lapsi toistuvasti puhuu niin ja on mustelmillä tai haavoilla. Pelkkä unenpöppöröisen tenavan höpinä ei kuulu tuohon huolen piiriin. Varsinkin jos tosiaan on juuri herännyt....unet ovat kummallisia juttuja.
 
[QUOTE="Ei nimimerkkiä";29807160]Tässä faktat

-Lapsi 4-vuotta samassa päiväkodissa.
-Ei koskaan mitään viitteitä lyömisestä.
-Ei koskaan mitään mustelmia.
-Aina tehty yhteistyötä tarhan kanssa.
-Heräs päiväunilta ja kertoi näin tapahtuneen.!!
-Todettu poliisin,psykologin ja lastensuojelun puolelta aiheettomaksi.
-Perheessä ei alkoholia, ei huumeita.
-Talousasiat kunnossa.
-Aina viety ja haettu ajoissa.
-Soittivat lastensuojeluun heti!
-Lastensuojelu oli paikalla, kun menin hakemaan.
-Lääkäri totesi että ei fyysisiä jälkiä.
-Koskaan ei ole ollut mitään viitteitä vastaavasta.

Täysin outo tilanne joka sai aivan uskomattomat mittasuhteet. Olen aivan valmis polttamaan sotilaspassini tämän jutun takia. Ei ole mitään syytä puolustaa tätä maata kun näin hövelisti toimitaan ja kerrotaan vaan että heräs huoli.
Koko lastensuojeluasia on suomessa mennyt jo aivan liian pitkälle.

Heti kun laki tuli voimaan vuonna 2008 niin ilmoitusten määrä räjähti käsiin. Samalla alkoi tulla sijaiskoteja kuin sieniä sateella.
Joku tässä hommassa haiskahtaa. Sillä kyseessä on jo lähes miljardiluokan bisnes.
Kaikkia on ohjeistettu tekemään lastensuojeluilmoituksia jo pelkästä huolesta. Huolihan nyt voi olla aivan mitä vaan. Joten ilmoitusta peliin. Sitten tulee lastensuojelu paikalle ja yritetään väkisin löytää jotain syytä.[/QUOTE]

Virheitä voi toki aina sattua, enkä sano ettei se missään tapauksessa ole mahdollista.

Minulla on työhistoriaa päivähoidossa 15 vuotta ja 9 vuotta päiväkodin johtajana. Olen edellisessä työpaikassani (myös pk johtajana) tehnyt kiinteää yhteistyötä lastensuojelun kanssa, joten se puoli on myös tuttua alueen haasteista johtuen. Samoin useampi ystäväni työskentelee lastensuojelussa, ja puhumme työasioista useinkin kun oma ala on kiinnostava.

Jos noin on toimittu, on rikottu radikaalisti toimintaohjeita. Ohjeistuksen mukaan päiväkodin johtaja tekee aina ls-ilmoitukset, ja niistä ilmoitetaan aina vanhemmille etukäteen. On myös todella ammattitaidotonta (jos näin on käynyt) lapsen yhden sanomisen takia tehdä ilmoitus, ellei henkilökunnalla ole vahva huoli jo ennestään. Silloinkaan sitä ei koskaan tehdä puhumatta vanhempien kanssa.

Lastensuojelussa on hirveä resurssipula joka paikassa. Tämä on fakta. Siksi minun on lähes mahdoton uskoa, että lastensuojelusta poikettaisiin noin vahvasti yleisistä toimintakäytännöistä, kun rahaa ei tunnu olevan edes kaikkein haastavimmissa tapauksissa lähes mihinkään. Viimeksi tein ilmoituksen, kun oli erittäin vahvat syyt uskoa toistuvaan perheväkivaltaan ja päihteiden käyttöön perheessä, ja ilmoituksesta kesti 3 viikkoa ensimmäiseen tapaamiseen perheen kanssa. Tämä on se todellisuus, joka vallitsee tietoni mukaan lähes joka kunnan lastensuojelussa.

Siksi tämä kertomasi tuntuu todella käsittämättömältä. Jos näin on, päivähoidossa on toimittu väärin, koska vanhempia pitää aina informoida ilmoituksesta ensin. Ja jos lastensuojelun asiakkuus jatkuu, ovat he jostain huolissaan. Sitä en osaa viestistäsi lähteä arvelemaan mistä.
 
Ei pelkästään se että päiväkodin työntekijät olisivat toimineet vastoin ohjeistusta vaan että myös sosiaalityöntekijät olisivat tulleet heti paikalle vastoin käytäntöjä. Sosiaalityöntekijöillä ei kertoman mukaan ollut mitään syytä tulla välittömästi päiväkodille eivätkä he kyllä huvikseen lähde tuollaisen puheen vuoksi heti paikanpäälle. Jos näin olisi toimittu sekä päiväkodin että lastensuojelun puolelta, tarkoittaisi se sitä että lapsi on ollut välittömässä vaarassa eikä siihen ihan varmasti ole riittänyt yksi maininta lyömisestä.
 
Kävin lapseni kanssa psykoligilla missä häneltä kysyttiin että onko äiti lyönyt.
Vastaus oli että ei ole.
Sitten tämä psykologi yritti kysellä kaikkea muuta niin lapseni vastasi että hän ei jaksa enää keskustella. Hän haluaa mennä nyt isän luoksen ja tämä juttelu päättyy tähän. :)

Tästä heillä heräsi huoli että ei tarpeeksi vuorovaikutusta aikuisen kanssa :)

Päiväkodin ja Neuvolan lausunnossa kuitenkin lukee että:

Lapsi hakeutuu aikuisen seuraan ja haluaa olla vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. On erittäin sosiaalinen ja puhelias. Mutta omaehtoinen.

Lisäksi hän tosoaan pelaa jääkiekkoa missä on paljon lapsia ja aikuisia. Ei sielläkään mitään ongelmia ole havaittu.
 
[QUOTE="Ei nimimerkkiä";29807287]Kävin lapseni kanssa psykoligilla missä häneltä kysyttiin että onko äiti lyönyt.
Vastaus oli että ei ole.
Sitten tämä psykologi yritti kysellä kaikkea muuta niin lapseni vastasi että hän ei jaksa enää keskustella. Hän haluaa mennä nyt isän luoksen ja tämä juttelu päättyy tähän. :)

Tästä heillä heräsi huoli että ei tarpeeksi vuorovaikutusta aikuisen kanssa :)

Päiväkodin ja Neuvolan lausunnossa kuitenkin lukee että:

Lapsi hakeutuu aikuisen seuraan ja haluaa olla vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. On erittäin sosiaalinen ja puhelias. Mutta omaehtoinen.

Lisäksi hän tosoaan pelaa jääkiekkoa missä on paljon lapsia ja aikuisia. Ei sielläkään mitään ongelmia ole havaittu.[/QUOTE]

Sinulla on oikeus kysyä perusteluja asiakkuuden jatkamiselle ja asiakkaalla on oikeus saada nähdä myös itseään koskevat paperit. Josko ne avittaisivat eteenpäin asian selvittelyssä. Kyllä minullakin on muutama lapsi päiväkodissa, joiden vanhemmat eivät ollenkaan ymmärrä meidän huoltamme heistä, ei vaikka asiasta on keskusteltu kuinka paljon. Kyse voi olla tästä, tai sitten haluavat nyt vielä varmistua kasvuolosuhteista ennen asiakkuuden lopettamista. Tästä en oikein muuta osaa sanoa.

Sinuna kysyisin myös päiväkodista miten lapsi on muiden lasten kanssa vuorovaikutuksessa. Pyydä päästä vanhempainkeskusteluun, missä käydään läpi tilannetta ja lapsen kehitystä ja käytöstä päiväkodissa.
 
Lisään vielä, selvittäisin mikä on syy siihen, että päivystävät sosiaaliviranomaiset on kutsuttu/tulleet paikalle. Se minulle on vaikein paikka uskoa, kun sitä ei tapahdu ihan heppoisesti.

Minulla on kestänyt mm. yhdelle psykoottiselle vanhemmalle avun saaminen 1,5 kuukautta, ja tosiaan selkeässä perheväkivaltapauksessa 3 viikkoa. Tämä psykoottinen vanhempi oli tosiaan pitkään täysin poissa kuvioista ja lapset heitteillä, oli yh. Silti kesti 1,5 kuukautta ennen kuin lastensuojelusta saatiin edes ensimmäinen aika, useista ls-ilmoituksista huolimatta.
 
Ei pelkästään se että päiväkodin työntekijät olisivat toimineet vastoin ohjeistusta vaan että myös sosiaalityöntekijät olisivat tulleet heti paikalle vastoin käytäntöjä. Sosiaalityöntekijöillä ei kertoman mukaan ollut mitään syytä tulla välittömästi päiväkodille eivätkä he kyllä huvikseen lähde tuollaisen puheen vuoksi heti paikanpäälle. Jos näin olisi toimittu sekä päiväkodin että lastensuojelun puolelta, tarkoittaisi se sitä että lapsi on ollut välittömässä vaarassa eikä siihen ihan varmasti ole riittänyt yksi maininta lyömisestä.

Tässä tapauksessa riitti.

Soitin myös asianajajalle kysyäkseni tilannetta.

Hän kysyi minulta että mikä paikkakunta on kyseessä ja kun kerroin niin vastaus oli:

Olisihan se pitänyt arvata. Minä saan sieltä soittoja lähes päivittäin ja lastensuojelu on siellä todella agressiivinen. Lisäksi mainitsi että jos hän olisi perheellinen niin ei koskaan muuttaisi tänne , koska tämä paikkakunta ei kuulemma ole lapsiystävällinen.
 
[QUOTE="Ei nimimerkkiä";29807327]Tässä tapauksessa riitti.

Soitin myös asianajajalle kysyäkseni tilannetta.

Hän kysyi minulta että mikä paikkakunta on kyseessä ja kun kerroin niin vastaus oli:

Olisihan se pitänyt arvata. Minä saan sieltä soittoja lähes päivittäin ja lastensuojelu on siellä todella agressiivinen. Lisäksi mainitsi että jos hän olisi perheellinen niin ei koskaan muuttaisi tänne , koska tämä paikkakunta ei kuulemma ole lapsiystävällinen.[/QUOTE]

Kovin ammattitaitoiselta ei vaikuta asianajakaan. Asianajajalta itse olisi odottanut mieluummin ohjeita siitä miten voi asian suhteen edetä kuin epämääräisiä vastauksia "olisihan se pitänyt arvata" tai "sinne en ainakaan muuttaisi" sekin tuntuisi kummalliselta ohjeelta jos hän olisi kehottanut muuttamaan pois paikkakunnalta.
 
Lapsi on siis sekä päiväkodin että neuvolan mukaan omaehtoinen ja siltä todellakin kuulostaa myös tuo kuvaus psykiatrin haastattelusta. Ei sinänsä peruste lastensuojelun asiakkuudelle, mutta se kuulostaa vähän huolestuttavalta, että te ette näe lapsen käytöksessä mitään ongelmaa. Oikeastaan noista hymiöistä syntyy mielikuva, että olisitte jollain tavalla jopa ylpeitä lapsen käytöksestä?

Konfliktihakuisilta kuulostatte myös te vanhemmat, kun lastensuojelun asiakkuuden vuoksi ollaan jo asianajaa hankkimassa.
 
Me olemme aina tehneet yhteistyötä kaikkien kanssa. Tilanne vain oli sen verran kaaoottinen että halusin tietää mitkä ovat minun oikeuteni asiassa.

Lapsihan on siis muuten aivan kiltti ja kuvaus sopii aivan täysin mannerheimin lastensuojeliiton tekemään selvitykseen 6-vuotiaasta lapsesta. Ja siis koskaan ei ole mitään sen ihmeellisimpiä ongelmia ollut ja jos jotain ilmennyt niihin ollaan aina puututtu.
Sosiaalisten taitojen kehitys, Vanhempainnetti - MLL
 
Minua ihmetyttää tässä jutussa se, että isä itsepintaisesti väittää ettei lapsella ole KOSKAAN mustelmia tms. ja kuitenkin pelaa jääkiekkoa (missä käsittääksen tulisi aika helpostikin kaatumisia -> ruhjeita). Ihan tosissaan, oletteko oikeasti nähneet lasta jolla ei olisi mitään ruhjeita/mustelmia?

Sinänsä mielenkiintoista, jos juttu on tosi. Tulee kyllä väistämättä mieleen, että taustalla on jotain mitä aloittaja ei kerro. Miten lapsen suhde äitiinsä? Onko tästä kuviossa jotain jäänyt kertomatta? Tai jotain muuta, mutta noilla perusteilla jos on noin tiivis lastensuojelullinen tarve niin kuulostaa kummalliselta.
 
[QUOTE="yks";29807466]Minua ihmetyttää tässä jutussa se, että isä itsepintaisesti väittää ettei lapsella ole KOSKAAN mustelmia tms. ja kuitenkin pelaa jääkiekkoa (missä käsittääksen tulisi aika helpostikin kaatumisia -> ruhjeita). Ihan tosissaan, oletteko oikeasti nähneet lasta jolla ei olisi mitään ruhjeita/mustelmia?

Sinänsä mielenkiintoista, jos juttu on tosi. Tulee kyllä väistämättä mieleen, että taustalla on jotain mitä aloittaja ei kerro. Miten lapsen suhde äitiinsä? Onko tästä kuviossa jotain jäänyt kertomatta? Tai jotain muuta, mutta noilla perusteilla jos on noin tiivis lastensuojelullinen tarve niin kuulostaa kummalliselta.[/QUOTE]

Hyvä varusteethan niillä on käytössä ja tämä oli eka vuosi. Syksyllä jatkuu taas.Vähän jo ennakkoon pelottaa että mitä siitä seuraa kun ja jos tulee niitä mustelmia yläkroppaan. Itse pelasin todella monta vuotta kiekkoo ja olin vielä jopa maajoukkueessa asti nuorena. En aikuisissa.
Hänen äitinsä on päivät töissä ja illat koulussa. Minä hoidan arjen kokonaan viikolla.
Lapsi on kertonut että kaipaa äitiään ja olen sen myös itsekin huomannut.
 
Oletko sinä ap siis lapsen isä? Kun äiti kerran paljon poissa jne. Poissaoloista en syytä, totesin vaan, kun ei tuossta alusta minulle selvinnyt. Vuorovaikutushan on paljon muutakin kuin lukemista tai sellaisia taitoja. En tiedä takertuvatko syystä vai ilman syytä, mutta tosiaan se on eri juttu. Luulisin että ovat olleet jostain huolissan jo ilman tuota lyömisväitettä, jos muka noin rankasti reagoivat. Mutta parastapa selvitä asiasta on tehdä yhteistyötä ja osoittaa, ettei salattavaa ole.
 
[QUOTE="yks";29807466]Minua ihmetyttää tässä jutussa se, että isä itsepintaisesti väittää ettei lapsella ole KOSKAAN mustelmia tms. ja kuitenkin pelaa jääkiekkoa (missä käsittääksen tulisi aika helpostikin kaatumisia -> ruhjeita). Ihan tosissaan, oletteko oikeasti nähneet lasta jolla ei olisi mitään ruhjeita/mustelmia?

Sinänsä mielenkiintoista, jos juttu on tosi. Tulee kyllä väistämättä mieleen, että taustalla on jotain mitä aloittaja ei kerro. Miten lapsen suhde äitiinsä? Onko tästä kuviossa jotain jäänyt kertomatta? Tai jotain muuta, mutta noilla perusteilla jos on noin tiivis lastensuojelullinen tarve niin kuulostaa kummalliselta.[/QUOTE]

Peesi tähän, ja missä on tarinan äiti?
 
Yhteistyössä