M
Miira
Vieras
Meillä päin on todella hankalaa saada lapselle hoitopaikkaa.Asutusalueeseen kohdistuu suuria paineita ja hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi.
Nyt ärsyttää jatkuva kyttääminen ja selitysvelvollisuus omista työpäivistä ja -ajoista,niitä kysellään liki viikottain!Hoitoon ei kuulemma saa lasta viedä muulloin kuin työpäivän ajaksi.Teen osa-aikatyötä enkä tiedä itsekään aina varmaksi seuraavan viikon työpäiviäni.En siis pysty lupaamaan joitain tiettyjä päiviä jolloin lapseni on kotona.Tokihan minä töihin menen jos työtä tarjotaan,siksi tarvitsen hoitopaikan johon lapsen saa viedä kun tarvetta on eikä esim.vain 3päivänä viikossa.
Vien lapsen aamulla 9aikoihin hoitoon ja haen klo 16.Vaikka pääsisin aiemmin töistä,ei hoidosta kannata lasta hakea ennen klo 15 koska ovat päiväunilla ja välipalalla klo 12 alkaen.Tuntuu ettei lapsi saisi olla hoidossa kun juuri ne tunnit kun olen töissä.Totuuden nimissä on myönnettävä että joskus vien lapsen hoitoon vaikka töitä ei olisikaan ja pidän vapaapäivän harrastukseni parissa.Tähän ei muulloin ole mahdollisuutta.
Nyt päiväkodin johtaja halusi jälleen jutella kanssani koska syyskauden alkaessa minulla olisi oltava tiedossa hoidon tarve.Siis työtunteja koitti kysellä tai että tarvitaanko paikkaa ollenkaan.Enpä tiedä vielä tilannettani,siis että jatkanko samassa tylössä vai pääsenkö koulutukseen.Tein myös selväksi että tarvitsen lapselle kokopäiväisen hoidon,koska en aio mukauttaa töitäni päiväkodin tarpeitten mukaan vaan päiväkoti saa venyä minun työaikoihini.
Eniten tässä ärsyttää samassa kaupungissa asuvat ystäväni ja tuttavani joitten lapset saavat olla ilman mitään kyselyitä päiväkodissa klo 8-16 vaikka äidit ovat kokonaan työttömiä.Johtuuko sitten pk-maksujen suuruudesta vai mistä ettei heidän olemattomiin töihinsä puututa vai onko tämä kyttääminen jotenkin henkilökohtaista.Ratkaisuna on minullekin väläytelty lapsen siirtämistä hoitoon toiselle puolelle kaupunkia jossa on enemmän tilaa.Sitten kun hoidon tarve on jokapäiväistä ja kokopäiväistä,voisin hakea uudelleen paikka lähempää.Nyt päiväkotiin on matkaa 6km eli ei ihan naapurissa nytkään ole.Lasta en ala pompottelemaan,eli jos ei hoitopaikkaa tipu vanhassa päiväkodissa niin minäpä jään kokonaan työttömäksi yhteiskunnan tuilla elämään kunnes lapseni menee esikouluun.Vielä siis 3v edessä.
Anteeksi purkaus mutta kyllä ottaa päähän ja todella paljon.