Vähän aiheen vierestä, mutta ensin surraan sitä, ettei raaskita viedä lasta hoitoon ja siinä vaiheessa kun perhe kasvaa uudella tulokkaalla ja esikoinen on ehtinyt olla hoidossa jonkun aikaa, niin sitten ei enää voida ottaa lasta pois päiväkodista. Sieltä kun saa niitä hienoja virikkeitä ja muita, mitä kotona/kerhoissa tms ei tietenkään mitenkään voi saada. Mielestäni vähän nurinkurista. Kyllä minäkin välillä mietin tulevaisuutta ja sitä aikaa jolloin lapsi on pakko viedä hoitoon. Tuntuu nyt jo kurjalta, vaikkei ole vielä ajankohtaista. En aio viedä isompaa siinä vaiheessa sosiaalistumaan tai virikkeitä saamaan, kun pikkukakkonen syntyy loppuvuodesta. Uskon. ett' hän saa kotona ihan yhtä lailla virikkeitä ja toimintaa kuin vieraan hoidossakin. Molemmat menevät sitten yhtä aikaa hoitoon kun sen aika on. En oikeen ymmärrä niitä, jotka vievät osan lapsistaan päiväkotiin ja samalla hoitavat osan kotona itse. Erityislapset on tietysti asia erikseen, mutta ihan normaalien lasten kohdalla en mitenkään voi ymmärtää sitä.