Päiväkotiin tutustuminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tiu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tiu"

Vieras
Lapseni (11kk ja 2,5v) aloittavat päivähoidon päiväkodissa 1.3. Kuinka monta kertaa olette käyneet tutustumassa päiväkotiin ennen lapsen sinne jättämistä? Tänään nimittäin soittelin sinne ja sanoivat että max 2 krt voisi käydä. Olin varautunut käymään useammin, jotta paikka tulisi edes vähän tutuksi.
 
Kerran käytiin porukalla ja toka kerralla lapset oli yksin aamupäivällä pari tuntia. seuraavaksi olivat jo täyden päivän hoidossa. Meille riitti ihan hienosti. Ja lapset olivat 1.5 ja 3 vuotiaat, eivät samassa ryhmässä.
 
Lisäys: En siis halunnut että lapset tottuu siihen että äiti tai isi kuuluu hoitopaikan kalustoon, siksi olin vain sen eka kerran mukana kun tutustuttiin taloon ja käytiin käytäntöjä läpi.
 
Kerran oltiin kaikki tutustumassa ja 2 kertaa lapset olivat keskenään muutaman tunnin siellä.
Useamminkin olisi saanut mennä mutta tuo riitti meille.
Lapset olivat tuolloin 3v ja 5v.
 
Kerran kävin yksin lasten kanssa, toisella kertaa oltiin koko perhe. Tällä toisella kertaa lapset jäi tilohin itsekseen ja me (mies ja minä) käytiin lto:n kanssa läpi asioita toisaalla. Parina päivänä olivat 1/2-päivää hoidossa ja sitten alkoi "uraputki"
 
Ajattelin kans tuota vaihtoehtoa, että olisivat pari tuntia siellä ennen varsinaista hoidon aloitusta. En kylläkään kysynyt, onko edes mahdollista sellainen. Toisaalta onhan siinä ajatusta, etteivät totu vanhemman läsnäoloon. Muutenkin koko ajatus päiväkotiin viemisestä ahdistaa, mut en valitettavasti enää pysty olemaan hoitovapaalla ja kotona hoitamassa heitä :(. Ajatukset on niin ristiriitaisia, toisaalta haluan töihin jo (3 vuotta olen ollut kotona), mutta lasten päiväkotiin vieminen tuntuu pahalta.
 
Voittehan te käydä pihalla leikkimässä silloin kun pk on kiinni? Meillä tutustuttiin kahdella viikolla, yhteensä ehkä 5 kertaa oltiin sinä aikana sisällä. Minusta tärkeintä olisi että lapset näkisi hoitajia ja vähän paikkojakin. Nukkumahuoneeseen ja ruokailuihin ei toivottu äidin tutustumisessa osallistuvan jottei lapselle jää sellainen mielikuva että äiti on paikalla/äidin pitäisi olla paikalla ja etteivät hoidosa jo olevat lapset häiriinny. Minusta on tärkeää myös ottaa huomioon hoidossa jo olevat lapset: etenkin pienille on stressaavaa jos päiväkotirytmi ja tapahtumat poikkeaa jotenkin ja jos jollain on äiti mukana. Muutkin alkaa sitten äitiä ikävöidä.
 
Tärkeää olisi sille pienemmälle saada se kokemus että äiti tulee sitten hakemaan tiettyyn aikaan. Eli jos kerran voit järkestää niin että jää hetkeksi ilman sinua sinne.
 
[QUOTE="vieras";23085804]Kerran oltiin kaikki tutustumassa ja 2 kertaa lapset olivat keskenään muutaman tunnin siellä.
Useamminkin olisi saanut mennä mutta tuo riitti meille.
Lapset olivat tuolloin 3v ja 5v.[/QUOTE]

Ja noilla kerroilla tutustuivat aamupiiriin,ruokailuun ja ulkoiluun.
 
Meillä oli ihan päivähoidon suositus, että vähintään viikko tutustumista, varsinkin alle 3-vuotiailla. Käytiin milloin aamupäivällä ja milloin iltapäivällä ja viimeisenä päivänä oltiin koko päivä siten, että lapsi jäi päiväunille ja minä kävin sillä aikaa muualla ja tulin takaisin välipala-aikaan. Minusta kuulostaa erikoiselta että korkeintaan kaksi kertaa saisi käydä, kun tuohon viikon suositukseen olen päiväkodin lisäksi törmännyt monessa pedagogisessa julkaisussakin.
 
2 tutustumiskertaa kuulostaa tosi vähältä, varsinkin pienemmän kohdalla. Minä kyllä suosittelisin useampaa leikkikertaa sisällä ja ulkona vanhemman läsnäollessa. Käykää aluksi leikkimässä tarhan pihalla, kun lasten ryhmät (vai menevätkö samaan ryhmään?) ulkoilevat. Siinä lapset voi tutustua pihaan, toisiin lapsiin ja aikuisten naamat tulevat tutuiksi.

Jos mahdollista, aloittakaa päivähoito ns. pehmeällä aloituksella eli lasten päivät on aluksi lyhyitä. Esim. ekalla viikolla haette lapset ruuan jälkeen parina päivänä ja sitten päiväunien jälkeen ja lopulta alkaa sitten kokopäiväinen hoito. Tämä siis sen jälkeen, kun olette tutustuneet yhdessä. Lasta ei voi jättää yksin tutustumaan ennen kuin hoitosuhde on alkanut vakuutusten vuoksi.

Tsemppiä hoidon aloitukseen :) t. tarhan täti
 
[QUOTE="omena";23085950]2 tutustumiskertaa kuulostaa tosi vähältä, varsinkin pienemmän kohdalla. Minä kyllä suosittelisin useampaa leikkikertaa sisällä ja ulkona vanhemman läsnäollessa. Käykää aluksi leikkimässä tarhan pihalla, kun lasten ryhmät (vai menevätkö samaan ryhmään?) ulkoilevat. Siinä lapset voi tutustua pihaan, toisiin lapsiin ja aikuisten naamat tulevat tutuiksi.

Jos mahdollista, aloittakaa päivähoito ns. pehmeällä aloituksella eli lasten päivät on aluksi lyhyitä. Esim. ekalla viikolla haette lapset ruuan jälkeen parina päivänä ja sitten päiväunien jälkeen ja lopulta alkaa sitten kokopäiväinen hoito. Tämä siis sen jälkeen, kun olette tutustuneet yhdessä. Lasta ei voi jättää yksin tutustumaan ennen kuin hoitosuhde on alkanut vakuutusten vuoksi.

Tsemppiä hoidon aloitukseen :) t. tarhan täti[/QUOTE]

Voi kun tuo pehmeä aloitus onnistuiskin, mut kyllä valitettavasti ihan täysillä päivillä joudutaan lähtemään alusta lähtien. Täytyypä kysellä jos siellä vois vierailla useamminkin, kun mennään eka kertaa ens maanantaina sinne. Jos oisin ollut kaukaa viisas niin olisin ottanut eka hoitopäivän vapaapäiväks ja vienyt lapset silloin vain pariksi tunniksi hoitoon, mutta myöhäistä nyt kun vuorolistat on kirjoitettu. Ja kiitos tsempeistä!
 

Yhteistyössä