Pakko purkaa sydäntä

[surusilmä]

En kohta jaksa enää uskoa yhteiseen tulevaisuuteen poikaystäväni kanssa.

Ollaan 22- ja 24-vuotiaat. Ollaan oltu pian kolme vuotta yhdessä ja siitä ajasta asuttu saman katon alla pari (hän teki aloitteen yhteenmuuton suhteen). Omat tulevaisuuden suunnitelmat on aika selkeät.. Haluan opiskella toisen ammatin, kihlautua, mennä naimisiin ja saada 2(-3) lasta. Esikoisen toivon saavani ennen kuin oon 30.
Rakastan poikaystävääni, mutta hän sen sijaan ei ole koskaan sanonut rakastavansa mua. Hän osoittaa välittämisensä, ja on sanonutkin että välittää ja että hänen on hyvä olla mun kanssa. Minä vain kaipaisin sitä rakkaudentunnustustakin.. Hän on joskus sanonut ettei tiedä onko koskaan rakastanut ketään.
Olen kysynyt häneltä kihlauksesta, häistä ja lapsista. Tällä hetkellä hän ei halua mitään niistä, mutta EHKÄ joskus myöhemmin. Hänellä menee opiskeluihin vielä muutama vuosi, joten ymmärrän kyllä että ko. asiat eivät tunnu ajankohtaisilta, mutta pelkään että sitä "joskus myöhemmin" ei tule koskaan. Enkä minäkään ole nyt heti ryntäämässä alttarille, mutta ainakin tiedän että tulevien vuosien aikana sen haluaisin tapahtuvan, ja hyvin mieluusti vieläpä hänen kanssaan.

En haluaisi erota, rakastan häntä ja mun on hyvä olla hänen kanssaan. Pelkään vain että tää ei etene tästä koskaan mihinkään, ja ollaan vielä viidenkin vuoden päästä tismalleen samassa tilanteessa. Olen ajatellut, että pari-kolme vuotta voin vielä odottaa, mutta jos hän ei silloinkaan tiedä mitä haluaa niin.. Ero.

Jakakaa kokemuksianne ja mielipiteitänne. Mitä tekisit mun tilanteessa? Onko poikaystäväni kenties vain hitaasti lämpeävää sorttia?

 

[Päätä mitä haluat]

Miksi poikaystävällesi eivät sinun toiveesi ja odotuksesi merkitse mitään? Teitähän on siinä suhteessa kaksi? Miksi naisen osa on vain odottaa ja ihmetellä, ettei pelottaisi sitä kaksilahkeista pois. Voipi olla ettei poikkiksesi ole valmis sitoutumaan ja ryhtymään mieheksi.
Huolto kyllä kelpaa, mutta riittääkö se sinulle?

Ehkä kannattaisi keskustella ja kertoa, että olet sellainen tyttö joka on ihan sitoutumisen arvoinen, etkä vähempään tyydy. Poikkiksesi voisi kokeilla jotain toista seuraavat viisi vuotta, ennenkuin päättää, sillä välin sinut on jo rengastanut joku toinen, joka tietää mitä haluaa.

Miehet ovat: ei tarvitse korjata ellei ole rikki. Huolto pelaa vaikkei olla naimisissa/ tehdä tuleviasuuden suunnitelmia, kivaa on. Lapsiakin tulee.... Sinä päätät riittääkö se sinulle.

 

[näin]

Eihän tuon ikäiset miehet enää nykyään vielä halua sitoutua tai edes ajatella tulevaisuutta niin pitkälle, harvat naisetkaan. Itse (olen nainen) aloin vasta kolmenkympin tienoilla kokemaan että sitoutuminen ja rauhoittuminen on ok. Miehillä menee yleensä vielä pidempään. Ja tällä en tarkoita, että juoksin ympäriinsä ja harrastin yhdenillan juttuja (yhtäkään sellaista ei ole ollut), vaan sitä, että halusin vain elää itselleni, tehdä juuri sitä mitä halusin milloin halusin, matkustaa, olla ystävien kanssa, opiskella jne. Siihen jos joku tulee ehdottelemaan avioitumista ja lastenhankintaa niin aika kaukaiselta ja vieraalta tuntuu sellainen ajatus, jopa luotaantyöntävältä.

Eli en ihmettele ollenkaan jos vähän päälle parikymppinen mies ajattelee että ehkä tulevaisuudessa jos silloinkaan. Luultavasti hän tietää vasta siellä kolmenkympin tienoilla haluaako kaikkea tuota vai ei. Parempikin muuten, että mies ei ala aviomieheksi ja isäksi ennen kuin itse haluaa ja on valmis siihen, näitä nuoria isiä on tullut nähtyä jonkun verran jotka elävät samoin kuin ennenkin, kulkevat baareissa kavereiden kanssa ja tappelevat kotona tyttöystävän kanssa kun odotukset eivät kohtaa. Ja sitten olen nähnyt näitä päälle kolmekymppisiä todella mahtavia isiä, jotka omistautuvat lapselle ja perhe-elämälle koska ne juoksut on juostu ja se perhe on juuri se mitä siinä 30-40 vuotiaana haluaa.

Eli vastauksen saadaksesi joudut varmaan odottelemaan useamman vuoden, sittenkään et voi olla varma onko se vastaus haluamasi.

 

[surusilmä]

Miksi poikaystävällesi eivät sinun toiveesi ja odotuksesi merkitse mitään? Teitähän on siinä suhteessa kaksi? Miksi naisen osa on vain odottaa ja ihmetellä, ettei pelottaisi sitä kaksilahkeista pois. Voipi olla ettei poikkiksesi ole valmis sitoutumaan ja ryhtymään mieheksi.
Huolto kyllä kelpaa, mutta riittääkö se sinulle?

Ehkä kannattaisi keskustella ja kertoa, että olet sellainen tyttö joka on ihan sitoutumisen arvoinen, etkä vähempään tyydy. Poikkiksesi voisi kokeilla jotain toista seuraavat viisi vuotta, ennenkuin päättää, sillä välin sinut on jo rengastanut joku toinen, joka tietää mitä haluaa.

Miehet ovat: ei tarvitse korjata ellei ole rikki. Huolto pelaa vaikkei olla naimisissa/ tehdä tuleviasuuden suunnitelmia, kivaa on. Lapsiakin tulee.... Sinä päätät riittääkö se sinulle.

Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen näinkin, mutta tulevaisuudessa haluan ehdottomasti tapahtuvan muutoksia, sillä en aio luopua unelmistani. Haluaisin kovasti saada sen varmuuden, kuulla poikaystävältä, että mun kannattaa jaksaa odottaa.. Hän sanoi joskus, että ehdottomasti haluaa olla mun kanssa ja haluaa antaa mulle enemmän (mitä se sitten tarkoittaa, en tiedä).

 

[surusilmä]

Eihän tuon ikäiset miehet enää nykyään vielä halua sitoutua tai edes ajatella tulevaisuutta niin pitkälle, harvat naisetkaan. Itse (olen nainen) aloin vasta kolmenkympin tienoilla kokemaan että sitoutuminen ja rauhoittuminen on ok. Miehillä menee yleensä vielä pidempään. Ja tällä en tarkoita, että juoksin ympäriinsä ja harrastin yhdenillan juttuja (yhtäkään sellaista ei ole ollut), vaan sitä, että halusin vain elää itselleni, tehdä juuri sitä mitä halusin milloin halusin, matkustaa, olla ystävien kanssa, opiskella jne. Siihen jos joku tulee ehdottelemaan avioitumista ja lastenhankintaa niin aika kaukaiselta ja vieraalta tuntuu sellainen ajatus, jopa luotaantyöntävältä.

Eli en ihmettele ollenkaan jos vähän päälle parikymppinen mies ajattelee että ehkä tulevaisuudessa jos silloinkaan. Luultavasti hän tietää vasta siellä kolmenkympin tienoilla haluaako kaikkea tuota vai ei. Parempikin muuten, että mies ei ala aviomieheksi ja isäksi ennen kuin itse haluaa ja on valmis siihen, näitä nuoria isiä on tullut nähtyä jonkun verran jotka elävät samoin kuin ennenkin, kulkevat baareissa kavereiden kanssa ja tappelevat kotona tyttöystävän kanssa kun odotukset eivät kohtaa. Ja sitten olen nähnyt näitä päälle kolmekymppisiä todella mahtavia isiä, jotka omistautuvat lapselle ja perhe-elämälle koska ne juoksut on juostu ja se perhe on juuri se mitä siinä 30-40 vuotiaana haluaa.

Eli vastauksen saadaksesi joudut varmaan odottelemaan useamman vuoden, sittenkään et voi olla varma onko se vastaus haluamasi.

No tottahan se on että miehet yleensä myöhemmin alkaa miettiin tommosia asioita, harmi vain että itellä on ollu aika selkeet kuviot mielessä jo teinistä asti. On mulla tosin lähipiirissä niitäkin miehiä, jotka on jo nuorempinakin ollu valmiita esim. kihlautumaan, ja ihan vakavissaan vieläpä. (Eikä kyse ole ollut edes mistään uskon sanelemasta "pakosta".)