pakko purkaa

[syvä huokaus]

Näin heti aluksi sanon etten tarvitse moraalisaarnaa. Tiedän kyllä tarkkaan mitä olen tehnyt, enkä siitä ole ylpeä..

Tarinani menee näin... Mieheni rakastaa minua edelleen, mutten itse ole varma rakastanko häntä...koska olen rakastunut toiseen... En tiedä mitä teen. Meillä on pieni lapsi, mutta toisaalta eihän lapsenkaan ole hyvä olla jos vanhemmilla ei mene hyvin. Mieheni kyllä auttaa kotona ja on muutenkin hyvä isä. Rakkaus välillämme minun puolelta on vain muuttunut enemmänkin kaveruudeksi. Tiedän että jos lähden se tulisi täysin yllätyksenä. Ja lähimmäisten painostus voisi olla karmivaa (esim. vanhempani eivät koskaan voisi hyväksyä uutta miestä minulle). En tiedä mitä tehdä.. Sen tiedän että jos lähden, minulla on paikka toisaalla jonne minut otetaan avosylin vastaan...mutta niin paljon voisin kuitenkin menettää... Haluaisin kuulla onko minulla kohtalotovereita??

 

[minni]

Hei,
En ole kohtalotoverisi, mutta olen ollut tuo avoin syli joka aikoinaan otti vastaan. Olemme nyt todella onnellisia. Miehelläni oli noita samoja pelkoja kuin sinulla nyt, mutta kaikki menivät loppujen lopuksi ihan hyvin. Lapset sopeutuivat hienosti, samoin vanhemmat. Ja exäkin uskoi tilanteen lopulta, suht sopuisastikin.
Anna rakkauden viedä, jos se on todellista. Pieni lapsi sopeutuu asiaan varmasti ja vanhempasikin loppujen lopuksi, kun tajuavat rakkautesi, olethan heidän tyttärensä. Miehesi järkyttyy varmasti ensin, mutta kyllä aikuiset ihmiset pärjäävät. Eikä hänkään varmasti halua olla yhdessä naisen kanssa joka rakastaa toista.
Tsemppiä sinulle! :heart:

 

[bella]

voi kuinka ihanaa. kyllä nyt on malliillaan. erotaan vaan ja kyllä ne lapsetkin siitä selviää!

saanko kysyä mitä tapahtuu, kun ei enää tunnu rakkauden tunnetta tätä uutta miestä kohtaan???

kohta ollaan koko porukka niin sisältä rikkinäistä, että hui vaan! :\|

 

[Pauppi]

En ole kohtalotoveri, mutta tuossa alempana voisi olla sulle myös hyvä viestiketju (rakkaus on muuttunut). En aio moraalisaarnaa sulle antaa, mutta sullekin haluaisin sanoa, että rakkautta on muutakin kun se kiihkeä, sydämen tuhatta ja sataa läpättämään saava alkurakkauden huuma. Toiset sanoo, että se kestää 3 v toiset sanoo että 7v. Mene ja tiedä, kai sekin on loppujen lopuksi ihmisestä kiinni. Sanoit että kaveruudeksi on mennyt sun puolelta. Rakkauden "ikääntymiseen" kuuluu se, että alkuhuuman tulisesta rakkaudesta hioutuu ajan myötä kumppanuusrakkaus, jossa tullaan toisensa sielunkumppaneiksi, ystäviksi. Ja se jos mikä rikastuttaa rakkautta, ei sen tarvi olla aina tulisia tunteita vuodesta toiseen, johan siinä hulluksi tulisi!
Rakkaudessa ja parisuhteissa sudenkuoppana tuntuu nykyään olevan juuri se vaihe, kun rakkauden alkuhuuma alkaa tasaantua ja rakkaus alkaa hioutua. Lapsi on vain yksi, mutta varmasti suurin tekijä siinä. Lapsi vie kaiken sen ajan, minkä ennen saitte viettää toistenne kanssa. Meilläkin on 8 kk ikäinen lapsi, joten äidin ja isin yhteinen aika on todella vähissä!
Ajattelepa vähän eteenpäin elämääsi, jos nyt jätät miehesi. Menet heti uuteen suhteeseen, alku on samaa, lukuunottamatta sitä, että lapsi on jo olemassa: rakkauden alkuhuumaa, taas se sama tunne, mikä oli silloin seurustellessasi miehesi kanssa. Sitä kestää jonkin aikaa, ehkä muutaman vuoden. Sitten tulee taas sama. Rakkauden arki kolahtaa taas, tuliset tunteet laimenee. Mitäs sitten? Taasko sama rumba uudelleen? Lopulta haavoitat ehkä eniten itseäsi.
Parisuhteessa ei ole kysymys ainoastaan tunteista, siinä on (oli sitten naimisissa tai ei) kýsymys sitoutumista toiseen ihmiseen.
Rakkaus ei ole todellakaan muuttumatonta, vaan se elää sitä mukaa kun pariskunta ikääntyy yhdessä. Tunteet tulee ja menee, mutta tietoisuus sitoutumisesta ja toisen rakastamisesta, vaikkei aina siltä tunnukaan, se on tärkeämpää. Vihkikaavassakaan ei kysytä, että viitsitkö tai haluatko tai tuntuuko siltä, että rakastat mattia tai maijaa, vaan siinä kysytään yksinkertaisesti että TAHDOTKO rakastaa. Toivon todella, että mietit tarkkaan mitä teet :hug:

 

[minni]

\

voi kuinka ihanaa. kyllä nyt on malliillaan. erotaan vaan ja kyllä ne lapsetkin siitä selviää!

saanko kysyä mitä tapahtuu, kun ei enää tunnu rakkauden tunnetta tätä uutta miestä kohtaan???

kohta ollaan koko porukka niin sisältä rikkinäistä, että hui vaan! :\|

Ja niinkö sitä pysytään sisältä ehjänä, että väkisin pysytään yhdessä, vaikka toiset miehet/naiset on mielessä ja kuvioissa??
Mikä ihmeen itseisarvo on pitää parisuhdetta väkisin koossa, vaikkei kukaan ole enää onnellinen?? Oisitko sä onnellinen miehen kanssa joka on rakastunut toiseen naiseen? Mutta yhdessä täytyy pysyä jotta saa pidettyä talon, auton, jne.
Tollanen elämä se vasta rikkinäisiä ihmisiä aikaan saa!

 

[epunäiskä]

niin, mieti tarkkaan mitä aijot tehdä ettei käy niin että tämä uusi syli muuttuu ensihuuman jälkeen myös tälläiseksi kaveruudeksi. yleensä niin käy. Itsekkin olin samankaltaisessa tilanteessa, mutta päätin jäädä mieheni luokse, ja kuin ollakkaan tämä "uusi syli" ei vähän ajan päästä tuntunut enää miltään. En siis pettänyt miestäni enkä mitään, mutta haaveilin paremmasta toisen miehen kanssa.

Onneksi en lähtenyt mihinkään, koska tajusin että se oli vain ohimenevä vaihe, joka varmasti koettelee jokaista suhdetta.

 

[syvä huokaus]

Niin...kyllä minä tiedän että varsinkin kun lapsia on kuviossa niin minun pitää harkita hyvin tarkkaan millaiseen ratkaisuun päädyn.. Sitä pelkään että jos uusi suhde muuttuu samanlaiseksi... ja olen yrittänyt miettiä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja mihin ne johtavat... En kuitenkaan osaa/uskalla tehdä ratkaisua suuntaan taikka toiseen.. ja sekin ahdistaa...

 

[bella]

lähinnä minua tässä vihastuttaa se että täälä sivuilla on niin paljon sitä, että nyt ei tunnu siltä että rakastaisin miestäni, no, menenpäs vaikka chattiin juttelemaan tai baarin..oih ja voih löytyipäs ihana mies, no sitten vaan heti sänkyyn. Heti kun on jotain ongelmia niin toisen sängyssä ollaan pelehtimässä. Tämä mies on se oikea. Hän ymmärtää minua ja on niin hyvä sängyssä.

Arrgs..tuntuu siltä ettei parisuhteella oli se sitten avioliitto, avosuhde (käytän tuota sanaa, koska avoliittoa ei ole olemassakaan!) ole mitään arvoa nykyään. MUTTA rajansa kaikella kumminkin.