V
vakkariharmaana
Vieras
Purkaudun harmaana, pakko, ettei pää räjähdä. Jos ette jaksa lukea, ei pakko. Tämä on vain erään avioeron tarina, tosi, ja lähes loppuun saakka objektiivisesti kerrottu,kumpikin osapuoli on/oli minulle hyvin läheinen.
Veljelläni tuli avioero n.8 vuotta sitten. Ex-vaimo (sanotaan vaikka Anneliksi) otti lapset mukaansa ja muutti 800km päähän pääkaupunkiseudulle, ruusuisin kertomuksin siitä kuinka lapset pääsisivät huippuharrastuksiin jne jne, ja kuinka hänellä on loistoduuni siellä tiedossa.
Ihmettelimme miksi hän yhtäkkiä jätti silloisen loistoduuninsa kotipaikkakunnallaan.
Seurasin veljeni kärsimystä, hän kun oli ollut eroon saakka lasten ensisijainen hoitaja, se joka jäi töistä jos lapsi oli kipeä, se joka vei lapset hoitoon ja sieltä haki, se joka hoiti kaikki kotityöt.
Veljeni kävi sossussa kysymässä mahdollisuuksistaan, ja sieltä sanottiin suoraan että ei kannata edes yrittää, lasten paikka on äidillään.
Asuin itse silloin etelässä, suht lähellä veljenlapsia, ja olin heihin läheisesti yhteydessä.
Seurasin kuinka lapset vietiin aamulla perhepäivähoitajalle, ja iltapäivällä toiselle pph:lle. Kotona he kävivät nukkumassa. Lasten äiti huiteli omissa menoissaan, eli kai "menetettyä nuoruuttaan". Miehiä tuli ja meni, niin etteivät lapsetkaan enää pysyneet laskuissa. Työpaikat vaihtuivat toinen toistaan parempiin, ja lapsetkin oli ilmoitettu milloin mihin harrastukseen.
Tätä kesti monta vuotta. Anneli ja lapset vaihtoivat asuntoa viisi kertaa kolmen vuoden sisällä, kolmessa eri kunnassa.
Lapset tulivat kouluikään ja koulupäivän jälkeen osallistuivat iltapäiväkerhoon,minkä jälkeen tulivat tyhjään kotiin, jo eskarista lähtien. Vanhempi lapsista piti huolen nuoremmasta sisaruksestaan.
Vanhempi lapsista on nyt vitosluokkalainen, ja on neljänä syksynä aloittanut opinnot eri koulussa.
Sitten lasten äiti, Anneli, löysi Mikon, unelmiensa miehen. Kunnollisen, tunnollisen, hyvin toimeentulevan miehen, joka rakasti lapsia kuin omiaan. Muutettiin yhteen, mentiin kihloihin. Anneli jatkoi huitelemistaan ja uusi mies otti vastuun veljeni lasten hyvinvoinnista, ruoka- ja pyykkihuollosta, kaikesta. Mikko jopa osti yrityksen, jonka piti olla Annelin unelmien täyttymys, ehtoina saneltiin että osallistuu yrityksen pyörittämiseen niin kuin jaksaa, kunhan pitää myös lapsista huolen ja viettää myös kotona aikaa.
Kruunuksi kaikelle tehtiin vielä yhteinen lapsi, joka miehen sanojen mukaan tulisi muuttamaan kaiken, tekisi Annelista pullantuoksuisen äidin. Kotiuduttuaan laitokselta, äiti lähti samana iltana töihin. Nyt miehellä oli vastuullaan kolme lasta, päivätyön ja talon lisäksi. Koiranpentukin Annelin piti saada, ja se myös oli miehen vastuulla. Anneli kävi kotona nukkumassa ja vaihtamassa vaatteet.
Mies alkoi ihmetellä perintätoimistoista Annelille tulevien kirjeiden määrää, mutta niille löytyi sutjakka selitys.
Anneli valitti, kuinka hänet yritetään kahlita, ja aloitti samanlaisen rallin kuin ennen eroa veljestäni. Hän saattoi kadota päiväkausiksi, tulla kotiin viinalta lemuten ja kaula purtuna, vain kadotakseen taas. Mikko katseli tätä aikansa, ja antoi varoituksensa. Jos muutosta ei tule, saa Anneli luvan lähteä.
Kolmisen kuukautta Anneli ryhdistäytyi, teki tavalliset työvuorot ja oli kotona lasten kanssa.
Ja taas napsahti. Tällä kertaa mies oli jo niin loppu, kaksi ala-astelaista ja pulloruokinnassa oleva vauva työn ohessa veivät mehut totaalisesti, ja niin Anneli etsi itselleen ja lapsilleen asunnon.
Mies alkoi ottaa huoltajuusmahdollisuuksistaan selvää, ja alkoi paljastua mielenkiintoisia asioita. Syy Annelin äkilliseen lähtöön kotipaikkakunnalta löytyi siitä, että hän oli kavaltanut rahaa työpaikaltaan. Tiheät työpaikanvaihdokset eivät johtuneet Annelin omista irtisanoutumisista (milloin oli kuttumainen pomo, milloin häntä pompotettiin) vaan hän oli järjestään saanut potkut; ei ollut noudattanut työaikoja, joskus ei ollut tullut paikalle lainkaan. Rahaa ja tavaraa oli myös kadonnut selittämättömiin. Soittokierros edellisille vuokranantajille antoi syyn muuttotahdille; vuokria oli rästissä jokaisesta asunnosta.
Lapset eivät ole halustaan huolimatta päässeet harrastuksiin, sillä ne vaativat jonkinlaista vaivannäköä.
Veljelleni Anneli kertoo edelleen omia satujaan, mutta veljeni tietää asioiden todellisen laidan, hän kun on yhteyksissä Mikkoon. Anneli vouhkaa kuinka hän ei koskaan ole niin alhaalla että joutuisi menemään sossuun, kun taas totuus on että ainoastaan sitä kautta hän on saanut asunnon, ja sieltä maksetaan vuokrat. Tätä hän ei ole suoraan veljelleni voinut sanoa, vaan Mikko on nämä kertonut, häneltä kun Anneli ei voi pimittää tuollaisia asioita, sillä hän on yhteisen lapsen osalta tarvinnut myös Mikon tiedot sossua varten.
Veljeni on asioinut sossussa kaikki nämä vuodet, käynyt ilmoittamassa "väliaikatietoja" ja muuten vain purkamassa huoliaan. Veljeni on myös ollut yhteyksissä lasten kouluun, käynyt tutustumassa ja ollut aktiivisesti lapsiin yhteydessä, soittelevat päivittäin ja lapset tulevat isänsä luo yleensä loma-aikoina ja itkun kanssa lähtevät pois.
Jouluksikin heidän oli puhe tulla, mutta Anneli suuttui koska veljeni oli "hänen selkänsä takana" sopinut Annelin vanhempien kanssa siitä, millä keinoin lapset saataisiin helpoimmin tänne, lentäen,junalla vai millä; ja kuka hakee asemalta, työvuorot kun ovat kaikilla. Niin siis tuollaisesta oli suuttunut. Nyt kuulemma nuoremmalla on kuumetta (38), joten kumpikaan ei voi matkustaa junalla. Veljeni ehdotti että jos vanhempi tulisi junalla aiemmin ja nuorempi lentäisi kun tervehtyisi, tämäkään ei käynyt koska nuoremman korvat kipeytyvät koneessa. Asiaa kysyttäessä lapsi oli ihan ihmeissään "ei mulla käy korviin, mähän RAKASTAN lentämistä!!". ELi kyse on taas Annelin valtapeleistä.
Annelia voisi kuvailla patologiseksi valehtelijaksi, hän ei voi yksinkertaisinta asiaa sanoa niinkuin se on, vaan siitä on väännettävä ihan jotain muuta. Esimerkkeinä voisn kertoa ihan arkipäivän juttuja mutta tuon vuodatuksen jälkeen ei enää jaksa.
Itse olen lasten puolella, aikuiset osaavat pitää huolen itsestään. Sydäntäni särkee kuunnella kuinka joka kerta kun soitan, lapset ovat kaksin kotona, äiti tulee joko illalla myöhään tai vasta yöllä. Nukkuu aamulla kun lapset lähtevät kouluun, ja on poissa kun he tulevat kotiin.
Veljelläni tuli avioero n.8 vuotta sitten. Ex-vaimo (sanotaan vaikka Anneliksi) otti lapset mukaansa ja muutti 800km päähän pääkaupunkiseudulle, ruusuisin kertomuksin siitä kuinka lapset pääsisivät huippuharrastuksiin jne jne, ja kuinka hänellä on loistoduuni siellä tiedossa.
Ihmettelimme miksi hän yhtäkkiä jätti silloisen loistoduuninsa kotipaikkakunnallaan.
Seurasin veljeni kärsimystä, hän kun oli ollut eroon saakka lasten ensisijainen hoitaja, se joka jäi töistä jos lapsi oli kipeä, se joka vei lapset hoitoon ja sieltä haki, se joka hoiti kaikki kotityöt.
Veljeni kävi sossussa kysymässä mahdollisuuksistaan, ja sieltä sanottiin suoraan että ei kannata edes yrittää, lasten paikka on äidillään.
Asuin itse silloin etelässä, suht lähellä veljenlapsia, ja olin heihin läheisesti yhteydessä.
Seurasin kuinka lapset vietiin aamulla perhepäivähoitajalle, ja iltapäivällä toiselle pph:lle. Kotona he kävivät nukkumassa. Lasten äiti huiteli omissa menoissaan, eli kai "menetettyä nuoruuttaan". Miehiä tuli ja meni, niin etteivät lapsetkaan enää pysyneet laskuissa. Työpaikat vaihtuivat toinen toistaan parempiin, ja lapsetkin oli ilmoitettu milloin mihin harrastukseen.
Tätä kesti monta vuotta. Anneli ja lapset vaihtoivat asuntoa viisi kertaa kolmen vuoden sisällä, kolmessa eri kunnassa.
Lapset tulivat kouluikään ja koulupäivän jälkeen osallistuivat iltapäiväkerhoon,minkä jälkeen tulivat tyhjään kotiin, jo eskarista lähtien. Vanhempi lapsista piti huolen nuoremmasta sisaruksestaan.
Vanhempi lapsista on nyt vitosluokkalainen, ja on neljänä syksynä aloittanut opinnot eri koulussa.
Sitten lasten äiti, Anneli, löysi Mikon, unelmiensa miehen. Kunnollisen, tunnollisen, hyvin toimeentulevan miehen, joka rakasti lapsia kuin omiaan. Muutettiin yhteen, mentiin kihloihin. Anneli jatkoi huitelemistaan ja uusi mies otti vastuun veljeni lasten hyvinvoinnista, ruoka- ja pyykkihuollosta, kaikesta. Mikko jopa osti yrityksen, jonka piti olla Annelin unelmien täyttymys, ehtoina saneltiin että osallistuu yrityksen pyörittämiseen niin kuin jaksaa, kunhan pitää myös lapsista huolen ja viettää myös kotona aikaa.
Kruunuksi kaikelle tehtiin vielä yhteinen lapsi, joka miehen sanojen mukaan tulisi muuttamaan kaiken, tekisi Annelista pullantuoksuisen äidin. Kotiuduttuaan laitokselta, äiti lähti samana iltana töihin. Nyt miehellä oli vastuullaan kolme lasta, päivätyön ja talon lisäksi. Koiranpentukin Annelin piti saada, ja se myös oli miehen vastuulla. Anneli kävi kotona nukkumassa ja vaihtamassa vaatteet.
Mies alkoi ihmetellä perintätoimistoista Annelille tulevien kirjeiden määrää, mutta niille löytyi sutjakka selitys.
Anneli valitti, kuinka hänet yritetään kahlita, ja aloitti samanlaisen rallin kuin ennen eroa veljestäni. Hän saattoi kadota päiväkausiksi, tulla kotiin viinalta lemuten ja kaula purtuna, vain kadotakseen taas. Mikko katseli tätä aikansa, ja antoi varoituksensa. Jos muutosta ei tule, saa Anneli luvan lähteä.
Kolmisen kuukautta Anneli ryhdistäytyi, teki tavalliset työvuorot ja oli kotona lasten kanssa.
Ja taas napsahti. Tällä kertaa mies oli jo niin loppu, kaksi ala-astelaista ja pulloruokinnassa oleva vauva työn ohessa veivät mehut totaalisesti, ja niin Anneli etsi itselleen ja lapsilleen asunnon.
Mies alkoi ottaa huoltajuusmahdollisuuksistaan selvää, ja alkoi paljastua mielenkiintoisia asioita. Syy Annelin äkilliseen lähtöön kotipaikkakunnalta löytyi siitä, että hän oli kavaltanut rahaa työpaikaltaan. Tiheät työpaikanvaihdokset eivät johtuneet Annelin omista irtisanoutumisista (milloin oli kuttumainen pomo, milloin häntä pompotettiin) vaan hän oli järjestään saanut potkut; ei ollut noudattanut työaikoja, joskus ei ollut tullut paikalle lainkaan. Rahaa ja tavaraa oli myös kadonnut selittämättömiin. Soittokierros edellisille vuokranantajille antoi syyn muuttotahdille; vuokria oli rästissä jokaisesta asunnosta.
Lapset eivät ole halustaan huolimatta päässeet harrastuksiin, sillä ne vaativat jonkinlaista vaivannäköä.
Veljelleni Anneli kertoo edelleen omia satujaan, mutta veljeni tietää asioiden todellisen laidan, hän kun on yhteyksissä Mikkoon. Anneli vouhkaa kuinka hän ei koskaan ole niin alhaalla että joutuisi menemään sossuun, kun taas totuus on että ainoastaan sitä kautta hän on saanut asunnon, ja sieltä maksetaan vuokrat. Tätä hän ei ole suoraan veljelleni voinut sanoa, vaan Mikko on nämä kertonut, häneltä kun Anneli ei voi pimittää tuollaisia asioita, sillä hän on yhteisen lapsen osalta tarvinnut myös Mikon tiedot sossua varten.
Veljeni on asioinut sossussa kaikki nämä vuodet, käynyt ilmoittamassa "väliaikatietoja" ja muuten vain purkamassa huoliaan. Veljeni on myös ollut yhteyksissä lasten kouluun, käynyt tutustumassa ja ollut aktiivisesti lapsiin yhteydessä, soittelevat päivittäin ja lapset tulevat isänsä luo yleensä loma-aikoina ja itkun kanssa lähtevät pois.
Jouluksikin heidän oli puhe tulla, mutta Anneli suuttui koska veljeni oli "hänen selkänsä takana" sopinut Annelin vanhempien kanssa siitä, millä keinoin lapset saataisiin helpoimmin tänne, lentäen,junalla vai millä; ja kuka hakee asemalta, työvuorot kun ovat kaikilla. Niin siis tuollaisesta oli suuttunut. Nyt kuulemma nuoremmalla on kuumetta (38), joten kumpikaan ei voi matkustaa junalla. Veljeni ehdotti että jos vanhempi tulisi junalla aiemmin ja nuorempi lentäisi kun tervehtyisi, tämäkään ei käynyt koska nuoremman korvat kipeytyvät koneessa. Asiaa kysyttäessä lapsi oli ihan ihmeissään "ei mulla käy korviin, mähän RAKASTAN lentämistä!!". ELi kyse on taas Annelin valtapeleistä.
Annelia voisi kuvailla patologiseksi valehtelijaksi, hän ei voi yksinkertaisinta asiaa sanoa niinkuin se on, vaan siitä on väännettävä ihan jotain muuta. Esimerkkeinä voisn kertoa ihan arkipäivän juttuja mutta tuon vuodatuksen jälkeen ei enää jaksa.
Itse olen lasten puolella, aikuiset osaavat pitää huolen itsestään. Sydäntäni särkee kuunnella kuinka joka kerta kun soitan, lapset ovat kaksin kotona, äiti tulee joko illalla myöhään tai vasta yöllä. Nukkuu aamulla kun lapset lähtevät kouluun, ja on poissa kun he tulevat kotiin.
