Pakkoajatukset ja niistä eroon pääseminen

["pat"]

Hei!

Olisikohan täällä ketään, joka kärsii/on kärsinyt pakkoajatuksista?
Oletteko päässeet niistä mitenkään eroon? Lääkkeillä vai ilman lääkkeitä?
Millaisia pakkoajatuksia teillä on ollut?
Mistä olette saaneet niihin apua ja millainen suhtautuminen on ollut esim. julkisella puolella? Leimataanko heti "hulluksi"?
Nämä pakkoajatukset ovat jotain aivan karmeaa, ja olo on sellainen, että voiko näistä tosiaan koskaan päästä eroon?

Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille!

 

[Mollie]

Minkälaisia pakkoajatuksia?

 

[ttppii]

Niinkuin tämmöstä vaivaa?:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_h%C3%A4iri%C3%B6

Sairaus siinä kuin muutkin, kannattaa hakea apua.

 

["vieras"]

Hakeudu ehdottomasti kognitiiviseen psykoterapiaan, mikäli sinulla / asuinpaikkakunnallasi siihen on mahdollisuus . Siitä on iso apu!

 

[tämmöstä mulla]

mulla on tällainen pakkoajatus, jos mulle sattuu jotain hyvää en uskalla iloita tai nauttia siitä koska tiedän että pian siitä ilosta seuraa jokin rangaistus eli tapahtuu jotain pahaa sairastun/loukkaannun/kuolen tms.

 

["pat"]

Pakkoajatuksena itsensä/ihmisten joista en "välitä" vahingoittaminen.. aivan kauheita ajatuksia! Olen hyvin elämäniloinen, en lainkaan itsetuhoinen, iloinen mutta nämä ajatukset vain tulevat päähäni enkä voi niille mitään. Vaikka kuinka yritän siirtää ajatusta muualle, se ei onnistu. Välillä jos huomaan, etten ajattele asiaa, mieleni pakottaa ne ajatukset taas väkisin päähän. Mistä ihmeestä tämä voi johtua? Voiko tämä raskaus tehdä tämän? Aiempien kohdalla ei kyllä ole tällaista ollut..

 

[eras, vierailija]

Pakko-oireiden yksi muoto (OCD, obsessive-compulsive disorder), täällä oli joku aika siitä ketju, muistaakseni Pakko-oireiset, hoi! -niminen

 

[Katylina]

[QUOTE="pat";26103583]Hei!

Olisikohan täällä ketään, joka kärsii/on kärsinyt pakkoajatuksista?
Oletteko päässeet niistä mitenkään eroon? Lääkkeillä vai ilman lääkkeitä?
Millaisia pakkoajatuksia teillä on ollut?
Mistä olette saaneet niihin apua ja millainen suhtautuminen on ollut esim. julkisella puolella? Leimataanko heti "hulluksi"?
Nämä pakkoajatukset ovat jotain aivan karmeaa, ja olo on sellainen, että voiko näistä tosiaan koskaan päästä eroon?

Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille![/QUOTE]

Itsellä on ollut pakonomaisia tarpeita laskea kaikkea. Minulla on tietyt laskukaavat ja niitä noudattelen. Todella, todella rasittavaa.

Olen saanut ne vähentymään puhtaasti keskittymällä siihen etten niitä suorita. Mutta vuosikausia on mennyt ja edelleen välillä tulee tarvetta sille. Telkkaria on ärsyttävä katsoa, kun tulee niitä laskemisia jatkuvasti, huoh.

En ole koskaan hakenut apua, pidän tuota vain ärsyttävänä, mutten varsinaisesti elämää haittaavana.

 

[jaassi]

Minullasaman tapaista kun Katylinalla, erittain rasittavaa!

Muitakin suht. lievia pakko-oireita, mutta numerologinen puoli pahin. On todettu etta yleensa keskimaaraisesti alykkaammat ihmiset karsii tasta sairaudesta joten olkaamme siis ylpeita

 

["Hei"]

Minulla alkoivat todella voimakkaat ja häiritsevät pakkoajatukset lapsen syntymän myötä. Sairastuin psykoottistasoiseen synnytyksenjälkeiseen masennukseen, ja jouduin muutamaksi viikoksi ihan osastohoitoon asti. Pakkoajatukset olivat todella tuskallisia minulle, koska ne koskivat yleensä vauvan vahingoittamista. Tilanne oli siitä outo, että itse vauvaa kohtaan en tuntenut mitään negatiivista, rakkautta vain, ja silti minua kiusasivat ajatukset lapsen kuristamisesta, nipistelystä, tukehduttamisesta jne.Sain osastolta todella hyvät lääkkeet, joita syön edelleen, vajaa kaksi vuotta sairastumisen jälkeen. Lääkkeiden, ajan ja uskomattoman ihanan mieheni avulla pakkoajatukset ovat pysyneet poissa nyt puolisen vuotta. Toivon sinulle kovasti voimia ja kärsivällisyyttä niiden ajatusten kanssa. Jos sinulla ei ole vielä lääkitystä, hanki se! Oikeasti, se auttaa

 

["pat"]

[QUOTE="Hei";26104571]Minulla alkoivat todella voimakkaat ja häiritsevät pakkoajatukset lapsen syntymän myötä. Sairastuin psykoottistasoiseen synnytyksenjälkeiseen masennukseen, ja jouduin muutamaksi viikoksi ihan osastohoitoon asti. Pakkoajatukset olivat todella tuskallisia minulle, koska ne koskivat yleensä vauvan vahingoittamista. Tilanne oli siitä outo, että itse vauvaa kohtaan en tuntenut mitään negatiivista, rakkautta vain, ja silti minua kiusasivat ajatukset lapsen kuristamisesta, nipistelystä, tukehduttamisesta jne.Sain osastolta todella hyvät lääkkeet, joita syön edelleen, vajaa kaksi vuotta sairastumisen jälkeen. Lääkkeiden, ajan ja uskomattoman ihanan mieheni avulla pakkoajatukset ovat pysyneet poissa nyt puolisen vuotta. Toivon sinulle kovasti voimia ja kärsivällisyyttä niiden ajatusten kanssa. Jos sinulla ei ole vielä lääkitystä, hanki se! Oikeasti, se auttaa [/QUOTE]

Kiitos rohkaisevasta vastauksesta! Ihana kuulla että olet saanut apua Ja toivoa on siis itselläkin päästä näistä eroon.
Itsellä on samanlaista, en missään nimessä tahtoisi tehdä itselleni saati muillekaan mitään pahaa (olen luonteeltani kiltti ja huolellinen ihminen) joten tällaiset ajatukset tuntuvat todella pelottavilta. Hui, täytynee ottaa yhteyttä jonnekin ja päästä puhumaan näistä! Vaikka itse tietää ja tiedostaa, että ovat vain ajatuksia niin silti ovat jotain hirveää koettavaa!
Lisääkin kokemuksia saa kirjoittaa jos haluaa!

 

[tytsi-89]

Mä olen kärsinyt pitkään. Niitä on ollut kaikenlaisia tässä vuosien aikana, vähän pakkotoimintojakin. Mä olen jo aika lailla tottunut niihin, mutta päätin kuitenkin hakea apua. Kävin 5 ilmaista kertaa puhumassa psykologille (opiskelujen kautta) ja halusin kokeilla lääkitystä. Nyt noin 1,5 kuukautta lääkitystä takana ja on tosi paljon auttanut! Ahdistus on vähentynyt ja pakkoajatuksia on paljon vähemmän. Syön Escitalopram actavista 10 milligrammaa päivässä.

 

[pakko-oireet]

[QUOTE="Hei";26104571]Minulla alkoivat todella voimakkaat ja häiritsevät pakkoajatukset lapsen syntymän myötä. Sairastuin psykoottistasoiseen synnytyksenjälkeiseen masennukseen, ja jouduin muutamaksi viikoksi ihan osastohoitoon asti. Pakkoajatukset olivat todella tuskallisia minulle, koska ne koskivat yleensä vauvan vahingoittamista. Tilanne oli siitä outo, että itse vauvaa kohtaan en tuntenut mitään negatiivista, rakkautta vain, ja silti minua kiusasivat ajatukset lapsen kuristamisesta, nipistelystä, tukehduttamisesta jne.Sain osastolta todella hyvät lääkkeet, joita syön edelleen, vajaa kaksi vuotta sairastumisen jälkeen. Lääkkeiden, ajan ja uskomattoman ihanan mieheni avulla pakkoajatukset ovat pysyneet poissa nyt puolisen vuotta. Toivon sinulle kovasti voimia ja kärsivällisyyttä niiden ajatusten kanssa. Jos sinulla ei ole vielä lääkitystä, hanki se! Oikeasti, se auttaa [/QUOTE]

Minulla oli samantyylisiä ajatuksia esikoisen syntymän jälkeen. Kenellekkään en kertonut KUINKA kauheita ajettelin. Helpotti itsekeen. Tästä kohta 12 vuotta. Edellen kärsin jonkilaisista pakkoajatuksista, lähinnä sairauksien pelosta.

 

[Katylina]

Minullasaman tapaista kun Katylinalla, erittain rasittavaa!

Muitakin suht. lievia pakko-oireita, mutta numerologinen puoli pahin. On todettu etta yleensa keskimaaraisesti alykkaammat ihmiset karsii tasta sairaudesta joten olkaamme siis ylpeita

Jotenkin tää nyt ei lohduta. Jännä sinänsä, aina olen juuri matematiikassa ollut todella huono, mutta omat laskukaavani ovat kuitenkin hyvin monimutkaiset ja vaikea selittää muille. Pidän sitä ehkä enemmän mielikuvituksekkuutena kuin varsinaisena älynä. Tosin ei siitä älykkyydestä haittaa ole ;D

 

[eras, vierailija]

Hormonitoiminta usein vaikuttaa näihin juttuihin, sen takia erilaiset mielenterveysongelmat usein alkavat murrosiässä tai synnytyksen jälkeen, joten sinänsä loogista, vaikkakin kauheaa, että monet tuoreet äidit joutuvat ihmettelemään outoa ja negatiivista oloaan Ja tosiaan muunkinlaisia oireita kuin masennusta

 

["abc"]

Minullasaman tapaista kun Katylinalla, erittain rasittavaa!

Muitakin suht. lievia pakko-oireita, mutta numerologinen puoli pahin. On todettu etta yleensa keskimaaraisesti alykkaammat ihmiset karsii tasta sairaudesta joten olkaamme siis ylpeita

Olipa lohduttavaa Itsellänikin oli joskus tuota laskemista. Piti laskea neljään. Meitä sisaruksia on neljä, muuten jollekin olisi käynyt jotain pahaa. Se oli ärsyttävää. Yhdessä kohtaa päätin, että lopetan laskemasta ja pahaa tapahtuu jos tapahtuu. Se helpotti. Enää en kärsi vaivasta oikeastaan juurikaan. En muista koska olisin viimeksi... Sama vesihanat on kiinni ja kahvinkeitin, valot yms. sammutettu. Siihen ei enää riitä aika, annan luvan katsoa kerran, jos olen ko. laitteita aamulla käyttänyt.

 

["pat"]

Hormonitoiminta usein vaikuttaa näihin juttuihin, sen takia erilaiset mielenterveysongelmat usein alkavat murrosiässä tai synnytyksen jälkeen, joten sinänsä loogista, vaikkakin kauheaa, että monet tuoreet äidit joutuvat ihmettelemään outoa ja negatiivista oloaan Ja tosiaan muunkinlaisia oireita kuin masennusta

Itsekin mietin onko hormonit ainakin osittain tämän takana. Edellisissä raskauksissa en tällaisista ole kärsinyt mutta nyt tämä on oikea riesa! Olen todella väsynyt näihin ajatuksiin, mutta toiveikas olo kun lukenut että te muut olette lääkkeillä niihin saaneet apua Ja tosiaan vaikka kuinka yrittää itse niitä syrjäyttää, niin se ei onnistu. Jos on pienenkään hetken ajattelematta niin tulee ajatus, että "miten minä en nyt ajatellutkaan niitä hirveyksiä". Muuten voin hyvin, en tunne itseäni masentuneeksi. Ehkä hiukan on huolia ja ahdistusta, stressaava elämäntilanne.
Mutta kiitos paljon tsempityksistä, uskallan mennä hakemaan tähän jotain apua

 

[tytsi-89]

Vastaan vielä aloituksen kysymyksiin. Ei todellakaan leimata hulluksi. Pakko-oireet on yllättävän yleisiä ja verraten lieviä mielenterveyden häiriöitä. Mulla on ollut esim. sellaisia pakkoajatuksia, joissa pelkään jollekin tapahtuvan jotain pahaa tai aiheuttavani vahingossa jollekin jotain. Rasittavia pakkoajatukset kyllä on.

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2082809-palstan-pakko-oireiset-hoi-d/sivu5.html

 

["pat"]

Vastaan vielä aloituksen kysymyksiin. Ei todellakaan leimata hulluksi. Pakko-oireet on yllättävän yleisiä ja verraten lieviä mielenterveyden häiriöitä. Mulla on ollut esim. sellaisia pakkoajatuksia, joissa pelkään jollekin tapahtuvan jotain pahaa tai aiheuttavani vahingossa jollekin jotain. Rasittavia pakkoajatukset kyllä on.

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2082809-palstan-pakko-oireiset-hoi-d/sivu5.html

Kiitos, tämäkin helpotti!
Tunnen olevani muutoin aivan "normaali" ihminen, vain nämä pakkoajatukset riivaa.
Sitä tuossa mietin, kun olen aloittamassa pian lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan, että voikohan tuo sairaus tehdä tätä pakkoajattelua? Hmm..
Noh, oli miten oli, niin käyn juttelemassa tämän asian tiimoilta

 

[tytsi-89]

[QUOTE="pat";26106761]Kiitos, tämäkin helpotti!
Tunnen olevani muutoin aivan "normaali" ihminen, vain nämä pakkoajatukset riivaa.
Sitä tuossa mietin, kun olen aloittamassa pian lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan, että voikohan tuo sairaus tehdä tätä pakkoajattelua? Hmm..
Noh, oli miten oli, niin käyn juttelemassa tämän asian tiimoilta [/QUOTE]

Voi tehdä! Samoin kaikki muutkin hormonitoimintaan liittyvät asiat. Mä uskon, että mun pakko-oireet johtuu pitkälti välittäjäaineiden häiriöistä, joihin on lääkitys auttanut. En ainakaan ole ikinä kokenut mitään, mistä voisi ajatella pakkoajatusteni johtuvan. Ihan suht normaali olen minäkin muuten. Opiskelen kasvatustiedettä yliopistossa, teen sijaisuuksia päiväkodeissa ja hoidan asiani ihan hyvin, en siis ihan sekopää taida olla.

 

[minulla myös]

Pakkoajatukset ovat tuttuja lapsuudesta asti. Olen aina ollut kiltti, tunnollinen, tarkka ja reipas esikoistyttö, eli käsittääkseni minunlaisillani pakkoajatukset ovat yleisiä.

Kirjain- ja numeroajatukset ovat tavallisimpia, esimerkiksi katukylttien kirjaimet täytyy aina jakaa. "Vesamäentie" esim. ohi kävellessä tulee jankattua "vesa mäen tie" ja se ärsyttää, koska jokaisessa osassa ei olekaan neljää kirjainta. Sitten sitä pyörittelee, että "Vesam äentie" tai muuta. "Kisalavantie" on helpotus - kisa lava ntie 4-4-4.

Odotusaika on pahentanut oireita. Varsinkin ruokarajoitukset. Kuorit porkkanaa ja alat syömään sitä, kun se on huuhdeltava vielä uudestaan ja päässä kuuluu "ja niin XXXXX haukkasi palasen, ja seuraavana kesänä heille syntyi vammainen lapsi". Sitten huuhdot sen vielä kerran ja päätät että nyt syödään. Ja taas kuuluu "ja niin hän hylkäsi lapsensa edun ja nautti itsekkäästi porkkanan". Joo tosi kivaa.

Kun lapset on syntyneet, pakkoajatukset on muuttaneet muotoaan. Inhottavin ajatus on sama kuin eräällä tässä ketjussa, eli tunne, että ei saa nauttia elämästään. Eli jos lapsi kertoo jonkin mukavan jutun tms, ja sille nauraa, niin heti tulee tunne että kohta tämä kaikki menetetään.

Pystyn kyllä näiden kanssa elämään, en ole hakenut apua koska näitä on ollut aina ja kuuluvat jotenkin mun maailmaani.

 

["pat"]

nostan vielä. Lämmin kiitos vastanneille! Ovat huojentaneet oloa..

 

[Joxu]

Mulla on ollu aina 15v asti sama, mikä tuolla edellä mainittiin. Eli että, en uskalla olla onnellinen tai iloita, kun pelkään että seuraavassa hetkessä se kaikki viedään pois. Tohon kuuluu myöskin se, että historia toistaa mun kohalla itseään jankutus ja se alkaa aina kun, miehen kanssa on vähänkin repivämpi riita . Pelkään myös pakkomielteisesti pettämistä, sitä kohtaan jäi jumalaton kammo exän takia, onneks mies ymmärtää, kuuntelee, neuvoo ja auttaa <3. En vaan kehtaa hakea apua, jotenkin hävettää mennä noista puhumaan kellekkään vieraalle ja kaliiks se tulee kuitenkin :/. Ehkä jatkan vaan noitten pakkomielteiden kanssa elämistä.

 

["essi"]

Olipa ihanaa että löysin tämän aloituksen. Nimittäin itsekin jo vuosia pakkoajatusten kanssa kamppailleena olen ajatellut olevani yksin. Olen tavallinen, normaali opiskellut nainen ja ensimmäisen lapseni aikana 9v sitten tuli mieleeni kamalia ajatuksia vauvan satuttamisen suhteen. pelästyi itseäni ja ajatuksiani todella. vaikka olin kuinka onnellinen tahansa niin oli aikoja jolloin pakkoajatukset tulivat päähäni jatkuvasti. En uskaltanut kertoa ajatuksista kenellekkään, sillä pelkäsin leimautuvani. Kestin ajan ja en tietenkään lastani vahingoittanut. Ajattelin vain että en ikinä halua enää lapsia. Pakkoajatuksia on muitakin, esim asioiden laskeminen ja käsien peseminen. Ne ei ole pahoja, mutta joskus (itseä) häiritseviä. Uskaltauduin sitten viime kesänä ajattelemaan uutta vauvaa ja nyt meillä on 7kk ikäinen vesseli ilonamme. Samat ajatukset tulevat päähäni nytkin, mutta tiedän niiden olevan vain ajatuksia. En koskaan tekisi lapsilleni mitään.

 

[tsemppiä ap!]

Jostain luin noista pakkoajatuksista, että ne usein ovat sellaisia, mitä tavallaan myös pelkää eniten. Eli pelkää, että vauvalle sattuu jotain ja sitten tulee ajatuksia, että itse tekee jotain. Ja että ne ovat harmittomia ja niiden ajatusten pitäisi vain antaa tulla ja mennä sitten pois. Ja ettei tarvi pelätä, että on tulossa hulluksi ja niitä olisi rupeamassa toteuttamaan. Ilmeisesti aika yleisiä, mutta eihän tällaisista puhuta esim. kavereiden kanssa!