Pakkoajatukset ja uupumus

[ellen en]

Olen todella väsynyt ja turta. Ei tunnu oikein miltään, oikeastaan eniten tuntuu henkisesti kuolleelta. Päässäni on alkanut päivittäin pyöriä pakkoajatuksia kuolemasta. En aio tappaa itseäni, en edes tahdo tappaa itseäni, mutta kärjistetysti sanottuna ensimmäinen ajatus päässä kun herään on "sinut pitäisi lopettaa/sinun pitäisi kuolla/sinua ei pitäisi olla". Se on mennyt siis aivan pakkoajatustasolle ja pyörii päässäni "jatkuvasti".

Minusta tuntuu, ettei tästä yksinkertaisesti ole mitään ulospääsyä. Ei mitään. Pelkään, että romahdan pian lopullisesti. Käyn töissä, töistäni pidin vielä tuossa talvella, nyt tuntuu ettei sekään tunnu yhtään miltään.

Ystävyyssuhteet ovat jääneet. En jaksanut enää yrittää ylläpitää ihmissuhteita, joissa olin pelkkä olkapää mutten saanut kuuntelijaa itse. Kumppanilleni olen yrittänyt puhua näistä ajatuksista mutta hänen vastauksensa on, että minun kannattaisi ehkä käydä salilla. Tällä hetkellä voin fyysisesti (psykosomaattista varmaankin) pahoin, jos menen kävelylle tai pyöräilemään tai teen jotain. Olen tosi pettynyt kaikkeen, kyyninen, inhoan melkein kaikkia.

Tunnen itseni todella yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi.

Olen niin jännittynyt, etten osaa enää edes liikkua luontevasti. Kaikki mistä pidin ennen tuntuu vastenmieliseltä. Ruoka ei maistu miltään.

minua vaivaa jotenkin sellainen ajatus, että jollain tavalla minua ei kuuluisi edes olla. Että en oikein elä. Että en ole oikein edes kunnolla olemassa. Tunnen itseni yhdentekeväksi.

Psykologin tapaamiset ovat hyödyttömiä, sille menee se sama esitys läpi kuin kaikille töissä, satunnaisissa tapaamisissa, vähän hymyilet ja olet kohtelias koska niin kuuluu tehdä.

En tiedä miksi edes kirjoitin tämän tänne. Yhdentekevää.

 

[vierailija]

Olen todella väsynyt ja turta. Ei tunnu oikein miltään, oikeastaan eniten tuntuu henkisesti kuolleelta. Päässäni on alkanut päivittäin pyöriä pakkoajatuksia kuolemasta. En aio tappaa itseäni, en edes tahdo tappaa itseäni, mutta kärjistetysti sanottuna ensimmäinen ajatus päässä kun herään on "sinut pitäisi lopettaa/sinun pitäisi kuolla/sinua ei pitäisi olla". Se on mennyt siis aivan pakkoajatustasolle ja pyörii päässäni "jatkuvasti".

Minusta tuntuu, ettei tästä yksinkertaisesti ole mitään ulospääsyä. Ei mitään. Pelkään, että romahdan pian lopullisesti. Käyn töissä, töistäni pidin vielä tuossa talvella, nyt tuntuu ettei sekään tunnu yhtään miltään.

Ystävyyssuhteet ovat jääneet. En jaksanut enää yrittää ylläpitää ihmissuhteita, joissa olin pelkkä olkapää mutten saanut kuuntelijaa itse. Kumppanilleni olen yrittänyt puhua näistä ajatuksista mutta hänen vastauksensa on, että minun kannattaisi ehkä käydä salilla. Tällä hetkellä voin fyysisesti (psykosomaattista varmaankin) pahoin, jos menen kävelylle tai pyöräilemään tai teen jotain. Olen tosi pettynyt kaikkeen, kyyninen, inhoan melkein kaikkia.

Tunnen itseni todella yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi.

Olen niin jännittynyt, etten osaa enää edes liikkua luontevasti. Kaikki mistä pidin ennen tuntuu vastenmieliseltä. Ruoka ei maistu miltään.

minua vaivaa jotenkin sellainen ajatus, että jollain tavalla minua ei kuuluisi edes olla. Että en oikein elä. Että en ole oikein edes kunnolla olemassa. Tunnen itseni yhdentekeväksi.

Psykologin tapaamiset ovat hyödyttömiä, sille menee se sama esitys läpi kuin kaikille töissä, satunnaisissa tapaamisissa, vähän hymyilet ja olet kohtelias koska niin kuuluu tehdä.

En tiedä miksi edes kirjoitin tämän tänne. Yhdentekevää.

Sinä tarvitset apua. Varaa aika yksityiseltä psykiatrilta, kerro tuntemuksistasi ja ajatuksistasi. Voit saada lääkeapua, terapiaa. Psykiatri voi tehdä kanssasi kokonaisarvion tilanteestasi. Paljon voimia sinulle, oireilusi voi olla merkki siitä, että käyt läpi tärkeitä asioita elämässäsi, vaikka se nyt rankalta tuntuukin. Sinulla on kaikki mahdollisuudet toipua ja voida hyvin, mutta tarvitset siihen apua. Kyseessä voi olla syvä masennus ja siihen liittyviä pakkoajatuksia. Halaus sinulle!

 

[viisikymppinen isoäiti]

Hakemaan apua mars. Et jaksa kauan tuollaista. Mene mielenter eystoimistoon

 

[vierailija]

Hei
Hakeudu yksityiselle psykiatrille mikäli se on taloudellisesti mahdollista, saat varmasti avun ja alun hoidolle sitä kautta. Tai vaihtoehtoisesti oman kunnan/kaupungin mielenterveystoimistoon tai terveyskeskukseen. Tilanteesi on varmasti sinulle todella raskas mutta hoidettavissa kunhan vain hakeutuisit avun piiriin ja kerrot tuntemuksistasi rehellisesti. Onko sinulla läheisiä joilta voisit saada tukea? Kaikkea hyvää ja voimia tilanteen helpottamiseen!
Asioilla on tapana järjestyä.

 

[vierailija]

Hyvin hyvin ja vielä kerran hyvin tuttua, mitä kirjoitat. Olen elänyt saman läpi.

Diagnoosina oli pitkään jatkunut, hoitamaton uupumus. Lisäksi puolivaikea masennus, joka syntyi uupumuksesta tai toisinpäin.

Hoidoksi pitkä sairasloma ja uupumukseen erikoistuneen lääkärin säännölliset tapaamiset noin kaksi kertaa kuukaudessa. Ei välttämättä terapia, eikä psykologi, vaan sellainen, joka kykenee hoitamaan kokonaisuutta: psyykeä ja fysiikkaa.

Koska uupumus on sairautena vakava ja voi aiheuttaa vakaviakin, fyysisiä ongelmia voisit koettaa etsiä "uupumuslääkärin". Uupumukseen on aika vähän osaavaa asennetta suomalaisessa terveydenhoidossa, mikä asettaa kohtuuttomia haasteita sairastuneelle. Mutta toivon, että jaksat etsiä.

Uupumus ja olotilasi on terve reaktio, joten kuntouduttuasi tulet ymmärtämään itsestäsi paljon helpottavia ja hyviä asioita. Vähän kuin toipuisit pahasta syövästä ja tajuat eläväs hienoa elämää. Tämän voin luvata.

Ja ota apu vastaan, uskalla heittäytyä toisen käsiin. Jos mietit, ettei millään ole muutenkaan enää mitään väliä, niin miksei siinä suuressa välinpitämättömyydessään voi uskoa, mitä asiantuntijat sanovat tai haluavat auttaa. Et menetä mitään, koska nythän sinulla ei tavallaan ole mitään mistä pitää kiinni- ei edes itsestäsi.

En toivota voimia eteenpäin, koska uupuneella ihmisellä ei ole voimia. Mutta toivotan suotuisia tuulia etsiessäsi apua.

 

[ellen en]

Olen käynyt jo mielenterveystoimistossa, en kokenut saavani sieltä apua. En osannut rentoutua ja avautua asioistani, esitin jaksavampaa kuin olen.

Ja ne neuvot mitä sain, no, tee vähemmän, ymmärrätkö että olet todella uupunut. Silti kukaan ei suositellut sairaslomaa töistä tai antanut mitään konkreettista apua.

Sinittelen kymmenen sekunnin jaksoissa nyt. Minusta tuntuu, että kaikki särkyy pian.

 

[vierailija]

Olen käynyt jo mielenterveystoimistossa, en kokenut saavani sieltä apua. En osannut rentoutua ja avautua asioistani, esitin jaksavampaa kuin olen.

Ja ne neuvot mitä sain, no, tee vähemmän, ymmärrätkö että olet todella uupunut. Silti kukaan ei suositellut sairaslomaa töistä tai antanut mitään konkreettista apua.

Sinittelen kymmenen sekunnin jaksoissa nyt. Minusta tuntuu, että kaikki särkyy pian.

Hei,

pääset myös päivystyksen kautta eteenpäin mikäli tilanteesi on todella akuutti. Kerrot rehellisesti uupumuksestasi, peittelemällä olosi ja ,kuten mainitsit tehneesi mielenterveystoimistossa, esittämällä jaksavampaa ET saa sitä apua mitä tarvitset. Nyt rohkeasti ja rehellisesti apua pyytämään ja sitä vastaanottamaan!

 

[vierailija123455]

Samoja tuntemuksia minulla. Mulla tosin on ollut todella raskas vuosi takana ja koin jonkin asteisen romahduksen keväällä. Muutama viikko sitten aloitin Sertralin-lääkkeen, joka on ssri-lääke. Nyt odottelen vaikutuksia, jospa päänsisäiset käskyt ja kiertävät ajatukset häipyisivät. Sen jälkeen alan purkamaan oloani, kunhan saan edes hiukan voimia takaisin. Tsemppiä sulle!