U
Urheilutoivo
Vieras
Intouduin taannoin miettimään naisten urheilua.
Haluaisinkin nyt kuulla teiltä, jotka harrastatte tosi aktiivisesti urheilua tai seuraatte sitä, että koetteko urheilunne olevan yhtä arvokasta kuin miesten?
Ajatellaanpa mitä tahansa urheilulajia. Suurin osa lajeista on sellaisia, että maailman parhaat miehet saavat paremman tuloksen kuin maailman paras nainen. Esim. Maria Sharapova ei pärjäisi tenniksessä Roger Federerille. Eva Wahlström ei voittaisi Amin Asikaista.
Itse olen melko liikunnallinen ja olen koko kevään treenannut penkkipunnerrusta. Kun sitten kävin mökillä isän kanssa kasaamassa vanhat penkkipunnerrusvälineet kasaan, niin isäni, joka on 66-vuotias, innostui testaamaan niitä myös. Ero oli selvä. Hän oli yhä paljon vahvempi kuin minä - vaikkei ole treenannut 20 vuoteen! Kuitenkin, mies on niin paljon vähemmällä työllä yhtä vahva kuin nainen. Tunsin hetkellisesti ettei treenaamisesta ole minulle mitään hyötyä kun kuitenkin vanha mieskin vielä pystyy parempaan.
Itselleni tulee tästä johtuen urheilussa sellainen olo, että onko mitään "iloa" kilpailla esim. naisten juoksussa, pituudessa, tenniksessä, kuulantyönnössä, jne, kun kuitenkin se on huonompi tulos kuin miesten.
Eli, haluaisin kuulla, miten te naisten sarjoissa aktiivisesti harrastavat tai kilpaurheilua seuraavat ajattelette asiasta. Pitäisikö nainen nähdä omana "lajinaan", jonka ei kuulukaan olla yhtä vahva kuin miesten, vaan voi olla NAISEKSI taitava teknisesti, nopea naiseksi, taidokas naiseksi jne. Perustuuko tähän se, että naistennistähdet iloitsevat lajistaan, siitä huolimatta että tietävät että eivät ikinä voittaisi miehiä?
Summa summarum: mistä tulee ilo naisten urheiluun, kun kuitenkin tietää että tulokset ovat aina miesten tuloksia heikompia?
Haluaisinkin nyt kuulla teiltä, jotka harrastatte tosi aktiivisesti urheilua tai seuraatte sitä, että koetteko urheilunne olevan yhtä arvokasta kuin miesten?
Ajatellaanpa mitä tahansa urheilulajia. Suurin osa lajeista on sellaisia, että maailman parhaat miehet saavat paremman tuloksen kuin maailman paras nainen. Esim. Maria Sharapova ei pärjäisi tenniksessä Roger Federerille. Eva Wahlström ei voittaisi Amin Asikaista.
Itse olen melko liikunnallinen ja olen koko kevään treenannut penkkipunnerrusta. Kun sitten kävin mökillä isän kanssa kasaamassa vanhat penkkipunnerrusvälineet kasaan, niin isäni, joka on 66-vuotias, innostui testaamaan niitä myös. Ero oli selvä. Hän oli yhä paljon vahvempi kuin minä - vaikkei ole treenannut 20 vuoteen! Kuitenkin, mies on niin paljon vähemmällä työllä yhtä vahva kuin nainen. Tunsin hetkellisesti ettei treenaamisesta ole minulle mitään hyötyä kun kuitenkin vanha mieskin vielä pystyy parempaan.
Itselleni tulee tästä johtuen urheilussa sellainen olo, että onko mitään "iloa" kilpailla esim. naisten juoksussa, pituudessa, tenniksessä, kuulantyönnössä, jne, kun kuitenkin se on huonompi tulos kuin miesten.
Eli, haluaisin kuulla, miten te naisten sarjoissa aktiivisesti harrastavat tai kilpaurheilua seuraavat ajattelette asiasta. Pitäisikö nainen nähdä omana "lajinaan", jonka ei kuulukaan olla yhtä vahva kuin miesten, vaan voi olla NAISEKSI taitava teknisesti, nopea naiseksi, taidokas naiseksi jne. Perustuuko tähän se, että naistennistähdet iloitsevat lajistaan, siitä huolimatta että tietävät että eivät ikinä voittaisi miehiä?
Summa summarum: mistä tulee ilo naisten urheiluun, kun kuitenkin tietää että tulokset ovat aina miesten tuloksia heikompia?