E
Elisa77
Vieras
Hei!
Jännäähän se on kaikille!! Mutta jos haluaa niin todella paljon voi kaikkeen itse vaikuttaa. Esim. jos puolisot tekevät eri vuoroja jää se lasten hoidossaloaika lyhyeksi. Käytännössä meillä on niin, että lapset ovat hoidossa noin kolmena päivänä viikossa ja noin 5-6 tuntia päivä. Tokihan se tarkoittaa sitä, että myös isän on osallistuttava lastensa elämään/hoitoon ja kodin asioihin. Mielestäni se on taas erittäin hyvä asia kun lapset ja isä saavat keskenäänkin touhuta (ja tehdä ruokaa yms.) Joku muu jo kirjoitti osa-aika työstä, eli kyllä niitä keinoja on joista hyötyy sekä lapset, äiti, isä, koko perhe ja vaikka sitten se yhteiskuntakin
mistä täällä on puhuttu.
On hyvä puhua ääneen myös siitä että itseä pelottaa. Se että alkaa työt ja miten siellä selviää. Se miten arki menee, miten ehtii kaiken tehdä kun nyt se on erillaista, ajan käsite ainakin muuttuu.
Pääsääntöisesti lapset kyllä viihtyvät hoidossa (ainankin jos ei joudu siellä olemaan aina ekana ja lähtemään vikana...) ja hoitopaikkaan voi paljon myös vaikuttaa. Niihin voi käydä tutustumassa ja haistelemassa ilmaa ja fiiliksiä. Varmasti ongelma pk on, mutta oman kokemuksen mukaan suurinosa on oikein hyviä paikkoja. Niitä ystävyyssuhteita ei oikein muuten luoda kun leikkimällä useamman kerran viikossa ystäviksi tulleiden päikkärilasten kanssa. Myös yhteiset leikit ja laulut ja askartelut ovat lähes kaikkien lasten mielestä hurjan hauskoja. Koti on tietysti se rakkain paikka, mutta ei se tarkoita että muut paikat eivät olisi rakkaita ja mieluisia.
Rohkeutta, positiivisuutta ja herkkyyttä matkaan!