O
odottava äiti ihmeissään
Vieras
Eli olen itsekin raskaana ja aktiivisesti seuraan muutamaakin kk-pinoa.
Tosi moni on pohjoisesta, epidemia-alueelta, sekä heillä on omakin pinonsa täällä. Tämä koskee kyllä muitakin odottajia, mutta näiden kohdalla osui silmään erityisesti.
Eli monessa perheessä on lapsilla flunssaa, sekä monet näistä odottajista ovat valittaneet kun ovat olleet viimeisen viikon tai puolentoista aikana kipeinä. On kovaa yskää, kurkkukipua, joillain kuumettakin.
Mitä tässä ihmettelen, on se, että nämä miettivät että koska nyt pääsevät ottamaan sikainfluenssa-rokotteen. Että rokottavatkohan nyt huomenna kun tänään on vielä kipeä olo. Saas nähdä tuikataanko rokote kun eilen oli vielä kuumetta vähän. Kukaan ei tunnu ajattelevan että ovat kenties sairastaneet/ sairastamassa juurikin tuon h1n1-viruksen.
Kaikki tuntuvat odottavan että tauti on jotain ihan järkyttävän rankkaa, että sitä ollaan ns. pää kainalossa noutajaa odottaen. Mutta eihän se niin ole. Tauti voi ilmeiseti olla jopa kuumeeton, tai sitä kuumetta on sen 38-astetta. Yskää ja kurkkukipua, ehkä lihassärkyä, nuokin ovat yksilöllisiä miten elimistö reagoi. Joillain tuo on sitten todella rankka tauti, mutta oikeasti tosi monet varmaan ihan huomaamattaan sen sairastavat, ajatellen että tämä nyt on vain "tavallista flunssaa".
Mietittiin miehen kanssa eilen, että tiedä vaikka meidän eskarilainen olisi sairastanut taudin. Viikon verran ollut kurkkukipua ja yskää, kuumetta ei olla edes mitattu, viikonloppuna tuntui otsa lämpimältä jonain päivänä. Käy normaalisti eskarissa. Nyt kuopuksella on sama tilanne. Itse olen raskaana, enkä ole ottanut rokotetta vielä ainakaan.
Tälläistä mietin, ja tahtoisin ihmisten miettivän ottavatko he nyt turhaan tuon rokotteen jos ovatkin jo taudin sairastaneet. Ihmettelen myös tk:n väkeä, eivätkö he kyseenalaista noita "flunssia" ollenkaan, tuikkaavat vaan rokotteen suoraan..