Mulla on kokemusta. Vauva syntyi ja huomasin, että kaikesta häntä kohtaan tuntemastani rakkaudesta huolimatta voin huonosti. En osannut nukkua, päivälläkään. Sain paniikkikohtauksia, luulin sekoavani. Ahdisti ja tuijotin vauvaa ajatellen, etten selviä. Välillä tuntui, etten uskalla alkaa itkemään, pelkäsin että itku riistäytyy käsistä ja sekoan. Olin alakuloinen ja ahdistunut. Tuntui hullunkuriselta, että siinä se nyt on, ihana oma vauva, ja minä en jaksa enkä pysty. Lapsi on ensimmäisemme. Luulen että minulla vaikutti tämä suuri elämänmuutos. Olimme ehtineet mieheni kanssa olla niin pitkään kahdestaan. Yhtäkkiä suuri vastuu avuttomasta ihmisestä, univelat, hormonimyrskyt ja ylipäätään iso elämänmuutos järisyttivät mieltäni. Kerroin asiasta neuvolassa, minulla on nyt lääkitys ja terapia menossa.
Lääkitys voi auttaa hitaasti, saattaa mennä tosi kauankin ennenkuin olo helpottaa. Huomaat vain äkkiä että hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja. Lääkeannoksen suuruutta kannattaa tarkistaa, jos tuntuu että olo ei helpota. Sitä voi sitten laskea kun tuntuu paremmalta. Anna itsellesi aikaa. Oletko saanut neuvoja, miten voit lievittää paniikkikohtausta? Kun tunnet ensimmäisten kohtauksen oireiden tulevan, hengitä hitaasti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Älä yritä torjua ajatuksia, siis ajatella et "Ei taas, apua, nyt mä saan taas tän kohtauksen, nyt mä sekoan, nyt pitää ajatella jotain muuta."
vaan: "No nyt musta tuntuu tältä, tämä on ihan ok, mä en sekoa eikä mitään pahaa tapahdu. Jahas, nyt musta tuntuu että mä pyörryn, kädetkin tärisee, sydän hakkaa. Mutta tämä menee kohta ohi. Mä oon selvinny tästä ennenkin ja niin selviän nytkin." Koko ajan hitaasti hengitellen. Tuo ei välttämättä heti onnistu, mutta harjoittelemalla kyllä. Itse saan paniikkikohtauksen tuolla keinoin ohi ennenkuin se ehtii päälle. Ja siis istut vaikka johonkin, annat käsien valua rentoina ja keskityt siihen hengittämiseen.
Liikunta auttaa myös. Vauva rattaisiin ja oikeen reippaalle lenkille. Joka päivä.
Terapia auttaa hitaasti, mutta auttaa kuitenkin ja on ehdoton lääkehoidon rinnalle.
Myös kirjoittaminen auttaa. Kirjoita tunteistasi, pettymyksistäsi, iloista ja suruista.
Anna ajatusten tulla ja mennä. Tiedän, että olo on välillä epätoivoinen; Miksi minä en saa nauttia täysin tästä pienestä vauvastani? Miksi tämä ahdistus? Meneekö se ohi? Tulenko hulluksi kokonaan?
Paraneminen on hidas prosessi. Se vaatii aikaa ja paljon työtä. Mutta olet päässyt tosi hyvään alkuun, sinulla on lääkitys, käyt psykologilla, kirjoitit tänne. Et ole yksin, todellakaan. Sinulla on tuhansia ja taas tuhansia kohtalotovereita.
Vauvamme on nyt 7kk ja minulla on hyviä päiviä reilusti enemmän kuin huonoja. Iloitsen keväästä ja siitä, että saan seurata ihanan lapsemme kasvua. Pystyn nyt lopulta nauttimaan hänestä. Tämä on nyt vain osa minua, että välillä ahdistaa/masentaa/paniikki puskee päälle. En yritä kieltää sitä.
Saatko apua kotitöihin? Voiko joku hoitaa vauvaa niin, että saat edes vähän aikaa levätä? Pääsisitkö ystävän kanssa kaupungille, tai ylipäätään kyläilemään jonkun luona? Ajatus voi olla väsyttävä, mutta kaikki, mikä vie ajatuksia hetkeksi pois omasta olosta, auttaa. Teetkö käsitöitä, tai jotain, mihin pitää keskittyä niin, että ei voi koko ajan tarkkailla omaa olotilaa?
Sinä olet hyvä äiti huolimatta siitä, että voit välillä huonosti. Olet paras omalle lapsellesi.
Siitä on niin vähän aikaa kun synnytit lapsesi, ja oireesi alkoivat, että suhtaudu itseesi armollisesti. Ehkä jonain aamuna huomaat, että olo onkin hiukan parempi. Joku päivä voi olla sitten tosi huono, ja ajattelet, että ei taas, nyt mä en selviä. Mutta sitten ehkä seuraavana päivänä tulee lyhyt parempi hetki. Ja sitä seuraavana taas hiukan pitempään kestävä parempi olo. Ja kohta päivä, jonka saat olla melkein kokonaan vapaana ahdistuksesta.
Noin minullekin kävi. Nyt voin hyvin, ja osaan käsitellä ahdistustani, paniikkia ja masennusta. Edelleen ne ovat osa minua, hetkittäin. Mutta ne eivät saa valtaa minusta. Minä hallitsen niitä, ne eivät minua.
Uskon ja tiedän, että sinä selviät. Jos tulee jotain ajatuksia tai kysyttävää, juttelen ja vastaan mielelläni.
