V
Voihan oksennus
Vieras
Minulla on paniikkihäiriö ja välillä tulee sen takia ihan toivoton olo. En nauti asioista, jotka muiden mielestä on just niitä ihanimpia - matkustelu, ravintolassa käynti ovat minulle pahimpia. Tiedän, että saan niissä takuuvarmasti, siis aivan joka kerta paniikkikohtauksen. Ja se on aivan kamalaa, koska mulla suurin oire kohtauksen aikana on oksettava, äärimmäisen pahoinvoiva olo. Ja se on mulle suunnilleen maailmanloppu, koska mulla on oksennusfobia.
Vielä 6 vuotta sitten matkustelin yksin Aasiassa ja voin niiltä ajoilta muistaa sen upean vapauden ja onnen tunteen. En ole koskaan ollut onnellisempi kuin silloin. Minulla ei silloin edes käynyt mielessä, etten voisi syödä kaikkea. Ruoka ja ruokamyrkytys ja sitä myötä oksennus eivät olleet silloin peikkoja mulle. Niitä ei ollut minulle edes olemassa. Mutta nykyään olen jatkuvasti ruokahaluton, ollut nyt ainakin pari kolme vuotta. Työpaikan pienellä porukalla piti käydä ravintolassa äskettäin. Selvisin siitä vain rauhoittavien turvin.
En saa oikein netistä kovin hyvin vertaistukea, koska yleensä paniikkihäiriöstä kärsivillä pääoireena ovat ne perinteiset sydämentykytys, kuolemanpelko, hyperventilointi jne, jne. Minulla on kaikki nuo, mutta kuitenkin pahinta on se oksennuksen tunne. Kaksi kertaa ole paniikkikohtauksen takia oksentanut, mikä pahentaa asiaa, koska tiedän, ettei se oli irrationaalinen pelko. Lisäksi paniikkikohtaukset ei mulla iske kaupassa, hississä tai bussissa, kuten varmaan tavallisinta on.
Olen kyllä harjoittanut altistusta jo monen vuoden ajan, eli olen matkustanut ja käynyt ulkona syömässä. Mutta epäonnistuminen siitä aina seuraa. En halua aina selittää ravintolassa tarjoilijalle, miksi lautaselta on närppästy vain pari haarukallista. Se on todella noloa, ärsyttävää, kiusallista...
Vapautunut, kauhumielikuvista vapaa elämä... Onko se enää mahdollista? Tietääkö kukaan, miltä musta tuntuu?
Vielä 6 vuotta sitten matkustelin yksin Aasiassa ja voin niiltä ajoilta muistaa sen upean vapauden ja onnen tunteen. En ole koskaan ollut onnellisempi kuin silloin. Minulla ei silloin edes käynyt mielessä, etten voisi syödä kaikkea. Ruoka ja ruokamyrkytys ja sitä myötä oksennus eivät olleet silloin peikkoja mulle. Niitä ei ollut minulle edes olemassa. Mutta nykyään olen jatkuvasti ruokahaluton, ollut nyt ainakin pari kolme vuotta. Työpaikan pienellä porukalla piti käydä ravintolassa äskettäin. Selvisin siitä vain rauhoittavien turvin.
En saa oikein netistä kovin hyvin vertaistukea, koska yleensä paniikkihäiriöstä kärsivillä pääoireena ovat ne perinteiset sydämentykytys, kuolemanpelko, hyperventilointi jne, jne. Minulla on kaikki nuo, mutta kuitenkin pahinta on se oksennuksen tunne. Kaksi kertaa ole paniikkikohtauksen takia oksentanut, mikä pahentaa asiaa, koska tiedän, ettei se oli irrationaalinen pelko. Lisäksi paniikkikohtaukset ei mulla iske kaupassa, hississä tai bussissa, kuten varmaan tavallisinta on.
Olen kyllä harjoittanut altistusta jo monen vuoden ajan, eli olen matkustanut ja käynyt ulkona syömässä. Mutta epäonnistuminen siitä aina seuraa. En halua aina selittää ravintolassa tarjoilijalle, miksi lautaselta on närppästy vain pari haarukallista. Se on todella noloa, ärsyttävää, kiusallista...
Vapautunut, kauhumielikuvista vapaa elämä... Onko se enää mahdollista? Tietääkö kukaan, miltä musta tuntuu?