Paniikki rajoittaa elämää

[Voihan oksennus]

Minulla on paniikkihäiriö ja välillä tulee sen takia ihan toivoton olo. En nauti asioista, jotka muiden mielestä on just niitä ihanimpia - matkustelu, ravintolassa käynti ovat minulle pahimpia. Tiedän, että saan niissä takuuvarmasti, siis aivan joka kerta paniikkikohtauksen. Ja se on aivan kamalaa, koska mulla suurin oire kohtauksen aikana on oksettava, äärimmäisen pahoinvoiva olo. Ja se on mulle suunnilleen maailmanloppu, koska mulla on oksennusfobia.

Vielä 6 vuotta sitten matkustelin yksin Aasiassa ja voin niiltä ajoilta muistaa sen upean vapauden ja onnen tunteen. En ole koskaan ollut onnellisempi kuin silloin. Minulla ei silloin edes käynyt mielessä, etten voisi syödä kaikkea. Ruoka ja ruokamyrkytys ja sitä myötä oksennus eivät olleet silloin peikkoja mulle. Niitä ei ollut minulle edes olemassa. Mutta nykyään olen jatkuvasti ruokahaluton, ollut nyt ainakin pari kolme vuotta. Työpaikan pienellä porukalla piti käydä ravintolassa äskettäin. Selvisin siitä vain rauhoittavien turvin.

En saa oikein netistä kovin hyvin vertaistukea, koska yleensä paniikkihäiriöstä kärsivillä pääoireena ovat ne perinteiset sydämentykytys, kuolemanpelko, hyperventilointi jne, jne. Minulla on kaikki nuo, mutta kuitenkin pahinta on se oksennuksen tunne. Kaksi kertaa ole paniikkikohtauksen takia oksentanut, mikä pahentaa asiaa, koska tiedän, ettei se oli irrationaalinen pelko. Lisäksi paniikkikohtaukset ei mulla iske kaupassa, hississä tai bussissa, kuten varmaan tavallisinta on.

Olen kyllä harjoittanut altistusta jo monen vuoden ajan, eli olen matkustanut ja käynyt ulkona syömässä. Mutta epäonnistuminen siitä aina seuraa. En halua aina selittää ravintolassa tarjoilijalle, miksi lautaselta on närppästy vain pari haarukallista. Se on todella noloa, ärsyttävää, kiusallista...

Vapautunut, kauhumielikuvista vapaa elämä... Onko se enää mahdollista? Tietääkö kukaan, miltä musta tuntuu?

 

["hui"]

En oikein osaa sanoa mitään, mikä sinua auttaisi, mutta mielenkiinnosta kysyn: Miten rohkealle ihmiselle noin vain puhkeaa niinkin paljon elämää rajoittava paniikkihäiriö? Pelottava ajatus. Toivottavasti saisit jostain jotenkin apua! :hug:

 

[Voihan oksennus]

Ihan ekan paniikkikohtauksen sain kesälomalla 10-vuotiaana. Oltiin matkalla ja oli sitten varmaan ollut liikaa menoa ja meininkiä päivän aikana. Mutta sitten sitä seuraava kohtaus tulikin vasta joskus nuorella aikuisiällä. Eli koitan tällä sanoa, että alttius paniikille on ollut jo lapsena. Paniikkihäiriö puhkesi seurustelun aloittamisen myötä. En tiedä, johtuuko jotenkin elämän vakavoitumisesta, vastuun lisääntymisestä, ahdistaako läheisyys mua jotenkin, pelkäänkö, että mua lakataan rakastamasta. Tuollaisia vaihtoehtoja olen päässäni pyöritellyt.

 

["mio"]

Minä tiedän.
Tiedän mitä se on, kun paniikki alkaa vaikuttamaan elämään liiaksi.
Minäkin olin ennen menevä ihminen, saatoin tehdä extempore reissuja, lähteä kaukana asuvien ystävieni luokse kylään, käydä ravintolassa jne.
Nykyään en pysty tekemään näitä. Pelkkä kotoa pois matkustaminen saa ahdistavan olon pintaan.

Ja tiedän myös tuon oksettavan olon. Minä kärsin myös emetofobiasta (oksentamisenkammo), ja juuri se pahoinvointi on se joka lopulta ajaa minut pois tilanteista ja pahentaa kammoa.
Yhteen aikaan jopa kuljetin pahoinvointilääkkeitä laukussa, siltä varalta, että pahoinvointi iskee.
Eli pystyn sietämään sitä sydämentykytystä, hikoilua jne. Mutta kun pahoinvointi iskee, on päästävä pois tilanteesta.
Tämä iskee välillä mm. isossa kaupassa, josta ei äkkiä ole ulospääsyn mahdollisuutta ja tiedostan, että jos oksentaisin, niin en kerkeiäisi ulos/vessaan.

Tuohon pelkoon aivan sellainen yksinkertainen keino, kun kuljettaa muovipussia laukussa auttaa vähän.
Ainakin minulle oksentaminen julkisella paikalla olisi kamalinta, jos se tulisi äkkiarvaamatta esim. lattialle.
Siksi kun tiedän, että laukussa on pussi, jonka voisin nykäistä äkkiä alle ja juosta pois, niin se helpottaa hieman, tilanne ei olisi niin järkyttävä. Koskaan tätä pussia en ole käyttämään joutunut, vaikka lukemattomat kerrat olen ollut aivan vakuuttunut, että tulen oksentamaan.

Minä ajattelen juuri tuota päivittäin. Onko elämä enää mahdollista minulle, pääsenkö ikinä eroon tästä paniikistani, ja voin taas tehdä normaaleita asioita ja elää elämisen arvoista elämää.
Valitettavasti vielä en ole löytänyt ulospääsyä tilanteesta.
Mutta kuitenkin, et ole ainoa, tiedän miltä sinusta tuntuu, eikä se todellakaan ole helppoa, mutta ehkä meillekkin se "parempi" päivä vielä koittaa.

 

[leijona76]

oletteko te hakaneet apua? Paniikkihäiriötä voidaan auttaa.

 

[Sitkus]

Tiedän tunteen. Mulla odotus jossain on kauheaa. Mulla jo lenikillä olo aiheuttaa pahoinvointi-en saa henkee-sydän tulee kurkusta-pyörryn -kohtauksen. Aina kun menen jonnekin, vaikka koiraa kusettamaan, niin tarviin ottaa rauhoittavan. Arvaa sitten joku lääkärille meno, labraodotus tai kassajono... niin vaikeaa. Mutta yksinhuoltaja on onneksi pakko liikkua, eipä ainakaan tuhoa itseensä kokonaan jäämällä kotiin.

 

[Voihan oksennus]

Mio, on siis joku toinenkin.
Minä kannan useimmiten mukana pahoinvointilääkkeitä ja rauhoittavia. On toki paljon tilanteita, mihin en näitä tarvitse, mutta otan sellaisiin tilanteisiin/paikkoihin, joissa paniikki voi tulla. Käytän lääkkeitä hyvin satunnaisesti. Joskus jollakin matkalla olen joutunut ottamaan pahoinvointilääkkeen useampana päivänä peräkkäin, mutta muuten saattaa mennä useita kuukausia ilman mitään.

En ole koskaan koittanut kantaa muovipussia mukana, koska tuntuu, että mulle pahinta olisi se oksentaminen, eikä sillä sitten enää ole niin väliä, että mihin se lentää.

Olen kyllä hakenut apua. Ainakaan psykologin kanssa juttelu ja altistusharjoitukset eivät ole auttaneet. Joskus söin vuoden ajan Cipralexiä, ja silloin menikin hyvin. Mutta kun ei niitä lääkkeitäkään haluaisi loppuelämää syödä. Tuntui, että ne aiheuttivat mm. muistihäiriöitä ja seksuaaliset halut katosivat tyystin.

 

[Voihan oksennus]

Mä kanssa välillä välttelen liikuntaa, koska se sykkeen nousu saattaa laukaista paniikin. Eli keho yhdistää sydämen tykytyksen niin vahvasti paniikkiin, että sitten muutkin oireet napsahtavat päälle. Ryhmäliikuntatunneilla kovaa soiva levoton tai kiivastempoinen musiikki pahentaa tilannetta. Joskus on täytynyt lähteä tunnilta kesken kaiken pois. Kerrankin tuli spinning-tunnilla paniikki ja jouduin kun vielä näin salissa olevat roskakorit, oksetus iski päälle aivan kamalana. Näin jotenkin niiden roskakorien olevan oksennusämpäreitä. Ja kuntosalin seinät oli maalattu oransseiksi, ja se väri viesti oksennuksesta myös. Eli kaikki eri aistien kautta tulevat ärsykkeet voi pahentaa paniikkia.

 

[Voihan oksennus]

Löytyisikö tänään lisää kokemuksia tai kommentteja aiheesta?