"Asuntomurtosarja Turun, Raision ja Naantalin alueella toi marokkolaismiehille ehdollista vankeutta. Lisäksi oikeus määräsi miehet maksamaan yhteensä reilut 100 000 euroa vahingonkorvauksia.
Poliisi on kertonut aiemmin (TS 14.9.), että molemmat miehet olivat laittomasti maassa. He olivat tulleet Suomeen vuosina 2016 ja 2017, mutta kadonneet sittemmin viranomaisilta.
Nuorempi miehistä oli viime huhtikuussa odottamassa palauttamista Metsälän säilöönottoyksikössä Helsingissä, mutta karkasi hammaslääkärikäynnin yhteydessä ja palasi Turun seudulle.
Miehet elättivät itsensä rikoksia tekemällä ja majoittuivat tyhjillään olevissa rakennuksissa.
Oikeus luki 23- ja 24-vuotiaiden miesten syyksi yhteensä 29 rikosta, joista pääosa oli asuntomurtoja. Joukkoon mahtui myös pari myymälävarkautta ja kahvilan kassakaapin varastaminen.
Varastettu omaisuus jäi kadoksiin.
Oikeus tuomitsi säilöönottoyksiköstä karanneen 24-vuotiaan 23 rikoksesta kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Nuorempi miehistä sai 14 rikoksesta vuoden ja kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta."
http://www.ts.fi/uutiset/paikallise...sta+pitkat+ehdolliset+tuomiot+paperittomille?
Mikä oli tämän "tuomion" viesti maassa notkuville kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille? Varastella voi vapaasti, rangaistuksena nuhtelut ja korvausvastuu, josta ei tarvitse välittää.