A
a p
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Masokisti...:
Yäk. Tiedän että minussakin on vikani, mutta tuo ehdotus on halveksittavinta ja typerintä mitä olen koskaan kuullut.
Yäk. Tiedän että minussakin on vikani, mutta tuo ehdotus on halveksittavinta ja typerintä mitä olen koskaan kuullut.
K
Kuinka hyvä ukko
Vieras
E
eikun menox
Vieras
Minusta ap on jo päätöksensä tehnyt ja valmis jatkamaan elämäänsä yksin. Ja mielestäni se on hyvä päätös, miehesi kuulostaa aika karmealta tapaukselta, itse en moista katselisi päivääkään. Ei ihme että nalkututtaa
Toivon sinulle iloisia sinkkuaikoja ja upeaa kesää!
Toivon sinulle iloisia sinkkuaikoja ja upeaa kesää!
A
a p
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja eikun menox:Minusta ap on jo päätöksensä tehnyt ja valmis jatkamaan elämäänsä yksin. Ja mielestäni se on hyvä päätös, miehesi kuulostaa aika karmealta tapaukselta, itse en moista katselisi päivääkään. Ei ihme että nalkututtaa
Toivon sinulle iloisia sinkkuaikoja ja upeaa kesää!
Kiitos!
Edes yksi näköjään toista mieltä kuin muut. Ihmettelinkin että miten täältä jätäsesika-palstalta ei tule yhtään rohkaisevaa kommenttia
))
E
Edellinen eli
Vieras
Ö
öö ?
Vieras
K
Kyllä paranee
Vieras
Nainen paranee, koska oppii tuntemaan miehensä paremmin ja tietää miten mies tulee tyytyväiseksi.
Sama asia toisinkin päin, eli mies oppii tuntemaan vaimonsa ja asiat nitoutuu paremmin yhteen.
Hyvä suhde paranee, huono suhde huononee ja sellaisen on parempikin loppua.
Sama asia toisinkin päin, eli mies oppii tuntemaan vaimonsa ja asiat nitoutuu paremmin yhteen.
Hyvä suhde paranee, huono suhde huononee ja sellaisen on parempikin loppua.
A
Arvoton
Vieras
Itse menin nuorena naimisiin ja olin tulisesti rakastunut. Mieheni oli komea ja hyvä rakastaja. Alkoholi ei hänelle oikein sopinut, vaan hän tuli vittumaiseksi viinasta mutta se ei kauheasti haitannut - rakkaus vei voiton. En en uskaltanut riidellä hänen kanssaan.
Oli hyviäkin hetkiä ja hyviä puolia. Ensimmäiset merkit hänen sairaanomaisesta kiinnostuksesta muihin naisiin tapahtui lapsemme ollessa alle 1-vuotias. Hän kaipasi palvontaa ja naisten ihastelua. Kaikki ihailivat ja kunnioittivat miestäni. Salasin hänen typerät piirteensä.
Minä ikäänkuin hävisin harmaaksi pilveksi taustalle, kun muita vähänkään hyvännäköisiä naisia oli läsnä. Ihan niin kuin minua ei tarvitsisi huomioida äitinä ja aviopuolisona mitenkään.
Tätä jatkui vuosia. Viinaa juotuaan väärä jalkateräni asento antoi oikeuden vähän vittuilla ja kohdella väheksyvästi.
Sitten hän kehui miten me emme riitele ollenkaan.
Mieheni ei tiennyt mitä hänestä ajattelin, en koskaan sanonut sitä ääneen. Hyvän itsetuntoni vuoksi olin kuitenkin mieheni yläpuolella ja halveksin häntä salaa. Oma isäni oli huolehtiva ja kunnollinen oikeudenmukainen mies enkä voinut käsittää miten oma mies oli tuollainen.
Monien raadollisten naisseikkailujen ja nöyryytysten jälkeen otin hänestä eron.
Luulen, että olisin vieläkin "kiltti" nainen ilman tätä avioliittoani.
Tapasin uuden miestystävän joka oli mieheni vastakohta. Alkoholi sai hänet iloiseksi ja hän oli hiljainen kiltti ja uskollinen mies.
Tämä uusi suhde tuntuu kuitenkin olevan nyt muutaman vuoden jälkeen tuhoon tuomittu. En tiedä johtuuko se siitä, että jalkani ovat tukevasti maanpinnalla ja näen nykyisen mieheni lävitse niin hyvin. Kaikki hänen vikansa ovat mustaa valkoisella ilman ruusun kuvia paperilla. Olen omasta mielestäni olen parisuhteeseen kykenemätön ilkeä realisti.
Olen oppinut sanomaan suoraan epäkohdista mitkä minua ärsyttää, mutta puhumisesta huolimatta sanomiseni ei mene perille. Se on mielestäni toisen väheksymistä. Miehen "kiltteys" ja hiljaisuus on osoittautunut vuosien myötä omavalintaiseksi puhumattomuudeksi ja välinpitämättömyydeksi toisia ihmisiä kohtaan, hän ei tunne myöskään tunne sääliä.
Hän ottaa kaiken mitä saa toisesta irti, mutta antaa vähän takaisin. Mitään sydämestä tulevaa kiitollisuutta ei tarvitse mistään teoista odottaa ja hän odottaa mielestäni, että kerjäisin kiitosta ja sitten hän voisi sanoa, että no hyvänen aika kiitos nyt sitten ja ei minulle olisi mitään tarvinnut tehdä tyyliin.
Huumorintaju on vahingoniloa. Hän käyttää häikäilemättömästi omaisuuttani ja kotiani hyväkseen, käyttäisi vielä häikäilemättömämmin jos en rajoittaisi sitä. Myös sukulaisten vieraanvaraisuutta hän mielellään käyttäisi hyväkseen, mutta tein siitä lopun.
Mitään ei voi tehdä heti vaan silloin kun hänelle itselleen sopii. Hän ei ole avulias eikä auttavainen, mutta pienimmässäkin jutussa on aina avuntarpeessa.
En ymmmärrä miksi roikun vieläkin tässä suhteessa, onko se sääliä vai mitä helvettiä.
En omasta mielestäni ole parantunut vanhetessani, mutta mielestäni se ei ole oma vikani vaan elämän ja miesvalintojeni vika. Minua ei ole vastoinkäymiset vahvistaneet vaan ovat tehneet minusta ärsyttävän realistin, inhoan välillä itseäni koska en osaa kunnioittaa ja arvostaa enää miehiä.
Toivon, että saisin voimaa irtaantua tästä suhteesta loukkaamatta nykyistäni. Mutta luultavasti en enää kykene parisuhteeseen ja välillä toivon, että hän jättäisi minut.
Oli hyviäkin hetkiä ja hyviä puolia. Ensimmäiset merkit hänen sairaanomaisesta kiinnostuksesta muihin naisiin tapahtui lapsemme ollessa alle 1-vuotias. Hän kaipasi palvontaa ja naisten ihastelua. Kaikki ihailivat ja kunnioittivat miestäni. Salasin hänen typerät piirteensä.
Minä ikäänkuin hävisin harmaaksi pilveksi taustalle, kun muita vähänkään hyvännäköisiä naisia oli läsnä. Ihan niin kuin minua ei tarvitsisi huomioida äitinä ja aviopuolisona mitenkään.
Tätä jatkui vuosia. Viinaa juotuaan väärä jalkateräni asento antoi oikeuden vähän vittuilla ja kohdella väheksyvästi.
Sitten hän kehui miten me emme riitele ollenkaan.
Mieheni ei tiennyt mitä hänestä ajattelin, en koskaan sanonut sitä ääneen. Hyvän itsetuntoni vuoksi olin kuitenkin mieheni yläpuolella ja halveksin häntä salaa. Oma isäni oli huolehtiva ja kunnollinen oikeudenmukainen mies enkä voinut käsittää miten oma mies oli tuollainen.
Monien raadollisten naisseikkailujen ja nöyryytysten jälkeen otin hänestä eron.
Luulen, että olisin vieläkin "kiltti" nainen ilman tätä avioliittoani.
Tapasin uuden miestystävän joka oli mieheni vastakohta. Alkoholi sai hänet iloiseksi ja hän oli hiljainen kiltti ja uskollinen mies.
Tämä uusi suhde tuntuu kuitenkin olevan nyt muutaman vuoden jälkeen tuhoon tuomittu. En tiedä johtuuko se siitä, että jalkani ovat tukevasti maanpinnalla ja näen nykyisen mieheni lävitse niin hyvin. Kaikki hänen vikansa ovat mustaa valkoisella ilman ruusun kuvia paperilla. Olen omasta mielestäni olen parisuhteeseen kykenemätön ilkeä realisti.
Olen oppinut sanomaan suoraan epäkohdista mitkä minua ärsyttää, mutta puhumisesta huolimatta sanomiseni ei mene perille. Se on mielestäni toisen väheksymistä. Miehen "kiltteys" ja hiljaisuus on osoittautunut vuosien myötä omavalintaiseksi puhumattomuudeksi ja välinpitämättömyydeksi toisia ihmisiä kohtaan, hän ei tunne myöskään tunne sääliä.
Hän ottaa kaiken mitä saa toisesta irti, mutta antaa vähän takaisin. Mitään sydämestä tulevaa kiitollisuutta ei tarvitse mistään teoista odottaa ja hän odottaa mielestäni, että kerjäisin kiitosta ja sitten hän voisi sanoa, että no hyvänen aika kiitos nyt sitten ja ei minulle olisi mitään tarvinnut tehdä tyyliin.
Huumorintaju on vahingoniloa. Hän käyttää häikäilemättömästi omaisuuttani ja kotiani hyväkseen, käyttäisi vielä häikäilemättömämmin jos en rajoittaisi sitä. Myös sukulaisten vieraanvaraisuutta hän mielellään käyttäisi hyväkseen, mutta tein siitä lopun.
Mitään ei voi tehdä heti vaan silloin kun hänelle itselleen sopii. Hän ei ole avulias eikä auttavainen, mutta pienimmässäkin jutussa on aina avuntarpeessa.
En ymmmärrä miksi roikun vieläkin tässä suhteessa, onko se sääliä vai mitä helvettiä.
En omasta mielestäni ole parantunut vanhetessani, mutta mielestäni se ei ole oma vikani vaan elämän ja miesvalintojeni vika. Minua ei ole vastoinkäymiset vahvistaneet vaan ovat tehneet minusta ärsyttävän realistin, inhoan välillä itseäni koska en osaa kunnioittaa ja arvostaa enää miehiä.
Toivon, että saisin voimaa irtaantua tästä suhteesta loukkaamatta nykyistäni. Mutta luultavasti en enää kykene parisuhteeseen ja välillä toivon, että hän jättäisi minut.
A
a p
Vieras
Arvoton "En ymmmärrä miksi roikun vieläkin tässä suhteessa, onko se sääliä vai mitä helvettiä."
Minulla se on ainakin sellaista risteilyä, aluksi ainakun huomasin että nyt on se hetki lähteä, mies oli vittuillut oikein kunnolla, niin eiköhän mies näytä heti ne hyvät puolensa kun olen lähdössä. Jokaisessahan niitäkin on.
Mutta se on prosessi. Välillä olen lähdössä koska mies on jonkinlainen, välillä en ole lähdössä koska jotain, mutta nyt arvio alkaa asettua uomaansa:lähden koska MINÄ olen jonkinlainen. Se miksi olen senkin jälkeen jäänyt, on kun se päätös lähteä jo sinänsä vapauttaa niin paljon ajatuksia, että ei ole enää siitä kiinni pakkaanko laukkuni heti vai heräänkö vielä huomenna tästä ja suunnittelen ensin loppuun.
Jaksan edelleen paasata kuinka miehessäni on vikoja, ja mitä vikoja. Älköön kukaan erehtykö minulta niitä kysymään, koska lista on loputon ja katkera.
Toisaalta sen jälkeen on aina paha maku suussa. Olen alkanut ajatella että MINULLE ei sovi yhteiselo.
Olen pettynyt niin pahasti, että olen myös täysin haluton kohtaamaan uutta miestä pitkiin aikoihin.
"En omasta mielestäni ole parantunut vanhetessani, mutta mielestäni se ei ole oma vikani vaan elämän ja miesvalintojeni vika. Minua ei ole vastoinkäymiset vahvistaneet vaan ovat tehneet minusta ärsyttävän realistin, inhoan välillä itseäni koska en osaa kunnioittaa ja arvostaa enää miehiä."
Valinnat ne minullakin. Tavallaan tiesin jo "miehelään" mennessäni että tästä ei hyvää seuraa. Annoin kuitenkin miehille mahdollisuuden, ja joustin, ja ajattelin että hän sentään yrittää, ja se on hänen sukuhormoneistaan johtuvaa eikä hän/ kaikki miehet ole paha. Elättelin myös kuvitelmaa, että on olemassa erilaisia miehiä, että jotkut miehet ovat huonompia kuin toiset. Se ei minulle onnistunut löytää miestä joka on minulle hyvä.
No, nyt sillä ei ole enää niin väliä MIKSI hän mitäkin tekee, en jaksa analysoida miksi. Hän vain tekee, hän vain on. Sitä on turha purkaa miksi. miettikööt hän itse mitä hän on, minä mietin itseäni nyt.
Olen sitä mieltä, että kärsimys tai ihmissuhdevaikeudet eivät todellakaan "vahvista" tai "kasvata" persoonaa tai olemusta. Eikä riidat tai puhuminen tai vastukset kehitä parisuhdetta. Ne heikentävät sitä, jättävät paljon varjoonsa.
Ihminen on paljon elinvoimaisempi ja eteenpäinpyrkivämpi silloin, kun hän positiivisesti toivoo, luulee, haluaa jotain, Paljon kukoistavampi kuin silloin kun hän jo tietää, on nähnyt ja kokenut "kaikenlaista".
Jokainen ymmärtää, että vaikeuksista voi selvitä "voittajana", mutta vaikeuksista ja katkeruudesta selviäminen ei todellisuudessa ole mitään uuden saavuttamista, vaan enemmän hukkaan käytetyn ajan unohtamista, ajatusten nollaamista, yrittämistä saada jotain menetettyä takaisin.
Olisipa ihana olla vielä kaunis sinkkutyttö, unohtaisin miehet kyllä tyystin. sillä kropalla , terveydellä ja sillä avoimella mielenlaadulla olisin valloittanut maailman, tai edes jonkin kirkonkylän, tai vaikkapa vain yhden kerrostalokorttelin, sensijaan laitoin energiani "parisuhteeseen", sen pelastamiseen ja toisen tukemiseen.
En suosittele kenellekään nuorelle naiselle avioliittoa.
Minulla se on ainakin sellaista risteilyä, aluksi ainakun huomasin että nyt on se hetki lähteä, mies oli vittuillut oikein kunnolla, niin eiköhän mies näytä heti ne hyvät puolensa kun olen lähdössä. Jokaisessahan niitäkin on.
Mutta se on prosessi. Välillä olen lähdössä koska mies on jonkinlainen, välillä en ole lähdössä koska jotain, mutta nyt arvio alkaa asettua uomaansa:lähden koska MINÄ olen jonkinlainen. Se miksi olen senkin jälkeen jäänyt, on kun se päätös lähteä jo sinänsä vapauttaa niin paljon ajatuksia, että ei ole enää siitä kiinni pakkaanko laukkuni heti vai heräänkö vielä huomenna tästä ja suunnittelen ensin loppuun.
Jaksan edelleen paasata kuinka miehessäni on vikoja, ja mitä vikoja. Älköön kukaan erehtykö minulta niitä kysymään, koska lista on loputon ja katkera.
Toisaalta sen jälkeen on aina paha maku suussa. Olen alkanut ajatella että MINULLE ei sovi yhteiselo.
Olen pettynyt niin pahasti, että olen myös täysin haluton kohtaamaan uutta miestä pitkiin aikoihin.
"En omasta mielestäni ole parantunut vanhetessani, mutta mielestäni se ei ole oma vikani vaan elämän ja miesvalintojeni vika. Minua ei ole vastoinkäymiset vahvistaneet vaan ovat tehneet minusta ärsyttävän realistin, inhoan välillä itseäni koska en osaa kunnioittaa ja arvostaa enää miehiä."
Valinnat ne minullakin. Tavallaan tiesin jo "miehelään" mennessäni että tästä ei hyvää seuraa. Annoin kuitenkin miehille mahdollisuuden, ja joustin, ja ajattelin että hän sentään yrittää, ja se on hänen sukuhormoneistaan johtuvaa eikä hän/ kaikki miehet ole paha. Elättelin myös kuvitelmaa, että on olemassa erilaisia miehiä, että jotkut miehet ovat huonompia kuin toiset. Se ei minulle onnistunut löytää miestä joka on minulle hyvä.
No, nyt sillä ei ole enää niin väliä MIKSI hän mitäkin tekee, en jaksa analysoida miksi. Hän vain tekee, hän vain on. Sitä on turha purkaa miksi. miettikööt hän itse mitä hän on, minä mietin itseäni nyt.
Olen sitä mieltä, että kärsimys tai ihmissuhdevaikeudet eivät todellakaan "vahvista" tai "kasvata" persoonaa tai olemusta. Eikä riidat tai puhuminen tai vastukset kehitä parisuhdetta. Ne heikentävät sitä, jättävät paljon varjoonsa.
Ihminen on paljon elinvoimaisempi ja eteenpäinpyrkivämpi silloin, kun hän positiivisesti toivoo, luulee, haluaa jotain, Paljon kukoistavampi kuin silloin kun hän jo tietää, on nähnyt ja kokenut "kaikenlaista".
Jokainen ymmärtää, että vaikeuksista voi selvitä "voittajana", mutta vaikeuksista ja katkeruudesta selviäminen ei todellisuudessa ole mitään uuden saavuttamista, vaan enemmän hukkaan käytetyn ajan unohtamista, ajatusten nollaamista, yrittämistä saada jotain menetettyä takaisin.
Olisipa ihana olla vielä kaunis sinkkutyttö, unohtaisin miehet kyllä tyystin. sillä kropalla , terveydellä ja sillä avoimella mielenlaadulla olisin valloittanut maailman, tai edes jonkin kirkonkylän, tai vaikkapa vain yhden kerrostalokorttelin, sensijaan laitoin energiani "parisuhteeseen", sen pelastamiseen ja toisen tukemiseen.
En suosittele kenellekään nuorelle naiselle avioliittoa.
T
toinen tonttu
Vieras
Olen Sinua askeleen edellä: muutin omaan asuntoon.
SILTI!!!!! joka saakutin päivä käyn läpi ihan samaa paskaa kuin vielä mieheni kanssa yhdessä asuessa. Edelleen se pirun hyvätahtoinen, pitkämielinen, optimistinen MINÄ haluaa uskoa miehestä pohjimmiltaan hyvää.
Sitä hänessä kyllä ilmenee kunhan se tapahtuu hänen ehdoillaan, ja silloin aina kiroan että pitikö mun idiootin taas olla siihen edes missään yhteydessä. Ihan kaikki kamat kun ei ole vielä jakautuneet ja apuakin tässä kaipaa kun tutut miespuoliset ei uskalla vielä paljon auttaa etteivät sotke mun avioliittoani. Siis että osaa olla typerää!
Kun vähänkään menee sukset ristiin jo mies aloittaa pompottelun ja vittuilun, sellaisen pienen alistavan lapsellisen nälvimisen. Joka kerta puren hammasta "olen tuon yläpuolella olen tuon yläpuolella olen.. jne", ja joka kerta idiootti minä lankeaa sanomaan takaisin. Tai joskus olen katkaissut puhelun ja muutaman päivän päästä taas ollaan että "onkos rauhoituttu ja saadaanko asiat nyt järkevästi sovittua" - mies siis ottaa yhteyttä.
Koko ikäni minua on sanottu äkkipikaiseksi ja lyhytpinnaiseksi. Kumma vaan miten sitä pinnaa on tämän miehen kohdalla riittänyt. Siksi olen eroakin yrittänyt jarrutella ettei vaan tulisi oltua liian äkkipikainen. Niin ja rakkauteen liittyvää pitkämielisyyttä en ole ennen itsessäni havainnut, mutta tämän miehen kohdalla se oli alusta asti päivänselvää. JOtenkin olen sietänyt kaikkea paljon paremmin.
Kunnes tuli vastaan etten enää jaksanut nöyryytyksiä ja aloin antaa takaisin, ja siitä alkoi riidat. Ne alkoi yleensä ihan asiallisesta keskustelusta jossa olimme eri mieltä jossain asiassa. Vähän ajan kuluttua oli helvetti irti. Niihin riitoihin kypsyin-. Kun itse sain ajatukset kasaan, mies kävi vielä seuraavanakin päivänä samalla vitutuksella, eikä mistään tullut enää mitään. Eli riidellyt asiat ei edenneet, eikä suhde kehittynyt kuin huonompaan. Olen miettinyt miten vitussa mentiin naimisiin! Onneksi erokin on keksitty.
Paraneeko nainen vanhetessa? Aivan sama mulle.
K
kirjastohiiri
Vieras
"pitää varmaan tässä mennä lääkäriin ja katsoa peiliin ja mennä itseen. Jep. Luulen että tulos on silti sama. Lääkäri määrää rauhan miehestä, peili sanoo että mene kampaajalle ja itse sanoo että tervetuloa tänne itseen, vihdoinkin."
Elleissä roikkuminen on rentouttavaa puuhaa. Olen lueskellut viestejä, mutta en ole vastannut tällä kertaa yhteenkään.
Varmasti ap. olet joskus lukenut jorinoitani. Ehkä olet miettinyt, että yksineläminen taitaa olla aika mukava elämäntapa.
En kaipaa miestä elämääni. Kaikki on jo koettu sillä rintamalla.
Pidän vapaudesta, rauhasta, hiljaisuudesta, tyynestä elämästä.
Eilen työpäivä oli poikkeuksellinen ja luin siitä aiheesta aamun lehdestä. On ihanaa, kun tänään oli normaali ja rauhallinen päivä.
Pitkässä avioliitossa on hyvät ja huonot puolensa.
Kuulin aamulla tutkimuksesta, jossa kerrottiin leskien laitostuvan puolison kuoleman jälkeen. Ensimmäinen kuukausi on kriittisin. Jos siitä pääsee yli ja oppii elämään yksin, jäljellä oleva elämä voi olla erittäin antoisa.
Vaikka koi vastentahtoisen avioeron, eroa voi rinnastaa puolison kuolemaan.
Kaikesta kuitenkin selvisin, ja nykyään kiitän menneistä vuosista ja vaikeuksista.
Elämä kantaa ja asioilla on tapana järjestyä. Nykyään elämäni on liiankin hyvin.
Jopa nilkan poikkimeno runsas vuosi sitten käänsi elämäni suuntaa parempaan.
Olet ap. oikeilla jäljillä. Haluat voida hyvin ja pitää itsestäsi hyvää huolta.
Et sairasta läheisriippuvuutta, kun et ole huolissasi miehesi yksin pärjäämisestä.
Kirjoittelen yleensä Ellit 50+ palstalla. Ehkä sinäkin voisit viihtyä paremmin tuolla palstalla.
Minulla ei ole omaa tietokonetta enkä sellaista aio lähiaikoina hankkia.
Nyt vieressä oleva nainen halusi neuvoa korpun sisäänlaittoon. Vaihdoin muutaman sanan.
Kirjoittamiseenkin voi "sairastua" ja siitä taudista minä olen toipunut hitaasti, mutta varmasti.
On taito kirjoittaa lyhyttä ja ytimekästä tekstiä. Nyt näyttöön tuli viesti, että nettiaikaa on jäljellä 10 minuuttia. Nyt kirjastovirkailija neuvoo vieressä.
Eipä minulla ole enää mitään kirjoitettavaa. Tsemppiä ap:lle.
Sää ulkona on hurmaava. Kävelin eilen pitkin peltoja ja ihailin yliopiston edessä kasvavia puita. Olen kantanut oman korteni kekoon noiden puiden eteen.
Ehkä minusta jää tuleville sukupolville jotain muistoksi. Siis jotain muutakin
kuin Elleissä jorinoita.
Elleissä roikkuminen on rentouttavaa puuhaa. Olen lueskellut viestejä, mutta en ole vastannut tällä kertaa yhteenkään.
Varmasti ap. olet joskus lukenut jorinoitani. Ehkä olet miettinyt, että yksineläminen taitaa olla aika mukava elämäntapa.
En kaipaa miestä elämääni. Kaikki on jo koettu sillä rintamalla.
Pidän vapaudesta, rauhasta, hiljaisuudesta, tyynestä elämästä.
Eilen työpäivä oli poikkeuksellinen ja luin siitä aiheesta aamun lehdestä. On ihanaa, kun tänään oli normaali ja rauhallinen päivä.
Pitkässä avioliitossa on hyvät ja huonot puolensa.
Kuulin aamulla tutkimuksesta, jossa kerrottiin leskien laitostuvan puolison kuoleman jälkeen. Ensimmäinen kuukausi on kriittisin. Jos siitä pääsee yli ja oppii elämään yksin, jäljellä oleva elämä voi olla erittäin antoisa.
Vaikka koi vastentahtoisen avioeron, eroa voi rinnastaa puolison kuolemaan.
Kaikesta kuitenkin selvisin, ja nykyään kiitän menneistä vuosista ja vaikeuksista.
Elämä kantaa ja asioilla on tapana järjestyä. Nykyään elämäni on liiankin hyvin.
Jopa nilkan poikkimeno runsas vuosi sitten käänsi elämäni suuntaa parempaan.
Olet ap. oikeilla jäljillä. Haluat voida hyvin ja pitää itsestäsi hyvää huolta.
Et sairasta läheisriippuvuutta, kun et ole huolissasi miehesi yksin pärjäämisestä.
Kirjoittelen yleensä Ellit 50+ palstalla. Ehkä sinäkin voisit viihtyä paremmin tuolla palstalla.
Minulla ei ole omaa tietokonetta enkä sellaista aio lähiaikoina hankkia.
Nyt vieressä oleva nainen halusi neuvoa korpun sisäänlaittoon. Vaihdoin muutaman sanan.
Kirjoittamiseenkin voi "sairastua" ja siitä taudista minä olen toipunut hitaasti, mutta varmasti.
On taito kirjoittaa lyhyttä ja ytimekästä tekstiä. Nyt näyttöön tuli viesti, että nettiaikaa on jäljellä 10 minuuttia. Nyt kirjastovirkailija neuvoo vieressä.
Eipä minulla ole enää mitään kirjoitettavaa. Tsemppiä ap:lle.
Sää ulkona on hurmaava. Kävelin eilen pitkin peltoja ja ihailin yliopiston edessä kasvavia puita. Olen kantanut oman korteni kekoon noiden puiden eteen.
Ehkä minusta jää tuleville sukupolville jotain muistoksi. Siis jotain muutakin
kuin Elleissä jorinoita.