Parisuhde ja kiikarissa olevia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitätekisin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mitätekisin

Vieras
Tiedän mikä on vastaus. Ero ja sinkkuelämä.

Olen seurustellut 5 vuotta maailman täydellisin miehen kanssa, olemme parikymppisiä. Hän on aina ollut se joka on ollut mun perässä. Ulkopuolisetkin ovat huomanneet sitä. Ihastumisiakin on ollut mutta ovat mennyt ohi.
Viimeiset 2 vuotta ovat olleet melko heikkoja ja minua on kovasti ahdistanut olla parisuhteessa.
Meillä on vain niin hyvä olla yhdessä ja sen takia ikäkuin roikun tässä mukana, tiedän olen säälittävä.

Nyt kävi niin että 1,5 vuotta sitten meidän ystäväpiireihin tuli uusi mies josta kiinnostuin heti, luulen että hän on juuri sitä mitä olen aina hakenut. Hänellä on takana pitkä parisuhde ja on viihtynyt sinkkuna jo 2 vuotta. Tämä ei ole mikään tyypillinen ihastus vain olen todellakin kiinnostunut mutta en juokse koskaan ihmisten perässä.

Viimeiset kuukaudet ollaan pyöritty samoissa paikoissa ja nähdään viikottain asiallisessa ympäristössä.
Nyt pyörin ihan mudissa. Ero pelottaa ja sekin pelottaa että menetän mahdollisuudet tämän uuden kanssa.

Tämä uusi mies on hyvin ymmärtäväinen ja asiallinen, sain tietää kaverista että hän oli puhunut minusta myönteisesti ja hän on muuten vain useita kertoja kehunut minua.

Pyysin hänet kahville ja hän suostui. Menin peruttamaan sitä koska olen edelleenkin varattu ja kaveri "suuttui" tästä. Todettiin tämän miehen kanssa ettei ole hyvä idea.

En hypi onnesta enkä itke. Tekisi vain mieli kysyä häneltä onko meidän välissämme mitään? Hänelle on hyvin helppo puhua.

En haluaisi luovuttaa ennen kuin tämä on edes alkanut. Mitä tekisitte?
 
a) mietit, onko vakituinen suhteesi minkään arvoinen enää
b) mahdollisuutesi tähän jota haluat: riskit että hän ei sinua kaipaa eikä halua ja jäät sinkuksi
c) saat mitä haluat
d) menetät kaiken.
 
on liikaakin harrastuksia ja töitä, aamusta iltaan. Olen hyvin aktiivinen. Kun vapaa päivä osuu kohdalle silloin alan miettiä mihin suuntaan asiat menevät. Rakkauteen mun on myös vaikea uskoa, toisaalta olen hyvin positiivinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitätekisin;11660228:
Viimeiset 2 vuotta ovat olleet melko heikkoja ja minua on kovasti ahdistanut olla parisuhteessa.
Meillä on vain niin hyvä olla yhdessä ja sen takia ikäkuin roikun tässä mukana, tiedän olen säälittävä.

Tässä on nyt ristiriitaa. 2 vuotta olleet heikkoja, mutta on hyvä olla yhdessä? Häh? Joko tai. Kerro sun nykyisen suhteen ongelmista enemmän.

Ero pelottaa ja sekin pelottaa että menetän mahdollisuudet tämän uuden kanssa.
Muna vai kana ongelma siis. Elämä on valintoja. Pitkissä parisuhteissa ja avioliitoissa tulee ihastumisia, se on normaalia. Niitä tulee tosi monille pitkin elämää, näin tämä homma vaan toimii. Kuitenkin, jos säilyttää järjen niin fiilis menee ohi. Olen ollut 10 vuotta parisuhteessa saman naisen kanssa, ja mulle on tullut varmaan 5 erittäin mielenkiintoista naista eteen, joista olen fantasioinut ja kuvitellut kaikenlaista. En ole kuitenkin sortunut mihinkään, koska nykyinen suhteeni on hyvä, ja jos pistän sen poikki ihastuksen takia, niin menetän enemän mitä todennäköisesti saavutan. Eli ei ole mitään takeita siitä, että uuden ihastuksen kanssa homma toimii ylipäätänsä pidemmän päälle, esim. arkielämä ja luottamus.

Suosittelisin ajattelemaan asiaa niin, että unohda hetkeksi nykyinen ihastuksen kohde, ja mieti, haluatko viettää nykyisen puolisosi kanssa loppuelämän. Jos ajatus pelottaa, niin kannattaa huolestua.
 
"Olen seurustellut 5 vuotta maailman täydellisin miehen kanssa, olemme parikymppisiä."

Ongelman ydin on tuossa - olette aloittaneet seurustelun todella nuorina.

Toiveet, ajatukset, mielipiteet ja koko ihmisen persoona muuttuvat niin paljon nuoruusvuosina (ja itse asiassa viela vanhempanakin), etta on todella harvinaista loytaa tuon ikaisena 'se oikea' ihminen rinnalle koko loppuelamaksi.
 
Teininä ruvettiin seurustelemaan, pelottavin puoli on että en olisi koskaan halunnut ruveta seurustelemaan mut sitten jostain syystä vaa jäin. Ongelmia on aikasemmin myös ollut ja monet ihmettelevät että miksi olet tämän tyypin kanssa.
Luulen että henkisen puolen tasolla olen löytänyt sen oikean. Seksielämä ei ole koskaan toiminut enkä ole koskaan saanut tyydytystä.

a) Homehdun loppuelämäni tässä suhteessa ja kuolaan muiden perässä.
b) Eroan ja menetän kaiken ja tulen olemaan sinkkuna loppuelämäni.

Kumpikaan noista vaihtoehdoista ei houkuttele, en halua jäädä yksin. Jos tämä uusi tyyppi näyttäisi ns. vihreetä valoa niin sitten todellakin teen valinnan.

Muna vai kana ongelma. Sekään ei houkuttele olla samassa jamassa kuin tyypit ystäväpiireissä näkee näitä ikisinkkuja jotka itkevät vuodesta toiseen säätöjen takia, sitten on nämä eronneita joiden elämä on todellakin romahtanut, sitten on nämä naistenmiehet ketkä vain särjevät ihmisten sydämiä ja heidän kanssa ei haluaisi olla tekemisissä. Niin paljon hukassa olevia ihmisiä en halua olla yksi näistä tapauksista.

Kovasti houkuttelee olla miettimättä ja päästä yli. Voiko ihminen elää ilman suhteita, seksiä tai rakkautta? Huoleton elämä olisi vain töitä ja kaikkea kivaa.
 
Olenko jotenkin sitoutumiskammoinen. Se että pitäisi viettää loppuelämän jonkun ihmisen kanssa kauhistuttaa, tulee oikein kylmiä väreitä koko ajatuksesta.
 
Jos ajattelis joskus positiivisesti niin

a) Homehdun loppuelämäni tässä suhteessa ja kuolaan muiden perässä.
--> puhun nykyisen mieheni kanssa, kerron mistä tykkään, pistämme yhdessä seksielämämme ja muut asiat kuntoon.
b) Eroan ja menetän kaiken ja tulen olemaan sinkkuna loppuelämäni.
--> eroan ja huomaan nauttivani olostani sinkkuna, osaan ottaa säädöt säätöinä ja nautin elämästäni, oli miehiä tai ei
c) eroan ja löydän lyhyen tai pitkän ajan päästä uuden miehen, joka vie jalat alta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tätähän sä tarkoitit?;11660875:
Jos ajattelis joskus positiivisesti niin

a) Homehdun loppuelämäni tässä suhteessa ja kuolaan muiden perässä.
--> puhun nykyisen mieheni kanssa, kerron mistä tykkään, pistämme yhdessä seksielämämme ja muut asiat kuntoon.
b) Eroan ja menetän kaiken ja tulen olemaan sinkkuna loppuelämäni.
--> eroan ja huomaan nauttivani olostani sinkkuna, osaan ottaa säädöt säätöinä ja nautin elämästäni, oli miehiä tai ei
c) eroan ja löydän lyhyen tai pitkän ajan päästä uuden miehen, joka vie jalat alta.


Hyvä. Jos sallitte lisään tähän vaihtoehdon
b2) Eroan ja menetän kaiken ja tulen olemaan sinkkuna loppuelämäni.
--> eroan ja huomaan nauttivani olostani sinkkuna, osaan ottaa säädöt säätöinä ja nautin elämästäni, oli miehiä tai ei. pitkän ajan päästä löydän uuden miehen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lisäys ulkopuolelta;11660899:
Hyvä. Jos sallitte lisään tähän vaihtoehdon
b2) Eroan ja menetän kaiken ja tulen olemaan sinkkuna loppuelämäni.
--> eroan ja huomaan nauttivani olostani sinkkuna, osaan ottaa säädöt säätöinä ja nautin elämästäni, oli miehiä tai ei. pitkän ajan päästä löydän uuden miehen.

Juttu on se että tämä uusi mies pitää minusta kovasti mutta hän säikähti sitä että olen eroamassa ja on kovin hämmentynyt. Menikö sinne mahdollisuuteni?
 
Miksä ylipäätänsä roikut miehissä, tai oikeastaan pojissa. Pitäsköhän sun alkaa kasvaa jossain vaiheessa aikuiseksi. Just sun kaltaises ulvoo niitä säätöjä kuusikymppisenäkin erojen jälkeen. Aina pitää olla joku ja ihminen alistaa itsensä jopa varasijalle odottamaan, että jos mies ei saa ykkösvalintaansa niin ottaa sitten sen odottajan. Jos jotain pitää sääliä niin näitä parisuhderiippuvaisia.
 
olen 100% samaa mieltä kanssasi Hohhoh.

On käsittämätöntä miten joidenkin pitää olla koko ajan parisuhteessa ja saman aikaisesti katsella muita.
Ei niin hyvää tai huonoa suhdetta näillä tyypeillä oo, etteikö koko ajan rinnalla olisi jotain virityksiä tai ihastuksia joita pitää ystäville hehkuttaa. Mikään ei ole koskaan hyvin, aina on jotain valittamista ja toisaalta taas jotain hehkuttamista.. kun.. jospa.. entä jos..ei en voi..mut kun mieli tekis..
Niiden elämä on tosi säälittävää säätämistä.

Vanhemmiten olen itse ottanut etäisyyttä apn tyyppisiin ihmisiin.
En jaksa enää kuunnella näitä huokailuja miten joku on sitä tai tätä, miten se oma mies on taas sitä tai tätä, mutta kun ei tai kun jos ääääh,.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitätekisin;11660828:
.

a) Homehdun loppuelämäni tässä suhteessa ja kuolaan muiden perässä.
b) Eroan ja menetän kaiken ja tulen olemaan sinkkuna loppuelämäni.

Ai tässäkö on ainoat vaihtoehdot? Siis jos et nyt, 20-vuotiaana, löydä sopivaa parisuhdetta niin olet loppuelämäsi sinkku? Sinullahan on vasta EDESSÄ aikuinen elämä ja parisuhteet! Ei niitä hyvänen aika nyt 20-vuotiaana solmita tänä päivänä. Jotkut aloittavat toki aikaisin, kuten sinä, mutta se ei tarkoita että löytäisi sen oikean välttämättä yhtään nuorempana kuin ne, jotka aloittavat myöhemmin.
 
Miksä ylipäätänsä roikut miehissä, tai oikeastaan pojissa. Pitäsköhän sun alkaa kasvaa jossain vaiheessa aikuiseksi. Just sun kaltaises ulvoo niitä säätöjä kuusikymppisenäkin erojen jälkeen. Aina pitää olla joku ja ihminen alistaa itsensä jopa varasijalle odottamaan, että jos mies ei saa ykkösvalintaansa niin ottaa sitten sen odottajan. Jos jotain pitää sääliä niin näitä parisuhderiippuvaisia.

vaikuttaa siltä että ap:lla on läheisriippuvaisuushäiriö tai sitoutumiskammo.
Googlelta löytyy tietoa LR riippuvuudesta monta sivua ja olen törmänny tälläiseen naiseen kerran, ja todella säälittävä tapaus sinänsäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Vanhemmiten olen itse ottanut etäisyyttä apn tyyppisiin ihmisiin.
En jaksa enää kuunnella näitä huokailuja miten joku on sitä tai tätä, miten se oma mies on taas sitä tai tätä, mutta kun ei tai kun jos ääääh,.


Tämä on muuten helvetin rasittavaa. Katkaisin kanssa välit erääseen ihmiseen, kun en jaksanut kuunnella miesjuttuja ja jättämisiä ja yrittämisiä ja roikkumisia. Toista vuotta kuuntelin miehenmetsästystä ja epäonnistumisia ja itkemistä ja ulinaa ja sitten riitti. Ja kyse oli vielä aikuisesta, eronneesta naisesta. Samaa mallia hän vielä tarjosi lapsilleen, naimisiin ja heti kiinni ensimmäiseen naiseen ja toukka sisään.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä