Parisuhde ja vuorotteluvapaa?

[ponchik1]

Poikaystäväni kertoi jäävänsä vuorotteluvapaalle ja lähtevänsä kiertämään ulkomaita. En pitänyt ajatuksesta vaikkakin ymmärrän sen, mutta minusta vakavasti otettavan suhteen kannalta kuukausia kestävä "maailmallemeno" ei ole hyvä asia ja kertoo paljon henkilön vastuuntunnon tasosta. Ei auta että heittää toiselle: "Tulet luokseni kun sinulla on kesäloma" - kesälomat suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä, ainakin pyritään siihen, ei niin että toinen ilmoittaa lähtevänsä minne huvittaa ja niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa ja toisen on sitten valittava sen ja ei-mitään-vaihtoedon välistä. Mitä mieltä olette, kuinka paljon vapauksia suhteessa saa olla yhdessäolon ja yhdessätekemisen kannalta, en tarkoita että pysytään 24/7 yhdessä, mutta mikä on se ihanteellinen "kiinnittymisaste" suhteessa, milloin yhdessäpysyminen muuttuu kaulassaroikkumiseksi ja riippumattomuus - välinpitämättömäksi vapaudenhaluksi ja kykenemättömyydeksi sitoutumaan (viimestä pidän äärimmäisen tärkeänä suhteen onnistumisen kannalta).

Onhan tietysti sellaisia ammatteja, joissa ollaan poissa kotoa kuukausia, mutta se on sitten lähes ammatin aiheuttama pakko (ei tietysti naisen ole pakko sellaista miestä valita kumppanikseen). Entä jos lähteekin yksin koska tekee mieli "nähdä maailma"? Mikä on silloin toisen paikka tärkeysjärjestyksessä, onko se vasta individualistisen matkustamishalun jälkeen?

 

[antaa mennä sitten vaan]

En minä ainakaan haluaisi lähteä (eikä miehenikään) yksin, miksei lähteä yhdessä? Kyse ei ole siitä, ettäkö mikään estäisi mutta en haluaisi.

Me olemme suunnitelleet juuri tuota, vuorotteluvapaata ja lähtöä maailmalle mutta toki yhdessä.

Minusta tuollainen mies saisi sitten häipyä saman tien kokonaan.

 

[rajattu aika]

Vuorotteluvapaa ei taida hirveän kauaa kestää. Jos nyt on siihen mahdollisuus ja sitä tahtoo, niin miks jäädä kotiin tuijottamaan seiniä? Mä en ymmärrä miten onnistut vetämään matkustelun ja sitoutumishaluttomuuden välille mitään yhteyksiä. Meillä on ainakin molemmin puolin itsestään selvää, että ulkomaantilaisuuksiin voi tarttua vaikka se tarkoittaisi välilä pitkääkin fyysistä välimatkaa. Tunnen monia pareja, jotka viettävät kerrallaan kuukausikaupalla eri maissa ja onnistuu. Jos jomman kumman kohdalla esim. ulkomailla työskentelystä meinaa tulla pysyvä ratkaisu, niin toki sitten järjestetään asiat niin että lähisuhde onnistuu. Mutta mitä se vuorotteluvapaa nyt edes kestää?

Voisihan tätä kysyä toisinkin päin, että mitä se kertoo sinun sitoutumishalustasi, ettet halua lähteä mukaan?

Toki yhteiset lomat suunnitellaan yhdessä ja olettaisin itsekin saavani tuossa tilanteessa sen verran sananvaltaa kuin se toisen maailmanymärysmatkan lomanaikaiseen vaiheeseen nähden on kohtuullista. Eli jos toinen on parhaillaan kaakkois-aasiassa niin voisitte yhdessä valita sieltä jonkun mieluisan kohteen jonne voisit sinäkin mennä eikä niin että toinen joutuu sahaamaan eestaas. Tai sitten jos toinen on jossain aivan luoksepääsemättömissä monien lentojen päässä niin tulee sieltä sen verran ihmisten ilmoille että sinne lomamatkan pituuden puitteissa pääset sinäkin.

 

[fgdgdgg]

Voisihan tätä kysyä toisinkin päin, että mitä se kertoo sinun sitoutumishalustasi, ettet halua lähteä mukaan?

.

täh...

vähän vaikea lähteä kun ei ole lomaa eikä mielenkiintoa sinne!

en ole ap mutta kuitenkin.

 

[rajattu aika]

Niinpä, mutta toisen taas on vähän vaikea jäädä, kun lomaa on ja mielenkiinto matkustukseen ilmeisen suuri.

 

[v-vapailija myös]

Se hiukan ihmetyttää, että jos puoliso nyt vasta kertoo vapaastaan joka alkaa tänä kesänä. Vuorotteluvapaan järjestämiseen kun kuitenkin kuluu aikaa ja on hiukan byrokraattistakin..

Oikea "marssijärjestys" olisi mielestäni ollut se, että ensin puhutaan haavesta, eli siitä, että haluaa jäädä vapaalle. Sitten pohditaan haluaako/pystyykö myös kumppani jääädä ja se jälkeeen mietitään aikataulu yms.

 

[Kysymys?]

Kuinka kauan olette olleet yhdessä?

 

[vaimo06]

Vuorotteluvapaan järjestämiseen kun kuitenkin kuluu aikaa ja on hiukan byrokraattistakin..

Onnistuu ihan muutamassa viikossakin, kokemusta on.

 

[v-vapailija]

Juu, onnistuu, mutta kuitenkin kun sitä hakee niin aikaa olisi ilmoittaa puolisolle nuo viikot että on haettu ja aikoo pitää. Nyt mies käsittääkseni ilmoitti asiasta vasta kun vapaa oli jo lyöty lukkoon ja "luvat" saatu.

 

[kesto]

Vuosotteluvapaa kestää 3 kk - 12 kk.

 

[huh huh :-)]

Vuosotteluvapaa kestää 3 kk - 12 kk.

Mitä tarkoitat? Vuosiotteluako? Pari riitelee vuoden?

 

[Sivupersoona.]

Entä jos laittaisit s:n tilalle r:n. Mitä siinä sitten lukee?

 

[täti violetti]

Jos mietin omalla kohdallani sitä, että mieheni yhtäkkiä ilmoittaisi jäävänsä vuorotteluvapaalle ja käyttävänsä sen matkusteluun, niin loukkaantuisin verisesti. En siksi, etteikö mies saa haaveilla ja toteuttaa unelmaansa, vaan siksi, että mies ei ota minua suunnitelmissa huomioon. Minä ainakin haluan, että mies uskaltautuisi edes joskus avautumaan hassuissakin haaveissaan, jotta tietäisin, mitä hän ehkä joskus haluaisi tehdä.

Jos mieheni jäisi nyt vuorotteluvapaalle, niin olisi selvää, että minä en voisi lähteä mukaan, koska itselläni on pieniä lapsia edellisestä liitosta. Mikäli mies jäisi esim. vuoden päästä vuorotteluvapaalle, niin totta kai lähtisimme koko porukka alkumatkalle mukaan kesälomani ajaksi, sen verran mitä nyt vuodessa ehtisi rahaa säästämään sukanvarteen. Silti mielestäni olisi kohteliasta mieheltä kysyä, että hän on suunnitellut tällaista, mitä minä siitä tuumaan ja olenko kenties kiinnostunut lähtemään mukaan.

Koska AP:n mies ei ole kysynyt AP:ltä mitään siitä, että lähtisikö hän mukaan, niin siitä tietysti äkkinäinen vetää johtopäätöksen, että mies haluaa lähteä sille reissulle yksin. Vaikka kyseessä on vasta poikaystävä eikä aviomies, niin mielestäni seurustelusuhteessakin ollaan ilmoitusvelvollisia toiselle osapuolelle. Varmasti AP:kin on jo miettinyt, mitä he yhdessä tekisivät kesällä jne.

 

[Kysymys?]

Yritinkin tuossa jo kysellä, kuinka kauan pari on seurustellut, mutten saanut vastausta. Voihan kyseessä olla myös sellainen tapaus, että mies on suunnitellut vuorotteluvapaansa jo kauan ennen parisuhteen alkamista, kun nyt kuitenkin puhutaan poika- ja tyttöystävistä.

 

[n48]

Käsitin (kirjoittaja kirjoittaa myös toisessa ketjussa) että he ovat seurustelleeet 4 vuotta ap:n ollessa vielä avioliitossa toisen kanssa ja nyt sitten vuoden "vapaina".

Ilmeisesti avioliitossa ollessaan hän on ollut toiselle mukavaa vaihtelua ja nyt sitten kun hän onkin kokonaan vapaa, toinen ei ehkä sittenkään ole vakavasti kiinnostunut ap:stä.

Minusta ainakaan ihminen joka yksin suunnittelee tuollaista ottamatta toista ollenkaan huomioon suunnitelmissaan, ei ole tosissaan. Pikemminkin hän haluaa ottaa nyt irtioton (ja pitkälle).

 

[voi hyssykät]

Koska AP:n mies ei ole kysynyt AP:ltä mitään siitä, että lähtisikö hän mukaan, niin siitä tietysti äkkinäinen vetää johtopäätöksen, että mies haluaa lähteä sille reissulle yksin.

Ja miksei saisi haluta lähteä yksin reissuunsa? Ja jos tietää ettei toisen elämäntilanne salli mukaan lähtemistä, niin miksi sitä pitäisi edes muodon vuoksi kysyä?

 

[kjövf]

Mies taitaa olla lähdössä salarakkaan kanssa vapaalle.

 

[kauhistelee maailman menoa]

Jos minun pitäisi olla ap:n kirjoittajan kaltaisen ihmisen kanssa suhteessa tulisin hulluksi. Pidän itse matkustelusta ja myös yksin, joten jos mieheni alkaisi vetoamaan suhteessamme johonkin vastuuntuntoon nauraisin hartaasti asialle koska olemme olleet pitkään yhdessä sekä myös yhdessä jakaneet vastuun arjesta.

Minä viihdyn omissa oloissani, haluan miettiä ja pohtia asioita, kirjoittaa ja toimia itsenäisesti, joten jos siinä olisi koko ajan seurassa joku henkisesti lapsen asteelle jäänyt huomionkipeä puoliso lässyttämässä kiinteästä parisuhteesta muuttuisi matka helvetiksi.

En käsitä miksi parisuhteen pitää olla läheisriippuvuutta? Jos toisen sitoo tiukasti hän varmasti ahdistuu. On kyettävä luottamaan, luovimaan ja antamaan omaa tilaa. Mitä täälläkin juttuja lukee, niin kymmenen vuoden tiiviin suhteen jälkeen maristaan ettei ole mitään yhteistä. No ei taatusti ole, jos on karsittu kaikki omat harrasteet ja kiinnostuksen kohteet pois ja ryhdytty urakalla olemaan parisuhteessa, täyttämään ulkoisia odotuksia ja sitten ei olekaan mitään mistä niitä ilon aiheita ammenetaan. Onhan se selvää, ettei kukaan voi täyttää kenenkään elämää vaan se elämä on elettävä itse, mutta on hienoa jos voi jakaa toisen kanssa tunteita, ajatuksia ja kokemuksia mitä on nähnyt ja oppinut.

Nykyviestinnän aikana yhteydenpito on älyttömän helppoa ja halpalentoja piisaa miltei joka kylään, niin että jos kokee jäävänsä jotenkin paitsi toisen seurasta voi tapaamisia järkätä vaikka joka viikonlopulle eri puolille maapalloa.

 

[ponchik1]

Miten sinä määrittelet parisuhdetta?
Jos asuu erikseen, menee matkalle erikseen ja tapailee toisinaan, niin onko tämä parisuhdetta? Eikö samanlainen "parisuhde" on esim. ystäviin tai sukulaisiin? Niidenkään kanssa ei ole pakko asua yhdessä, riittää että on yhteiset kiinnostuksen kohteet ja että tykkää henkilöstä ja voi jakaa kokemukset ja tehdä yhdessä jotain ja pohtia asioita yhdessä ja käydä kaljalla siis periaatteessa tehdä ihan samaa kuin miehen kanssa. Mikä on sitten parisuhteen tunnusmerkki? Säännöllinen paritteluko?
Poikaystäväni sanoo, että parisuhteelle "rakkaus" riittää ja avo/avioliitto on vain ulkoista (teennäistä ja jopa inhottavaa laskelmointia) ja että tartun ulkoiseen. Täh?? -sanon minä. Rakastanhan minä lasta ja vanhempia ja ystävää ja koiraa ja jopa hyvää ruokaa voi rakastaa jne. Mikä tekee siis juuri parisuhteesta erilaisen edellisiin verrattuna näillä ehdoin JOS OIKEASTI EI TARVITSE TOISTA? Tarkoitan tunnetta, joka tekee mielen onnelliseksi ja täyteläiseksi joka kerta kun näkee toista ja on yhdessä ja jota mitkään harrastukset/ystävät yms. eivät voi korvata? Miten sellaisesta voi suosiolla luopua tai koskaan kyllästyä?

 

[ponchik1]

Tässä mielenkiintoisia ajatuksia kiintymyksestä, erityisesti niille, ketkä vannovat riippumatomuuden nimeen:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhdetietoa_ammattilaisille/kiintymyssuhdeteoria/kiintymyssuhdeteoria_aikuisrakka/

Kiintymyssuhdeteorian lähtökohtia
Kiintymyssuhde on sisäinen motivoiva voima

Yhteyden luominen ja ylläpitäminen itselle merkittäviin ihmisiin on ihmiselämän sisäinen, ensisijainen motivoiva voima. Harlowin apinakokeissa apinalapset kiintyivät keinopehmoemoon, eivät ruokaa antavaan rautalankaemoon. Meidän kulttuurissamme riippuvuus on patologisoitu, vaikka se on olennainen osa ihmisenä olemista, eikä lapsuuteen liittyvä piirre, josta pitää kasvaa irti.


Turvallinen riippuvuus mahdollistaa autonomian

Ei ole olemassa täydellistä riippumattomuutta toisista tai ”yliriippuvuutta”. On ainoastaan toimivaa riippuvuutta tai toimimatonta riippuvuutta. Turvallinen riippuvuus synnyttää autonomian ja itseluottamuksen. Turvallinen riippuvuus ja autonomia ovat kolikon kaksi puolta, eivät toistensa vastakohtia. Mitä turvallisemmin olemme yhteydessä itselle tärkeisiin ihmisiin, sitä eriytyneempiä ja autonomisempia ihmisiä voimme olla. Monesti joidenkin ns. riippuvuuksien hoidossa lähdetään virheellisesti ohjaamaan asiakasta tai potilasta kohti erillisyyttä ja autonomiaa, vaikkei hän ole voinut luoda vielä yhteyttä ja läheisyyttä niihin ihmisiin, jotka voisivat toimia kiintymyssuhteen kohteina. Nuori anoreksiaa sairastava tyttö sanoo itsenäistymistä vaativalle äidilleen: ”Enhän minä voi lähteä itsenäistymään sinusta, kun en ole koskaan saanut edes yhteyttä sinuun.” Irrottautua voi vain henkilöstä, johon on ensin saanut yhteyden ja läheisyyden.


Kiintymyssuhde tarjoaa turvasataman

Läheinen suhde on sisäinen eloonjäämismekanismi. Kiintymyksen kohteiden (yleensä vanhemmat, lapset, puoliso ja rakastettu) läsnäolo tuo turvallisuutta ja tyynnyttää. Jos kiintymyksen kohteet eivät ole saatavilla, seurauksena voi olla ahdistuneisuus ja hätääntyminen. Toimiva kiintymyssuhde luo turvasataman, joka suojaa stressin ja epävarmuuden vaikutuksilta ja antaa hyvän ympäristön persoonallisuuden jatkuvalle kehitykselle.


Kiintymyssuhde tarjoaa perustan

Turvallinen kiintymyssuhde tarjoaa turvallisen perustan, josta käsin yksilö voi tutkia maailmaansa ja sopeutua ympäristöönsä. Tällainen perusta rohkaisee tutkimaan ympäristöä ja olemaan avoin uudelle tiedolle. Se edistää riskin ottamiseen tarvittavaa luottamusta, oppimista ja jatkuvasti uudelleen määrittää käsitystä itsestä ja maailmasta. Jos tällainen turvallinen perusta puuttuu, uhkana on kehityksen jumiutuminen ja ihmisen moniulotteisuuden kaventuminen, tuloksena voi olla korostetun yksiulotteinen ihminen.

Lähestyttävyys ja vastaaminen rakentavat kiintymyssiteen

Turvallinen kiintymysside rakentuu tunnetasolla saatavilla olemisesta ja tunnetasolla vastaamisesta. Olennaista on tunnetason sitoutuminen toiseen. Kiintymyssuhteen näkökulmasta mikä tahansa reagointi (vaikkapa vihamielinen) on parempi kuin reagoimattomuus. Jos tunnesitoutuminen ja tunnetasolla vastaaminen puuttuu, kiintymyksen kohteen sanoma on: ”Se mitä sanot, ei merkitse minulle mitään, välillämme ei ole yhteyttä”.

Pelko ja epävarmuus aktivoivat kiintymyssuhteen tarpeen

Kun yksilö kokee uhkaa elämässään – se voi olla jokin traumaattinen tapahtuma, sairastuminen, tai kiintymyssuhteen turvallisuuteen kohdistuva loukkaus, esimerkiksi uskottomuus – ahdistuneisuus kasvaa ja kiintymykseen liittyvät turvallisuuden ja tyynnyttämisen tarpeet lisääntyvät. Prosessi aktivoi kiintymyskäyttäytymistä, esimerkiksi läheisyyden ja kontaktin hakemista. Läheisyys kiintymyskohteeseen on ihmisen sisään rakennettu tunne-elämää säätelevä mekanismi.

Eroahdistuksen vaiheet ovat ennustettavia

Jos kiintymiskäyttäytyminen epäonnistuu tyynnyttävän yhteyden luomisessa ja tyynnyttävän vastauksen herättämisessä toisessa, prosessi etenee tiettyjen vaiheiden kautta:

Suuttumus ja vastustaminen
Takertuminen ja pyrkimys yhteyden luomiseen
Masennus ja epätoivo
Luopuminen kiintymyksen kohteesta.
Masennus on luonnollinen seuraamus yhteyden menettämisestä kiintymyksen kohteeseen.


Kiintymyssuhdeteoriasta muuten:
en.wikipedia.org/wiki/Attachment_in_adults

 

[tuu-la]

Miten sinä määrittelet parisuhdetta?

Rakastanhan minä lasta ja vanhempia ja ystävää ja koiraa ja jopa hyvää ruokaa voi rakastaa jne. Mikä tekee siis juuri parisuhteesta erilaisen edellisiin verrattuna näillä ehdoin JOS OIKEASTI EI TARVITSE TOISTA? Tarkoitan tunnetta, joka tekee mielen onnelliseksi ja täyteläiseksi joka kerta kun näkee toista ja on yhdessä ja jota mitkään harrastukset/ystävät yms. eivät voi korvata? Miten sellaisesta voi suosiolla luopua tai koskaan kyllästyä?

Toki minulla menee parisuhde esim. töiden ja ystävien edelle mutta en voi vaan viettää aikaa mieheni kanssa, töissäkin on käytävä, ja käyn ihan mielelläni. Samoin haluan tavata ystäviäni. Kyse ei ole siitä, että rakastaisin miestäni vähemmän tai rakastaisin ystäviäni enemmän kuin miestäni....

Kun olen mieheni kanssa, olen onnellinen ja kun olen lasteni kanssa olen onnellinen, samoin ystävieni kanssa mutta ei niitä voi verrata ja miksi pitäisi. Kaikkia tarvitaan. Joskus on kiva lähteä matkoille ystävien tai työkavereiden kanssa, joskus taas miehen kanssa.

Nytkin mieheni on viikon työreissulla, enkä kaipaa häntä oikeastaan ollenkaan. Laittelemme tekstarin tai sähköpostin päivässä, emme soittele juurikaan. Kerkiihän sitä jutella kun nähdään. Mukavaa olla ihan yksin kotona kokonainen viikko! Käyn ystävieni kanssa ulkona syömässä tai kutsun kotiin koko ystäväköörin kerralla, teen töissä pitkää päivää (kaikki rästit), lenkkeilen .... toki teen sitä silloin kun mies on kotonakin. Minulla on myös 3 kertaa viikossa oma harrastus.

Kivahan se tietysti on sitten kun mies tulee kotiin. Minulle hän on nimenomaan se paras ystävä.

Epäilen ettei poikaystäväsi halua sitoutua sinuun kun tietää ettei sinulla ole omaa elämää vaan ripustautuisit täysin häneen ja alkaisit elää hänen elämäänsä. Ei sellaista jaksa kukaan.

 

[pari ajatuksenpoikasta]

Miten sinä määrittelet parisuhdetta?
Jos asuu erikseen, menee matkalle erikseen ja tapailee toisinaan, niin onko tämä parisuhdetta? Eikö samanlainen "parisuhde" on esim. ystäviin tai sukulaisiin? Niidenkään kanssa ei ole pakko asua yhdessä, riittää että on yhteiset kiinnostuksen kohteet ja että tykkää henkilöstä ja voi jakaa kokemukset ja tehdä yhdessä jotain ja pohtia asioita yhdessä ja käydä kaljalla siis periaatteessa tehdä ihan samaa kuin miehen kanssa. Mikä on sitten parisuhteen tunnusmerkki? Säännöllinen paritteluko?
Poikaystäväni sanoo, että parisuhteelle "rakkaus" riittää ja avo/avioliitto on vain ulkoista (teennäistä ja jopa inhottavaa laskelmointia) ja että tartun ulkoiseen. Täh?? -sanon minä. Rakastanhan minä lasta ja vanhempia ja ystävää ja koiraa ja jopa hyvää ruokaa voi rakastaa jne. Mikä tekee siis juuri parisuhteesta erilaisen edellisiin verrattuna näillä ehdoin JOS OIKEASTI EI TARVITSE TOISTA? Tarkoitan tunnetta, joka tekee mielen onnelliseksi ja täyteläiseksi joka kerta kun näkee toista ja on yhdessä ja jota mitkään harrastukset/ystävät yms. eivät voi korvata? Miten sellaisesta voi suosiolla luopua tai koskaan kyllästyä?

Siis rakkaus ja parisuhdehan on nimenomaan sitä, että haluaa olla yhdessä vaikka yksinkin pärjäisi Eikä se, että ollaan jonkin aikaa fyysisesti erossa, tarkoita sitä että ei edelleen oltaisi parisuhteessa ja molemminpuolisesti kiintyneitä. Parisuhde on minusta ennen kaikkea juuri kiintymystä ja läheisyyttä, mutta ei kuitenkaan välttämättä fyysistä läheisyyttä. Itse voin aivan hyvin elää ilman kumppanini fyysistä läheisyyttä jos hänelle tai minulle vaikka tulisi ulkomaankomennus. Tosin en loputtomiin, mutta tuollaisen vuorotteluvapaan tms helposti. Nykyään on todella hyvät mahdollisuudet ns. etäläsnäoloon ja viestintään ilman että pitää tavata. Onhan sitä ennenkin harrastettu - monet legendaariset suuret rakkaustarinat perustuvat kirjeenvaihtoon ja niistä on tehty kirjojakin jälkipolville huokailtavaksi!

Mietihän, että moni asuu monien satojen kilometrien päässä esim. vanhemmistaan tai lapsuudenystävistään. Vähentääkö tämä kiintymystä ja lähimmäisenrakkautta heitä kohtaan? Minun mielestäni ei lainkaan. Toisaalta sellaiset tuttavuudet, joita päivittäin tapaa, kuten työkaverit, voivat olla hyvin pinnallisia ja jopa vastenmielisiä laadultaan... Fyysinen läheisyys ja muodolliset siteet versus rakkaus ja kiintymys psykologisena ja henkisenä ilmiönä - kaksi eri asiaa, kuten tiedät itsekin ex-avioliitostasi!

Ja tosiaan - tästä ja toisesta ketjusta luetun perusteella en usko että kukaan tosiaan haluaa vakavampaan suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei lainkaan osaa olla yksin, vaan laiminlyö itsensä ja kotinsa ellei siellä ole muita ihmisiä. Se on ihan totta, että jokaisella on tarve läheisiin ihmissuhteisiin, mutta läheisiä ihmissuhteita voivat olla myös fyysisesti hyvinkin etäällä olevat - luottamukselliset suhteet perustuvat aina keskinäiseen yhteisymmärrykseen ja luottamukseen, ei formaaleihin puitteisiin.

 

[ei eroahdistusta]

Mies on jo pari kertaa ollut rauhanturvatehtävissä tuhansien kilometrien päässä pari vuotta kerrallaan, ja suhde on vaan parantunut koko ajan. Se ikävä toista, ne puhelut, tekstarit ja eemailit

Yhdessä jo parikymmentä vuotta, eikä nuo poissolot suhdetta ole koskaan huonontaneet, päinvastoin. Lomailemme myös välillä erikseen, suosittelen sitäkin. Toki yhteiset lomat on upeita aina, mutta välillä sitä voi mennä yksinkin ja viettää itsensä kanssa laatuaikaa.

 

[näin on näreet]

Niinpä, mutta toisen taas on vähän vaikea jäädä, kun lomaa on ja mielenkiinto matkustukseen ilmeisen suuri.

Kannattaako noin itsekkään ihmisen ylipäätään olla parisuhteessa? Ei.

 

[naisen osa]

Jos mietin omalla kohdallani sitä, että mieheni yhtäkkiä ilmoittaisi jäävänsä vuorotteluvapaalle ja käyttävänsä sen matkusteluun, niin loukkaantuisin verisesti. En siksi, etteikö mies saa haaveilla ja toteuttaa unelmaansa, vaan siksi, että mies ei ota minua suunnitelmissa huomioon. Minä ainakin haluan, että mies uskaltautuisi edes joskus avautumaan hassuissakin haaveissaan, jotta tietäisin, mitä hän ehkä joskus haluaisi tehdä.

Jos mieheni jäisi nyt vuorotteluvapaalle, niin olisi selvää, että minä en voisi lähteä mukaan, koska itselläni on pieniä lapsia edellisestä liitosta. Mikäli mies jäisi esim. vuoden päästä vuorotteluvapaalle, niin totta kai lähtisimme koko porukka alkumatkalle mukaan kesälomani ajaksi, sen verran mitä nyt vuodessa ehtisi rahaa säästämään sukanvarteen. Silti mielestäni olisi kohteliasta mieheltä kysyä, että hän on suunnitellut tällaista, mitä minä siitä tuumaan ja olenko kenties kiinnostunut lähtemään mukaan.

Koska AP:n mies ei ole kysynyt AP:ltä mitään siitä, että lähtisikö hän mukaan, niin siitä tietysti äkkinäinen vetää johtopäätöksen, että mies haluaa lähteä sille reissulle yksin. Vaikka kyseessä on vasta poikaystävä eikä aviomies, niin mielestäni seurustelusuhteessakin ollaan ilmoitusvelvollisia toiselle osapuolelle. Varmasti AP:kin on jo miettinyt, mitä he yhdessä tekisivät kesällä jne.

Ymmärrän katkeruutesi, minä olen samanlainen. Mieheni lähti 3kk:ksi pitkälle reissulle v-vapaalla Afrikkaan, minä se olin joka jäi hänen lastensa (3 ja 8v) kanssa koto-Suomeen, vaikka olen työtön, eli mies olisi voinut ottaa minut mukaani. Olisi järjestänyt lastenhoidon,mutta ei. Yksin piti lähteä.