T
Tuleva äiti
Vieras
6 vuotta seurusteltu, yhdessä asuttu pitkään ja nyt on ensimmäinen lapsi tulossa. Olemme ns.nuoria (25/27v), ja elämä on ollut ennen lapsen tuloa juhlimista, minulla noin joka toinen/kolmas viikonloppu (en kylläkään juo paljoa, yleensä kuskina) ja miehellä joka viikonloppu (juo paljon).
Raskaus tuli yllätyksenä, ja automaattisesti ajattelin, että myös mies vähentäisi juomista, koska sellaisesta on puhuttu, "kun lapsia tulee". Olen jo ennen raskautta yrittänyt saada miestä vähentämään, mutta huonoin tuloksin. Raskausaikana on mennyt melkein joka viikonloppu tapellessa (nyt 9kk raskausaikaa täynnä), tästä alkoholista, koska itse halusin tehdä jotain muuta, edes joskus yhdessä.
Ajan kanssa olen menettänyt luottamuksen mieheen, joka sunnuntai hän on luvannut "ens viikonloppuna en juo", ja viikon päästä olen saanut pettyä. Tämä on aiheuttanut sen, että viikonloppuisin suutun pienestä, jo pari-kolme kaljaa ärsyttää mua suunnattomasti. En yleensä sano mitään parista saunakaljasta, mutta normaalisti mies juo kotona pari, lähtee naapuriin, juo parit väkevät jne. ja nopeasti sitten onkin jo humalassa. Ja sen jälkeen mua alkaa ottaa tuo juominen pattiin, ja taas enemmän luottamus katoaa ja viha alkoholiakin kohtaan nousee. Eikä auta, jos on miehelle mukava ja sanoo, että joo tee kuinka haluat jne., sama tulos, kuin jos valittaa.
Nyt ennen laskettua aikaa hän oli kaksi viikonloppua selvinpäin, ja sanoi itsekin nauttineensa, koska en "nalkuttanut" ja oli energiaa käydä töissä. Kuitenkin hän joi itsensä ajokunnottomaksi eilen. Olen yrittänyt hänelle sanoa, että kun lapsi tulee, niin onko liikaa vaadittu pari-kolme selvää viikonloppua lapsen kanssa, ja vaikka kerran kuussa sitten juhlimaan? Nyt hän vetosi siihen, että oli jo 2 selvää viikonloppua, eikö nyt saa juoda. Mitenkä voisin saada hänet ymmärtämään, että ei se synnytykseen lähtö/mun paha mieli ja miehen vastuu, katso sitä, että onko hän ollut 2 viikonloppua selvinpäin, vaan tarkoitus olisi olla selvinpäin niin kauan että lapsi on syntynyt. Ja miehen mielestä mun pitäisi käydä tarkastuttamassa pääni, koska hän ei saa nauttia elämästään alkoholin kanssa. Ja juuri ilmoitti, että mun pitää lähteä, jos hän ei saa juoda kunnolla vähintään joka toinen viikonloppu. Voiko joku oikeasti ajatella tuollalailla? En usko miehen olevan alkoholisti, mutta ehkä alkoholi-riippuvainen?
Toki tästä puuttuu nyt paljon asioita (mies ajoi kännissä metsään ja siitä syyttää minua, vaikka syy ei oikeasti ole minun, tekstiviestejä vieraille naisille, haukkumisia puolin ja toisin varsinkin minun puoleltani, mies kävi kiinni humalassa kaulukseeni pari viikonloppua sitten, kun haukuin juomisesta, ja pakotti talosta ulos vesisateeseen...), mutta haluaisin tietää, että olenko oikeasti "nipo", jos haluaisin miehen olevan kolmekin viikonloppua selvinpäin, nyt kun vauva tulee. Viikot meillä menee hyvin, ja muuten kaikkien mielestä olemme täydellinen pari, mutta tuo alkoholi on tehnyt syvän kuilun mun luottamukseen miestä kohtaan. Jos hän lähtee ulos, voisin jopa ajatella, että jää jonkun naisen työ yöksi. Mies sanoo luottavansa muhun. Auttaisiko tässä vielä parisuhdeterapia tai muu, vai kannattaisiko vain luovuttaa? Haluaisin lapselle molemmat vanhemmat. Tämä ei ole tietenkään sikiön/vauvan vika, mutta pelkään, että itketyt viikonloput, pelot yms.on tehnyt henkisesti vahinkoja sikiölle, yritän tietenkin ajatella sikiöä kohtaan positiivisesti ja hoen vatsalleni usein että kyllä me pärjäämme
, vaikka oma olo on erittäin arvoton ja henkisesti todella väsynyt. Mies saa haukkuma-sanoillaan mut erittäin masentuneeksi, itkuiseksi ja väsyneeksi, ja raskaushormonit vielä päälle, niin hyvä tulee.
Eli kun rakkaus ja luottamus eivät enää jaksa kantaa, kannattaako luovuttaa? Voisinko saada apua itselleni? Ja luulisin, että mieskin voisi jotain apua tarvita.
Raskaus tuli yllätyksenä, ja automaattisesti ajattelin, että myös mies vähentäisi juomista, koska sellaisesta on puhuttu, "kun lapsia tulee". Olen jo ennen raskautta yrittänyt saada miestä vähentämään, mutta huonoin tuloksin. Raskausaikana on mennyt melkein joka viikonloppu tapellessa (nyt 9kk raskausaikaa täynnä), tästä alkoholista, koska itse halusin tehdä jotain muuta, edes joskus yhdessä.
Ajan kanssa olen menettänyt luottamuksen mieheen, joka sunnuntai hän on luvannut "ens viikonloppuna en juo", ja viikon päästä olen saanut pettyä. Tämä on aiheuttanut sen, että viikonloppuisin suutun pienestä, jo pari-kolme kaljaa ärsyttää mua suunnattomasti. En yleensä sano mitään parista saunakaljasta, mutta normaalisti mies juo kotona pari, lähtee naapuriin, juo parit väkevät jne. ja nopeasti sitten onkin jo humalassa. Ja sen jälkeen mua alkaa ottaa tuo juominen pattiin, ja taas enemmän luottamus katoaa ja viha alkoholiakin kohtaan nousee. Eikä auta, jos on miehelle mukava ja sanoo, että joo tee kuinka haluat jne., sama tulos, kuin jos valittaa.
Nyt ennen laskettua aikaa hän oli kaksi viikonloppua selvinpäin, ja sanoi itsekin nauttineensa, koska en "nalkuttanut" ja oli energiaa käydä töissä. Kuitenkin hän joi itsensä ajokunnottomaksi eilen. Olen yrittänyt hänelle sanoa, että kun lapsi tulee, niin onko liikaa vaadittu pari-kolme selvää viikonloppua lapsen kanssa, ja vaikka kerran kuussa sitten juhlimaan? Nyt hän vetosi siihen, että oli jo 2 selvää viikonloppua, eikö nyt saa juoda. Mitenkä voisin saada hänet ymmärtämään, että ei se synnytykseen lähtö/mun paha mieli ja miehen vastuu, katso sitä, että onko hän ollut 2 viikonloppua selvinpäin, vaan tarkoitus olisi olla selvinpäin niin kauan että lapsi on syntynyt. Ja miehen mielestä mun pitäisi käydä tarkastuttamassa pääni, koska hän ei saa nauttia elämästään alkoholin kanssa. Ja juuri ilmoitti, että mun pitää lähteä, jos hän ei saa juoda kunnolla vähintään joka toinen viikonloppu. Voiko joku oikeasti ajatella tuollalailla? En usko miehen olevan alkoholisti, mutta ehkä alkoholi-riippuvainen?
Toki tästä puuttuu nyt paljon asioita (mies ajoi kännissä metsään ja siitä syyttää minua, vaikka syy ei oikeasti ole minun, tekstiviestejä vieraille naisille, haukkumisia puolin ja toisin varsinkin minun puoleltani, mies kävi kiinni humalassa kaulukseeni pari viikonloppua sitten, kun haukuin juomisesta, ja pakotti talosta ulos vesisateeseen...), mutta haluaisin tietää, että olenko oikeasti "nipo", jos haluaisin miehen olevan kolmekin viikonloppua selvinpäin, nyt kun vauva tulee. Viikot meillä menee hyvin, ja muuten kaikkien mielestä olemme täydellinen pari, mutta tuo alkoholi on tehnyt syvän kuilun mun luottamukseen miestä kohtaan. Jos hän lähtee ulos, voisin jopa ajatella, että jää jonkun naisen työ yöksi. Mies sanoo luottavansa muhun. Auttaisiko tässä vielä parisuhdeterapia tai muu, vai kannattaisiko vain luovuttaa? Haluaisin lapselle molemmat vanhemmat. Tämä ei ole tietenkään sikiön/vauvan vika, mutta pelkään, että itketyt viikonloput, pelot yms.on tehnyt henkisesti vahinkoja sikiölle, yritän tietenkin ajatella sikiöä kohtaan positiivisesti ja hoen vatsalleni usein että kyllä me pärjäämme
, vaikka oma olo on erittäin arvoton ja henkisesti todella väsynyt. Mies saa haukkuma-sanoillaan mut erittäin masentuneeksi, itkuiseksi ja väsyneeksi, ja raskaushormonit vielä päälle, niin hyvä tulee. Eli kun rakkaus ja luottamus eivät enää jaksa kantaa, kannattaako luovuttaa? Voisinko saada apua itselleni? Ja luulisin, että mieskin voisi jotain apua tarvita.
Toisin kävi, sen seitsemän surun lapsesta tuli ihana, iloinen ja tarmokas sinisilmätyttö. Mutta liitto ei kestänyt, mies valitsi sen alkoholin. 
No, sitä en nyt varsinaisesti halunnut kuitenkaan että sinne tulee synnytykseen mukaan niin känninen mies ettei pysty edes autoa ajamaan. 
Keskustele vakavasti miehes kanssa ja jos te molemmat todella haluatte selvitä, niin te onnistutte,yksinäs sä et voi miestäs muuttaa ja siinätapauksessa on sitten parempi pakata kamat ja lähteä.