Parisuhdeongelmia

[nimetön]

Minä, joka vannoin aina olevani pettämättä, olen aivan korviani myöten
ihastunut toiseen mieheen. Mitään fyysistä ei välillämme ole tapahtunut
paria suudelmaa lukuunottamatta. Oman mieheni kanssa tunteet ovat aina
olleet hieman vaisuja, ja viimeisetkin tuntuvat kuolevan läheisyyden
puutteseen. En osaa puhua mieheni kanssa, eikä hän minun. Mies
opiskelee ja tekee töitä, yrittää kovalla puurtamisella hyvittää
poissaolonsa.

Seksi on nykyään yhtä painajaista, ei sillä ettei yritystä olisi,
ellei sitten liikaakin. Puhua siitä ei enää voi, se vain aiheuttaa
pahaa mieltä. En osaa nauttia miehestäni, haluaisin seksiä, mutta hänen
kanssaan se ei vain onnistu. Olen pyytänyt miestä olemaan hellempi
kosketuksessaan, ja muissakin asioissa muuttamaan tapojaan, mutta
muuteman kerran yritettyäni olen todennut puhuvani kuuroille
korville...

Mies on hiljainen, ei puhele juurikaan muuta kuin mikä on
välttämätöntä. Tunnen usein yhdessä ollessamme suurta kaikennielevää
yksinäisyyttä. Voin kyllä puhua, ja jos kysyn suoraan, saan mitä
todennäköisemmin vastauksenkin. Mutta mitään tavallista keskustelua on
turha toivoa, saati mitään syvällisempää. Mieheni hiljaisuus
saa minutkin lukkoon ja hiljaiseksi. En odota häneltä mitään jatkuvaa
puhetta, hulluksihan siitäkin tulisi, mutta hän ei koskaan kerro mitään
elämästään töissä tai muualla. Ei niissä varmaan paljoa olekaan
puhumista, mutta kai jotain pientä luulisi silti joskus löytyvän.

Ennen avioitumista ja lapsentekoa, tein miehelleni hyvin selväksi,
että haluan ainakin kaksi lasta, mieluummin kolme. Nyt lapsen ollessa
vuoden ikäinen, hän ilmoitti, ettei koskaan enää halua toista lasta, ei
missään tapauksessa. Sanassaan hän on pysynyt tiukasti jo puoli vuotta,
eikä varmaan tule mieltään muuttamaan.

Isänä mieheni on etäinen, katselee välillä lapsen touhua, mutta ei
juurikaan osallistu tämän hoitamiseen tai leiki lapsen kanssa. Pitää
kyllä lapsestaan kovasti, sitä ei voi kiistää, mutta lapsikin selvästi
kaipaisi osallistuvampaa isää. Yhteen aikaan oli vaihe, jolloin lapsi
purskahti välittömästi itkuun isänsä tullessa kotiin, tämä nosti lapsen
hetkeksi syliinsä, mutta laski pian maahan ja meni touhuamaan omiaan,
lapsen itkiessä perään. Lapsi ei olisi kaivannut kuin hetken
jakamatonta huomiota, jonka jälkeen mies olisi voinut rauhassa olla
omissa oloissaan, mutta nyt lapsi vain huusi ja itki ja roikkui
jaloissa kunnes mies hermostui ja ärjäisi ja vai lapsen etemmäs... Nyt
lapsi ei enää sillätavalla kaipaakaan isäänsä, välittää kyllä, mutta on
selvästi oppinut kummalta tulla pyytämään huomiota.

Viimeiset puoli vuotta olemme lähinnä vain riidelleet, ja yleensä
lapsi joutuu katsomaan sitä vierestä. Vaikka kuinka päättäisi, että en
halua lapsen näkevän aikuisten riitoja, niin tunteiden kuohahtaessa
päätös unohtuu. Emme sitten nykyään puhu yhdessä juuri muusta kuin
kaupassa käymisestä, säästä ja lapsen leikestä, se ei mielestäni riitä
yhteisen elämän jakamiseen.

Minusta tuntuu, että meillä on periaatteessa ihan hyvä liitto, se ei
vain riitä minulle. En vain haluaisi loukata hyvää miestä, joka
kuitenkin välittää minusta. Haluaisin lämpöä, läheisyyttä ja
kumppanuutta. Pelottaa, että jos nyt hylkäänkin mieheni tämän toisen
takia, teen yhden suurimman virheen elämässäni... Toisaalta olen ollut
jättämässä häntä jo pari kertaa ennen avioitumista, mutta antanut
kuitenkin uuden tilaisuuden, vaikkakin suuresti epäillen. Kun sitten
tulin raskaaksi, ajattelin, että siinä se vastaus nyt sitten tuli,
tähän minä jään.

Tämän toisen miehen kanssa voin nauraa, hassutella, hän on
fyysisestikin puoleensavetävä. Emme kuitenkaan ole juurikaan nähneet,
asumme eri paikkakunnilla. Yhdessä ollessamme olen iloinen, ja ennen
kaikkea oma itseni. Lapsesta hän tuntui pitävän, on jo ehdotellut että
haluaisi tehdä kanssani lapsia ja mennä naimisiin. Tämä mies tuntuu
päällisin puolin oikein ihanalta, mutta hän ei ole suomalainen eikä
vielä puhu kunnolla suomea. Pelottaakin, kun ei osaa varmasti lukea
toisen mieltä, kun kultturieroakin on. Olen kuullut paljon pelottavia
juttuja ulkomaalaisista miehistä, mutta myös hyviä. Löytyyhän jo
Suomestakin miehiä laidasta laitaan...

Jotain päätöstä tulisi mielestäni jo pikkuhiljaa tehdä. Tämä uusi mies
ei todellakaan olisi ainut tekijä, jos eroaisin miehestäni, mutta
liikkeellepanevana voimana se varmasti toimi. Tähän saakka olen vain
odotellut ja katsonut tilannetta. En vain tiedä haluanko jättää tämän
kaiken, mitä olemme saaneet yhdessä aikaan, mutten tiedä tulenko
olemaan onnellinen jos jään.

Kiitos teille, jotka jaksavat lukea tekstini ja kommentoida!

 

[mie]

Luuletko että miehesi voisi olla väsynyt kun käy koulua ja siihen päälle töissä? Me painiskelemme samojen asioiden kanssa,myös minun puoliso käy koulua ja se vie kaiken ajan. Hän on myös sanonut että koulu on hänelle nyt se kaiken tärkein ja tavallaan ymmärrän sen koska se on meidän tulevaisuuden pohja, enkä osaa loukkaantua tästä koska tiedän että hän rakastaa minua ja poikaa todella paljon.Eli ymmärrän ihan kympilla nuo sinun tunteet sillä olen itsekin niitä läpikäynyt mutta ymmärrän myös sinun miestäsi jos kysymys on siitä että koulu ja työ vie mehut. Sinuna en luovuttaisi ilman taistelua, lapselle on kuitenkin parasta jos vanhemmat yhdessä. Sinun on vain yritettävä puhua miehesi kanssa.Miten olisi joku terapia? Pahinta mitä toiselle voit tehdä on pettäminen. Mieti vielä toisenkín miehen motiiveja? Asuuko hän pysyvästi suomessa vai tarvitseeko hän siihen avioliittoa? Asetat kuitenkin lapsesikin vaaraan jos mies on väärin perustein kiinnostunut sinusta. Nykyään ihmiset luovuttavat liian helposti parisuhteissaan, itsekin olen siihen meinanut sortua. Jos sinä tahdot itse todella pelastaa avioliittosi niin se ei onnistu jos pidät suhdetta yllä toiseen mieheen.

 

[äiti]

Sinuna en vielä luovuttaisi...Moni kakku päältä kaunis, vai miten se sanonta menikään? Uskon että toinen mies tuntuu mukavalta ja arki sujuisi...miten on sitten viiden vuoden päästä??Jos uusi ihastuksesi löytääkin uuden naisen joka on samassa tilanteessa kun sinä nyt...kuinkas sitten käy? Arki on joskus (aina) aikas puurtamista ja hyviä hetkiä saa hakea... Mutta silti ydinperhe on lapselle paras paikka kasvaa jos vanhemmat vaan jaksavat yrittää. itse olen ollut naimisissa seitsemän vuotta ja lapsia on kaksi...tiedän mistä puhun (luulen ainakin niin). Koittakaa saada miehesi kanssa yhteinen miniloma ja puikaa suhteenne pohjia myöden...se kannattaa. TSEMPPIÄ!!!!

 

[niinpä]

mikä se on tämä hokema että ihmiset eroaa liian helposti? Se on kyllä vale.Ihmiset jatkavat onnettomia liittoja aivan liian kauan. Lasten takia jatketaan vaikka lasten takia pitäisi erota. eron jälkeen on vaikeaa köyhää ja yksinäistä mutta jos suhde on kahden ihmisensukuhauta jo eläissään ei muuta kun erota.

juuri eronneet ovat aikas haastavia, jos kauniisti sanotaan, seurustelukumppaneina. Kyllähän jotkut onnistuukin,yleensä vasta seuraava tai se viides suhde eron jälkeen toimii. mutta se voikin toimia todella hyvin.

Jos elää ilman rakkautta on kun bensainen trasseli, pikku kipinä aiheuttaa suuret liekit. joskus varsinainen nautinto onkin se rakastuminen ja seksi olisikin pilannut koko homman. Ei rakastumisia tarvitse pelätä vaikka pysyisikin naimisissa, ne on jokaisen pään sisäinen yksityisasia.

 

[Mima75]

Onkohan teidän parisuhde ja perhe-elämä sellaista mitä miehesi on toivonut? Tuli voimakkaasti mieleen sun kirjoituksesta, että mitä jos sun miehesi painiskelee samojen asioiden kanssa kuin sinä?
Jos esimerkiksi kumpikin olette tyytymättömiä, niin asiaahan voisi lähteä korjaamaan miettimällä mikä kummallekin on tärkeää ja miten voisi elää niin, että onnellisuus ja hyväksyminen tuntuisi perheessänne?
En tiedä onko tuosta apua, tilannehan voi olla ihan muuta, mitä minä aistin. Mutta kirjoitanpas nyt kuitenkin.
Missään tapauksessa ei kannattais lähtee toisen miehen mukaan. Ihastumiset ja haaveilut on kivoja ja piristää, mutta käsittele ensin tämä parisuhde, ennen ku otat toisen riippakiven

 

[toinen samanmoinen]

Kyllä se miehen vaihtokin joskus auttaa, usko pois vaan. Mutta juttele nyt vielä miehes kanssa suoraan, kerro hänelle tunteistasi ja kuuntele häntä, anna aikaa kertoa miltä tuntuu ja mitä toivoo. Ja jos ei kohtuullisessa ajassa tapahdu edistystä niin siitä vaan avarammille vesille.

Mulla on miehen kanssa ihan samanlainen suhde paitsi ei seksiä lainkaan muutamaan vuoteen ja mies on kyllä lasten kanssa ihan ok. Mutta alan tässä vuosia kitkuteltuani tulla siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt loputtomaan kitkutteluun. Ei se ole kummallekaan (eikä lapsille) hyväksi jos ei hommaa saa kohtuullisesti toimimaan.

Niin että voimantoivotukset, viisautta, yritystä ja sitten rohkeutta tehdä päätös. Vain sinä tiedät, mikä on sulle ja sun lapsille parasta. Mies vastatkoon omasta onnestaan, et voi uhrata itseäsi hänen "onnensa" eteen.

 

[voi voi]

Joo hyvä hyvä.

Ookko miettiny että ehkä se sun miehes on huomannu, mikä oot naisias
eikä halua enää lasta tehdä.

ON NIMITTÄIN VIISAS...MIETIPPÄS PALJONKO SAIS MAKSAA SULLE JOS TEKIS KAKRAN. LASKUA TULIS 18vuotta.

VOISKOS NAISET VÄLILLÄ MENNÄ ITTEENSÄ JOS PARISUHDE JA SEKSI ON SYVÄLTÄ??? HÄ

Naiset kelaa aina kuinka miehet akjattelee palleillaan, mutta
naisille on sallittua kaikki syrjähypyt, jos ajautuu tunteidensa vietäviksi
tai muuten rakastuu.

Sen verran on tässä omakohtaistakin, että vaimo uhkasi erolla 2 vuotta sitten.
SIIHEN JÄI MUKULOIDEN HANKINTA.
SITÄ RISKIÄ EN ENÄÄN OTA.

MEE ITTEES. Mieheskin on varmasti kelannu, että kannattaako
tollasen kanssa jatkaa. Pisteenä on viel ähuono seksi.
Eihän tollasella asenteella muuhun pysty.

Kerro miehelles tervesiä. Ku tietäsin kuka on niin infoisin häntä hieman.

 

[peesi]

Näin naisena tuntuu että edellinen ilmeisesti mies
on aika oikeessa.

Itse oon ainakin huomannu että ku miehestä
jaksaa tykätä ja sängyssä tsempata saa sen moninkerroin takaisin.

Nämä naiset on niitöä huonoja naisia, joista tulee
vaikka väkisin yh:ta

Hyvää kesää edelliselle kirjoittajalle ja
hyvät erot aloittajalle.

 

[nimetön]

Siis me ollaan todellakin puhuttu ja puhuttu asioista miehen kanssa, useaan kertaan. Mutta jo parin viikon päästä asiat ovat aina taas kutakuinkin entisellään. En väitä ettei minussa olisi mitään vikaa, mutta olen kuitenkin omasta mielestäni yrittänyt ja antanut mahdollisuuden moneenkin kertaan. Nyt tilanne alkaa olla niin pitkällä, että lapsikin selvästi huomaa kireyden meidän välillä, ja aivan vaivautuu siitä, pelkää meidän riitelyä.

Mies ei suostu menemään mihinkään pariterapiaan tai muuhun, vaikka olen tätäkin yrittänyt ehdottaa. Tuntuu vain niin pahalta, kun erehdyin lapsen tekemään, en millään haluaisi hajottaa tämän maailmaa. Mies ei halua toista lasta, koska ensimmäisen kanssa 'oli niin vaikeaa ja hän aina niin väsynyt', vaikka se olin minä joka lapsen hoidin, ja hoidan edelleen. Pari kertaa olen päässyt yksin johonkin, mutta nyt on jo niin vaikea jättää lasta miehelle, kun tämä ei selvästi osaa lapsen kanssa olla.

Ja mitä tähän toiseen mieheen tulee, en todellakaan aio mennä hänen kanssaan yhtään pidemmälle, ellen päätä miehestäni erota. Hän on sanonut odottavansa, ja todennäköisesti näin tekeekin. En ole tähän saakka tietoisesti hakeutunut hänen seuraansa, olemme vain sattuneet törmäämään toisiimme, ja nyt viimeksi baarissa tavatessamme se sitten tapahtui: hän suuteli minua. Siitä seurasi vakavampi keskustelu, jonka jälkeen olemme tavanneet toisiamme puhumisen ja ulkoilun merkeissä.
Hän tietää tilanteeni, mutta haluaa minut ja lapsen omakseen, haluaa perheen omien sanojensa mukaan.

Mieheni on uhannut tappaa itsensä, jos jätän hänet, se ei mielestäni kuitenkaan ole rakkautta, vaan pelkkää kiristämistä ja omistushaluisuutta. Välillä tuntuu, että lapsi olisi onnellisempi, jos hänellä olisi kaksi onnellista perhettä, kuin yksi riitaisa ja onneton. Haluaisin niin rakastaa miestäni, mutta tunteeni eivät ole rakkautta miestä vaan lähinnä pelkkää kaveruutta, vaikka kuinka yrittäisin, tunteet ovat vain hiipuneet vuosien varrella.

 

[taustalla]

\

Ja mitä tähän toiseen mieheen tulee, en todellakaan aio mennä hänen kanssaan yhtään pidemmälle, ellen päätä miehestäni erota. Hän on sanonut odottavansa, ja todennäköisesti näin tekeekin. En ole tähän saakka tietoisesti hakeutunut hänen seuraansa, olemme vain sattuneet törmäämään toisiimme, ja nyt viimeksi baarissa tavatessamme se sitten tapahtui: hän suuteli minua. Siitä seurasi vakavampi keskustelu, jonka jälkeen olemme tavanneet toisiamme puhumisen ja ulkoilun merkeissä.
Hän tietää tilanteeni, mutta haluaa minut ja lapsen omakseen, haluaa perheen omien sanojensa mukaan.

Pisti silmään tuo haluaa sinut ja lapsen omakseen???!!!Mitenkähän mahtaa ulkomaalainen suhtautua siihen että lapsen isä on teidän elämässä pysyvästi mukana eikä mihinkään katoa? Jotenkaan en jaksa uskoa että monet ulkomaalaiset olisivat ukein perustein mukana tämän tyylisissä suhteissa. Onko siis pysyvästi suomessa vai ei. Säälittää vain sinun lapsen puolesta jos joutuu kulttuurierojen ja vanhempien eroriitojen keskelle???

 

[minä]

En halua ketään neuvoa, mutta itse suhtautuisin läheltä seuranneena ulkomaalaiseen mieheen epäilevästi. Ystävälläni on ulkomaalainen miesehdokas, jonka pitäisi päästä naimisiin suomalaisen kanssa. Tekee mitä vain asian eteen. Lapsia haluaisi, ettei tarvitse palata kotimaahan. ja niin on ystävällinen, lempeä ja tekee mitä vain naiselleen. Ja näitä naiskokelaita kun on monelle sormelle. Mies osaa vetää oikeista naruista suomalaisia naisia. Kulttuurierot ovat suuret, miehen omalla isällään on kaksi vaimoa...jne. Jos on kasvanut eri kulttuurissa yli 20v ja opetettu tietyille tavoille niin työtä teettää, että arvot kohtaa.

 

[taustalla]

Miehen tai naisen vaihtaminen auttaa joskus, mutta sinulle kuitenkin sanoisin, että mieti ensin, onko nykyisellä liitollasi tulevaisuutta. Jos ei ole, avioero lienee oikea ratkaisu, mutta ei niin, että "siirtyisit" heti suoraan tuon toisen miehen kumppaniksi. Kun olet onneton ja tyytymätön liitossasi, tarvitset aluksi aikaa olla yksin tai kahden lapsesi kanssa. Tärkeintä on oppia tulemaan toimeen itsensä kanssa ja löytää se oma minä, jonka kanssa joka tapauksessa joutuu tai saa elää aina. Mene yksin terapiaan, niinkin voi tehdä - saisit varmasti apua ja ajattelemisen aihetta. Jos miehesi uhkaa itsemurhalla, hän pyrkii vain manipuloimaan sinua - se ei ole rakkautta. Toisaalta jos tuo toinen mies haluaa sinut ja lapsen "omakseen", en pidä sitäkään hyvänä, sillä kukaan ei voi omistaa toista. Omistushalu ei sekään ole rakkautta.

 

[taustalla]

On outoa että puhut toisesta lapsesta kun teillä on noin kova kiire sielä kotona. Mitä sinä oikein sillä toisella lapsella haluat. Kenties tyydyttää jotain omia tarpeitasi, kuten haluat tuntea itsesi tärkeäksi jollekkin.

Mä en ymmärrä miten sä edes ihmettelet sitä että mihesi ei halua enään lapsia. Työ ja koulu ja vielä toinen mukula lisää, niin SEHÄN OLISI AIVAN KATASTROFI!!!
kUN ON MUUTENKIN AIKA KORTILLA. OOTKO IKINÄ AJATELLUT ETTÄ MIEHESI EI EHKÄ SEN TAKIA HALUA LISÄÄ LAPSIA KUN ON HUOMANNUT ETTÄ EI TÄM'ÄN ENSIMMÄISESNKÄÄN KANSSA AIKAA RIITÄ, NIIN MIKSI TEHDÄ TOINEN LAPSI LISÄÄ KUN SILLE JÄISI VIELÄ VÄHEMMÄN AIKAA. Se ei ehkä halua ottaa sitä riskiä että hankittasiin uui laspi joka vaan toisi lisää stressiä ja sitä kautta kiristäisi lisää teidän välejä.

Voisit yrittää vähän enemmän ymmärtäää miestäsi. Se on oikeasti rankkaa ja vaikeeta ja ei yksinkertaisesti jaksa pitkän päivän jälkeen enään hirveästi olla lapsen tai kenenkään muun kanssa. Mä kyllä ymmärrän tuskaasi ja tiedän että SULTA VAADITAAN NYT PALJON JAKSAMISTA JA YMMÄRRYSTÄ, MUTTA SITÄ SE PARISUHDE ON!

Ei ne asiat yhdessä yössä eikä välttämässä yhde vuodessakaan muutu, mutta pikku hiljaa. Yrtitä santsata mieheesi ja pari suhteeseesi. Muista hemmotella miestäsi ja tee sille vaikka pieniä yllätyksiä. Itse Teen aina miehelleni sen lempi ruokaa kun tiedän, että sillä on ollut rankka päivä ja vien sen tarjottimella sänkyyn, missä se katsoo telkkaria. Ja sen jälkeen tarjoan sille jotain hyvää herkkua kahvin päälle. Sitten annan sen rauhassa katsoa telkkaria ja vien meidän 8kk tytön pois ja pistän makkarin oven kiinni ja annan sen rauhassa levätä vähän aikaa. Yleensä se tulee n.30-45 min päästä pois ja taas jaksaa huomioida meitä molempia ja on iloinen että se saa olla taas kotona.

Näin me pidetään toisistamme huolta, kun me voimme hyvin ja emme kuluta toisiamme loppuun turhalla valittamisella niin meillä riittää aikaa enemmän siihen toistemme hyvänä pitämiseen.

Tällä vaan haluan sanoa että hyvä suhde vaatii PiRUSTI TÖITÄ JA YMMÄRRYSTÄ JA PALJON ANTEEKSI ANTOA VANHOISTA TEOISTA!!

 

[vakio lueskelija]

\

On outoa että puhut toisesta lapsesta kun teillä on noin kova kiire sielä kotona. Mitä sinä oikein sillä toisella lapsella haluat. Kenties tyydyttää jotain omia tarpeitasi, kuten haluat tuntea itsesi tärkeäksi jollekkin.

Mä en ymmärrä miten sä edes ihmettelet sitä että mihesi ei halua enään lapsia. Työ ja koulu ja vielä toinen mukula lisää, niin SEHÄN OLISI AIVAN KATASTROFI!!!
kUN ON MUUTENKIN AIKA KORTILLA. OOTKO IKINÄ AJATELLUT ETTÄ MIEHESI EI EHKÄ SEN TAKIA HALUA LISÄÄ LAPSIA KUN ON HUOMANNUT ETTÄ EI TÄM'ÄN ENSIMMÄISESNKÄÄN KANSSA AIKAA RIITÄ, NIIN MIKSI TEHDÄ TOINEN LAPSI LISÄÄ KUN SILLE JÄISI VIELÄ VÄHEMMÄN AIKAA. Se ei ehkä halua ottaa sitä riskiä että hankittasiin uui laspi joka vaan toisi lisää stressiä ja sitä kautta kiristäisi lisää teidän välejä.

Voisit yrittää vähän enemmän ymmärtäää miestäsi. Se on oikeasti rankkaa ja vaikeeta ja ei yksinkertaisesti jaksa pitkän päivän jälkeen enään hirveästi olla lapsen tai kenenkään muun kanssa. Mä kyllä ymmärrän tuskaasi ja tiedän että SULTA VAADITAAN NYT PALJON JAKSAMISTA JA YMMÄRRYSTÄ, MUTTA SITÄ SE PARISUHDE ON!

Ei ne asiat yhdessä yössä eikä välttämässä yhde vuodessakaan muutu, mutta pikku hiljaa. Yrtitä santsata mieheesi ja pari suhteeseesi. Muista hemmotella miestäsi ja tee sille vaikka pieniä yllätyksiä. Itse Teen aina miehelleni sen lempi ruokaa kun tiedän, että sillä on ollut rankka päivä ja vien sen tarjottimella sänkyyn, missä se katsoo telkkaria. Ja sen jälkeen tarjoan sille jotain hyvää herkkua kahvin päälle. Sitten annan sen rauhassa katsoa telkkaria ja vien meidän 8kk tytön pois ja pistän makkarin oven kiinni ja annan sen rauhassa levätä vähän aikaa. Yleensä se tulee n.30-45 min päästä pois ja taas jaksaa huomioida meitä molempia ja on iloinen että se saa olla taas kotona.

Näin me pidetään toisistamme huolta, kun me voimme hyvin ja emme kuluta toisiamme loppuun turhalla valittamisella niin meillä riittää aikaa enemmän siihen toistemme hyvänä pitämiseen.

Tällä vaan haluan sanoa että hyvä suhde vaatii PiRUSTI TÖITÄ JA YMMÄRRYSTÄ JA PALJON ANTEEKSI ANTOA VANHOISTA TEOISTA!!

Tämä oli aika hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Tuo on hieno tapa huomioida miestä kun tällä on rankka päivä takana!

Ja viimeinen lause on täysin paikkansa pitävä.

 

[pientä kiitos]

... joo mutta on rasittavaa lukea noita isoja kirjaimia, se tuntuu aggressiiviselta huutamiselta. Toivottavasti kirjoittaja ei ole tarkoittanut sitä niin. Käyttäisi vaikka lihavointia tai kursivointia kun näillä sivuilla sellainenkin on mahdolista.

 

[taustalla]

.... joo en todellakaan tarkoittanut sitä niin, ett huutaisin. Se on mun tapa painottaa sanoja, taitaa olla huono tapa!
lihavointi olisi kyllä paljon parempi vaihtoehto ja pitääkin ottaa se heti käyttöön...

 

[kommentti]

Ensinnäkin haluan puolustaa keskustelun aloittanutta. Miksi niin moni haluaa haukkua häntä huonoksi? Eikö miehessä ole mitään vikaa, koska hän käy koulua ja töissä, kärsii surkeasta seksistä ja vaimosta???

Varmasti molemmissa on vikansa. Keskustelun aloittanut kuitenkin kirjoitti tänne kokemuksistaan, sillä hän varmastikin halusi apua ja tukea inhottavaan tilanteeseensa! Miksi siis pahentaa entisestään hänen oloaan?

Mitä tulee siihen lasten takia yhdessä pysymiseen, voin kokeneena sanoa, että lapset kärsivät sitä enemmän mitä huonommat välit vanhemmilla on. Parasta lapsille olisi siis ero, sillä siten he näkisivät vanhemmistaan enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Mikäli huonossa suhteessa kärvistellään ja annetaan lasten katsoa sitä vierestä, voi se pahimmassa tapauksessa aiheuttaa myöhemmin mielenterveydellisiä ongelmia ja sitä tuskin kukaan vanhempi haluaa lapselleen.

Ulkomaalaisen miehen sanomisiin en luottaisi 100%sti, varsinkaan jos on mahdollisuus että hän ns. kusettaa vain saadakseen olla maassa. Tämä kuitenkin on oma mielipiteeni. Vain kirjoittaja itse ja tämä ulkomaalainen tietävät todellisen tilanteen.

Tsemppiä siis sinulle nimetön! Asioilla on tapana selvitä jotenkin :hug: