Parisuhteen eteneminen ja kirkko

[Ateistinainen]

Taustana aluksi kerrottakoon, että olen 38-vuotias ja ollut kerran aiemmin naimisissa, ei lapsia. Mieheni on 35 v. ja takana avoliitto ja tytär. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta ja hiljattain menimme kihloihin.

Nyt kun mietimme yhteistä tulevaisuutta, eli lähinnä avioliittoa ja yhteistä lasta, tuntuu kirkko tulevan ongelmaksi. Mies kuuluu kirkkoon ja sanoo jossakin määrin uskovansa ”johonkin”, mutta onko se luterilainen jumala, sitä hän ei osaa sanoa. Omassa lapsuudenkodissani ei uskonnosta tai jumalasta puhuttu puolikasta sanaakaan (paitsi tietysti historian, eri kulttuurien tai matkailun yhteydessä), vain koulun pakolliset uskontotunnit olen istunut läpi, niitäkin ainoastaan siihen saakka, kunnes ymmärsin ettei se ollutkaan minulle kirkkoon kuulumattomana pakollista. Minua ei ole kastettu, enkä myöskään siten ole käynyt rippikoulua. Rippikouluiässä kavereiden suunnitellessa riparille lähtöä mietin asiaa kovasti, mutta totesin, että koska siihen olisi kuulemani mukaan kuulunut minun tapauksessani myös kaste ja henkilökohtainen uskontunnustus (!), että se oli liikaa. Saman mietinnän edessä olin mennessäni exän kanssa naimisiin ja totesin myös silloin, etten voisi eettisistä syistä ryhtyä kirkkoon liittymiseen. Kävimme niinollen silloin hoitamassa virallisen puolen maistraatissa, myöhemmin oli kirkollinen siunaus ja häät perinteisen kaavan mukaan. Todella harva vieraistamme tiesi asiasta, saati edes huomasi eroa perinteiseen vihkikaavaan.

Uskonnolla tai jumalalla ei siis ole elämässäni mitään roolia, eikä ole koskaan ollutkaan. Luonnollisesti hyväksyn kirkon osana suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa, kunhan sen ei tarvitse koskettaa minua henkilökohtaisesti. Kun aikanaan exäni kummityttö kastettiin, olin todella pöyristynyt papin puheesta ja kaikesta siitä Herran ylistyksestä. Silloin päätin, että koska se kaikki on niin kaukana omista ajatuksistani, haluan aikanaan suoda omille lapsilleni nimenomaan _uskonnonvapauden_, eli ettei heitä avuttomana vauvana liitetä jäseneksi mihinkään uskontokuntaan, vaan saavat itse aikanaan päättää asiasta, mikäli uskonto heille joskus tärkeäksi muodostuisi.

Sitten käsillä olevaan ongelmaan. Mieheni haluaa perinteiset kirkkohäät nimenomaan ”Jumalan silmien edessä” ja että (mahdollinen) lapsi kastetaan, sillä onhan hänen tyttärensäkin kastettu. Häiden suhteen ei mikään maistraatti + kirkollinen siunaus –ehdotus kelpaa lainkaan. Eli hänen mielestään minun olisi käytävä läpi koko ruljanssi kasteineen, henkilökohtaisine uskontunnustuksineen ja rippikouluineen, vain jotta voisimme mennä naimisiin ja saisimme lapsemme kastettua. Voiko miehellä olla oikeutta vaatia minulta sellaista?! Omasta mielestäni tuo olisi eettisesti todella väärin ja valheellista, henkinen selkärankani ei siihen halua taipua.

Toivon, etten loukkaa ketään teistä lukijoista tällä kirjoituksellani, mutta tämä vain on minun tapani ajatella uskonnonasioista. Mitä siis tehdä? Kommentteja toivon kovasti, asiallisia sellaisia.

Ateisti



PS. Tässä vielä Wikipediasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateisti) muutama lainaus, jotka suhteellisen hyvin kuvastavat omaa ajattelutapaani:

”Usein perusteluksi ateismille mainitaan jumalan olemassaoloa puoltavien argumenttien puute. Ateisti ajattelee usein, että kun jumalan olemassaoloa ei hänen mielestään voida todistaa, on ateismi luonteva kanta”.

”David Humen mukaan suurin osa ihmisten tosina pitämistä asioista perustuvat pääasiassa tapaan tai perinteeseen, eivätkä empiirisiin todisteisiin”.

”Feuerbach esitti, että... Jumala ei ole luonut ihmistä, vaan ihminen jumalan”.

”Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud katsoi, että Jumala on ihmisen luoma isähahmo ja uskonto on alitajunnan tuote, joka perustuu yksilön muistoon täydellisestä avuttomuudesta vastasyntyneenä vanhempien käsivarsilla. Vastasyntynyt näkee vanhempansa kaikkivoipaisina olentoina, jotka osoittavat suurta rakkautta ja täyttävät kaikki hänen tarpeensa. Freud toteaa, että tämä kokemus on lähes identtinen sen kanssa, miten valtaosa teisteistä kokee jumalasuhteensa”. (Teismi=jumalausko, eli ateismin vastakohta)

”Monet ateistit ovat ateisteja saamansa kasvatuksen, opetuksen tai ympäröivän yhteiskunnan käsitysten vuoksi. Todennäköisyys, että ihminen uskoo jumalan tai jumalien olemassaoloon on pienempi, jos hän kohtaa hyvin harvoin jumalaan uskovia ja jos koulujärjestelmässä ja yhteisön elämäntavassa ateismi on tavanomainen asia”.

 

[tuli.]

Myös minä olen ateisti, enkä siis kuulu kirkkoon. Itselleni toisten usko ei ikinä ole ollut minkäänasteinen kynnyskysymys. Aikanaan, kun lapset syntyivät, olin samaa mieltä kanssasi, etten tahdo päättää lasteni puolesta kasteesta ja olisin voinut jättää heidät kastamatta. Ex-mieheni suvulle asia oli ja on todella tärkeä jo heidän historiansakin vuoksi ja heillä on tiettyjä perinteitä jotka ovat säilyneet sukupolvelta toiselle. Niinpä annoin helposti periksi asiassa ja nimenomaa sen vuoksi, koska hänelle kaste ja traditiot ovat tärkeitä, minulle eivät.

En kokenut häviäväni asian vuoksi enkä tunne huonoa omaatuntoa siitä, että tavallaan päätin lapsen puolesta -sehän on vanhemman velvollisuus tehdä ratkaisuja. Arpapeliä on, tekikö oikean vai väärän päätöksen. Meillä toinen lapsista kävi riparin toinen oli ehdoton, eikä mennyt, suvun lievästä painostuksesta huolimatta.

Voisitteko ajatella koompromissia? Menisitte maistraatissa naimisiin, mutta mahdolliset lapset saisivat normaalin kasteen?

 

[panacea]

Kysyt "Voiko miehellä olla oikeutta vaatia minulta sellaista?! "

Eipä tietenkään ole oikeutta, aika vähän meillä on oikeuksia vaatia toisiltamme asioita. Mutta silti vaadimme, varsinkin parisuhteessa.

Ymmärrän tilanteen vaikeuden, sillä olen itsekin kirkkoon kuulumaton, ja kokisin tilanteen hyvin samalla lailla kuin sinä.

Minulle miehen tinkimätön asenne saattaisi olla vaikeaa sulattaa, ja luulen että koko naimisiinmeno saisi puolestani jäädä, jos siihen pitäisi liittää kaikenlaista mambojamboa.

Vähän vaikeaa sanoa, sillä puolisoni on myös kirkosta eronnut, ja meillä on näihin asioihin ihan sama kanta. Varsinkin lasten suhteen olemme tiukkoja, ettei heille anneta tunnustuksellista evankelisluterilaista opetusta, vaan tieteelliseen maailmankatsomuksen mukaista maailmankuvaa. Joten omakohtaisesti en ole joutunut noin vaikeaan tilanteeseen.

Sinulla ei kai ole muita vaihtoehtoja kuin yrittää keskustella miehen kanssa, ja löytää jokin kompromissi. Esimerkiksi kirkkohäät, jos lapsia ei kasteta tms vaihtokauppa?

 

[Kolkku]

Taustana aluksi kerrottakoon, että olen 38-vuotias ja ollut kerran aiemmin naimisissa, ei lapsia. Mieheni on 35 v. ja takana avoliitto ja tytär. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta ja hiljattain menimme kihloihin.

Nyt kun mietimme yhteistä tulevaisuutta, eli lähinnä avioliittoa ja yhteistä lasta, tuntuu kirkko vuoksi. Todennäköisyys, että ihminen uskoo jumalan tai jumalien olemassaoloon on pienempi, jos hän kohtaa hyvin harvoin jumalaan uskovia ja jos koulujärjestelmässä ja yhteisön elämäntavassa ateismi on tavanomainen asia”.

Minusta sinun pitää tehdä sen mukaisesti mikä sydämessäsi tuntuu oikealta. Ei sen mukaan miten joku ateistiryhmä tai miehesi/kristitty ryhmä ajattelee miten pitäisi toimia.

Aika ympäripyöreä tämä vastaukseni, mutta mielestäni oleellista, koska helposti sitä ihminen ajautuu tekemään asioita koska on aina tehnyt ne jollakin tavalla riippumatta siitä mikä tuntuu oikealta.

 

[1415]

Mutta jos miehesi ei edes tiedä, onko Ev.Lut. kirkon Jumala se "hänen Jumalansa" niin miksi sitten pitää ehdottomasti mennä naimisiin juuri sen Jumalan silmien edessä, eikä esim teidän kahden ajatusten kompromissi käy. Toisaalta ap (ja miehensä) voisi miettiä, onko kuitenkaan oikein liittyä kirkkoon vain puolison takia tai siksi, että saisi kirkkohäät. Eikös tätäkin ilmiötä ole aika paljon arvosteltu nykyään. Kuitenkin teillä molemmilla on hyvin erilaiset elämän perusperiaatteet, ja ymmärrän kyllä sen, ettei niissä joustamista tulisi automaattisesti odottaa ihmisiltä, mutta toisaalta eikös yhteiselämä ole aina enemmän tai vähemmän kompromissien tekemistä eikä sitä, että toinen saa pitää automaattisesti päänsä. Aika kovaa hintaa ja 'uhrautumista' tuo miehesi kuitenkin pyytää sinulta yhteiselämästänne, etenkin kun hän ei itse ole valmis joustamaan ja jos hänen oma uskonsa on enemmänkin tapakristillisyyttä tai vaikka vanhempien ja suvun takia noudatettuja rituaaleja kuin oikeasti syvää vakaumusta. Tietysti voittehan ajatella 'synnissä' elämistä ja lapsen tekoa liiton ulkopuolella, jos tämä on sitten enemmän miehesi mieleen, mutta ihmettelen vaan, miten se Jumala ei sitten näe sinne maistraattiin, kyllä minulle on ainakin pienenä opetettu, että Jumala näkee kaiken

Tuon kaste-asia on toisaalta monimutkainen siinä mielessä, että jos miehen aiemmassa liitossa syntynyt tytär on kastettu ja viettää aikaansa paljon teilläkin (kuten ilmeisesti on), niin voi tosiaan syntyä ongelmatilanteita esimerkiksi kasvatuksessa (jos siis miehesi opettaa myös Jumala-asioita lapselleen), vaikka tämäkin riippuu ihan lasten ikäerosta yms. Lisäksi ongelmia voisi tulla esim jomman kumman lapsen ripariaikaan, mutta toisaalta jos teidän mahdollisesti tuleva lapsenne on hyvin paljon miehesi aiempaa lasta nuorempi, ei varmaankaan kumpikaan enää siinä vaiheessa ihmettele, miksi käytännöt vaihtelevat. Mutta periaattessa jos miehen perustelut ovat sitä luokkaa, että kun on ennenkin tehty näin, niin onko pohjimmiltaan kyse kuitenkaan niin tärkeästä asiasta.

 

[tuli.]

Unohtui vielä... mielestäni ei ole kohtuullista vaatia sinua käymään rippikoulua kasteineen päivineen, etenkin, kun miehesikään ei selkeästi tiedä mihin uskoo. Sinun puoleltasi tuo siviilivihkiminen kirkollisine siunauksineen on mielestäni kohtuullinen kompromissi ja myös miehen pitäisi osoittaa hiukan joustoa. Jos ette sopuun pääse, niin voittehan elää susiparina, kuten tähänkin asti -eli sinä jäisit loppujen lopuksi "voitolle".

 

[Ateistinainen (ap)]

Kiitos tuli. ja panacea. Olen useasti lukenut teidän kummankin kommentteja täällä Elleissä, arvostan niitä yleensä kovasti ja olen pääsäntöisesti samoilla linjoilla.

Mieheni on luonteeltaan aika ehdoton ja pyrkii dominoimaan. Pistän hänelle kyllä "kampoihin", jos olen asiasta eri mieltä ja joustan, jos katson, että se tuo parhaan lopputuloksen. Btw, tässä samaisessa avioliitto-lapsi -keskustelussa hän myös vaatimalla vaatii, että sekä minun että lapsen sukunimi tulisi olemaan sama kuin hänen sukunimensä. Eipä yllätä. Mutta se siitä, sillä se ei sinänsä kuulu juuri nyt käsillä olevaan kirkko-asiaan.

Voisin mahdollisesti kompromissata jossain määrin, esim pitkän pohdinnan jälkeen ehkä juuri tuli.:n ehdottamalla tavalla, sillä uskonnonvapauden voisi katsoa myös toiselta kantilta, eli että lapsella olisi puolestaan oikeus erota kirkosta, jos hän sitä mieltä asiasta olisi. Se, että itse kävisin läpi ruljanssin kaste-uskontunnustus-rippikoulu on itselleni mahdotonta, sillä koen sen eettisesti erittäin valheellisena. Olen suoraselkäinen ihminen ja tuo sotii sen verran paljon koko ajatteluani vastaan, että saisi koko avioliitto jäädä, rakkaudesta huolimatta ja ei-vapaaehtoisen lapsettumuuden uhalla. Jonkun mahdollinen ehdotus avoliitosta avioliiton sijaan ei myöskään sovi pirtaani, sillä silloin saa koko suhde jäädä. En ole luonteeltani ehdoton, vaikka sen kuvan kirjoituksistani voisi saada, vaan ennemminkin sanoisin, että koska kaikilla meillä ns. raja menee jossakin, niin minulla se menee tässä.

 

[Ateistinainen (ap)]

Mutta jos miehesi ei edes tiedä, onko Ev.Lut. kirkon Jumala se "hänen Jumalansa" niin miksi sitten pitää ehdottomasti mennä naimisiin juuri sen Jumalan silmien edessä, eikä esim teidän kahden ajatusten kompromissi käy. Toisaalta ap (ja miehensä) voisi miettiä, onko kuitenkaan oikein liittyä kirkkoon vain puolison takia tai siksi, että saisi kirkkohäät.

Aivan ja juuri näin! Saan sen kuvan, että hänen vakaumuksesa tässä asiassa on heikko. Minun puolestaan on vahva ja lienen sen jo perustellut, hän puolestaan ei. Kuitenkin juuri minun odotetaan joustavan ja toimimaan valheellisesti.

 

[rivienvälistä]

Mutta jos miehesi ei edes tiedä, onko Ev.Lut. kirkon Jumala se "hänen Jumalansa" niin miksi sitten pitää ehdottomasti mennä naimisiin juuri sen Jumalan silmien edessä, eikä esim teidän kahden ajatusten kompromissi käy. Toisaalta ap (ja miehensä) voisi miettiä, onko kuitenkaan oikein liittyä kirkkoon vain puolison takia tai siksi, että saisi kirkkohäät.

Aivan ja juuri näin! Saan sen kuvan, että hänen vakaumuksesa tässä asiassa on heikko. Minun puolestaan on vahva ja lienen sen jo perustellut, hän puolestaan ei. Kuitenkin juuri minun odotetaan joustavan ja toimimaan valheellisesti.

Sitähän sinä olet ja saat ollakin, tuntuu kuitenkin ettet rakasta miestäsi oikeasti!

 

[1415]

Mutta jos miehesi ei edes tiedä, onko Ev.Lut. kirkon Jumala se "hänen Jumalansa" niin miksi sitten pitää ehdottomasti mennä naimisiin juuri sen Jumalan silmien edessä, eikä esim teidän kahden ajatusten kompromissi käy. Toisaalta ap (ja miehensä) voisi miettiä, onko kuitenkaan oikein liittyä kirkkoon vain puolison takia tai siksi, että saisi kirkkohäät.

Aivan ja juuri näin! Saan sen kuvan, että hänen vakaumuksesa tässä asiassa on heikko. Minun puolestaan on vahva ja lienen sen jo perustellut, hän puolestaan ei. Kuitenkin juuri minun odotetaan joustavan ja toimimaan valheellisesti.

Sitähän sinä olet ja saat ollakin, tuntuu kuitenkin ettet rakasta miestäsi oikeasti!

Jep. Ja jos mies hyppää kaivoon niin vaimokin hyppää jos kerran rakastaa. Tai jos mies tykkää mansikoista niin vaimonkin pitää niitä syödä vaikka olisi niille marjoille pahasti allerginen. Onhan se kauhean romanttinen ajatus, että jos rakastaa niin kääntää maailmankatsomuksensa uusiksi toisen takia, mutta ei parisuhde niin kauhean pitkälle pötki. Katsos kun ihminen ei voi olla onnellinen parisuhteessa jos hän ei ole onnellinen itsensä kanssa. Mutta ihmettelen silti, miten ap:stä voi saada sen kuvan ettei hän oikeasti rakastaisi. Tai kääntäen: eikö myöskään ap:n mies rakasta oikeasti, koska ei suostu luopumaan omasta kannastaan? Ja jos silti mies kyllä rakastaa oikeasti, niin olisipa kiva tietää, miksi.

Ja ap:lle. Onhan niitä jääräpäisiä miehiä, joiden mielestä kaikki pitää tehdä heidän päänsä mukaan, nähty ennenkin. Tulee vaan mieleen kysymys, arvostaako ja kunnioittaako (tai ymmärtääkö) mies edes pohjimmiltaan sinun vakaumustasi, vai pitääkö hän sitä vain jotenkin 'ohimenevänä' haihatuksena, jota ei tarvitse ottaa tosissaan, koska kyllähän sinä voit mielesi muuttaa.

 

[rivienvälistä]

Mutta jos miehesi ei edes tiedä, onko Ev.Lut. kirkon Jumala se "hänen Jumalansa" niin miksi sitten pitää ehdottomasti mennä naimisiin juuri sen Jumalan silmien edessä, eikä esim teidän kahden ajatusten kompromissi käy. Toisaalta ap (ja miehensä) voisi miettiä, onko kuitenkaan oikein liittyä kirkkoon vain puolison takia tai siksi, että saisi kirkkohäät.

Aivan ja juuri näin! Saan sen kuvan, että hänen vakaumuksesa tässä asiassa on heikko. Minun puolestaan on vahva ja lienen sen jo perustellut, hän puolestaan ei. Kuitenkin juuri minun odotetaan joustavan ja toimimaan valheellisesti.

Sitähän sinä olet ja saat ollakin, tuntuu kuitenkin ettet rakasta miestäsi oikeasti!

Jep. Ja jos mies hyppää kaivoon niin vaimokin hyppää jos kerran rakastaa. Tai jos mies tykkää mansikoista niin vaimonkin pitää niitä syödä vaikka olisi niille marjoille pahasti allerginen. Onhan se kauhean romanttinen ajatus, että jos rakastaa niin kääntää maailmankatsomuksensa uusiksi toisen takia, mutta ei parisuhde niin kauhean pitkälle pötki. Katsos kun ihminen ei voi olla onnellinen parisuhteessa jos hän ei ole onnellinen itsensä kanssa. Mutta ihmettelen silti, miten ap:stä voi saada sen kuvan ettei hän oikeasti rakastaisi. Tai kääntäen: eikö myöskään ap:n mies rakasta oikeasti, koska ei suostu luopumaan omasta kannastaan? Ja jos silti mies kyllä rakastaa oikeasti, niin olisipa kiva tietää, miksi.

Ja ap:lle. Onhan niitä jääräpäisiä miehiä, joiden mielestä kaikki pitää tehdä heidän päänsä mukaan, nähty ennenkin. Tulee vaan mieleen kysymys, arvostaako ja kunnioittaako (tai ymmärtääkö) mies edes pohjimmiltaan sinun vakaumustasi, vai pitääkö hän sitä vain jotenkin 'ohimenevänä' haihatuksena, jota ei tarvitse ottaa tosissaan, koska kyllähän sinä voit mielesi muuttaa.

Juuri näin..yleensä kommunistit ja ateistit eivät kestä edes kuunnella toisten mielipiteitä, saati "tulla vastaan".
Sanoin tuossa vain omani. Ei muuta.

 

[Ateistinainen (ap)]

Juuri näin..yleensä kommunistit ja ateistit eivät kestä edes kuunnella toisten mielipiteitä, saati "tulla vastaan".
Sanoin tuossa vain omani. Ei muuta.

Ensin pitää rakastaa itseään, jotta voi rakastaa toista. Jos todella kääntäisin maailmankatsomukseni uusiksi, niin miten silloin voisin enää rakastaa valheellista itseäni? Enkö silloin nimenomaan "möisi sieluni"? (Suonette anteeksi hiukan kornin ilmaisun.)

Lisäksi katsoisin, että tämä oma keskustelunavaukseni nimenomaan pyytää toisten mielipiteitä . Aiemmassa viestissäni sanoin, että joustan kyllä, jos se lopputuloksen kannalta on paras.

 

[tuli.]

Rivienvälistä voisi lukea myös ne varsinaiset rivit

Ap nimenomaan joustaisi vakaumuksestaan hyvinkin paljon: -kastaisi lapset, ottaisi kirkollisen siunauksen ja ymmärtää miehensä pointit, vaikkei mies edes itse tiedä pointtiaan.

Miehen pitäisi mielestäni tulla vastaan, eihän tuo käytös ole edes jääräpäisyyttää vaan pyrkimystä alistaa toinen henkisesti. Missä on miehen jousto?

 

[rivienvälistä]

Juuri näin..yleensä kommunistit ja ateistit eivät kestä edes kuunnella toisten mielipiteitä, saati "tulla vastaan".
Sanoin tuossa vain omani. Ei muuta.

Ensin pitää rakastaa itseään, jotta voi rakastaa toista. Jos todella kääntäisin maailmankatsomukseni uusiksi, niin miten silloin voisin enää rakastaa valheellista itseäni? Enkö silloin nimenomaan "möisi sieluni"? (Suonette anteeksi hiukan kornin ilmaisun.)

Lisäksi katsoisin, että tämä oma keskustelunavaukseni nimenomaan pyytää toisten mielipiteitä . Aiemmassa viestissäni sanoin, että joustan kyllä, jos se lopputuloksen kannalta on paras.

Hankala tilanne kaikenkaikkiaan, minkähänlainen miehesi mahtaisi olla kumppanina jos lakkaisi rakastamasta itseään ja Jumalaansa, oli se sitten mikä korkempi voima tahansa.

Mukavaa kuitenkin huomata että sinulta saattaisi löytyä "joustovaraa".
Ehkäpä mieheltäsikin..
Rakastakaa puoliksi itseänne ja kokonaisesti toisianne

Onnea elämäänne!

 

[pit.]

Samoilla linjoilla tulin ja panacean kanssa. Meillä minäkään en kuulu kirkkoon ja mies kuuluu.

Hyvin ymmärrän ap:n tilanteen. Itsekään en olisi missään nimessä valmis miehesi ehdottamaan ruljanssiin.

Itselleni jo siunaus kirkossa olisi täysin poissuljettu vaihtoehto, eli olen kyllä paljon joustamattomampi tässä asiassa kuin sinä aloittaja Onneksi mies on kait lähinnä tapauskovainen, eli toivon mukaan mitään vääntöä asiasta ei tulevaisuudessa tule.

Toivottavasti tilanne ratkeaa teitä molempia tyydyttävällä tavalla.

 

[Kesän morsian]

Erosin kirkosta 18-vuotiaana, minut on kyllä kastettu ja riparinkin olen käynyt. Vakaumukseltani olen pikemminkin agnostikko/skeptikko, ateismi on minusta hieman turhan jyrkkä vaihtoehto. En siis ota kantaa jumalan/jumalien olemassaoloon puoleen tai toiseen sillä yliluonnolliset asiat ovat täysin tieteellisen maailmankatsomukseni ulkopuolella. Ts. jumala yms. asiat ovat väittämiä, joista ei voida keskustella tieteen käsittein, joten ne jäävät täysin sen ulkopuolelle.


Viisi vuotta sitten (22-vuotiaana) menin kihloihin silloisen eksäni kanssa ja kihlausvaiheessa tuli puheeksi etten kirkkohäitä tahdo missään nimessä, se olisi tieteellisen maailmankäsitykseni ja henkilökohtaisen vakaumukseni vastaista. Ex ei millään voinut tuollaista suhtautumista käsittää ja nosti kauheat pultit asiasta. Vuoden päästä jätin tyypin joten häistä ei enempää polemiikkia tullut.

Myöhemmin eron jälkeen tajusin että syy miksi en missään nimessä noita kirkkohäitä olisi halunnut, oli yksinkertaisesti se, etten rakastanut eksääni enkä hänen takiaan ollut valmis tekemään noin radikaalia uhrausta. Mutta mutta... nykyisen mieheni kanssa olen tänä kesänä menossa naimisiin ja kirkossa peräti Edelleen olen skeptikko/agnostikko enkä koe mitään hirvittävän suurta uhrausta tekeväni syvästi rakastamani ja arvostamani miehen puolesta. Tajusin nimittäin sen, että uskonto merkitsee hänelle paljon enemmän mitä hän "kehtaa" ääneen tunnustaa. Ts. ns. tapauskovaisille uskonto voi olla kuitenkin yllättävän tärkeää mitä ateisti /agnostikko ei ehkä osaa edes tajuta. Tietenkin joudun tulevissa kirkkohäissäni tinkimään omista vakaumuksistani mutta onneksi papin kanssa ollaan sovittu vihkikaava mahdollisimman minimalistiseksi. Oikeastaan tämä vakaumuksista tinkiminen ei edes harmita, sillä rakastan miestäni niin paljon että se rakkaus voittaa "tieteellisen maailmankuvani" Joku saattaa ehkä nähdä "uhraukseni" masokistisena mutta sitä se ei ole vaan saan pikemminkin suurta tyydytystä siitä että pystyn tarjoamaan ainoalle rakastamalleni miehelle ne kirkkohäät jotka merkitsevät hänelle kuitenkin aika paljon.

Lisäksi olen päättänyt, että miehen toivomusten mukaisesti lapsemme kastetaan ja heille tarjotaan mahdollisuutta ripariin, seurakunnan kerhoihin, uskonnon opetukseen yms. Itsekin osallistuin nuorena kaikkiin edellä mainittuihin eikä niistä mitään haittaa ainakaan ollut Lisäksi lapset varmasti osaavat aikuisena itse tehdä omat valintansa suuntaan tai toiseen!

Tosin ymmärrän että ap:n kuvailema tilanne on hieman erilainen kuin omani (ateismi on jyrkempää kuin agnostisismi, ja ap:n pitäisi ottaa kaste ja konfirmaatio vastaan ). Enkä missään nimessä tarjoa omaa toimintaani yleispäteväksi malliksi, mutta ajattelinpa vain kertoa omat kommentitni, kun aihe liippasi minua niin lähteltä.

 

[Kolkku]

Erosin kirkosta 18-vuotiaana, minut on kyllä kastettu ja riparinkin olen käynyt. Vakaumukseltani olen pikemminkin agnostikko/skeptikko, ateismi on minusta hieman turhan jyrkkä vaihtoehto. En siis ota kantaa jumalan/jumalien olemassaoloon puoleen tai toiseen sillä yliluonnolliset asiat ovat täysin tieteellisen maailmankatsomukseni ulkopuolella. Ts. jumala yms. asiat ovat väittämiä, joista ei voida keskustella tieteen käsittein, joten ne jäävät täysin sen ulkopuolelle.


Viisi vuotta sitten (22-vuotiaana) menin kihloihin silloisen eksäni kanssa ja kihlausvaiheessa tuli puheeksi etten kirkkohäitä tahdo missään nimessä, se olisi tieteellisen maailmankäsitykseni ja henkilökohtaisen vakaumukseni vastaista. Ex ei millään voinut tuollaista suhtautumista käsittää ja nosti kauheat pultit asiasta. Vuoden päästä jätin tyypin joten häistä ei enempää polemiikkia tullut.

Myöhemmin eron jälkeen tajusin että syy miksi en missään nimessä noita kirkkohäitä olisi halunnut, oli yksinkertaisesti se, etten rakastanut eksääni enkä hänen takiaan ollut valmis tekemään noin radikaalia uhrausta. Mutta mutta... nykyisen mieheni kanssa olen tänä kesänä menossa naimisiin ja kirkossa peräti Edelleen olen skeptikko/agnostikko enkä koe mitään hirvittävän suurta uhrausta tekeväni syvästi rakastamani ja arvostamani miehen puolesta. Tajusin nimittäin sen, että uskonto merkitsee hänelle paljon enemmän mitä hän "kehtaa" ääneen tunnustaa. Ts. ns. tapauskovaisille uskonto voi olla kuitenkin yllättävän tärkeää mitä ateisti /agnostikko ei ehkä osaa edes tajuta. Tietenkin joudun tulevissa kirkkohäissäni tinkimään omista vakaumuksistani mutta onneksi papin kanssa ollaan sovittu vihkikaava mahdollisimman minimalistiseksi. Oikeastaan tämä vakaumuksista tinkiminen ei edes harmita, sillä rakastan miestäni niin paljon että se rakkaus voittaa "tieteellisen maailmankuvani" Joku saattaa ehkä nähdä "uhraukseni" masokistisena mutta sitä se ei ole vaan saan pikemminkin suurta tyydytystä siitä että pystyn tarjoamaan ainoalle rakastamalleni miehelle ne kirkkohäät jotka merkitsevät hänelle kuitenkin aika paljon.

Lisäksi olen päättänyt, että miehen toivomusten mukaisesti lapsemme kastetaan ja heille tarjotaan mahdollisuutta ripariin, seurakunnan kerhoihin, uskonnon opetukseen yms. Itsekin osallistuin nuorena kaikkiin edellä mainittuihin eikä niistä mitään haittaa ainakaan ollut Lisäksi lapset varmasti osaavat aikuisena itse tehdä omat valintansa suuntaan tai toiseen!

Tosin ymmärrän että ap:n kuvailema tilanne on hieman erilainen kuin omani (ateismi on jyrkempää kuin agnostisismi, ja ap:n pitäisi ottaa kaste ja konfirmaatio vastaan ). Enkä missään nimessä tarjoa omaa toimintaani yleispäteväksi malliksi, mutta ajattelinpa vain kertoa omat kommentitni, kun aihe liippasi minua niin lähteltä.

Olipa kaunis "tarina". Johan tässä vanhan sydän heltyy..

 

[Väestörekisteriin kuuluva]

Oletko ajatellut, että kun jo tässä vaiheessa miellytät (rakkaudesta) toista, mitä kaikkea vielä joudut tulevaisuudessa periksi antamaan, kun tuolle tielle lähdet?
Entä, jos miehesi pitäisi joskus antaa periksi jostain asiasta, suostuuko hän?
Muista, että rakkaus sokaisee. Parisuhteessa pitäisi osata tehdä kompromisseja. Se on kahden kauppa.

 

[SMansku]

Voisikohan olla niin, että miehesi ei ole miettinyt asiaa ihan loppuun asti? Vaikka kirkko ja uskonto merkitsisikin hänelle enemmän kuin hän on myöntänytkään, niin kyllä nuo kompromissit joihin sinä olet valmis, ovat jo riittäviä. Minun logiikallani: jos jumala olisi olemassa, hän kyllä näkisi sydämeenne, eikä sitä kirkkoon liittyminen ulkokohtaisten syiden takia muuttaisi miksikään.

Hauska muuten, miten tässäkin ketjussa kommentoidaan kirjoituksilla, joissa vaaditaan sinun tulevan koko matkan vastan, vaikka nyt jo olet tullut enemmän kuin puolet matkaa, ja jopa kyseenalaistetaan rakkautesi miestäsi kohtaan. Noiden kirjoittajien mielestä miehesi ei sitten varmaan rakasta sinua ollenkaan?

Mutta palatakseni asiaan, voisiko pienellä aikalisällä saada aikaiseksi molempia tyydyttävän ratkaisun? Vai onko miehesi kanta jo lukkoonlyöty ja ajan kanssa mietitty? Olen huomannut, että jääräpäisten ihmisten kanssa tepsivät usein pehmeät keinot ja miettimisaika. Lisäksi jos saisit jonkun puolestapuhujan itsllesi, esim. jonkun jota miehesi arvostaa, voisit kokeilla sitäkin.

 

[Kolkku]

Voisikohan olla niin, että miehesi ei ole miettinyt asiaa ihan loppuun asti? Vaikka kirkko ja uskonto merkitsisikin hänelle enemmän kuin hän on

Hauska muuten, miten tässäkin ketjussa kommentoidaan kirjoituksilla, joissa vaaditaan sinun tulevan koko matkan vastan, vaikka nyt jo olet tullut enemmän kuin puolet matkaa, ja jopa kyseenalaistetaan rakkautesi miestäsi kohtaan. Noiden kirjoittajien mielestä miehesi ei sitten varmaan rakasta sinua ollenkaan?

Mutta palatakseni asiaan, voisiko pienellä aikalisällä saada aikaiseksi molempia tyydyttävän ratkaisun? Vai onko miehesi kanta jo lukkoonlyöty ja ajan kanssa mietitty? Olen huomannut, että jääräpäisten ihmisten kanssa tepsivät usein pehmeät keinot ja miettimisaika. Lisäksi jos saisit jonkun puolestapuhujan itsllesi, esim. jonkun jota miehesi arvostaa, voisit kokeilla sitäkin.

Minusta puolestaan on hauskaa miten ihmiset voivat ymmärtää kirjoitukset niin eri tavalla. Minusta keskustelu on kaikenkaikkiaan aloittajaa lämpimästi ymmärtävää ja keskustelijoilla tuntuu vielä olevan omakohtaista kokemustakin aiheesta.

Minusta on päinvastoin rakentavaa että mietitään jotain kompromissia. Itsekään en kuulu kirkkoon ja minä en varmaan kirkkoon nyt lähtisi toisen pyynnöstä liittymään, mutta en nyt mahdottomana pidä että mahdollinen lapsi kastettaisiin ja hänellä olisi samanlainen lapsuus kuin "kesän morsian" kuvaili. Oppiipahan suvaitsemaan kristittyjä..

Ei kai kummankin vanhemman tarvitse kristittyjä olla että lapsi voidaan kastaa?

Erittäin vaikea minun on kuvitella että mihinkään hihhuliin (uskovaan tai uskottomaan) haksahdan, mutta elämä osaa yllättää..

 

[Kolkku]

Voisikohan olla niin, että miehesi ei ole miettinyt asiaa ihan loppuun asti? Vaikka kirkko ja uskonto merkitsisikin hänelle enemmän kuin hän on
..

Ei kai kummankin vanhemman tarvitse kristittyjä olla että lapsi voidaan kastaa?

Erittäin vaikea minun on kuvitella että mihinkään hihhuliin (uskovaan tai uskottomaan) haksahdan, mutta elämä osaa yllättää..

Tai no jaa.. Ehken minä pystyisi tekemään tuollaisiakaan myönnytyksiä.

Olisi se aika vaikeaa jos äiti uskoisi kovasti johonkin mihin minä en usko ja nappulan pää menisi vain sekaisin.

Minulla raja menee varmaan laiskassa tapakristityssä. Tähän mennessä on kyllä tässä suhteessa ollut hyvä tuuri että tunnun vetävän puoleeni samanlaisen maailmankatsomuksen omaavia.. toivottavasti kävisi seuraavankin kerran näin..

 

[pistettä'iihin]

Uskonnolla tai jumalalla ei siis ole elämässäni mitään roolia, eikä ole koskaan ollutkaan. Luonnollisesti hyväksyn kirkon osana suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa, kunhan sen ei tarvitse koskettaa minua henkilökohtaisesti. Kun aikanaan exäni kummityttö kastettiin, olin todella pöyristynyt papin puheesta ja kaikesta siitä Herran ylistyksestä. Silloin päätin, että koska se kaikki on niin kaukana omista ajatuksistani, haluan aikanaan suoda omille lapsilleni nimenomaan _uskonnonvapauden_, eli ettei heitä avuttomana vauvana liitetä jäseneksi mihinkään uskontokuntaan, vaan saavat itse aikanaan päättää asiasta, mikäli uskonto heille joskus tärkeäksi muodostuisi.

Uskon, että myös ateistit osaavat olla tekopyhiä! Anteeksivaan, tämä oli ehkä asiatonta.

Mutta pointtiin:

Jos joku lapsistasi pamahtaisi uskoon, väitätkö että ei ottaisi päähän? Tai että et yrittäisi manipuloida häntä pois uskosta..oikeastaan jo nyt, etukäteen. Itse ainakin kasvatan tavallaan lapseni ateisteiksi, ja toivon heiltä sitä. Sellaisia me vanhemmat ollaan. Toivotaan lapsista parempia kuin itsemme, mutta toisaalta myös toivotaan että ne olisi samanlaisia kuin me.

Vanhempien kai kuuluu siirtää omat näkemyksensä toiseen polveen, ja se sattuu aina jos eivät lapset ota samaa kantaa aikanaan. Minusta se on myös vanhempien tehtävä. tehdä oma kantansa ainakin selväksi, eikä myöskään tavallaan jättää lasta "yksin" suurten asioiden kanssa. On helppo olla sitten eri mieltä tai samaa mieltä, mutta on ainakin joku lähtökohta olla mieltä. Jopa vihainenkin vastustus voi ajaa lasta ajattelemaan omilla aivoillaan.

Uskontoa pidän suurena asiana lähinnä siksi, että esim. jos minulle EI olisi jo nuorena tuputettu jeesusta edes koulun päivän avauksessa, voisi olla että pitäisin sitä asiaa nykyään eksoottisena. Se olisi arvoitus, johon haluaisin tutustua. Minulle olisi ehkä syntynyt "uskonnonlukutaitoa", eli sitä että ei ole käynyt läpi uskontoon liittyviä tunteita, tai nähnyt kuinka kanssaihmiset hihhuloivat, ja vetää siitä omia johtopäätöksiä, Kun ei ole jo nuoresta nähnyt mitä uskonto on, voi olla siten esimerkiksi alttiina kaikenmaailman itsemurhalahkoille, jotka juovat arsenikkia ja odottavat avaruusalusta saapuvaksi. eli menee siihen toiseen ääripäähän ei -uskontoympäristöstä johonkin täysin päivastaiseen. Kaikki aina ihailevat eniten sitä, mikä on itselle vieraampaa. Useimmiten.

Minut on vauvana kastettu. Ja ymmärrän sen niin, että se on ollut tärkeää vanhemmilleni oikeastaan heidän sukunsa silmissä, vaikka eivät itse mitään kiihkouskovaisia olekaan. Liekkö syyllä niin väliäkään, nuoriahan vanhempani olivat siihen aikaan.

Olen sitä mieltä, että lapsen aivoituksia ei kuitenkaan kannata kunnioittaa etukäteen. Ei se niistä mitään tajua, ja kun lapsi on pieni, hän on pieni. Tehköön omnan osuutensa filosofointia kunhan on siihen valmis, siihen asti olkoon tavallaan toisten "armoilla" näissä asioissa. Kohtuullisen merkityksettömiä nämä kuitenkiin on pitkässä juoksussa, kun ajattelee koko elämän kiertokulkua. Ei se uskomalla tai uskomatta jättämällä miksikään muutu, että kaikki kuolee joskus ja isot syö pieniä. Ihmisen omaa lohtua se on, ja jokainen löytäköön sen mistä tahtoo kunhan ei toisia häiritse.

Kastaa tai ei, eipä tuosta minulle ole haittaakaan ollut.

Kirkkohäitä vastustan sen vuoksi, että en usko eikä oikeastaan juuri kiinnosta,eikä huvita mennä naimisiin lainkaan. Muuta tekemistä.

 

[iste pii]

Niin, tuota vielä yksi pontti unohtui mainita aloittajalle:

Että toisaalta vaikutat aika uskovaiselta, eritoten kun puhut "henkisestä selkärangasta"

eli sulla tavallaan on uskontona sitten se ateismi.

Jos et uskoisi lainkaan- mihinkään- niin menisit varmasti miehesi mieliksi.

Ja jos tarpeeksi olisit uskomatta, niin et edes ymmärtäisi mitä miehesi vouhottaa, ja olisit varmaan jo eronnut kun olette niin erilaisia.

 

[shkglhioa]

tua. Minulle olisi ehkä syntynyt "uskonnonlukutaitoa", eli sitä että ei ole käynyt läpi uskontoon liittyviä tu

kirjoitusvirhe:

Siiis ilman uskonnontunteja ja päivänavauksia: minulle EI olisi syntynyt uskonnonlukutaitoa.

Sellaista termiä ei ole olemassa varmaaan, mutta jos ei ole niin nyt on.

 

[SMansku]

Minusta puolestaan on hauskaa miten ihmiset voivat ymmärtää kirjoitukset niin eri tavalla. Minusta keskustelu on kaikenkaikkiaan aloittajaa lämpimästi ymmärtävää ja keskustelijoilla tuntuu vielä olevan omakohtaista kokemustakin aiheesta.

No joo, eihän noita kommentoijia nyt ollutkaan kuin yksi, ja hänkin toivotteli lopuksi kaikkea hyvää. Kyllä kompromissin etsiminen on minunkin mielestäni ainoa vaihtoehto, toivotaan nyt että sellainen molemmile sopiva löytyy!