A
Ateistinainen
Vieras
Taustana aluksi kerrottakoon, että olen 38-vuotias ja ollut kerran aiemmin naimisissa, ei lapsia. Mieheni on 35 v. ja takana avoliitto ja tytär. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta ja hiljattain menimme kihloihin.
Nyt kun mietimme yhteistä tulevaisuutta, eli lähinnä avioliittoa ja yhteistä lasta, tuntuu kirkko tulevan ongelmaksi. Mies kuuluu kirkkoon ja sanoo jossakin määrin uskovansa johonkin, mutta onko se luterilainen jumala, sitä hän ei osaa sanoa. Omassa lapsuudenkodissani ei uskonnosta tai jumalasta puhuttu puolikasta sanaakaan (paitsi tietysti historian, eri kulttuurien tai matkailun yhteydessä), vain koulun pakolliset uskontotunnit olen istunut läpi, niitäkin ainoastaan siihen saakka, kunnes ymmärsin ettei se ollutkaan minulle kirkkoon kuulumattomana pakollista. Minua ei ole kastettu, enkä myöskään siten ole käynyt rippikoulua. Rippikouluiässä kavereiden suunnitellessa riparille lähtöä mietin asiaa kovasti, mutta totesin, että koska siihen olisi kuulemani mukaan kuulunut minun tapauksessani myös kaste ja henkilökohtainen uskontunnustus (!), että se oli liikaa. Saman mietinnän edessä olin mennessäni exän kanssa naimisiin ja totesin myös silloin, etten voisi eettisistä syistä ryhtyä kirkkoon liittymiseen. Kävimme niinollen silloin hoitamassa virallisen puolen maistraatissa, myöhemmin oli kirkollinen siunaus ja häät perinteisen kaavan mukaan. Todella harva vieraistamme tiesi asiasta, saati edes huomasi eroa perinteiseen vihkikaavaan.
Uskonnolla tai jumalalla ei siis ole elämässäni mitään roolia, eikä ole koskaan ollutkaan. Luonnollisesti hyväksyn kirkon osana suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa, kunhan sen ei tarvitse koskettaa minua henkilökohtaisesti. Kun aikanaan exäni kummityttö kastettiin, olin todella pöyristynyt papin puheesta ja kaikesta siitä Herran ylistyksestä. Silloin päätin, että koska se kaikki on niin kaukana omista ajatuksistani, haluan aikanaan suoda omille lapsilleni nimenomaan _uskonnonvapauden_, eli ettei heitä avuttomana vauvana liitetä jäseneksi mihinkään uskontokuntaan, vaan saavat itse aikanaan päättää asiasta, mikäli uskonto heille joskus tärkeäksi muodostuisi.
Sitten käsillä olevaan ongelmaan. Mieheni haluaa perinteiset kirkkohäät nimenomaan Jumalan silmien edessä ja että (mahdollinen) lapsi kastetaan, sillä onhan hänen tyttärensäkin kastettu. Häiden suhteen ei mikään maistraatti + kirkollinen siunaus ehdotus kelpaa lainkaan. Eli hänen mielestään minun olisi käytävä läpi koko ruljanssi kasteineen, henkilökohtaisine uskontunnustuksineen ja rippikouluineen, vain jotta voisimme mennä naimisiin ja saisimme lapsemme kastettua. Voiko miehellä olla oikeutta vaatia minulta sellaista?! Omasta mielestäni tuo olisi eettisesti todella väärin ja valheellista, henkinen selkärankani ei siihen halua taipua.
Toivon, etten loukkaa ketään teistä lukijoista tällä kirjoituksellani, mutta tämä vain on minun tapani ajatella uskonnonasioista. Mitä siis tehdä? Kommentteja toivon kovasti, asiallisia sellaisia.
Ateisti
PS. Tässä vielä Wikipediasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateisti) muutama lainaus, jotka suhteellisen hyvin kuvastavat omaa ajattelutapaani:
Usein perusteluksi ateismille mainitaan jumalan olemassaoloa puoltavien argumenttien puute. Ateisti ajattelee usein, että kun jumalan olemassaoloa ei hänen mielestään voida todistaa, on ateismi luonteva kanta.
David Humen mukaan suurin osa ihmisten tosina pitämistä asioista perustuvat pääasiassa tapaan tai perinteeseen, eivätkä empiirisiin todisteisiin.
Feuerbach esitti, että... Jumala ei ole luonut ihmistä, vaan ihminen jumalan.
Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud katsoi, että Jumala on ihmisen luoma isähahmo ja uskonto on alitajunnan tuote, joka perustuu yksilön muistoon täydellisestä avuttomuudesta vastasyntyneenä vanhempien käsivarsilla. Vastasyntynyt näkee vanhempansa kaikkivoipaisina olentoina, jotka osoittavat suurta rakkautta ja täyttävät kaikki hänen tarpeensa. Freud toteaa, että tämä kokemus on lähes identtinen sen kanssa, miten valtaosa teisteistä kokee jumalasuhteensa. (Teismi=jumalausko, eli ateismin vastakohta)
Monet ateistit ovat ateisteja saamansa kasvatuksen, opetuksen tai ympäröivän yhteiskunnan käsitysten vuoksi. Todennäköisyys, että ihminen uskoo jumalan tai jumalien olemassaoloon on pienempi, jos hän kohtaa hyvin harvoin jumalaan uskovia ja jos koulujärjestelmässä ja yhteisön elämäntavassa ateismi on tavanomainen asia.
Nyt kun mietimme yhteistä tulevaisuutta, eli lähinnä avioliittoa ja yhteistä lasta, tuntuu kirkko tulevan ongelmaksi. Mies kuuluu kirkkoon ja sanoo jossakin määrin uskovansa johonkin, mutta onko se luterilainen jumala, sitä hän ei osaa sanoa. Omassa lapsuudenkodissani ei uskonnosta tai jumalasta puhuttu puolikasta sanaakaan (paitsi tietysti historian, eri kulttuurien tai matkailun yhteydessä), vain koulun pakolliset uskontotunnit olen istunut läpi, niitäkin ainoastaan siihen saakka, kunnes ymmärsin ettei se ollutkaan minulle kirkkoon kuulumattomana pakollista. Minua ei ole kastettu, enkä myöskään siten ole käynyt rippikoulua. Rippikouluiässä kavereiden suunnitellessa riparille lähtöä mietin asiaa kovasti, mutta totesin, että koska siihen olisi kuulemani mukaan kuulunut minun tapauksessani myös kaste ja henkilökohtainen uskontunnustus (!), että se oli liikaa. Saman mietinnän edessä olin mennessäni exän kanssa naimisiin ja totesin myös silloin, etten voisi eettisistä syistä ryhtyä kirkkoon liittymiseen. Kävimme niinollen silloin hoitamassa virallisen puolen maistraatissa, myöhemmin oli kirkollinen siunaus ja häät perinteisen kaavan mukaan. Todella harva vieraistamme tiesi asiasta, saati edes huomasi eroa perinteiseen vihkikaavaan.
Uskonnolla tai jumalalla ei siis ole elämässäni mitään roolia, eikä ole koskaan ollutkaan. Luonnollisesti hyväksyn kirkon osana suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa, kunhan sen ei tarvitse koskettaa minua henkilökohtaisesti. Kun aikanaan exäni kummityttö kastettiin, olin todella pöyristynyt papin puheesta ja kaikesta siitä Herran ylistyksestä. Silloin päätin, että koska se kaikki on niin kaukana omista ajatuksistani, haluan aikanaan suoda omille lapsilleni nimenomaan _uskonnonvapauden_, eli ettei heitä avuttomana vauvana liitetä jäseneksi mihinkään uskontokuntaan, vaan saavat itse aikanaan päättää asiasta, mikäli uskonto heille joskus tärkeäksi muodostuisi.
Sitten käsillä olevaan ongelmaan. Mieheni haluaa perinteiset kirkkohäät nimenomaan Jumalan silmien edessä ja että (mahdollinen) lapsi kastetaan, sillä onhan hänen tyttärensäkin kastettu. Häiden suhteen ei mikään maistraatti + kirkollinen siunaus ehdotus kelpaa lainkaan. Eli hänen mielestään minun olisi käytävä läpi koko ruljanssi kasteineen, henkilökohtaisine uskontunnustuksineen ja rippikouluineen, vain jotta voisimme mennä naimisiin ja saisimme lapsemme kastettua. Voiko miehellä olla oikeutta vaatia minulta sellaista?! Omasta mielestäni tuo olisi eettisesti todella väärin ja valheellista, henkinen selkärankani ei siihen halua taipua.
Toivon, etten loukkaa ketään teistä lukijoista tällä kirjoituksellani, mutta tämä vain on minun tapani ajatella uskonnonasioista. Mitä siis tehdä? Kommentteja toivon kovasti, asiallisia sellaisia.
Ateisti
PS. Tässä vielä Wikipediasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateisti) muutama lainaus, jotka suhteellisen hyvin kuvastavat omaa ajattelutapaani:
Usein perusteluksi ateismille mainitaan jumalan olemassaoloa puoltavien argumenttien puute. Ateisti ajattelee usein, että kun jumalan olemassaoloa ei hänen mielestään voida todistaa, on ateismi luonteva kanta.
David Humen mukaan suurin osa ihmisten tosina pitämistä asioista perustuvat pääasiassa tapaan tai perinteeseen, eivätkä empiirisiin todisteisiin.
Feuerbach esitti, että... Jumala ei ole luonut ihmistä, vaan ihminen jumalan.
Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud katsoi, että Jumala on ihmisen luoma isähahmo ja uskonto on alitajunnan tuote, joka perustuu yksilön muistoon täydellisestä avuttomuudesta vastasyntyneenä vanhempien käsivarsilla. Vastasyntynyt näkee vanhempansa kaikkivoipaisina olentoina, jotka osoittavat suurta rakkautta ja täyttävät kaikki hänen tarpeensa. Freud toteaa, että tämä kokemus on lähes identtinen sen kanssa, miten valtaosa teisteistä kokee jumalasuhteensa. (Teismi=jumalausko, eli ateismin vastakohta)
Monet ateistit ovat ateisteja saamansa kasvatuksen, opetuksen tai ympäröivän yhteiskunnan käsitysten vuoksi. Todennäköisyys, että ihminen uskoo jumalan tai jumalien olemassaoloon on pienempi, jos hän kohtaa hyvin harvoin jumalaan uskovia ja jos koulujärjestelmässä ja yhteisön elämäntavassa ateismi on tavanomainen asia.