Parisuhteen eteneminen ja kirkko

[panacea]

Minulla heräsi halu kommentoida lisää muutamaa esiin nostettua asiaa.

Ensinnäkin sitä - minusta yleisemmältä vaikuttavaa asennetta - että lapsi voidaan kastaa kirkon jäseneksi ilman sen suurempia ongelmia, vaikka vanhemman vakaumus olisikin ateistinen, agnostinen tai muuten kuin evankelisluterilaisen deistinen.

Minä koen vähemmän haitalliseksi mahdollisen siipan niin vaatiessa, liittyä kirkkoon siksi hetkeksi, että vihkiminen saadaan suoritettua kirkon kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, kuin sen, että lapseni olisi lähes syntymästä asti altis sellaisille opeille, joita en itse voi hyväksyä. Tämä kantani ei ole kritiikki eri mieltä oleville, haluan vain selventää syitä oman kantani taustalla.

Nykyisin kouluissa tarjottu elämänkatsomusoppi antaa juuri sen kaltaisen "uskonnon lukutaidon" kuin haluankin lapseni saavan. Tämä opetus antaa katsauksen eri uskontoihin, mutta sen lisäksi se tarjoaa jonkinlaisia eettisiä ja moraalifilosofia pohdintoja, jotka ovat tarpeen kaikille. En ehdottomasti haluaisi lapseni tämän opetuksen asemesta pänttäävän päähänsä Raamatun kertomuksia (ainakaan enempää kuin yleisivistyksen kannalta on oleellista).

Toiseksi, täällä jonkun esittämä huomio siitä, että ateisti kuulostaa kovin henkiseltä kirjoituksissaan. Usein valtavirrasta poikkeavan katsantokannan muodostaminen edellyttää suurempaa pohdiskelua kuin sen valtavirran mukana meneminen. On väärin ajatella, että kirkkoon kuulumaton ihminen olisi jotenkin "maallisempi" kuin tapauskovainen kristitty. Itse koen olevani hyvinkin henkinen ja hengellinen maailmankatsomuksessani, vaikka en voikaan hyväksyä evankelisluterilaisen kirkkomme vallankäyttötapoja tai sen mielestäni asiatonta linkitystä Suomen valtioon. Koen myös, että tavan vuoksi tämän instituution pönkittäminen verovaroin on uskonnonvapauden vastaista.

Tämä on nyt yhden, usein vähän kiihkoilevan, pakanan mielipide - ei kritiikkiä kenenkään esittämiin mielipiteisiin. Toivon, että kukaan ei kommenttiani sellaiseksi myöskään tulkitse. Peace

 

[Minun tilanne]

Minulla on hieman eritilanne. Meillä me molemmat uskomme Jumalaan. Mieheni kuuluu ev.lut kirkkoon, minä en. Minä en kuulu mihinkään seurakuntaan, mutta käyn vapaakirkon, helluntaiseutakunnan ja evankelilaisen kirkon tilaisuuksissa silloin tällöin.

Mieheni haluaisi, että lapsemme liitettäisi kirkkoon ja kastettaisi. Minä taas en haluaisi sitä. En halua kastaa lapsiani, sillä se sotii taas omaa ajatusmaailmaani vastaan. En näe syytä sille, että lapsi kastetaan ja liitetään seurakuntaan. Minä näkisin asian taas (vapaiden suuntien mukaan), että kun lapsi on tarpeeksi vanha ja itse haluaa päättää mitä tahtoo tehdä, niin vasta silloin mennään kasteelle ja liitytään seurakuntaan, mikäli niin hän tahtoo.

Mutta en ehkä ole niin ehdoton tässä kuin aloittaja. Tällainen on minun toivomukseni, mutta kunnioitan mieheni näkemystä, joten voi olla, että lapsemme kastetaan kuitenkin.

Mitä tuli siihen, että miehesi vaatii sinua käymään rippikoulun ja kaiken...niin mielestäni sinun ei tarvitse sitä tehdä. Sinä et usko mihinkään ja jos joudut väkisin käymään tuollaisen, saatat tulla jopa kärttyiseksi Heh..Toivottavasti saatte asiat selvitettyä..Ehkä löytyisi jonkinlainen kompromissi. Muistakaa, että parisuhteessa täytyy osata myös joustaa. Muistuta siitä miehellesi.

 

[väestörekisteriin kuuluva]

Minulla heräsi halu kommentoida lisää muutamaa esiin nostettua asiaa.

Nykyisin kouluissa tarjottu elämänkatsomusoppi antaa juuri sen kaltaisen "uskonnon lukutaidon" kuin haluankin lapseni saavan. Tämä opetus antaa katsauksen eri uskontoihin, mutta sen lisäksi se tarjoaa jonkinlaisia eettisiä ja moraalifilosofia pohdintoja, jotka ovat tarpeen kaikille. En ehdottomasti haluaisi lapseni tämän opetuksen asemesta pänttäävän päähänsä Raamatun kertomuksia (ainakaan enempää kuin yleisivistyksen kannalta on oleellista).

Toiseksi, täällä jonkun esittämä huomio siitä, että ateisti kuulostaa kovin henkiseltä kirjoituksissaan. Usein valtavirrasta poikkeavan katsantokannan muodostaminen edellyttää suurempaa pohdiskelua kuin sen valtavirran mukana meneminen. On väärin ajatella, että kirkkoon kuulumaton ihminen olisi jotenkin "maallisempi" kuin tapauskovainen kristitty. Itse koen olevani hyvinkin henkinen ja hengellinen maailmankatsomuksessani, vaikka en voikaan hyväksyä evankelisluterilaisen kirkkomme vallankäyttötapoja tai sen mielestäni asiatonta linkitystä Suomen valtioon. Koen myös, että tavan vuoksi tämän instituution pönkittäminen verovaroin on uskonnonvapauden vastaista.

Veit sanat suusta. Olen aivan samaa mieltä tuosta kanssasi. Meillä myös lapset ovat koulussa uskontotunnilla ihan juuri siitä syystä, ettei heille tule mystinen käsitys uskonnosta.

Itse erosin kirkosta aikuisena, ja minusta tuntuu, että ajattelen paljon enempi näitä uskonasioita kuin esim. sisarukseni, jotka eivät uskalla muuta ajatella kuin kirkkoon kuulumista, vaikka eivät tasan varmaan usko sen enempi mihinkään jesseihin kuin minäkään.

 

[väestörekisteriin kuuluva]

Minä en kuulu mihinkään seurakuntaan, mutta käyn vapaakirkon, helluntaiseutakunnan ja evankelilaisen kirkon tilaisuuksissa silloin tällöin.

Hmm. Voisi ajatella, että olet vapaamatkustaja. Et maksa mihinkään noista jäsenmaksua, mutta käyt heidän tilaisuuksissa. Niistä koituu aina kuluja, jollekin.

 

[-Witchie]

Meillä kävi niin, että, koska en kuulu kirkkoon (olen eronnut vasta aikuisena nähdessäni liian läheltä kirkon ryöstömeininkiä; ei rakennettukaan vuokrataloja vähätuloisille, vaan kiskottiin korkein mahdollinen vuokra asunnoista) eikä meitä näin ollen voinut vihkiä kirkossa, mieheni suuttui niin paljon, että erosi kirkosta itsekin! Hän ei voinut millään ymmärtää, että oli koko ikänsä maksanut kirkollisveroa eikä saanut hänelle kuuluvaa palvelua.

 

[Eräs elliläinen]

Ompas asiallista pohdintaa saatu aikaiseksi täällä aiheesta =)

Tuli vaan mieleen, tämmönen "pinnallisempi" puoli häistänne. Entäpä jos miehesi vaan haluaa ns. "kunnon häät" ja siksi puolustaa kirkkovihkimistä...
Ehkäpä hän ei tiedä, että nykyään maistraattivihkimisen ei tarvitse tarkoittaa siellä toimistolla 2 todistajan kanssa pyörähtämistä, vaan voitte järkätä häät ihan oman koreografioiden ja "alttarille" kävelyineen valitsemassanne paikassa!

Paljon käytännön tietoa ja jutustelua kaikesta, löytyy www.naimisiin.info -sivustolta, suosittelen

Väestörekisteriin kuuluva kirjoitti "Itse erosin kirkosta aikuisena, ja minusta tuntuu, että ajattelen paljon enempi näitä uskonasioita kuin esim. sisarukseni, jotka eivät uskalla muuta ajatella kuin kirkkoon kuulumista, vaikka eivät tasan varmaan usko sen enempi mihinkään jesseihin kuin minäkään."
Tuo on kyllä ihan totta, useat kirkosta eronneet kaverinikin pohtivat syntyjä syviä enemmän kuin itse kirkkoon kuuluvana... ehkä sen aika, "uskonnolisen kriisin" aika tulee vielä joskus. Ja voihan olla että ap.n mies on nyt herännyt eka kertaa pohtimaan uskontoasioita vaikka se ei näennäisesti ennen ole ollutkaan osa elämäänne...

 

[pakanapa hyvinkin]

Minä en kuulu mihinkään seurakuntaan, mutta käyn vapaakirkon, helluntaiseutakunnan ja evankelilaisen kirkon tilaisuuksissa silloin tällöin.

Hmm. Voisi ajatella, että olet vapaamatkustaja. Et maksa mihinkään noista jäsenmaksua, mutta käyt heidän tilaisuuksissa. Niistä koituu aina kuluja, jollekin.

Ei kai Taivaaseen kuitenkaan pääse jäsenmaksuja maksamalla vai?

Itselleni on vaikea pala sulattaa se, että uskonto ja valtio ovat edelleen vuonna 2007 yhtä ja esim. yritykset joutuvat maksamaan kirkollisveroa. Todella vanhakantainen ajattelutapa.

Itse olen kirkosta eronnut, mutta henkinen ihminen. Veikkaanpa, että olen ajatellut henkisiä asioita monta kertaa enemmän kuin tapauskovaiset. Uskon johonkin suurempaan, mutta en tekopyhyyteen, enkä luterilaiseen kirkkoinstituutioon syyllistämisineen jne.

 

[tuli.]

itselläni tuli vielä mieleen, että jos jostain syystä kuuluisin kirkkoon, niin eroaisin siitä viimeistään nyt -uskoisin tai en, koska kirkoista on tullut jonkinlaisia herrain klubeja, joista naisia savustetaan ulos. Jos kirkolle ei tunnu kelpaavan naispapit, niin miksi sitten naisten maksamat kirkollisverot? Tai sitten kirkon pitäisi saada nämä muutamat sisäiset kiihkoilijat ruotuun jotta kirkon sisäinen rauha säilyisi. Pelottavaa ajatella, että osa kirkonmieheistä on niin ahdasmielisiä, että eivät pidä naisia sopivana kirkonpiirin muutoin kuin palvelijan asemassa, vertauskuvallisesti pesemään heidän jalkojaan.

 

[vapaamatkustajista]

Minä en kuulu mihinkään seurakuntaan, mutta käyn vapaakirkon, helluntaiseutakunnan ja evankelilaisen kirkon tilaisuuksissa silloin tällöin.

Hmm. Voisi ajatella, että olet vapaamatkustaja. Et maksa mihinkään noista jäsenmaksua, mutta käyt heidän tilaisuuksissa. Niistä koituu aina kuluja, jollekin.

Ihan ulkopuolisena vaan kommentoin tähän väliin, ettei helluntailaisia, vapaakirkkolaisia yms. voi kyllä mistään vapaamatkustamisesta syyttää, sillä ehdottomasti suurin osa vapaiden suuntien edustajista maksaa ns. kymmenyksiä seurakunnalle joilla kulut katetaan. Lisäksi vapaiden suuntien toiminnassa harrastetaan todella paljon talkootoimintaa ja vapaaehtoistyötä kulujen kattamiseksi. Esim. eräs helluntailainen ystäväni vetää nuorten kokkikerhoa pari tuntia viikossa ilman mitään korvauksia, hänen miehensä päivystää palkatta helluntaiseurakunnan kirpparilla ja lisäksi tämä pariskunta lahjoittaa vapaaehtoisesti aika reilun summan (enemmän kuin kirkollisvero!) tuloistaan ns. kymmenyksinä.

 

[väestörekisteriin kuuluva]

Minä en kuulu mihinkään seurakuntaan, mutta käyn vapaakirkon, helluntaiseutakunnan ja evankelilaisen kirkon tilaisuuksissa silloin tällöin.

Hmm. Voisi ajatella, että olet vapaamatkustaja. Et maksa mihinkään noista jäsenmaksua, mutta käyt heidän tilaisuuksissa. Niistä koituu aina kuluja, jollekin.

Ihan ulkopuolisena vaan kommentoin tähän väliin, ettei helluntailaisia, vapaakirkkolaisia yms. voi kyllä mistään vapaamatkustamisesta syyttää, sillä ehdottomasti suurin osa vapaiden suuntien edustajista maksaa ns. kymmenyksiä seurakunnalle joilla kulut katetaan. Lisäksi vapaiden suuntien toiminnassa harrastetaan todella paljon talkootoimintaa ja vapaaehtoistyötä kulujen kattamiseksi. Esim. eräs helluntailainen ystäväni vetää nuorten kokkikerhoa pari tuntia viikossa ilman mitään korvauksia, hänen miehensä päivystää palkatta helluntaiseurakunnan kirpparilla ja lisäksi tämä pariskunta lahjoittaa vapaaehtoisesti aika reilun summan (enemmän kuin kirkollisvero!) tuloistaan ns. kymmenyksinä.

Tiedän noista "kymmenyksistä", jäsenmaksujahan nekin ovat, ja ovat jonkun omista rahoista pois. Vapaaehtoisiahan ne nimellisesti ovat, mutta käytännössä pakollisia. :X
Ja vapaaehtoistyöllekin tulee jonkun verran hintaa niille, jotka sitä tekevät. Bensakulut, lastenvahtipalkat jne.
Itse en tunkeutuisi tilaisuuksiin, joihin en maksa jäsenmaksua, olipa se sitten vaikka 4H. Sitten on eri asia, jos siellä on myytävänä jotain, niin ostamalla voi tukea toimintaa.

 

[Eräs agnostikkonainen]

[/quote]


Itse olen kirkosta eronnut, mutta henkinen ihminen. Veikkaanpa, että olen ajatellut henkisiä asioita monta kertaa enemmän kuin tapauskovaiset. Uskon johonkin suurempaan, mutta en tekopyhyyteen, enkä luterilaiseen kirkkoinstituutioon syyllistämisineen jne. [/quote]

Huoh... ihanaa että sinä tiedät mitä näiden "tapauskovaisten" päässä liikkuu ja olet voinut suuressa henkisyydessäsi korottaa itsesi heidän yläpuolelleen kun olet kerran "ajatellut asioita"! Asenteestasi kuvastuu ylimielisyys ja tekopyhyys toisten ihmisten vakaumusta kohtaan.

Ei oikeasti kannata lähteä vähättelemään toisten ihmisten uskonnollisuutta, vaikka he "tapauskovaisia" ovatkin. Itse olen ainakin kerran tähän virheeseen sortunut kun aikanaan lähettelin kavereille vapaa-ajattelijoiden nettisivuilta kristinuskoa pilkkaavia "eroa kirkosta"-sähköpostikortteja. Ajattelin, että kirkkoon kuuluvista "tapauskovista" kavereistani kyseessä on hauska vitsi, mutta myöhemmin sainkin kuulla että he olivat kokeneet kortit ilkeänä pilkkaamisena eikä kortit olleet naurattaneet yhtään, päinvastoin loukanneet. No, opin ainakin sen etten enää ikinä vähättele tai pilkkaa toisten ihmisten vakaumuksia -en edes paljon parjattuja tapakristittyjä!

 

[Eräs agnostikkonainen]

Tuo eka kappale oli siis lainausta nimimerkin "pakanapa hyvinkin" -kirjoituksesta.

 

[Miesnäkökulma]

Hienoa, agnostikkonainen, että olet havainnut tuon tärkeän seikan "tapakristillisyydestä". Sitähän pidetään lähinnä tietynlaisena henkisenä laiskuutena, muutoksen pelkona - tai sitten suoranaisena tyhmyytenä ja epärehellisyytenä. Helposti unohdetaan, miten paljon meillä on "tapasuomalaisuutta", "tapakuntoilua", "tapalainkuuliaisuutta" jne. Se, että jostakin asiasta on muodostunut "tapa" on ikäänkuin jotakin hävettävää, kaiken pitäisi olla jotenkin tietoista ja tiedostettua.

Olen tapaulkoilija ja -lenkkeilijä. Kyseessä on hiljalleen, ilman mitään suurempaa dramatiikkaa omaksuttu toiminta. Varmaan sellainen ihminen, joka joko päättää tietoisesti lopettaa lenkkeilyn tai vastavuoroisesti sen kertaheitolla aloittaa, voi katsoa minuun alentuvasti. Väittää jopa, ettei minun tapalenkkeilylläni ole mitään arvoa, se ei perustu harkittuun vakaumukseeni toisin kuin hänen, joka on ratkaisuaan syvällisesti pohtinut. Silti voisin tuollaisesta asenteesta pahoittaa mieleni.

Ehkäpä alkuperäisen kirjoittajan asenne on ensi kerran havahduttanut hänen miehensä miettimään, mitä hänen tapakristillisyytensä hänelle todella merkitsee. Onko se todellakin vain perinteen aiheuttama ajatuskummitus, vai jotakin paljon syvällisempää? Jotakin, josta "tapakristillisyys" on vain ulkonainen ilmaus.

Mikäli kyseessä on jälkimmäinen tilanne pelkään, ettei yhteiselämällänne ole pitkän päälle edellytyksiä. Olette tilanteessa, jossa ette voi jakaa syvimpiä vakaumuksianne, ja se on avioliitossa loppujen lopuksi paljon olennaisempaa kuin vaikkapa seksuaalinen yhteensopivuus. Ette voi olla todella toisillenne loppuun saakka läheisiä, vaan tuo eroavuus on suhteessanne kuin hiertävä kivi kengässä. Ristiriita tulee todennäköisesti pintaan ihan käytännössä myös esimerkiksi silloin, kuin joudutte tekemään ratkaisuja mahdollisten lastenne uskonnollisesta kasvatuksesta.

Teillä on keskustelun paikka tuota kirkkovihkimistä paljon suuremman luokan asioista ennen suhdettanne koskevia lopullisia päätöksiä.

 

[hille2]

Kysy mieheltäsi, eikö hänen mielestään olisi kirkon ja uskon halventamista, jos sinä kävisit rippikoulut ja ehtoolliset vain ulkokuoren takia, vaikka et usko?

 

[Eräs mielipide]

En itsekään kuulu kirkkoon, mutta minusta on erittäin hienoa, että lapseni saavat perehdyttämisen eri uskontoihin peruskoulusta. Uskonto kuitenkin ohjaa ihmisten elämää erittäin voimallisesti ja uskonto (ristiretkiajalla kristinusko ja nykyään islam) jopa on toiminut "oikeuttajana" sodille. Jos lapsi otetaan pois koulun uskontotunneilta, niin minusta häneltä jää puuttumaan yleissivistys siltä osin, että mitä uskonto on, miksi jotkut sitä tarvitsevat, millaisia eri uskontoja on olemassa jne.

Tiedän kahden eri perheen lapset, joiden ateistivanhemmista on tullut uskovaisia lapsia juuri siksi, että rippikoulu on ollut jotakin uutta ja kiehtovaa, josta vanhemmat ovat pitäneet heidät tahallaan poissa. En tiedä, paljonko uskontoon kääntymisessä on ollut kyse kapinasta tai tavasta kyseenalaistaa omien vanhempien valintoja, mutta niinkin voi käydä.

AP:n juttuun sanoisin, että antakaa asian olla ja kypsytelkää asiaa. Jos naimisiin haluatte, joku ratkaisu on löydyttävä. Itseni kohdalla aikoinaan halusin ns. perinteiset kirkkohäät siksi, että kyseessä oli kaunis tapa ja halusin omalta osaltani kunnioittaa perinteitä. Omalla kohdallani on jotakin uskoa jotakin kohtaan (ei välttämättä ehkä perinteinen kristinusko), joten olen halunnut, että omat lapseni on kastettu ja että he käyvät koulun uskontotunnnit. Päättäköön sitten aikuisena, haluavatko kuulua kirkkoon vai ei.

Olen ollut sekä sellaisissa häissä, joissa pariskunta kävi maistraatissa vihillä, jonka jälkeen lapsen kastajaisissa pappi myös siunasi parin avioliittoon. Tilaisuus oli erittäin intiimi, koskettava ja kaunis. Toisessa häätapahtumassa adventistikirkon jäsenet myös olivat käyneet aiemmin maistraatissa ja heillä itse häätapahtuma oli kuten normaalissa kirkkovihkimisessä. Itseasiassa tapahtuma näytti niin "aidolta" vihkimiseltä kuin että kyseessä olisi ollut vihkiminen.

 

[Voisentään]

Voi teitä ateisteja ja agnostikkoja. Miten paljon teidän täytyykään tuhlata voimianne sellaiseen järkeilyyn jota ei voi järkeillä. Ja kaikki se voima on suoraan pois elämältä joka on rakkaus.

 

[pit.]

Voi teitä ateisteja ja agnostikkoja. Miten paljon teidän täytyykään tuhlata voimianne sellaiseen järkeilyyn jota ei voi järkeillä. Ja kaikki se voima on suoraan pois elämältä joka on rakkaus.

No itse ainakin tunnustan, etten käytä yhtään voimiani, aikaani enkä muutakaan energiaani uskonasioiden miettimiseen tai järkeilyyn.. Eivät yksinkertaisesti kiinnosta tippakaan. Järkeilyä käytän aivan muihin asioihin, esim nyt järkeilen, pitäsikö lähteä mökille nyt vai ensiviikolla.

 

[pakanapa hyvinkin]

Itse olen kirkosta eronnut, mutta henkinen ihminen. Veikkaanpa, että olen ajatellut henkisiä asioita monta kertaa enemmän kuin tapauskovaiset. Uskon johonkin suurempaan, mutta en tekopyhyyteen, enkä luterilaiseen kirkkoinstituutioon syyllistämisineen jne.

Huoh... ihanaa että sinä tiedät mitä näiden "tapauskovaisten" päässä liikkuu ja olet voinut suuressa henkisyydessäsi korottaa itsesi heidän yläpuolelleen kun olet kerran "ajatellut asioita"! Asenteestasi kuvastuu ylimielisyys ja tekopyhyys toisten ihmisten vakaumusta kohtaan.

Ei oikeasti kannata lähteä vähättelemään toisten ihmisten uskonnollisuutta, vaikka he "tapauskovaisia" ovatkin. Itse olen ainakin kerran tähän virheeseen sortunut kun aikanaan lähettelin kavereille vapaa-ajattelijoiden nettisivuilta kristinuskoa pilkkaavia "eroa kirkosta"-sähköpostikortteja. Ajattelin, että kirkkoon kuuluvista "tapauskovista" kavereistani kyseessä on hauska vitsi, mutta myöhemmin sainkin kuulla että he olivat kokeneet kortit ilkeänä pilkkaamisena eikä kortit olleet naurattaneet yhtään, päinvastoin loukanneet. No, opin ainakin sen etten enää ikinä vähättele tai pilkkaa toisten ihmisten vakaumuksia -en edes paljon parjattuja tapakristittyjä![/quote]

No, ehkä tein väärää yleistystä, mutta melkeinpä kaikki tuntemani ev.lut. kirkkoon kuuluvat ihmiset, joiden kanssa olen asiasta jutellut, kuuluvat siihen vain siitä syystä, että haluavat mennä kirkossa naimisiin ynnä muiden kirkollisten toimitusten takia. Uskosta ei monen kanssa voi edes keskustella, koska se ahdistaa. Helvettiä ja kuolemaa pelätään paljon, siksikään kirkosta ei kuulemma voi erota. Itsellenikin kävi kirkosta erotessani melkein 20 vuotta siten, että pappi ilmoitti, eväävänsä minulta pääsyn Taivaaseen, koska en enää ole kirkon jäsen. Se jos mikä tuntui tekopyhältä ja naurettavalta ja vain vahvisti omaa henkilökohtaista vakaumustani, jossa kirkolla ei ole sijaa. Minulla on halutessani suora yhteys Jumalaan, en tarvitse siihen ketään pappia välittäjäksi tai suodattajaksi. Jos menisin naimisiin, niin en haluaisi tehdä sitä kirkossa "Jumalan silmien alla", koska se tuntuisi minusta sietämättömän tekopyhältä ja kornilta ja olisi syvästi omaa henkilökohtaista vakaumustani vastaan. Monia ns. tapauskovaisia asia ei varmasti vaivaa, koska he eivät suo sille ajatustakaan.

 

[pakanapa hyvinkin]

Itse olen kirkosta eronnut, mutta henkinen ihminen. Veikkaanpa, että olen ajatellut henkisiä asioita monta kertaa enemmän kuin tapauskovaiset. Uskon johonkin suurempaan, mutta en tekopyhyyteen, enkä luterilaiseen kirkkoinstituutioon syyllistämisineen jne.

Huoh... ihanaa että sinä tiedät mitä näiden "tapauskovaisten" päässä liikkuu ja olet voinut suuressa henkisyydessäsi korottaa itsesi heidän yläpuolelleen kun olet kerran "ajatellut asioita"! Asenteestasi kuvastuu ylimielisyys ja tekopyhyys toisten ihmisten vakaumusta kohtaan.

Ei oikeasti kannata lähteä vähättelemään toisten ihmisten uskonnollisuutta, vaikka he "tapauskovaisia" ovatkin. Itse olen ainakin kerran tähän virheeseen sortunut kun aikanaan lähettelin kavereille vapaa-ajattelijoiden nettisivuilta kristinuskoa pilkkaavia "eroa kirkosta"-sähköpostikortteja. Ajattelin, että kirkkoon kuuluvista "tapauskovista" kavereistani kyseessä on hauska vitsi, mutta myöhemmin sainkin kuulla että he olivat kokeneet kortit ilkeänä pilkkaamisena eikä kortit olleet naurattaneet yhtään, päinvastoin loukanneet. No, opin ainakin sen etten enää ikinä vähättele tai pilkkaa toisten ihmisten vakaumuksia -en edes paljon parjattuja tapakristittyjä![/quote]

No, ehkä tein väärää yleistystä, mutta melkeinpä kaikki tuntemani ev.lut. kirkkoon kuuluvat ihmiset, joiden kanssa olen asiasta jutellut, kuuluvat siihen vain siitä syystä, että haluavat mennä kirkossa naimisiin ynnä muiden kirkollisten toimitusten takia. Uskosta ei monen kanssa voi edes keskustella, koska se ahdistaa. Helvettiä ja kuolemaa pelätään paljon, siksikään kirkosta ei kuulemma voi erota. Itsellenikin kävi kirkosta erotessani melkein 20 vuotta siten, että pappi ilmoitti, eväävänsä minulta pääsyn Taivaaseen, koska en enää ole kirkon jäsen. Se jos mikä tuntui tekopyhältä ja naurettavalta ja vain vahvisti omaa henkilökohtaista vakaumustani, jossa kirkolla ei ole sijaa. Minulla on halutessani suora yhteys Jumalaan, en tarvitse siihen ketään pappia välittäjäksi tai suodattajaksi. Jos menisin naimisiin, niin en haluaisi tehdä sitä kirkossa "Jumalan silmien alla", koska se tuntuisi minusta sietämättömän tekopyhältä ja kornilta ja olisi syvästi omaa henkilökohtaista vakaumustani vastaan. Monia ns. tapauskovaisia asia ei varmasti vaivaa, koska he eivät suo sille ajatustakaan.

 

[käytäntöä...]

En tiedä onko tämä tullut jo ilmi, mutta jos et kuulu kirkkoon, ei teitä siellä voida vihkiä. Pelkkä kirkkoon liittyminenkään ei riitä, koska sinua ei ole kastettu etkä ole käynyt rippikoulua. Päästäksenne kuulemaan papin aamenen, sinun pitäisi sekä liittyä kirkkoon että suorittaa jonkinlainen aikuisrippikoulu tms. Minusta tämä olisi aika paljon vaadittu sinulta; keskustella papin kanssa aikuisesta uskostasi yms... Kohtuutonta.

Lapsi voidaan kastaa, jos toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon.

 

[Tarkennus edelliseen]

En tiedä onko tämä tullut jo ilmi, mutta jos et kuulu kirkkoon, ei teitä siellä voida vihkiä. Pelkkä kirkkoon liittyminenkään ei riitä, koska sinua ei ole kastettu etkä ole käynyt rippikoulua. Päästäksenne kuulemaan papin aamenen, sinun pitäisi sekä liittyä kirkkoon että suorittaa jonkinlainen aikuisrippikoulu tms.

Kirkollinen vihkiminen ei tule kyseeseen, mutta avioliiton siunaus onnistuu. Käytännössä homma menee silloin niin, että pari käy ennen "hääpäivää" maistraatissa siviilivihittävänä ja sen jälkeen he marssivat papin eteen kuulemaan sen aamenen. Avioliiton siunaamisen kaava on hivenen erilainen kuin kirkollisen vihkimisen, mutta ainakaan minä useita kirkkohäitä (sekä siunauksia että vihkimisiä) kolunneena en huomaa mitään merkittävää eroa. Kyllä se pappi sen aamenen siunauksenkin päätteeksi sanoo...

 

[Jeannex]

Tunnen muutaman uskonnollisen ryhmän sisältä käsin ja olen itse kirkkoon kuulumaton mutta silti "kristitty". Eikös ole tutkimuskin tehty suomalaisten hengenelämästä, että vaikka kirkosta eroaminen lisääntyy, henkisyys lisääntyy? Monet kokevat kirkon seinät liian ahtaina omalle henkiselle kasvulleen. Eikä hengellisyyden siirtyminen kirkon ulkopuolelle liene pelkästään huono asia. Toisen henkistä tilaa on vaikea arvioida ulkoisten seikkojen, kuten kirkon jäsenyyden, mukaan.

Joku kommentoi menevänsä miehensä takia kirkossa naimisiin. Hän sanoi tietävänsä, että se on miehelle tärkeää. Parisuhteessa pitää ajatella toisen tarpeita ja kunnioittaa toiselle tärkeitä asioita, ja itse tekisin tällaisen uhrauksen samantien, koska se olisi hyvä keino minun osoittaa että mies on rakas minulle, ja toisaalta tuntisin että olen tärkeä miehelle, kun hän haluaa sitoutua minuun "jumalan silmien edessä". Kuulostaa romanttiselta ja herkältä mieheltä..

Mutta ap:n ongelmasta.. Minusta ei voi vaatia toiselta ulkokohtaista uskon tunnustamista, riparia ym. Eikö hän ymmärrä kantaasi? Eikö hän tiedä, ettei saa sinusta edes "tapa"kristittyä? Kuulostaa ihan siltä, että hän haaveilee muuttavansa sinut. Pystyykö hän elämään kanssasi, jos et halua mitään uskonnollista kotiisi ja lastenkasvatukseen? Pystytkö sinä?

Puhuimme uskonnosta äskettäin poikaystäväni kanssa. Hän tietää taustani ja uskoni, joita ei jaa (kumpaakaan asia ei kiusaa). Olemme samaa mieltä siitä, että vaikkemme halua osallistua minkään ryhmän toimintaan itse, olisimme tyytyväisiä jos lapsemme tulevaisuudessa kävisivät nuortenilloissa ym. Parempi se, kuin istua iltaa lähibaarissa. Kapeakatseisuus on pienempi paha kuin kaikki se, mitä avomielisyydestä ja rajoittamattomuudesta voi seurata. Parasta kasvatusta mielestäni olisi avoimesti kertoa eri uskonnoista ja uskomuksista, muttei väittää todeksi niin teististä kuin ateististakaan maailmankuvaa. Voi sanoa, miten itse uskoo, muttei vaatia lasta ajattelemaan ja omaksumaan sitä sellaisenaan.

Exäni kanssa lasten kasvattaminen ei olisi onnistunut, koska hänelle olisi ollut täysin välttämätöntä saada lapset uskomaan samalla tavalla. Se ei vaan toimi. Tunnistakaa tällaiset ja miettikää tarkasti, voitteko elää niin? Itse en olisi voinut "myydä sieluani", kuten edelläkin mainittiin, sitä se juuri olisi ollut.

Itsensä rakastaminen on parisuhteen perusta. Se on eri kuin itserakkaus. Pitää olla itselleen luotettava, ei saa vaihtaa itseään turvallisuudentunteeseen tai muuhun. Toiselle voi antaa vain mitä itsellä on. Pitää tunnistaa, milloin joku asia on pikkumaista kinaamista ja koska kunnioittaa toista, koska itseään. Harvemmin siviilivihkimys on niin tärkeä ja ehdoton asia, kirkkovihkimys sitä useinkin. Antakaa periksi siis! Teette kumppaninne ikionnellisiksi. Ja kysymykseen kastaako lapset vai ei.. jos se on tärkeää toiselle, miksei antaisi periksi. Kukaan ei siihen kuole, ja lapsille voi silti opettaa avoimuutta. Lopulta lapset aikuisina päättävät asiasta itse. Tärkeintä edelleen on pyyteetön rakkaus.

 

[pari mietettä]

Sitten käsillä olevaan ongelmaan. Mieheni haluaa perinteiset kirkkohäät nimenomaan ”Jumalan silmien edessä” ja että (mahdollinen) lapsi kastetaan, sillä onhan hänen tyttärensäkin kastettu. Häiden suhteen ei mikään maistraatti + kirkollinen siunaus –ehdotus kelpaa lainkaan. Eli hänen mielestään minun olisi käytävä läpi koko ruljanssi kasteineen, henkilökohtaisine uskontunnustuksineen ja rippikouluineen, vain jotta voisimme mennä naimisiin ja saisimme lapsemme kastettua. Voiko miehellä olla oikeutta vaatia minulta sellaista?! Omasta mielestäni tuo olisi eettisesti todella väärin ja valheellista, henkinen selkärankani ei siihen halua taipua.

Toivon, etten loukkaa ketään teistä lukijoista tällä kirjoituksellani, mutta tämä vain on minun tapani ajatella uskonnonasioista. Mitä siis tehdä? Kommentteja toivon kovasti, asiallisia sellaisia.

Ensiksikään kukaan ei voi vaatia toista tekemään sellaista, joka on oman vakaumuksen vastaista. Kärjistetysti sanottuna en minäkään Jumalaan uskovana ja kirkkoon kuuluvana mieheni vaatimuksesta suostuisi minkäänlaisella "mustalla messulla" avioliittoani "siunaamaan", joten ei myöskään ateistia voi vaatia kirkkoon liittymään. (Huom! En siis tarkoita, että sinä - tai kukaan ateisti - olisi saatananpalvoja, mutta tämä oli siis kärjistetty vertaus, sillä itse voisin mainiosti solmia avioliiton maistraatissa, joten siihen en voi asiaa rinnastaa).

Toiseksikin, jos et pane pahaksesi lapsesi kastamista, niin eihän sinun sitä varten tarvitse käydä rippikoulua eikä kirkkoon liittyä, vai olenko väärässä tässä?

 

[Mielenkiintoisia asioita]

Onpa mielenkiintoinen keskustelu.

Itse en kuulu kirkkoon (erosin heti rippikoulun käytyäni), eikä lapsiani ole kastettu. Olemme siis väestörekisteriporukkaa.

Ensinnäkin haluaisin korjata jossain kohtaa kommentointia esiin tulleen käsityksen siitä, että koulun uskontotunnit olisivat ainoa tapa opettaa lapselle uskonasioita ja laajakatseista näkemystä elämästä. Eihän kirkkoon kuulumattomille tarkoitettu elämänkatsomustiedon opetus suinkaan tarkoita sitä, että uskonnoista ei sanottaisi halaistua sanaa. Siellä nimenomaan käsitellään kaikkia eettisiä ja moraalisia asioita, mutta näkökulma ei ole evankelisluterilainen vaan "neutraali". Sellaiseenkin luuloon olen törmännyt, että kirkkoon kuulumattomille lapsille ei kerrottaisi ev.lut. juhlapyhistä tai tavoista tai perinteistä. Hei haloo. Yhteiskuntamme on niin tiukasti kiinni kirkossa, että eihän niiltä edes voisi välttyä, vaikka yrittäisi. Vietämmehän mekin - pakanaperhe - joulut ja pääsiäiset ja kaikki, eikä tee yhtään kipeää. Mutta niissähän alkaakin olla enemmän kauppiaan kuin jumalan sanaa.

Minä en kirkkovihkimiseen pystyisi. Olen miettinyt asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että siihen ei (muuten niin kovin sopuisa ja taipuisa) luontoni antaisi periksi. Kunnioitan muiden vakaumusta, ja odotan että omaanikin kunnioitetaan. Minun mielstäni on olemassa ns. korkeampi voima, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen tai Allahin tai Buddhan tai kenenkään muunkaan hengenmiehen kanssa, eikä varsinkaan minkään uskonnollisen insituution kanssa.

Olen samaa mieltä erään aiemman kommentoijan kanssa siitä, että minulla on oikeus ellei peräti velvollisuus siirtää oma arvomaailmani lapsiini. Tai ainakin tarjota sitä. Jollei kelpaa, he voivat valita itse mieluisan, jos ja kun sen aika tulee.

Uskonto on kova juttu. sekä henkilötasolla että maailmanlaajuisesti.

 

[Eräs pieni huomio]

Putoavassa lentokoneessa ei ole ateisteja.