Parisuhteeni masentaa

[masentunut-]

Mistäs sitä aloittaisi. Tuntuu että pitäisi kertoa koko elämäntarinani että voisitte ymmärtää. Olemme siis seurustelleet 5 vuotta.

Mutta siis. Tilanne on ollut jo pitkään sellainen että olen ollut masenunut parisuhteemme tilasta. Olemme nuoria vanhempia ja meillä on pieni lapsi. Olemme olleet hieman masentuneita molemmat muutenkin, mutta aina toivoneet parasta.

Mies ei ole enää samanlainen, mihin häneen rakastuin. Rakastan siis häntä vieläkin ja varmasti hänkin minua, siitä ei ole kyse. Mutta siis hän on vaan niin muuttunut, negatiivisessa mielessä. Ennen sain sanoa vaikka mitä ja ehkä liiankin kanssa aina vieritin riidoissa syyt hänen niskalleen. No nyt se on enemmänkin toisin päin. Ennen riidellessä hän tuli pyytämään ennemmin anteeksi ja teki kaikkensa että olisin iloinen. Nykyään se menee päinvastoin. Molemmat ollaan temperamenttisia ihmisiä, joten kumpi pyytää anteeksi, on aina ongelma. Mutta tuntuu että aina mun täytyy lähestyä miestäni tai muuten saan yksin surra riitaa eri huoneessa niin kauan kun mennään nukkumaan.

Mä olen tuhat ja sata kertaa puhunut esim. tuosta edellä mainitusta asiasta, mutta ei se ole häntä mitenkään muuttanut, vaikka hiljasena kuunteleekin aina mitä mulla on sanottavaa. Illatkin meillä menee usein erillään, toinen on koneella ja toinen kattoo telkkaria niinkuin nytkin. Oon aina se ketä joutuu keksimään jotain parisuhdejuttuja, peliä yms. Parisuhdepelikin siis on hankittu mutta hän ei paljoa vaivaudu sitä pelaamaan. Ja kuinka jännää on sekin että olen monta kertaa sanonut että olisi ihana jos joskus sytyttäisi kynttilän iltaisin kun pidän kynttilöistä.. mutta ei ole vaivautunut. Siksi minusta tuntuu ettei hän välitä tarpeeksi. Ymmärrän että miehet osaavat olla joskus "putkiaivoja" joille täytyy asiat sanoa suoraan ja selkeästi. Ja niin olen aina tehnyt. Vaikka olen opastanut että miten minut saa iloiseksi niin ei silti vaivaudu tekemään mitään niistä asioista. Ennen hieroi yms. kaikki sellainen kadonnut.

On kamalaa viettää tuttavapariskunnan kanssa iltaa kun kaverini mies huomio kaveriani aina niin ihanasti, halaa ja pusuttelee välillä. Mutta ei minun mieheni. Tästäkin olen kyllä puhunut mutta ei ole tullut asiaan muutosta.

Tämä lista jatkuisi pitkään, mutta tuossa oli muutama esimerkki. Kuulostavat varmaan joistakin teistä pikkujutuilta mutta ovat minulle isoja asioita. Varsinkin kun mieheni on noista asioista tietoinen mutta ei ole silti muuttanut mitenkään tapojaan vaikka vaan minun vuoksi.

Kaiken kukkuraksi mies lähtee ensi kuussa armeijaan ja olen yrittänyt hänelle sanoa että mulla on ollut surullinen olo suhteessa ja haluaisin puhua asiat ennenkuin lähtee armeijaan. Pelkään että etäännymme entisestään kun hän lähtee.

 

[idunnor]

Paha tilanne... Meil on ollut tommonen vaihe, mut se meni onneks ohi ajan kanssa... Piti käydä eron partaalla ennen kuin löydettiin toisemme uudelleen.

En kyl osaa neuvoa, muuta kuin, että teidän pitää puhua, puhua ja puhua. Ymmärtää, että menetätte toisenne jos jokin ei muutu. Tajuaako mies, mitä on tapahtumassa? Haluaako menettää sinut?

 

[masentunut-]

Tuntuu, että vaikka kuinka puhuisimme, eivät asiat muutu. Iltaisin sängyssä olen monesti ottanut asioita esiin, itkenytkin välillä tätä tilannetta mutta tuntuu ettei hän tajua. Välillä puhunut myös eroamisesta, kun se on käynyt mielessä. Tuntuu vaan järjettömältä erota, kun silti minulla on semmoinen tunne että kyllä hän silti rakastaa minua ja minäkin häntä. Mutta pitkälle tämä tilanne ei kanna ja sitä olen hänellekkin sanonut...

 

[mietteitä]

Masentuneet eivät oikeen osaa viestiä tarpeistaan, ja jää kaikenlaista hampaan koloon. Sitten hävettää kun suututtaa, ja masentaa sitten vain lisää.

Masentunut ei pysty katsomaan asioita juurikaan sen kautta, että jaahas mitäpä tekisin tänään ilahduttaakseni ihmistä, jolle itse asiassa olen kroonisesti vihainen, ja jota kohtaan minulla on lähinnä toiveita. Masentunut ei oikein ole aikuisessa vaan lapsellisessa roolissa suhteessa puolisoon.

Ja vaikka saattaisi halutakin joskus laittaa ne kynttilät naiselleen, niin ei vain tule sitä sopivaa iltaa. Mutta jos pelkästään kynttilättömyydestä eron ottaa, niin harvapa täällä sitten yhteen jäisi. Opettamisen täytyy olla suorasukaisempaa ja lähteä siitä, että laitetaas nyt ne kynttilät ja kattellaan jotain lohdullista töllöstä tms. Ei auta puhuminen ja toivominen, pitää näyttää miten toimitaan.

 

[idunnor]

Tuntuu, että vaikka kuinka puhuisimme, eivät asiat muutu. Iltaisin sängyssä olen monesti ottanut asioita esiin, itkenytkin välillä tätä tilannetta mutta tuntuu ettei hän tajua. Välillä puhunut myös eroamisesta, kun se on käynyt mielessä. Tuntuu vaan järjettömältä erota, kun silti minulla on semmoinen tunne että kyllä hän silti rakastaa minua ja minäkin häntä. Mutta pitkälle tämä tilanne ei kanna ja sitä olen hänellekkin sanonut...

Saatteko te apua masennukseen? Se helpottais pirusti, kun edes toinen palautuis normaaliksi...

 

[masentunut-]

Ollaan molemmat käyty ammatti-ihmisellä puhumassa, samaa lääkettäkin syöty. Nyt mies lopettaa niiden lääkkeittein ottamisen kun kokee ettei ole ollukkaan mitään hyöytyä, on ottanut niitä jo monta kuukautta. Minäkin olen ottanut niitä jo vuoden ja ne ovat auttaneet minun muihinkin ongelmiin. Vieläkin tosin huomaa että on hiukan kaamosmasennusta mutta ei niin pahasti. Enemmänkin on alkanut masentamaan tämä parisuhde.

Voihan se olla että ongelma on nyt miehen masennuksessa ja siksi hän vaikuttaa välinpitämättömältä. Tuntuu kuitenkin että se keskusteluapua ei häntä ole auttanut. Tosin kävi vaan kerran kuukaudessa. Ja nyt kun hän menee armeijaan niin masennusta on vielä hankalampi hoitaa tuolla keskusteluavulla.

 

[Lister]

helpottaisiko ajatella että ette eroa ainakaan vähään aikaan? ei tarvitsisi kuluttaa voimiaan suhteen vatvomiseen, koska suhde jatkuu kuitenkin.

armeija antaa mahdollisuuden muutokseen. ans kattoo kuin käy. voi olla että miehesi lähentyy sitten kun on väkisin joutunut ajattelemaan muita asioita ensin.

 

[idunnor]

Ollaan molemmat käyty ammatti-ihmisellä puhumassa, samaa lääkettäkin syöty. Nyt mies lopettaa niiden lääkkeittein ottamisen kun kokee ettei ole ollukkaan mitään hyöytyä, on ottanut niitä jo monta kuukautta. Minäkin olen ottanut niitä jo vuoden ja ne ovat auttaneet minun muihinkin ongelmiin. Vieläkin tosin huomaa että on hiukan kaamosmasennusta mutta ei niin pahasti. Enemmänkin on alkanut masentamaan tämä parisuhde.

Voihan se olla että ongelma on nyt miehen masennuksessa ja siksi hän vaikuttaa välinpitämättömältä. Tuntuu kuitenkin että se keskusteluapua ei häntä ole auttanut. Tosin kävi vaan kerran kuukaudessa. Ja nyt kun hän menee armeijaan niin masennusta on vielä hankalampi hoitaa tuolla keskusteluavulla.

Miehellä ilmeisesti vääränlainen lääkitys, jos ei mitään apua... Se kannattais mieluummin vaihtaa kuin lopettaa. Toimiviakin on. Aika harvoin keskusteluapua, taitaa olla yleinen tilanne joka puolella. Yksityisen palveluihin ei varmaan oo mahdollista? Tuo armeija tulee aika pahasti tielle. Eikä varmaan tee hyvää masentuneelle, stressaava ympäristö jne. Uah. Aikamoinen umpikuja teil

Jos sä kaipaat keskusteluseuraa, semmosesta joka tuollaisessa suossa on tarponut, mitä nyt käytte läpi, niin viskaa yv:llä joskus.

 

[mietteitä]

ei kai sen armeijan tarvitse edes olla masentava ympäristö, saa siellä ainakin liikuntaa ja muuta puuhaa vaikka sitten väkisin. Saattaahan olla, että mies saa siellä etäisyyttä asioihin ja näkee selvemmin mikä on tärkeää.

Masentuneena kun justiin se terve etäisyys asioihin menetetään. Pienemmätkin ongelmat näyttää kerrostalon kokoisilta, kun niiden alle kaatuu.

 

["Mie"]

On varmaan aika luonnollista, että toisen huomioiminen vähenee ajan myötä jonkin verran. En myöskään voi ymmärtää kuvaamaasi tilannetta, että sinusta on ok että miehesi joustaa aina ja nyt kun on sitten oppinut pitämään puolensa niin että sinä joudut joustamaan, niin sinusta se on väärin. Onhan se aiempi tilanne ollut yhtälailla väärin miestäsi kohtaan. Olette ilmeisen nuoria ja joskus se tylsä aikuisuus vaan painaa päälle. Loppupelissä jokainen itse päättää onko onnellinen vai ei, siis siinä mielessä että onko tyytyväinen siihen mitä on saanut tai saavuttanut, kukaan ei tule viihdyttämään. Masennus on tietty eri asia, se on sairaus ja sitä on hoidettava, se ei tahtomalla häviä mihinkään. Toivottavasti saisitte vielä keskusteltua ja sovittua toimintatapoja, miten voisitte ratkaista kuluttavat riitatilanteet nopeasti ja reilusti niin että molemmat joustavat tai sitten jopa miettisitte mistä riita alkaa, niin ettei siihen enää tarvitsisi mennä.

 

["vieras"]

voi olla et avomiehesi palautuu masentuneena armeijasta hyvin nopeasti kotiin. Ja silloin pistettävä lääkitys kohalleen.

 

[mamacita_]

Voihan se armeija tehdä hyvääkin. Huomaatte ehkä että kuitenkin ikävöitte toisianne ja kun näette harvemmin niin se yhdessä vietetty aika on tärkeämpää kuin nyt kun sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla.