Meillä oli tuon 1,5v-2,5v lukot laatikoissa. Laatikoissa oli lapselle vaarallisia esineitä joita ei muualle saanut. Meillä oli myös kaikki koriste-esineet pois ulottuvista, tosin en harrasta krääsää muutenkaan. Muutamalla harvalla pöydällä ei väkisin pidetty pöytäliinaa ja kukkasia, ne olivat muualla. Myös töpselit oli kaappien/hyllyjen takana ja vessan oven kahva oli muutenkin niin korkealla, ettei lapsi siihen yllännyt.
Kyllä oli helppoa ja rentoa! Ei tarvinnut joka kerta pompata kun lapsi meni keittiöön tai touhusi hetken yksin toisessa huoneessa. Ei tarvinnut monia monia kertoja kantaa pois kaapilta.
Kaappien renkutuksin kiellettiin ja sitäkin sai kieltää todella kauan.
Meillä oli myös tiskiaineet, leivänpaahtimet, vedenkeittimet yms kaapeissa. Ainut tiskipöydällä ollut juttu oli kahvinkeitin. Ei siis kauheasti haitannut jos lapsi alkoi kiipeilemään vaikka vessareissuni aikana tai kun olin suihkussa.
Meillä on todella menevä ja vauhdikas ja toheltava lapsi.
Vierasilla toki joutuu aina vahtia, mutta en usko että se liittyy millään siihen että kotona on lukot
Uusissa paikoissa pitää kuitenkin aina tutkia mitä missäkin on.
Muutettiin kun lapsi oli noin 2,5v, eikä laitettu uusia lukkoja ja koriste-esineitäkin on tässä asunnossa muutamia kun on paremmin tilaa. Töpseleitäkään ei kaikkia ole jemmattu.
Lapsi antaa olla pöytäliinat pöydässä ja keittiön laatikot aivan rauhassa, ei turhia kaapeilla kaivele.
Mutta silti esim. vierasilla pitää vieläkin vähän tutkia mitä missäkin on.
Tuohon 1,5vuoteen mennessä meillä oli ollut jo about 11kk täysin päätöntä menoa, lapsi ryömi ja tutki ja kaiveli ja riipi tavaroita aivan koko aika ja vähän väliä sai nostella pois jostakin tai sännätä pelastamaan jostain syystä. Ei paljon eit auttaneet. Tosin en tiedä, miten hyvin esim 7-8kk:n ikäinen sitä sanaa ymmärtääkään, kun ei osaa puhuakaan.
Tenavan ollessa vähän yli vuoden meinasin lähteä jo töihin lepäämään, mutta onneksi muutimme ja päätin muuttaessa tehdä kodista niin lapsiystävällisen kuin suinkin voin.
Ja mitä lapsi tai minä siinä menetimme? Emme mitään, meillä oli todella rentoa ja mukavaa sen jälkeen, lapsikin malttoi keskittyä muihin leikkeihinkin välillä, kuin kaappien kollaamiseen tai kirjahyllyn silppuamiseen tai tv-tasolla digiboxin johtohampaissa taulutv:tä vasten kiipeilyyn.