Pelkään, että sekoan...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Suruvaippa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Suruvaippa

Vieras
Huomenna olisi taas lähdettävä töihin. Lapset leikkivät ja mies on lenkillä. Mulla on niin paha olla henkisesti, että saan fyysisiä oireita. Pelkään, että en jaksa, annan periksi, ja sekoan :(

Olen päihdeongelmaisesta perhestä, toisella vanhemmista päihde- ja toisella mielentervysongelma. Molemmat sairastuivat, ja nyt, vaikka eronneet, pyörittävät yhä läheisiä oman sairautensa ympärillä. Meitä sisaria on liikaa. Eivät huolehtineet, joten vanhempana kannoinvastuun. Nyt kun sisaret jo aikuisia, tuntuu, että saan aina olla jossain sopassa mukana. Olen parhaani koittanut pysyä poissa, mutta olla tarvittaessa läsnä. Nyt viimeisimmän sopan seurauskena olen yksin. Sanonta kaikkensa antanut pitää kirjaimellisesti totta. Koko homma kaatui niskaani kun halusin viettää perheeni kanssa yhden kesäisen viikonlopun ja en ottanut sisareni perheitä mukaan.

No kaksi kuukautta totuttelin elämään ilman heitä. Loppuviikosta sitten toinen vanhemmistani ilmoitti tulevansa käymään puolisonsa kanssa ja lopuksi sanoi" sinähän sitten kuskaat eikä vastaväitteitä"... Enpä kerennyt ksukata, koska viikon aikana olivat sopineet, että kokoontuuvat toisen sisareni luo kaikki muut paitsi minä ja perheeni, pitämään suvun kesken tapaamisen. Kello 21 sitten soi puhelin. Vanhempani oli "seonnut" liikaa juotuaan ja alkanut mukuttelemaan puolisoaan. Taustalla lapset huutivat ja minulle ilmoitettiin, että "sinä sait tämän kerran luvan tulla tänne ja hakea nämä(riitelijät) teille." Meillä lapset nukkumassa ja itsekin olin menossa nukkumaan.

Hyppäsin autoon, hain tien varresta pahoinpitelyn kohteeksi joutuneen, laitoin taksiin ja kotiinsa. Kohta soitti vanhempani ympäri päissään ja kysyi meidän osoitetta. Taksi kuulema tilattu ja meille tulossa.Meidän laskuun tietysti. Kielsin tulemasta ja annoin sisareni hoitaa tilanteen, kun kerran halusikin heidät sinne.

Nyt toinen vanhemmistani haukkui minut itsekeskeiseksi kun en ottanut kahta "juoppuhullua" meille yöksi. Kuulema sisarellani on oikeus olla lastensa kanssa kotonaan rauhassa. Yritin selittää, että myös minun lapsillani on oikeus turvalliseen kotiin, mutta ei. Olen itsekeskeinen p*aska. Kuulema. Toinen taas soittelee koko ajan ja hokee "jätä minut rauhaan". En ole soittanut hänell kertaakaan.

Kukaan kuudesta sisarestani ei enää puhu minulle. Kuulema olen syypää kaikkeen. Miten? En tiennyt ennen kuin riidan aikana, että he ovat edes täällä!!! hain eilen itselleni salaisen liittymän. Siirrän numeroni uuteen 3kk aikana, sen jälkeen saan olla rauhassa.

Mutta miksi minua ahdistaa, oksettaa, pyörryttää. Tuntuu kuin olisi paniikkikohtaus tulossa, sama tunne kuin lapsena kun vanhemmat hakkasivat toisiaan. Miksi minä en saa olla rauhassa??? Vai olenko todellakin tehnyt jotain h*vetin pahaa!!
Kiitos jos jaksoit lukea. Miä en enää kohta jaksa. :'(
 
:hug:

Jos olisin sun tilanteessa olisin toiminut ihan samoin! En todellakaan ottaisi ketään kännistä ja sekavassa ja agressiviisessa tilassa olevaa kotiini, varsinkin kun lapset kotona.
Suosittelen myös että et ole heihin yhtydessä.. ehkäpä ne siitä rauhottuu.. jos ei niin en näkis että menettäisit mitään jos he sua syyttävät kaikesta ja vielä turhaan!
Jaksamisia! :hug:
 
Sinä et ole syypää mihinkään, sinulla on oikeus ajatella myös itseäsi ja omia lapsiasi! Ei kukaan jaksa tuollaista, ei kukaan! ehdottaisin sinua juttelemaan asiasta jossain mistä saa ammattiapua, huolehtisit itsestäsi ja terveydestäsi. Voimia sinulle!
 
Tuo ahdistus, jonka koet nyt ja koit lapsena on aivan hirveää. Minäkin yritän "kasvattaa" sisarukseni tulemaan hiljalleen toimeen jo omin jaloin ja pelkkä äidin ajatteleminenkin saa minut voimaan pahoin. Saati, kunnäen että hän soittaa. Vanhimman lapsen rooli on äärimmäisen hankala ongelma perheissä. Oikein paljon sinulle voimia tulevaisuuteen. Tiedän mistä puhut, mutta koska itse huomaan eläväni samankaltaista elämää niin en oikein lohduttaa osaa. :hug:
 
Mä pistäisin välit poikki kaikkiin ainakin hetkeksi. Sinulla on oikeus nauttia omista lapsista ja perheestäsi rauhassa.
Et ole tehnyt mitään väärää ja luulis muittenkin sen tajuavan :hug:

Koita jaksaa!!!!!
 
:hug:

Voimaa. Olen samaa mieltä kuin edelline, että olisi ehkä hyvä saada ammattiapua. Pääsisit juttelemaan ja purkamaan tuntosi kunnolla. Toki täälläkin voi purkaa ja varmaan hiukan helpottikin kun pääsit purkautumaan. Anna tulla vaan pahan olon ulos.

Älä anna sisarillesi ja vanhemmillesi nyt periksi, ole tiukkana. Nyt keskityt pitämään huolta itsestäsi ja perheestäsi.
 
:hug:
En osaa mitään järkevää kirjoittaa mutta voimia kovasti toivottelen.
Et sinä ole velvollinen hoitamaan aikuisia vanhempiasi ja sisaruksiasi.
Jos olisin sinä, niin mä pitäisin kyllä kovastikin välimatkaa,olkoon vaan kuinka sukulaisia,ethän ole voinut heitä valita...
Voimia vielä,pidä itsestäsi huolta! :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja maria78:
Tuo ahdistus, jonka koet nyt ja koit lapsena on aivan hirveää. Minäkin yritän "kasvattaa" sisarukseni tulemaan hiljalleen toimeen jo omin jaloin ja pelkkä äidin ajatteleminenkin saa minut voimaan pahoin. Saati, kunnäen että hän soittaa. Vanhimman lapsen rooli on äärimmäisen hankala ongelma perheissä. Oikein paljon sinulle voimia tulevaisuuteen. Tiedän mistä puhut, mutta koska itse huomaan eläväni samankaltaista elämää niin en oikein lohduttaa osaa. :hug:


Tein aikanani päätöksen, että otan vastaan vanhimman lapsen roolin. Mutta nyt itsekin vanhempana huomasin, että eihän lapsi sitä voi päättää. Että ottaako roolia vastaan vai ei!

Olen kaikki vuodet auttanut sisaria rahallisesti, käytännöllisesti, kuuntelemalla jne. Meille on aina voinut tulla, meiltä on aina voinut pyytää. Kukaan ei ole vahtinut lapsiani, kukaan ei ole mille koskaan lainannut rahaa. Nyt ehkä olen aika kyyninen, rikki mennyt, kun ajattelen, etä miksi minä en ole ollut koskaan sen arvoinen, että olisin saanut heiltä apua.

Vaatiessani vihdoinkin aikaa itselleni ja perheelleni, minut on haukuttu itsekeskeiseksi, sydämettömäksi. Sisareni mies oli perhetutuillemme kertonut minun sairastuneen henkisesti. Vain yhden mökki-viikonlopun tähden.

Minä en edes tiedä mistä lähtisin hakemaan apua. Tuntuu, etten jaksaisi olla töissä, en kotona. Lapsien aikana pakko jaksaa, mutta tekisi mieleni vain itkeä. Hautautua yksi päivä omaan sääliin ja nousta sitten jaloilleen.

Olen miettinyt rikkinäistä lapsuuttani. Samaa käytöstä jatkavat nyt sisareni mitä vanhempani aikoinaan. Kenellekään ei ole koskaan voinut puhua, ja mieheni toki puolellani, mutta on asioita joista en hänelle voi puhua. Pää tuntuu kuin hajoaisi.
 
Sinuna laittaisin välit poikki kylmästi kaikkiin, joiden koet aiheuttavan sinulle lisähuolia! Minäkin olen katkassut välini vanhapiika-tätiini ja mummooni. En jaksa koko tarinaa selittää, mutta olen pahoittanut mieleni tätini sanomisista ja mummoni puolustelee tätiäni. Päätin siis, ettei minun tarvitse olla tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä, kun aiheuttavat minulle vain pahaa mieltä.
 
hae sairaslomaa, hoida itseäsi, ota etäisyyttä sisariisi ja vanhempiisi. Keskity vain itseesi ja omaan perheeseesi. Tuolla määrällä huolia ja murheita varmasti poltat itsesi loppuun. Itselläni ystävä, joka jollain tavalla samassa tilanteessa, hyppäsi irti oravanpyörästä, jäi pitkälle sairaslomalle ja on hoitanut nyt itseään kuntoon yhdessä ammattiauttajien kanssa.. Kerran mulle jokusa noi täällä lauseen, jonka sanon nyt sinulle: Pidä hyvää huolta lastesi äidistä =). tsemppiä ja voimia!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja niina22:
etkö voisi neuvolassa puhua asiasta?

Ainoa, josta asiasta voisin puhua euvolassa, ontuon sisareni perhe-elämästä, koska heillä tapahtuneen "kokoontumisen" tarkoituksena ollut ryyppääminen, läsnä humalaiset+ 2 (4+½ vuotiaat)lasta.

Mun on käytännön syistä mietittävä missä käyn asiani läpi. Teen työtä osana päihde-mielenterveys- ja sosiaalitoimea, joten tuntuu, ettei voi mennä esim. Kriisikeskukselle puhumaan, tai perhe-neuvolaan. Toisaalta olen miettinyt, auttaako minua muutaman kerran jutustelu, vai onko väsymys ja oireet nyt merkkinä kaikkien vuosikymmenten jälkeen asioiden pintaan nousemisesta.

Olen ajatellut yksityistä psykiatria. Miten Kelan kautta tukea käynneille haetaan, kuka tarpeen määrittää? Onko kenelläkään kokemusta?

 
Karmeaa luettavaa. :( Mieheni isä on alkoholisti. Ehti nähdä ekan lapsenlapsensa 1-2 krt ja sitten pistettiin välit poikki, eikä olla nähty sen jälkeen. Toimii näin meillä. Ei mitkään sukulaissuhteet ole hyvä syy antaa toisen pilata elämää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Suruvaippa:
Alkuperäinen kirjoittaja niina22:
etkö voisi neuvolassa puhua asiasta?

Ainoa, josta asiasta voisin puhua euvolassa, ontuon sisareni perhe-elämästä, koska heillä tapahtuneen "kokoontumisen" tarkoituksena ollut ryyppääminen, läsnä humalaiset+ 2 (4+½ vuotiaat)lasta.

Mun on käytännön syistä mietittävä missä käyn asiani läpi. Teen työtä osana päihde-mielenterveys- ja sosiaalitoimea, joten tuntuu, ettei voi mennä esim. Kriisikeskukselle puhumaan, tai perhe-neuvolaan. Toisaalta olen miettinyt, auttaako minua muutaman kerran jutustelu, vai onko väsymys ja oireet nyt merkkinä kaikkien vuosikymmenten jälkeen asioiden pintaan nousemisesta.

Olen ajatellut yksityistä psykiatria. Miten Kelan kautta tukea käynneille haetaan, kuka tarpeen määrittää? Onko kenelläkään kokemusta?

Meillä pienellä paikkakunnalla on se käytäntö, että halutessaan pääsee naapurikuntaan asiakkaaksi mielenterveystoimistoon, jos kokee oman paikkakunnanväen liian tutuksi. Veikkaisin että samaa pätee myös henkilökuntaan.
 
Luulen, että muutama kerta jutustelua ei riitä. Sitä on tullut vuosien varrella kasvanut niin kiinni perheen ongelmiin, että ne vaikuttaa kaikkeen. Eli terapian tarve on pitkäaikainen. Itsekkään en ole saanut aikaiseksi lähteä hakemaan apua, vaikka sitä minulle on aikojen saatossa todellakin tarjottu. Myös oman lääkärin juttusilla voisi käydä saadakseen lähetteen psykologille ja alkuun sairaslomaa. Viet lapset normisti hoitoon ja annat itsellesi aikaa käsitellä tätä akuuttia pahoinvointia. Minusta joskus on hankalaa se, että esimerkiksi minun mieheni täysin perheeni ulkopuolelta joutuu välillä pakostikkin tähän pyöritykseen ja hänen perhetaustalla on mahdotonta vaatia hänen ymmärtävän tilannettani. Joten koitan murehtia tilanteeni jossain lenkki polulla tai otan muuten omaa tilaa, jolloin voin itkeä pahaa mieltäni ihan rauhassa. Työstä en ole ollut poissa, kun niinä kertoina, kun sisaruksistani jompikumpi on ollut sairaala hoidossa. Minut on merkitty heidän lähiomaisiinsa. Muuten työni on minulle terapiaa, johon puran itseäni. Sinun työsi vaan on niin kovin lähellä perheesi tilanteita, että irtiotto arjesta on varmaan pakko ottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maria78:
Luulen, että muutama kerta jutustelua ei riitä. Sitä on tullut vuosien varrella kasvanut niin kiinni perheen ongelmiin, että ne vaikuttaa kaikkeen. Eli terapian tarve on pitkäaikainen. Itsekkään en ole saanut aikaiseksi lähteä hakemaan apua, vaikka sitä minulle on aikojen saatossa todellakin tarjottu. Myös oman lääkärin juttusilla voisi käydä saadakseen lähetteen psykologille ja alkuun sairaslomaa. Viet lapset normisti hoitoon ja annat itsellesi aikaa käsitellä tätä akuuttia pahoinvointia. Minusta joskus on hankalaa se, että esimerkiksi minun mieheni täysin perheeni ulkopuolelta joutuu välillä pakostikkin tähän pyöritykseen ja hänen perhetaustalla on mahdotonta vaatia hänen ymmärtävän tilannettani. Joten koitan murehtia tilanteeni jossain lenkki polulla tai otan muuten omaa tilaa, jolloin voin itkeä pahaa mieltäni ihan rauhassa. Työstä en ole ollut poissa, kun niinä kertoina, kun sisaruksistani jompikumpi on ollut sairaala hoidossa. Minut on merkitty heidän lähiomaisiinsa. Muuten työni on minulle terapiaa, johon puran itseäni. Sinun työsi vaan on niin kovin lähellä perheesi tilanteita, että irtiotto arjesta on varmaan pakko ottaa.

Kirjoitat kuin minä itse. En usko muutaman kerran juttelun tuottavan hedelmää. Ja toisaalta, mtt:ssä, neuvolassa, työntekijät saman koulutuksen saaneita, joten en koe heistä saavani turvaa. Kun saisi vain aikaiseksi vaikka yksityiselle psykiatrille menemisen.

Työpaikallani ei hyväksytä kuin fyysisen sairauden vuoksi sairausloma palkallisena. Ei ole varaa jäädä kotiin. Palkatta. Työ on myös minulle terapiaa, mutta se on myös keino päästä maailmaan, jonne ei perheelläni ole asiaa. Ongelmien puolesta kyllä, mutta työni suojaa, sukulaiset ohjataan toisele palveluntarjoajalle. Miehen koti on perusonnellinen, ei samanlaisia mustia aukkoja. Sisaret miehellä, vaikka ei läheisiä olekaan, eivät myöskään "aiheuta harmia".

Olen vain huolissani tästä voinnistani. Eilen ja tänään on ollut niin "outo" olo. Nukun hyvin, vaikka kärsin kroonisesta unettomuudesta, nyt olen nukkunut Ensimmäistä kertaa ajattelin perjantai-iltana, että tulisi uni ja veisi hetkeksi ajatukset pois. Minut pois. Olo kuin krapulassa, vaikka en ole ottanut mitään.
Olen vihainen, miksi minulla ei ole merkitystä. Pettynyt, miksi juuri minua saa kohdella näin. Ja toisaalta tunnen olevani nyt se pieni lapsi, jota äiti ei pitänyt koskaan sylissä.

Hoitoalalle tutustuin alle 10 vuotiaana. Paikkasin isäni auki viilletyt ranteet 17 km päässä korvessa. Äiti lähti, jätti minut humalaisen + 4 nuoremman kanssa sine yksin .Sytytti sentään kynttilän lähtiessään.
 
Katsopas kun joka perheessä tarvitaan syntipukki.
Toiset kadehtivat sinua, koska sinä olet parempi kuin he .

Jostain syystä omia vanhempia on todella vaikea syyttää mistään, heitä haluaa ymmärtää ja suojella. Sen vuoksi sinut on valittu vanhempiesi puolesta syntipukin rooliin.

On muuten tuttu rooli. Itsekin olen vanhin lapsi. Ja perhe alkoholistiperhe ja lapsia liikaa yhdelle äidille hoidettavaksi (isän narsisti alkoholisti)
 
Älä lähde hakemaan noita enää koskaan, äläkä tee heidän puolestaan mitään.
Kyllä, se kirpaisee, ja todennäköisesti, koska ovat tottuneet siihen, että sinua saa hyväksikäyttää, he suuttuvat ja yrittävät vaikka mitä. Hae heti lähestymiskieltoa ja tee asiasta poliisiasia, jos sinua uhkaillaan mitenkään, tai perhettäsi.
Ammattiapu on hyvä asia.
 
Kiitos teille kaikille. Välillä tuntui jo, että pakkohan se on uskoa sisaria, kun he kerran sanovat, niin tottahan se on. Tämä päänsärky ei vaan lähde millään pois.

Mietin tässä viimeisintä tapahtumaa. Kaikkihan olisi ollut soisin, JOS en olisi vastannut puhelimeen perjantai-iltana. Tai sitten he olisivat onnistuneet tuomaan riehuvat sukulaiset meille. Ehkä aphinta oli juuri se, että äitini huusi puhelimessa kun yritin/suojelinkin omia lapsiani. Etteivät he saa nähdä samaa kuin minä. Minun olisi pitänyt otta heidät meille, että SISARENI lapset saavat olla kodissaan rauhassa. Juuri tuo kyseinen siskoni ne ryyppyjuhlat järjesti, omaan kotiinsa.

Kiitos teille. En jaksaisi uskoa, jos olisin ainoa. Jotain läheisriippuvuutta minullakin. Kun koko ajan odotan, milloin puhelin soi. Tai menen itse soittamaan, vaikka tiedän, mitä sieltä tulee.

Mutta nyt en soita. En vastaa. Kiitos.
 
Ei noissa sinun sisarissa tarvitse olla kuin yksi, joka on kateellinen sinulle jostain (oletko ollut koulussa parempi kuin siskosi, oletko kaikessa parempi?) ja hän saa muut taakseen purkamaan sen pahan olonsa sinuun. Yksi narsisti, jollaisia noissa oloissa helposti syntyy. Yksi joka valehtelee sinusta muille.

Ainoa virheesi on, että olet alunperin joutunut hyväksikäytetyksi. Nyt kun yrität suojella itseäsi ja perhettäsi, mikä on tietysti velvollisuutesi, he panevat hanttiin.

Itse olen vahinkolapsi, ja äitini ehkä alitajuisesti syyttää minua että sai huonon miehen ja nuorena ja tyhmänä teki sitten liikaa lapsia huonon miehen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei noissa sinun sisarissa tarvitse olla kuin yksi, joka on kateellinen sinulle jostain (oletko ollut koulussa parempi kuin siskosi, oletko kaikessa parempi?) ja hän saa muut taakseen purkamaan sen pahan olonsa sinuun. Yksi narsisti, jollaisia noissa oloissa helposti syntyy. Yksi joka valehtelee sinusta muille.

Ainoa virheesi on, että olet alunperin joutunut hyväksikäytetyksi. Nyt kun yrität suojella itseäsi ja perhettäsi, mikä on tietysti velvollisuutesi, he panevat hanttiin.

Itse olen vahinkolapsi, ja äitini ehkä alitajuisesti syyttää minua että sai huonon miehen ja nuorena ja tyhmänä teki sitten liikaa lapsia huonon miehen kanssa.

Olen perheessä ainoa joka kävi lukion, ainoa, joka ammattikorkeakoulun ja ainoa joka nyt yliopistossa. Korjaan siis ainoa koko suvusta. katsos, kun kaikki sanoi aina ettei sinusta ole mihinkään niin pitihän sitä mennä vaikka p*erse edellä puuhun.

Sukuni ei myöskään siedä miestäni. Koska mieheni on ainoa perheessäni/suvussani joka ei tykkää juoda, ei käydä baareissa tms.
 
Täysin tuttua. Minä olen myös ns. 10 oppilas, ja yht'äkkiä nuoruusiässä seuraavaksi vanhin lapsista alkoi vihata, kääntyi minua vastaan. En ollut koskaan tajunnut, että meillä on joku kilpailuasetelma edes menossa. Hän on tyypillinen narsistiluonne, osaa olla hirvittävänviehättävä ihminen kaikille, siis tulee lähelle, hymyilee jne, osaa puhetaidon ja liehittelyn.

Mutta yht'äkkiä alkoi mustamaalaamisen muille sisarille. Äitini kanssa olin aina etäinen kuten usein vanhimmat lapset, kun syli pitää antaa pienimmille. Äitini lempilapsi siis sai kaikki toiset uskomaan tuohon, että minä olisin jotenkin huonompi ja ahne ym.

Muilla sisarilla ollut myös monenlaisia ongelmia.
 
Laitoin tän ketjun alulle 14.9. Kaivoin sen nyt esille, koska tuntuu ettei tilanne ole muuttunut, kuin pahmpaan.

Muutin puhelinnumeroni uuteen ja salaiseen. TOsin olen hakenut kahta työpaikkaa joiden tietoa odotellessa pidän vanhan kännyn auki arkisin 8-16 ajalla. Sisariin en ole pitänyt mitään yhteyttä 27.7. jälkeen. Lauantaina (oli tullut viestin päiväyksen mukaan) ja viimeksi tänään tuli päivällä vanhaan kännyyn taas viestiä, jotka alkaa : etkö sinä s*tanan p'aska.... ja lopussa hakeudu hoitoon. Kiva lukea noita viestejä :( Miks ne ei jätä mua rauhaan!!!!
 

Yhteistyössä