Pelkään koko ajan, että lapseni kuolevat.

["4 lapsen äiti"]

Minulla on 3 elävää lasta, 12v ja 5v pojat ja 3v tyttö. Minulla on myös enkelilapsi, joka kuoli 3 viikon ikäisenä ja olisi nyt 9v. Hän oli tyttö ja hän kuoli koska hän syntyi keskosena ja hänellä oli downin syndooma erittäin vaikea sydänvika. Kun vauvani kuolemasta tuli kesällä kuluneeksi 9 vuotta, niin sen jälkeen olen alkanut pelkäämään, että elossa olevat lapseni kuolevat. Varsinkin 3v tyttäreni puolesta olen huolissani, koska hän muistutti vauvana niin kovasti isosiskoaan, oli melkein kuin isosiskonsa kaksoissisko. Hän on äidin oma prinsessa ja rakastan häntä enemmän kuin poikiani, erityisesti tuohon 12-vuotiaaseen poikaani verrattuna tyttäreni on minulle rakkaampi, sillä esikoisellani on jonkinasteinen kehitysvammainen ja autismin oireita ja hän on siksi joskus vaikea. Erityisen vaikea asia minulle on, kun esikoiseni ei tajua, kuinka raskas asia vauvan kuolema on minulle ja miehelleni, emmekä haluaisi puhua siitä niin usein kuin poika puhuu, varsinkin kun poika jankuttaa koko ajan samoja kysymyksiä, esim. "Että miksi äiti vauvasisko kuoli", "Miltä siskosta tuntui kun hän kuoli" ja "Olisiko parempi että minä olisin myös kuollut, koska olen teidän vammainen poikanne". Mitä teen? Olen yrittänyt puhua tästä asiasta esimerkiksi mielenterveystoimistossa, mutta minua ei oteta vakavasti siellä ja myöskään mieheni kanssa en voi puhua tästä, koska hän on uhannut hylkäävänsä minut jos en lopeta tälläisistä asioista puhumista.

 

[Non compos mentis]

Miten niin ei tajua? Hänhän yrittää käydä sitä läpi. Eron uhallakin suosittelen ammattiapua.

Itse olen toki huolissani lapsistani, mutta jos jotain käy, vaikka kaikki on tehty tragedian estämiseksi, ei sille mitään voi. Surullinen varmasti olisin, mutta ei se pelko auta mitään. Nyt, kun omatkin asiani ovat heidän suhteensa kunnossa, en pelkää edes omaa kuolemaani. Tapahtuu, mikä tapahtuu. Olen hieman fatalistinen tässä suhteessa.

 

[:-(]

Mitä nautintoa saat tuollaisista sairaista trolleista?

 

[äiti itsekin]

Tilanteesi on hankala. Et saa kuitenkaan antaa tapahtuneen vaikuttaa elävien lastesi välisiin suhteisiisi. Et voi korottaa tytärtäsi, koska hän muistuttaa kuollutta tytärtä. Et voi sanoa sen takia, että tyttäresi on sinulle rakkaampi kuin poikasi. Teet näin hallaa pojallesi.

Poikasi selvästi huomaa sen, että kuollut vauva harmittaa sinua ja on perheenne tunneilmapiirin tiellä. Siksi hän puhuu siitä asiasta, ja koska on kehitysvammainen, ei ymmärrä olla hiljaa. Se ei ole hänen vikansa.

Noin vanhaksi eläneet lapset eivät kuole. On eri asia, jos vauva, jolla on vammoja ja kehityshäiriöitä, kuolee. Sinun tuskasi on asia, joka olisi hyvä käsitellä ammattilaisen kanssa. Se selvästi vaikuttaa jo perhe-elämäännekin sekä sinun ja lastesi välisiin suhteisiin. Ei ole lapsen hyvä elää kilpailusuhdetta kuolleen vauvan kanssa. Joku korotetaan samanlaiseksi kuin kuollut vauva, toista taas hyljeksitään sen vuoksi.

Mitä taas tulee mieheesi, hänen tulisi kyllä kuunnella sinua ja teidän tulisi pystyä puhumaan asioista suoraan. Ota yhteyttä vaikka terveyskeskuslääkäriin tai puhu neuvolan kautta, he ohjaavat sinut hoitoon.

 

[******]

[QUOTE="4 lapsen äiti";22376464]Minulla on 3 elävää lasta, 12v ja 5v pojat ja 3v tyttö. Minulla on myös enkelilapsi, joka kuoli 3 viikon ikäisenä ja olisi nyt 9v. Hän oli tyttö ja hän kuoli koska hän syntyi keskosena ja hänellä oli downin syndooma erittäin vaikea sydänvika. Kun vauvani kuolemasta tuli kesällä kuluneeksi 9 vuotta, niin sen jälkeen olen alkanut pelkäämään, että elossa olevat lapseni kuolevat. Varsinkin 3v tyttäreni puolesta olen huolissani, koska hän muistutti vauvana niin kovasti isosiskoaan, oli melkein kuin isosiskonsa kaksoissisko. Hän on äidin oma prinsessa ja rakastan häntä enemmän kuin poikiani, erityisesti tuohon 12-vuotiaaseen poikaani verrattuna tyttäreni on minulle rakkaampi, sillä esikoisellani on jonkinasteinen kehitysvammainen ja autismin oireita ja hän on siksi joskus vaikea. Erityisen vaikea asia minulle on, kun esikoiseni ei tajua, kuinka raskas asia vauvan kuolema on minulle ja miehelleni, emmekä haluaisi puhua siitä niin usein kuin poika puhuu, varsinkin kun poika jankuttaa koko ajan samoja kysymyksiä, esim. "Että miksi äiti vauvasisko kuoli", "Miltä siskosta tuntui kun hän kuoli" ja "Olisiko parempi että minä olisin myös kuollut, koska olen teidän vammainen poikanne". Mitä teen? Olen yrittänyt puhua tästä asiasta esimerkiksi mielenterveystoimistossa, mutta minua ei oteta vakavasti siellä ja myöskään mieheni kanssa en voi puhua tästä, koska hän on uhannut hylkäävänsä minut jos en lopeta tälläisistä asioista puhumista.[/QUOTE]

hei jos poikasi kysyy että olisiko parempi että olisin myös kuollut, niin kai sinä tajuat että hän ei tunne olevansa saman-arvoinen kuin muut, mitä sinä vastaat hänelle tälläiseen kysymykseen? kuulostaa aika hälyttävältä jos pieni lapsi miettii moisia.

ymmärrän kyllä tuon pelon.

 

["vieras"]

Voisitko ajatella että veisit tämän pojan saamaan ammattiapua, hän ei ole käsitellyt sisarensa kuolemaa kunnolla. Siskoni poika sai paljon irti kun pääsi ammatti-ihmisen puheille kun veljensä kuoli 11vuotiaana, itse hän oli muutaman vuoden vanhempi. Tämä lapsi itse sanoi että auttoi todella paljon puhuminen ja ettei hän ole enää niiin vihainen veljen kuolemasta... Ja samalla suosittelen itsellesikin.