Pelkään puolison menettämistä/raskautta (kuolemaa)

[Jatkuva suru ja pelko]

Olen 28 v nainen. Ollessani 23 v, olin onnellisesti kihloissa,olin raskaana ,oli juuri oma talo ostettu,hääkutsut lähetetty jne...
Olimme pienellä kesäloma reissulla,josta tuli kohtalokas:
Jouduimme liikenne onnettomuuteen. Mieheni menehtyi ,sain keskenmenon, ja fyysisiltä vammoilta ei vältytty,olin monta kk kuntoutuksessa jalkojen takia.
Henkisestä puolesta puhumattakaan...
Olen ollut yksin. Kärsinyt yksin.
Tiedän, olisi pitänyt hakea apua.
Yritin itsemurhaa.. Siinä onnistumatta,kiitos siitä siskoni joka tuli oikeaan paikkaan oikeaan aikaan..
Kävin kuukauden psykiatrilla, mutta lopetin sen koska koin "kerro lisää" ,ne ainoat kommentit mitä se sanoi turhauttavina..
Vuosia myöhemmin, ollessani yksin tapasin miehen.
Rakastuin. Yhteiseloamme on kestänyt vasta vuoden. Mies kosi, suostuin.
Suhdettamme on varjostanut pelkotilani; on ollut vaikeaa uskoa,että tässä se mies nyt on ja pysyy. Mikään ei ikinä ole varmaa, sen olen oppinut kantapään kautta ja havahdun liian usein siihen, että saan paniikkikohtauksen mieheni tekemisistä; esim autoharrastuksestaan hän on joutunut luopumaan minun takia. Tiedän että se on epäreilua mutta pelkään, että
Hän ajaa kolarin ym. Pelkään elämää. Ahdistaa.
Nyt sain tietää raskaudesta. Mies oli iloinen, minä olen kauhuissani.
Olin päättänyt mielessäni, etten enää raskautuisi. Keskenmenosta jäi kamala trauma.... Nyt myös siis jatkuva stressi ja pelko, että vauva kuolee.
Mitä teen itseni kanssa???
Elämässä pitäisi olla kaikki hyvin, mutta kuitenkaan ei siltä tunnu

 

["vieras"]

Oletpa kokenut kovia.:/
Minä en noin kamalia asioita oo kohdannut mutta jostain on tullut kuolemanpelko/sairauden pelko ja olen tällä hetkellä melkoisen ahdistunut.
Aloitan psykoterapian, muutama läheinen on saanut siitä apua ja uskon että itsekin voin saada.
Jotkut asiat on vaan ratkaistava ammattilaisen avulla, uskoisin että sunkin kannattaisi vielä kokeilla.
On kamalaa tajuta että pari vuotta on mennyt ns. hukkaan kun oon ollut milloin mistäkin peloissani enkä ole osannut nauttia elämästä.

 

[kävin ennen]

Psykiatreissa on eroa. Joidenkin terapia on semmoista: "kerro mitä itse ajattelet tästä asiasta" tai "minkä merkityksen annat tälle asialle" meininkiä eivätkä he suostu sanomaan itse mihinkään asiaan mitään. Haluan vain kertoa, että toisenlaisiakin terapeutteja on (psykologit ainakin harvemmin ovat tuollaisia). Kun terapiaan hakeutuu, kannattaa selvittää mihin terapia perustuu. Sitä voi kysyä ihan suoraan siltä psykiatrilta. Minä kiertäisin analyyttisen terapian kaukaa, itse en ole saanut semmoisista mitään apua, muista kyllä.

 

["Tipsu"]

Tiesin suomalaisen naisen, joka joutui ulkomailla(Venäjällä) liikenneonnettomuuteen 9. kuulla raskaana. Ulkomaalainen puoliso kuoli heti, tämä nainen myös taisteli hengestään ja sikiö kuoli. Aivan hirveältä kuulosti jo ulkopuolisena. Kuinka ollakaan, meillä oli kunnia esiintyä tuon samaisen naisen häissä, kun hän avioitui ja oli raskaana tuolloin n. 5-6. kuulla. Hyvän miehen on saanut ja ainakin 2 lasta tuon jälkeen, elää onnellisena tällä hetkellä. Muistaakseni tuon kamalan onnettomuuden ja uuden liiton välillä kului aikaa noin 3-5 vuotta. Eli ei kovin kauan. Nainen oli onnettomuuden sattuessa muistaakseni vähän alle 30 v.

On aivan selvä, että kyseessä on niin harvinainen tapahtuma, että ihan ilman tukea et ehkä selviä. Tavalliset ihmiset tuskin osaavat tukea tuossa. Tuo ystäväni kautta tuntemani tyttökin oli jollakin lailla uskovainen, ja koko seurakunta ja suuri suku elivät surussa mukana. Ja ilossa sitten toki myös. Suosittelen muutamaa käyntiä esim keskussairaalan psykiatrian pkl:lla, se on paikka ns. kiireettömille ongelmille, jotka voivat kuitenkin aiheuttaa hankaluuksia jatkossa.

Olen itse pienen vauvan äiti ja jonkunlainen menettämisen pelko on aina läsnä. Sinkkuna pelkäsin vain itseni puolesta, nyt ensisijaisesti läheisten menettämistä. Mielestäni se on normaalia niin kauan kuin se ei hallitse elämää. Voit vaikuttaa asioihin tiettyyn rajaan asti: ostaa turvallisen auton, ajaa varovasti, käyttää testeissä menestyneitä turvaistuimia jne. Kylvettää lasta huolellisesti jne (tapasin kerran perheen, jossa lapsi hukkui kylpyammeeseen isän käsissä)

Ehdotan, että jätät pelkosi Korkeimman käsiin ja pyydät pitämään hyvää huolta rakkaistasi. Taakkasi on jo nyt kohtuuton. Uskon, että tulevaisuus tuo sinulle paljon onnea ja rakkautta, vaikka kaikkia elämän aikana tulleita asioita ei milloinkaan pysty unohtamaan. Osa haavoista paranee vasta kirkkaudessa, näin itse uskon. Mutta ihmisten apuun sinulla on täysi oikeus ja velvollisuus hoitaa itseäsi niin, ettei tuleva perheesi, rakkaimmat ihmisesi, joudu kohtuuttomasti kärsimään mm. äidin masennuksesta. Voimia sinulle, ystävä rakas!

 

[Poppeliini]

Itse pyytäisin päästä esim. neuvolapsykoligin juttusille. Olet kokenut niin isoja juttuja että varmasti tekisi hyvää jutella ammattilaisen kanssa.

 

[huoli ei lopu koskaan]

Minäkin olen ahdistunut, esikoinen kuoli 3-kuisena. Lapsia jälkeensä neljä. Aina pelkääm jotain pahaa heille tapahtuvan. Aikuisia jo kaikki ja perheet, vain täysi-ikäinen kuopus enää kotona. Aina, kun ampulanssi huutaa, pelkään jotain tapahtuneen, varsinkin kortin saaneelle kuopukselle. Isoimmalla vanhemmista pojista myös pitkä työmatka, väliin talvisin huonollas kelillä olen soittanut, että ajelehan varovasti.

 

["vieras"]

Minäkin olen ahdistunut, esikoinen kuoli 3-kuisena. Lapsia jälkeensä neljä. Aina pelkääm jotain pahaa heille tapahtuvan. Aikuisia jo kaikki ja perheet, vain täysi-ikäinen kuopus enää kotona. Aina, kun ampulanssi huutaa, pelkään jotain tapahtuneen, varsinkin kortin saaneelle kuopukselle. Isoimmalla vanhemmista pojista myös pitkä työmatka, väliin talvisin huonollas kelillä olen soittanut, että ajelehan varovasti.

Kannattaa sunkin hankkia apua ennen kuin huolesi tulee haittamaan sinun ja lastesi välejä. Aikuisia lapsia alkaa äkkiä ärsyttämään, jos äiti soittelee huolissaan ja muistuttelee varovaisuudesta.