V
vierailija
Vieras
Sain tänä kesänä diagnoosin sairaudesta, joka on vakava ja etenevä ja edetessään johtaa elinsiirtoon. Tällä hetkellä oloni on aivan normaali enkä tunne itseäni sairaaksi. Minulla ei ole mitään kipuja ja elän tavallista elämää. Suurempi ongelma tällä hetkellä on sairauden tuoma kriisi ja pelko tulevaisuudesta.
Lisäksi koen olevani aivan yksin. Tuntuu, ettei perheeni oikein ymmärrä tätä. Diagnoosin jälkeen tästä ei ole puhuttu meillä sanaakaan. Jopa työkaverini kyselevät siitä enemmän kuin oma perheeni. Tuntuu kuin perheeni häpeäisi minua. En saa heiltä mitään tukea ja he eivät halua, että sairaudestani kerrotaan kenellekään. Itse inhoan salailua ja haluaisin olla avoin.
Lisäksi koen olevani aivan yksin. Tuntuu, ettei perheeni oikein ymmärrä tätä. Diagnoosin jälkeen tästä ei ole puhuttu meillä sanaakaan. Jopa työkaverini kyselevät siitä enemmän kuin oma perheeni. Tuntuu kuin perheeni häpeäisi minua. En saa heiltä mitään tukea ja he eivät halua, että sairaudestani kerrotaan kenellekään. Itse inhoan salailua ja haluaisin olla avoin.