Perhehelvetti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "väsynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"väsynyt"

Vieras
Mä olen aivan kypsä. Meillä ei tehdä enää mitään muuta kun tapellaan, tapellaan ja tapellaan. Kaikki on saanut alkunsa meidän 2-vuotiaan uhmasta, joka vaikuttaa jokaiseen perheemme jäseneen. Poika on niiiiiin jääräpäinen, että nauraa vaan kun kieltää ja kiusaa siskoaan minkä kerkee. Kauppaan tai mihinkään julkisille paikoille hänen kanssaan ei voi lähteä, koska menee yhdeks tappeluks. Mikään ei auta. ¨

Tää päivä on ollut kaiken huippu. Oon itte ihan loppu ja se purkautuu lapsille huutamisena. Sen jälkeen poden huonoa omaatuntoa, koska en halua olla äiti, joka vain karjuu naama punaisena lapsilleen. Mutta kun normaali puhekaan ei auta. Rakastan lapsiani ja tekisin heidän vuokseen mitä tahansa. Saanko nyt rangastuksen siitä, että lapsiltani ei ole koskaan puuttunut mitään?

Vaikka joka päivä päätän, että nyt lasken kymmeneen enkä hermostu, niin en siinä kuitenkaan onnistu. Ja vaikka onnistuisinkin, niin mikään ei auta tuon uhmaikäisen kanssa. Vaikka kuinka yrität keskustella ja sovitella, niin jääräpää on niin jääräpää ettei ota mitään vastaan. Mieskin on aivan kyllästynyt tähän, hän tiuskii koko ajan ja meidän perhe-elämä on suoraan sanottuna yhtä helvettiä ja tästä torpasta on joulumieli kaukana. Onko kellään ollut samanlaista? olen yrittänyt lohduttautua ajatuksella, että tämä on vain väliaikaista eikä tuo uhma voi koko ikää kestää, mutta onko meidän perhe enää siinä vaiheessa yhdessä, kun nyt jo ollaan aivan loppu kaikki? Mulla on kaikki keinot käytetty, enkä enää tiedä mitä tuon lapsen kanssa teen :( hän osaa olla myös todella herttainen ja ihana, mutta mieli saattaa muuttua aivan yhtäkkiä.
 
neuvolasta vois kysyä jotain keinoja. lapsen voisi välillä laittaa yhdeksi yöksi yökylään että saisitte miehesi kanssa veittää kahdenkeskistä aikaa. voisi riittää akkuja taas pitkäksi aikaa eteenpäin
 
Meillä auttaa 2v:n tuhmuuksien tekemiseen ns jäähypenkki. Eli jos ei tottele toisella kerralla kun kielletään joutuu jäähylle. Joskus joutuu kantamaan useasti, mutta pitkällä juoksulla on auttanut hyvin ja menee itsekkin jo välillä jos tekee tuhmuuksia.
Esim säkkituoli on hyvä jäähypaikka, kun ei pääse telomaan itteään siinä.
 
Mun huomion kiinnitti nää kaksi seikkaa:

- "Vaikka kuinka yrität keskustella ja sovitella" -> ei kaksivuotiaan kanssa kuulu aina yrittää keskustella ja sovitella. Tiukka kielto. Auktoriteetti on aikuisella, ei kaksivuotias päätä asioista.

- "Saanko nyt rangastuksen siitä, että lapsiltani ei ole koskaan puuttunut mitään?" -> Oletko siis hemmotellut lapsia liikaakin, päästänyt helpolla, toteuttanut toiveet, kysynyt aina lasten mielipidettä ja raivannut heidän tieltään esteet pois curling-tyyliin? Voi olla osa ongelmaa.
 
Meillä on ollut myös jäähypenkki käytössä ja välillä se toimii, välillä ei.

Meillä on lapset ollutkin yökylässä säännöllisin väliajoin, mutta jotenkin siitä haihtuu hyvä mieli kun lapset tulevat kotiin ja sama kiukuttelu taas alkaa. Ja ovat siis eri paikoissa yötä, jotta saavat myös toisistaan "lepoa" vaikka muuten tulevatkin hyvin toimeen keskenään. Tää uhma vaan on ihan käsittämätöntä, koska esikoisen kanssa ei ole koskaan ollut mitään tällaista!
 
Se on kyllä rankkaa, mutta uskon että auttaa kun molemmat vanhemmat jämäkästi kieltävät, eivätkä anna periksi! Se ei todella toimi että yrittää neuvotella, menee vaan takapakkia. Jämäkkä ei ja jäähylle joka kerta, takaan ettei tarvitse viikkoa kauempaa taistella kun tekee niin aina kun ei tottele.
 
[QUOTE="eee";25266423]Mun huomion kiinnitti nää kaksi seikkaa:

- "Vaikka kuinka yrität keskustella ja sovitella" -> ei kaksivuotiaan kanssa kuulu aina yrittää keskustella ja sovitella. Tiukka kielto. Auktoriteetti on aikuisella, ei kaksivuotias päätä asioista.

Meillä on tiukka kuri kotona ja meillä ei todellakaan lapset päätä asioista. Tarkoitin tällä sitä, että jos hoet lapselle 10 kertaa esim. "noin ei tehdä" ja lapsi nauraa vain päin näköä, niin kerta toisensa jälkeen se on TODELLA väsyttävää ja voimia vievää puuhaa.

- "Saanko nyt rangastuksen siitä, että lapsiltani ei ole koskaan puuttunut mitään?" -> Oletko siis hemmotellut lapsia liikaakin, päästänyt helpolla, toteuttanut toiveet, kysynyt aina lasten mielipidettä ja raivannut heidän tieltään esteet pois curling-tyyliin? Voi olla osa ongelmaa.[/QUOTE]

En ole hemmotellut heitä, meillä lapset siivoavat omat sotkunsa ja niin kuin aiemmin sanoin, meillä on tiukka kuri eikä meillä lapset hypi silmille. Se, että lapsiltani ei ole koskaan puuttunut mitään, tarkoittaa sitä, että toiveet esim. syntymäpäivälahjoista, joululahjoista, synttäreistä yms. on toteutettu. Haluan, että lapseni saavat elää onnellisen lapsuuden ja toivon, että he vielä joku päivä arvostavat sitä, mitä heillä on/ on ollut. Me vanhemmat olemme antaneet kaikkemme, jotta lapsillamme olisi hyvä olla ja tällä en tarkoita materiaa vaan yhdessäoloa ja harrastuksia.
 
[QUOTE="eee";25266423]ei kaksivuotiaan kanssa kuulu aina yrittää keskustella ja sovitella. Tiukka kielto. Auktoriteetti on aikuisella, ei kaksivuotias päätä asioista.[/QUOTE]

Juuri näin. Naurettavaa edes yrittää neuvotella tuon ikäisen kanssa. Tiukka kielto, toiminnan ehkäiseminen ja sen jälkeen annat lapsen vain huutaa kiukkunsa poisja itse voi vaikka tehdä kotiaskareita siinä samalla. Jälkeenpäin sitten sylitellään, kun lapsi itse haluaa syliin tulla.
 
[QUOTE="minä";25266534]Juuri näin. Naurettavaa edes yrittää neuvotella tuon ikäisen kanssa. Tiukka kielto, toiminnan ehkäiseminen ja sen jälkeen annat lapsen vain huutaa kiukkunsa poisja itse voi vaikka tehdä kotiaskareita siinä samalla. Jälkeenpäin sitten sylitellään, kun lapsi itse haluaa syliin tulla.[/QUOTE]


Kunpa se olisikin noin helppoa.
 
justiinsa oli helistimessä uutinen että tutkimusten mukaan jutustelu eli neuvottelu ym lapsen uhmakohtauksen aikana vain pidentää uhmakohtausta.

http://www.helistin.fi/?page=8165280&id=9397410
tässä linkki kyseiseen uutiseen.

mä suosittelen myös jäähypenkkiä,
 
Jokaisen on helppo jakaa ohjeita täällä ja uskon, että ap omaa järkeä ja kaikki jäähyt/tiukkuudet ym tiedossa. Itse tuli sinun juttuasi lukiessa mieleen, että pystyisikö arkea järjestämään sinulle jotenkin jaksettavammaksi. Siis tarkoitan, että elämä ei olisi vaan neljää seinää, puurtamista ja uhmaa. Kun äiti jaksaa hyvin, voivat lapsetkin hyvin. Jos kääntäisitkin ajattelun "miten perheemme voi paremmin", ajatteluun "miten minä voin paremmin" ja sitä kautta asiat lähtisivät rullamaan.

Ja jotkut voivat olla kyllä uhmassaan aivan uskomattomia: vievät kaiken voiman, hetkeksikään ei voi päästää silmistään ilman, että tappavat itsensä tai rikkovat jotain.

Tsemppiä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Toinen minä;25266569:
Jokaisen on helppo jakaa ohjeita täällä ja uskon, että ap omaa järkeä ja kaikki jäähyt/tiukkuudet ym tiedossa. Itse tuli sinun juttuasi lukiessa mieleen, että pystyisikö arkea järjestämään sinulle jotenkin jaksettavammaksi. Siis tarkoitan, että elämä ei olisi vaan neljää seinää, puurtamista ja uhmaa. Kun äiti jaksaa hyvin, voivat lapsetkin hyvin. Jos kääntäisitkin ajattelun "miten perheemme voi paremmin", ajatteluun "miten minä voin paremmin" ja sitä kautta asiat lähtisivät rullamaan.

Ja jotkut voivat olla kyllä uhmassaan aivan uskomattomia: vievät kaiken voiman, hetkeksikään ei voi päästää silmistään ilman, että tappavat itsensä tai rikkovat jotain.

Tsemppiä!

KIITOS!

Olen alkanut ottamaan enemmän omaa aikaa ja työelämässäkin olen (luojan kiitos). Mutta arkihan on lähinnä sitä, että aikaisin aamulla töihin, neljän aikaan lapset kotiin, sitten ruokaa ja seuraavan päivän vaatteet ym. asiat valmiiksi. Yleensä olen arki-iltaisin niin väsynyt, että en jaksa lähteä mihinkään, mutta kun vapaita tms. on, niin yritän ottaa itselleni aikaa. Ja aina, kun joku tarjoutuu lapsia vahtimaan tai pyytää yökylään, annan ne. Se on vaihtelua sekä minulle että miehelleni kuin myös lapsille.
 
Tähän on pakko laittaa vielä selvennykseksi se, että meillä ei tuolla lapsella ole varsinaisia kiukkukohtauksia vaan hän pistää vastaan joka asiassa, esim. kun tullaan päiväkodista kotiin, hän saattaa jäädä seisomaan tielle koska reittivalinta ei miellytä. Siihen ei auta edes se, että itse lähtee kävelemään pois ja sanoo että heippa sitten. Tai sitten hän lähtee juoksemaan eri suuntaan, riisuu vaatteitaan ulkona ja rimpuilee minkä pystyy kun väkisin kannan sisälle. Mulla alkaa olla voimat loppu niin fyysisesti kuin henkisestikin, kun päivittäin on tätä samaa. Ja se tunne, kun menet työpäivän päätteeksi hakemaan lapsia hoidosta hyvällä mielellä ja saatkin vaan kiukuttelua takaisin, niin eipä paljon innosta edes mennä koko päiväkotiin. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Toinen minä;25266569:
Jokaisen on helppo jakaa ohjeita täällä ja uskon, että ap omaa järkeä ja kaikki jäähyt/tiukkuudet ym tiedossa. Itse tuli sinun juttuasi lukiessa mieleen, että pystyisikö arkea järjestämään sinulle jotenkin jaksettavammaksi. Siis tarkoitan, että elämä ei olisi vaan neljää seinää, puurtamista ja uhmaa. Kun äiti jaksaa hyvin, voivat lapsetkin hyvin. Jos kääntäisitkin ajattelun "miten perheemme voi paremmin", ajatteluun "miten minä voin paremmin" ja sitä kautta asiat lähtisivät rullamaan.

Ja jotkut voivat olla kyllä uhmassaan aivan uskomattomia: vievät kaiken voiman, hetkeksikään ei voi päästää silmistään ilman, että tappavat itsensä tai rikkovat jotain.

Tsemppiä!

Meillä on kotona 4v, 2v ja olen raskaana. Joten todellakin tiedän jotain uhmasta ja jaksamisesta. Ehkä minun neuvossani peruspointti meni hieman hukkaan, mutta se siis oli, että antaa lapsen kiukuta kiukkunsa pois itse siitä stressaantumatta. Ehdottomana käytännön keinona minulla itselläni on ollut laittaa miehen kuulosuojaimet päälle, kun huuto alkaa. Lapsi rauhoittuu 10 kertaa nopeammin, kun ei vaistoa äitinsä (tai isänsä) hermojen kiristymistä. Eikä se lapsi itseään pysty tappamaan, jos (koti)ympäristö on jo tehty turvalliseksi. Turha sitä on yrittää pitää uhmiksen ollessa talossa mitään kukka-asetelmia/kynttilöitä sohvapöydällä. Putsaa koti kaikesta ylimääräisestä, että kieltää tarvii mahdollisimman vähän, niin pääsee itse helpommalla ja lapsella on turvallisempaa. Lapsien sitten kasvaessa, voi ne sisustuselementit taas kaivaa esiin ja ottaa ilmastointiteipit pois kaappienovista...
 
[QUOTE="minä";25266643]Meillä on kotona 4v, 2v ja olen raskaana. Joten todellakin tiedän jotain uhmasta ja jaksamisesta. Ehkä minun neuvossani peruspointti meni hieman hukkaan, mutta se siis oli, että antaa lapsen kiukuta kiukkunsa pois itse siitä stressaantumatta. Ehdottomana käytännön keinona minulla itselläni on ollut laittaa miehen kuulosuojaimet päälle, kun huuto alkaa. Lapsi rauhoittuu 10 kertaa nopeammin, kun ei vaistoa äitinsä (tai isänsä) hermojen kiristymistä. Eikä se lapsi itseään pysty tappamaan, jos (koti)ympäristö on jo tehty turvalliseksi. Turha sitä on yrittää pitää uhmiksen ollessa talossa mitään kukka-asetelmia/kynttilöitä sohvapöydällä. Putsaa koti kaikesta ylimääräisestä, että kieltää tarvii mahdollisimman vähän, niin pääsee itse helpommalla ja lapsella on turvallisempaa. Lapsien sitten kasvaessa, voi ne sisustuselementit taas kaivaa esiin ja ottaa ilmastointiteipit pois kaappienovista...[/QUOTE]

Olisiko antaa vinkkejä tuohon ylempään kirjoitukseeni, jossa ei ole kysymys varsinaisista kiukkukohtauksista vaan temppuilusta ja vastaan hankaamisesta, kun kaikkeen on vastaus aina ei? Tai siihen kun nipistellään ja kiusataan siskoa?
 
[QUOTE="väsynyt";25266620]Tähän on pakko laittaa vielä selvennykseksi se, että meillä ei tuolla lapsella ole varsinaisia kiukkukohtauksia vaan hän pistää vastaan joka asiassa, esim. kun tullaan päiväkodista kotiin, hän saattaa jäädä seisomaan tielle koska reittivalinta ei miellytä. Siihen ei auta edes se, että itse lähtee kävelemään pois ja sanoo että heippa sitten. Tai sitten hän lähtee juoksemaan eri suuntaan, riisuu vaatteitaan ulkona ja rimpuilee minkä pystyy kun väkisin kannan sisälle. Mulla alkaa olla voimat loppu niin fyysisesti kuin henkisestikin, kun päivittäin on tätä samaa. Ja se tunne, kun menet työpäivän päätteeksi hakemaan lapsia hoidosta hyvällä mielellä ja saatkin vaan kiukuttelua takaisin, niin eipä paljon innosta edes mennä koko päiväkotiin. :([/QUOTE]

Eli aivan normaalia uhmiksen toimintaa. Edelleen sanon, että yritä pysyä itse rauhallisena ja yritä ennakoida tapahtumat. Jos lapsi seistä jököttää paikallaan,ja kiukkuaa, niin kanna hänet sinne minne haluat. (Paras ja helpoin tapa kantaa rimpuilevaa ja potkivaa 2-vuotiasta on kantaa häntä poikittain kainalossa.) JOs taas hän riisuu vaatteitaan, niin oma keinoni oli teipata hanskat haalarin hihan päälle ilmastointiteipillä kiinni. (Kun kieputtaa teippiä pari kertaa hanskan ympäri niin varmasti pysyy ja silloin muidenkin vaatteiden riisuminen on huomattavasti hankalampaa) Ennakointia taas on se, että esim. kaupasta tullessa jätä lapsi autoon siksi aikaa, että kannat ostokset sisään, sitten haet lapsen. Jos uhma iskee matkalla autolta kotiin, on hänet helppo ottaa poikittain kainaloon, kun ei ole muita kasseja raahattavana. Usko pois, lapsi rauhoittuu todella nopeasti, kun itse et lähde millään asteella tunnetasolla uhmaan mukaan! Lapsi vaistoaa sun väsymyksen ja turhautumisen ja sitten onkin jo noidankehä valmis...
 
Tiedän tunteen. Se oli aivan hirveetä aikaa ja samaan syssyyn syntyi pikkusisko. Joka asia oli kauheeta vääntöö. Järki oli lähtee. Ja sitä kesti melkein vuoden.. Nyt tyttö 3v ja alkaa olla jo täällä rauhallisempaa. Eikä meillä auttanut kun aika. Eikä se oo kasvatuksesta kiinni tai säännöistä. Älä itseäsi syyllistä. Tosin kannattaa kyllä koittaa maltti säilyttää vaikka se ei helppoo oo. Ja ota rennommin. Meillä ulkoiltiin kaks kertaa päivässä, mutta pahimpaan uhma aikaan ei menty ees joka päivä ulos. Onneksi se on jo takana päin ja toivottavasti tämä toinen ei koe niin pahaa uhmaa.
 
Uhmiksesi muistuttaa meidän neitiä 2v - 3,5 -vuotiaana. Jäähypenkit ym. rangaistukset ei auttanut. Kokeilin myös ne kuuluisat uhkailut/lahjonnat/kiristykset, mutta ei... Kunnes aloin kääntämäänkin "kaiken" positiiviseksi. Elikkäs...

Heti kun olikin pari tuntia mennyt hyvin tein siitä ISON numeron. "Ai että kun oletkin ollut kiltisti jo tosi tosi kauan. Täytyykin muistaa kertoa isälle, kun hän tulee töistä". Tai...

Jos/kun kauppareissu meni hienosti (sen jälkeen kun olin ennen kauppaan menoa ainakin kolme kertaa kertonut taas kerran miten kaupassa kuuluu olla) järjestin "suurin piirtein juhlat" (huom! hipsut) sen kunniaksi.

Tuo todellakin TOIMI meillä! Tyttö muuttui ihan silmissä. Mielestäni hän oli ennen tuotakin saanut kyllä huomiota (hyvää ja huonoa). Tyttö on edelleenkin sellainen, että kiellot vaan tuntuvat melkeinpä innostavan häntä. Jos taas jo etukäteen on kiittänyt siitä, miten "takuulla osaat taas olla hienosti", hän yleensä myös on siten.

Joka tapauksessa, VOIMIA sulle ja teidän perheelle. Uhmis koettelee kyllä koko perheen jaksamista. Toivottavasti voit myös miehellesi kertoa mietteistäsi, mm. pelosta, että entäs jos ette jaksakaan yhdessä...
 
Tuosta sun kirjotuksestassi saa sen kuvan, että lasten täytyisi olla jotenkin kiitollisia teille ja sitten sulle tuleekin pettymys siitä, että eivät kykene osoittamaan "kiitollisuuttaan", vaan kiukuttelevat ja uhmaavat. Ihan normaalilta kuulostaa lapsesi käytös, esim. päiväkodista lähtiessä purkautuu päivän stressi kiukutteluna. Meillä 2v poika myös ja ihan samanlainen jääräpää on joka asiassa, lisäksi saa raivareita ihan kaikesta mikä ei suju hänen mielensä mukaan. Meiltä löytyy hänen lisäkseen myös 4v vielä uhmakkaampi tapaus ja 3kk ikäinen vauva.

-älä neuvottele lapsen kanssa
-jos karkailee, annat yhden mahdollisuuden tulla takaisin, jos ei tottele, menet hakemaan ja vaikka kannat. Jos riisuu vaatteensa, sitten ulkoilee ilman niitä. (meillä tämä 2v tuli juuri eilen yli puolen tunnin kävelymatkan ilman kintaita mummolasta kotiin, kun ei antanut niitä laittaa. Hippasen oli kylmät kädet pikkumiehellä, mutta tänäänpä antoikin kintaitten olla...)
-jos lapsi huutaa, anna huutaa. Mene jatkamaan omia puuhiasi ja tarjoa syliä ja lohtua vasta sitten kun on lopettanut meuhkaamisen.
 
[QUOTE="väsynyt";25266660]Olisiko antaa vinkkejä tuohon ylempään kirjoitukseeni, jossa ei ole kysymys varsinaisista kiukkukohtauksista vaan temppuilusta ja vastaan hankaamisesta, kun kaikkeen on vastaus aina ei? Tai siihen kun nipistellään ja kiusataan siskoa?[/QUOTE]

Meillä taisi mennä vähän viestit ristiin, mutta kuvaamaasi temppuiluun oma reseptini on ollut se ennakointi. Ei kannata keskittyä vain kieltämiseen, vaan tee lapsen temppuilu yksinkertaisesti mahdottomaksi. Vaatteet pysyvät päällä, kun pahimman vaiheen ajan vaikka teippaa kiinni, astiat pysyvät ehjinä kun kaappeihin on mahdotonta päästä. Television nappuloiden kimppuun ei pääse, kun sen eteen on siirretty painava pöytä, jne. Koti on kaukana sisutuslehden kannesta, mutta pääasia on, että se on turvllinen ja itse pääsee mahdollisimman helpolla.

Myös meillä vastaus kaikkeen on tällä hetkellä ei. Meillä uhmiksella on oikein oma "ei"-laulukin. :D Mutta minkä ihmeen takia sinun pitää kysellä asioita 2-vuotiaalta!? Jos kysyt, annat hänelle mahdollisuuden kieltäytyä ja sitten on taas show valmis. Tämä siis ns. pakollisissa asioissa, kuten kotiinlähdön suhteen, jne. Eli ilmoitat asian, nyt lähdemme ja sitten myös lähdette, oli lapsi mitä mieltä vain. Pikkuasioissa voi lapsen antaa päättää korkeintaan kahdesta vaihtoehdosta. Eli esim. haluatko laittaa sinisen vai punaisen pueron päälle. MUTTA, älä todellakaan kysy silloin, kun teillä on lähtötilanne päällä ja lapsi on puettava oli mikä oli. Kysyä voi silloin, kun olette lapsen kanssa kotona ja lapsi voi halutessaan olla vaikka alasti koko päivän.

Tuo siskon kiusaaminen on hankalampi asia, sillä siinä myös sisko kärsii. :/ Meillä varmaan nipistelyyn laittaisin uhmikselle lapaset käteen ja teippaisin ne taas sillä ilmastointiteipillä... Lyömistä ei voi kun kieltää, siihen meillä on käytössä jäähypenkki, joka ei kyllä todellakaan tuon ikäisellä aina toimi.

Kaiken kaikkiaan, yritä tehdä asiat itsellesi mahdollisimman helpoiksi. Et varmasti löydä kuvaamiani neuvoja ilmastointiteipistä ja kuulosuojaimista mistään lastenhoito-oppaasta, mutta meillä ne todellakin toimii! :D Ympäristön putsaaminen mahdollisimman helpoksi, oman hermon säilyttäminen vaikka apukeinoin ja ennakointi, on meillä ainoat keinot millä meikäläinen pysyy järjissään. Ja usko minua, ei sitä lasta tarvitse "kasvattaa" vielä tuon ikäisenä. Pääasia on, että pysytte mahdollisimman rauhallisina. Vanhemmiten voi sitten ottaa ne teipit+muut pois, kun lapsi uskoo jo puhetta. Ja sitten taas kaivat ne esiin, kun seuraava lapsi lähestyy kyseistä raivostuttavaa ikää. :D :D
 
Nimimerkki "minä", oli pakko nauraa noille ilmastointiteippineuvoille :D Mut ihan loistavia vinkkejä kyllä! Tsemppiä siskot, kyl se siitä ajan kanssa (ja siihen asti mennään sitte teipin avulla ;))!
 

Yhteistyössä