Perheväkivalta

[surullinen]

Alkaa tässä jo terveys pettää. Miten saan pois ukosta sairaaloisen musta sukkaisuuden?? Miten voin olla taas niin, etten pelkää häntä. Miten voin
saada itsetuntoni takaisin?
On ihan hukassa. Pakko oli tulla purkaamaan :ashamed:
Kaikkeni yritän. On lapsi. Epäreilua häntä kohtaan kun äiti on hajalla henkisesti. Olen onnellinen iloinen hänen seurassa.

Mutta tämä S..tanan alkoholi. Pilaa elämän totaalisesti. On niin helppoa sanoa että jätä se kusipää ja hanki uusi elämä. Oppisinpa edes vihaamaan miestä, olis helpompaa, mutta ei.. ei niin ei...!! Rakastan sitä luuseria.
Selvinpäin mitä ihanin, mutta alkoholipäissään....huhhuh.
Taas itken tässä kun mikäkin... Typy iloitsee leluunsa vieressä.
Tekis mieli muuttaa kauas, toiselle paikka kunnalle ja aloittaa kaikki alusta.
Onko muita jotka samassa tilanteessa tai on ollut? :\|

 

[taustalla]

Alussa kirjoitit, että miten saisit hänestä mustasukkaisuuden pois. Et mitenkään. Sairaalloiseen mustasukkaisuuteen on mahdollista saada apua, mutta vaatii tietysti mieheltä sen että tunnustaa ongelmansa ja hakeutuu vapaaehtoisesti hoitoon.

Puhu miehelle kun on selvinpäin. Kerro rakkaudestasi ja sitoutumisestasi mutta myös siitä kuinka aiheeton mustasukkaisuus pilaa hyvän suhteenne. Kero että sinusta alkoholi on syypää tilanteeseen. Yrittää kannattaa tottakai varsinkin jos on tunteita, mutta itseään ja lapsen elämää ei kannata antaa tuhota. Seuraukset löytää nimittäin edestäpäin.

 

[ChiliCat]

:hug: Olen ollut samantapaisessa tilanteessa 7 vuotta ja nyt 4 vuotta on kulunut siitä, kun lähdin lasten kanssa pois. Saan tarjota lapsilleni onnellisen ja rauhaisan kodin. En jaksa enempää kirjoittaa omasta tilanteesta, mutta kannattaa käydä esim. tälläisellä netti sivulla. http://www.naistenlinja.com/fi/vakivalta.html

 

[taustalla]

Lapsuuden ystäväni kasvoi väkivaltaisessa kodissa. Hän ei koskaan kertonut minulle, että mitä heidän kotonaan tapahtui. Mitä nyt kertoi, että "äiti ja isä riitelivät tänään". Suhtauduin siihen tyyliin "aha, meilläkin riidellään välillä. Kyllä se siitä." Vasta aikuisena minulle selvisi koko karmea totuus hänen perheensä elämästä. Isä hakkasi äitiä välillä todella vakavinkin sairaalahoitoa vaativin seurauksin.

Ystäväni yritti itsemurhaa, kun täytti 18 vuotta. Onneksi ei onnistunut siinä. Itsetunto oli todella heikko ja hän oli masentunut -olihan saanut kotoa mallin, että nainen alistuu miehensä hakattavaksi. Hän on nyt 35 vuotias nainen ja hänellä on oma perhe. Hänen vanhemmillensa tuli pari vuotta sitten vihdoin ja viimein avioero.

Ystäväni vei äitinsä lääkärille ja sillä kertaa äiti ei enää palannutkaan kotiin. Omat lapset auttoivat vanhempansa eroon toisistaan. Koville se otti, kun äiti ei itse hevin lähtenyt hakemaan apua. Kuin ihmeenkaupalla lapsilta löytyi sisua vieroitaa äitinsä tästä sairaasta suhteesta, jossa hänet oli sekä henkisen että fyysisen väkivallan keinoin pidetty ahtaalla.

Minä vain jäin ihmettelemään, että miten en itse huomannut asioiden todellista laitaa jo aikaisemmin. Minä olin se rohkea, joka uskalsi soittaa suutaan heidän isälleen. No, eihän isä nyt vieraiden kuullen alkanutkaan riehumaan... Ihmettelin silloin, että miksi perheen muut jäsenet näyttivät niin pelokkailta. Itselläni oli käsitys, että perheen isä oli hyvin hillitty ja etäinen ihminen ja häntä oli siksi kiva välillä kiusoitella. Hänellä olikin terveen ihmisen naamio yllään.

 

[äippä]

Mieti missä haluat itse olla esim. 10 vuoden päästä ja minkälaista haluat elämäsi olevan. Vaadi miestä valitsemaan viina tai sinä, kun hän on valintansa tehnyt tee omasi, jos olet hänelle todella tärkeä ja rakas valitsee hän sinut jos et vie viina voiton, mutta se on hänen ratkaisunsa. Itse ainakin sain tehtyä päätökseni, kun mietin mitä minun elämästäni tulee ja minkälaista käytöstä sallin toiselle itseäni kohtaan. Niin itse lähdin meni siinä taloudellinen turva ja mallinen mammona, eikä ollut helppoa henkisestikkää(eroa en suosittele kenellekkään , mutta jos muita vaihtoehtoja ei ole, on se pakko käydä läpi).
Nyt olen onnellinen, kun tein ratkaisuni ja lähdin. Keräilen pikkuhiljaa palasia ja kokoan itseäni uudelleen, olen hieman itsekäs ja nautin välillä omasta ajasta, kohta lähden hiihtämään .
Kannattaa myös muistaa, että sinä et voi toista ihmistä muuttaa, se hänen on tehtävä ihan itse jos on siihen hálua.

 

[taustalla]

Minä elin itse välivaltaisessa kodissa lapsuteni. Viina oli kuvioissa koko ajan! Äitini älysi jättää isäni vasta, kun sai paistinpannusta päähän ja kovaa!!! Ei se juopottelu lopu ellei mies itse niin halua. Viina vei muutama vuosi sitten isäni hautaan. Tee pian lopullisia päätöksiä. \|O

 

[taustalla]

\

Lapsuuden ystäväni kasvoi väkivaltaisessa kodissa. Hän ei koskaan kertonut minulle, että mitä heidän kotonaan tapahtui. Mitä nyt kertoi, että "äiti ja isä riitelivät tänään". Suhtauduin siihen tyyliin "aha, meilläkin riidellään välillä. Kyllä se siitä." Vasta aikuisena minulle selvisi koko karmea totuus hänen perheensä elämästä. Isä hakkasi äitiä välillä todella vakavinkin sairaalahoitoa vaativin seurauksin.

Ystäväni yritti itsemurhaa, kun täytti 18 vuotta. Onneksi ei onnistunut siinä. Itsetunto oli todella heikko ja hän oli masentunut -olihan saanut kotoa mallin, että nainen alistuu miehensä hakattavaksi. Hän on nyt 35 vuotias nainen ja hänellä on oma perhe. Hänen vanhemmillensa tuli pari vuotta sitten vihdoin ja viimein avioero.

Ystäväni vei äitinsä lääkärille ja sillä kertaa äiti ei enää palannutkaan kotiin. Omat lapset auttoivat vanhempansa eroon toisistaan. Koville se otti, kun äiti ei itse hevin lähtenyt hakemaan apua. Kuin ihmeenkaupalla lapsilta löytyi sisua vieroitaa äitinsä tästä sairaasta suhteesta, jossa hänet oli sekä henkisen että fyysisen väkivallan keinoin pidetty ahtaalla.

Minä vain jäin ihmettelemään, että miten en itse huomannut asioiden todellista laitaa jo aikaisemmin. Minä olin se rohkea, joka uskalsi soittaa suutaan heidän isälleen. No, eihän isä nyt vieraiden kuullen alkanutkaan riehumaan... Ihmettelin silloin, että miksi perheen muut jäsenet näyttivät niin pelokkailta. Itselläni oli käsitys, että perheen isä oli hyvin hillitty ja etäinen ihminen ja häntä oli siksi kiva välillä kiusoitella. Hänellä olikin terveen ihmisen naamio yllään.

Minä olen kasvanut suurinpiirtein samanlaisessa kodissa kuin ystäväsikin. Ei ihmiset sitä oikeaa 'tilannetta' huomaa, sen kyllä pystyy aika hyvin peittämään. Se on vain niin surullista jos äiti ei tajua lähteä hakemaan apua edes lastensa vuoksi. Näin meilläkin kävi ja lapsilla jää varmasti jokaisella traumansa. Onneksi isäni suostui lopulta hoitoon vapaaehtoisesti ja nyt on ollut 15 vuotta paljon paremmassa kunnossa ja katuu tekojansa syvästi.
AP:lle hae apua ja nopeasti. Sinun terveyden lisäksi lapsi voi joutua kärsimään koko loppuelämän. :hug:

 

[Liilis]

Nyt alat ajattelemaan pelkästään lapsesi parasta ja muutat HETI pois. Sinun velvollisuutesi on taata lapsellesi turvallinen, peloton ja huoleton lapsuus. Minä olin 6-vuotias ja siskoni 9-vuotias, kun äitini otti avioeron juopottelevasta ja väkivaltaiseksi muuttuneestä isästämme.

Siitä hetkestä alkoi onnellinen lapsuus. Kiitän äitiäni yhä järkevästä ratkaisusta. Elämäni olisi todellakin mennyt pilalle, jos olisin yhtään kauemmin joutunut todistamaan isäni käytöstä. Isäni ei koskaan lyönyt meitä lapsia, mutta jo se, että jouduin näkemään hänen väkivaltaista käytöstään äitiäni kohtaan, aiheutti traumoja. Yölliset painajaiseni loppuivat avioeron myötä. Kyllä meidänkin isämme oli mitä ihanin selvinpäin, mutta se ei korvaa niitä tuhoja (henkisiä), joita hän kännipäissään perheessä aiheutti.
Sinä et pysty muuttamaan miestäsi tai lopettamaan hänen alkoholinkäyttöään. Sen sijaan pystyt pelastamaan lapsesi, jos toimit heti ja muutat pois.

 

[taustalla]

Väkivalta nujertaa sinut henkisesti, että fyysisesti. Tervettä elämää tuskin tulet ikinä saamaan miehesi kanssa, jos väkivalta värittää suhdettanne.
Ajattelisit edes lastasi! Vaikka et sitten itsestäsi pahemmin välittäisi; lapsellasi on OIKEUS turvaan, jota hän ei nyt saa!!

Eron ja kotoa lähtemisen tiedän olevan mahdollista, mutta jos et yksin siihen kykene (mies uhkailee tms.) pyydä apua joltakulta läheiseltäsi, ellei heitä ole soita vaikka turvakotiin ja aloita sieltä.

Muita vaihtoehtoja ei juuri ole kun ero.

 

[Ann3li]

Hei Surullinen! Kirjoituksesi kuulosti hyvin tutulta. Olin samassa tilanteessa kuin sinä, eikä muutosta tullut ennenkuin pistin miehen valitsemaan. Olin siinä pisteessä ettei elämä kertakaikkiaan voinut jatkua niin, olin kestänyt jo liikaa. Mies tajusi itsekin menneensä liian pitkälle, aina hän yritti ja lupasi ettei enää, ja kärsi itsekin tilanteesta. Kun mies tajusi että hän oikeasti menettää meidät, hän lupasi tehdä kaikkensa ettei me lähdetä. Ja sillä tiellä olemme.

Ensimmäinen askel oli, että mies lopetti alkoholin käytön kokonaan. Yritimme selvittää asioita keskenämme, mutta minulla oli niin paha olo, että se ei onnistunut. Kävimme kumpikin yksinämme psykologilla, mistä saimme tietoa pariterapiasta, ja siellä olemme nyt käyneet yhdessä. Mies myös meni Jussi-työ-ryhmään, se toimii isommissa kaupungeissa ja on siis väkivaltaisille miehille tarkoitettu. Mies on nyt ottanut vastuun teoistaan ja kertonut mm. vanhemmilleen mitä hän on tehnyt (vaati paljon).

Kuitenkin, vieläkin (vajaa vuosi kulunut) pelkään miestäni tietyissä tilanteissa enkä pysty olemaan hänen lähellään. Vielä on pitkä matka normaaliin onnelliseen parisuhteeseen. Joinain päivinä en näe muuta vaihtoehtoa kuin avioeron. En tiedä kauanko kestää, ennenkuin pystyn unohtamaan, vai pystynkö koskaan.

Toivon että pystyt sanomaan miehellesi, että ellei muutosta tule niin sinä lähdet. Ja todella vaatia se muutos, ihan konkreettisia tekoja (juuri juomattomuus, avun hakeminen jne). On todella epäreilua lastasi kohtaan elää noin. Jos miehesi ei ole valmis myöntämään ongelmaa ja hakemaan apua, niin paras sinun on lähteä lapsen kanssa, aloittaa alusta.

:hug: