Tuolla edellä on kannustettu kertomaan totuus ja olemaan rehellinen. Mutta ette tiedä miten vaikeaa se on. En halua murhetta kotiimme, joten olen edelleen sitä mieltä, että en kerro.
Mieheni on kyllä huolissaan minusta ja muuttuneesta käytöksestäni. Olemme olleet tavallista läheisempiä. Hän on hellinyt ja lohduttanut, mutta ei tiedä miksi olen allapäin. Rakastelemme, mutta päässäni pyörii sinäkin aikana vain se tekoni. Enkä ole päässyt huippuun, vaan olen joutunut kiitollisuuttani muulla tavoin tuomaan esiin.
Olen sitä mieltä että älä kerro. Varsinkin jos rakastat miestäsi ja perhettäsi. Pettämisen saattaminen petetyn tietoon on todella iso asia. Usko pois, minä tiedän. Tosin minä tongin itse tarvittavat tiedot.
Tuolla kertomisella ei saavuteta mitään. Yhtä paska olo on senkin jälkeen. Mutta silloin myös toisella osapuolella on paska olo. Ei siitä välttämättä mitään eroa synny. Itsekin annoin anteeksi. Paska olo siitä vain jäi.
Tuosta on nyt jo puolisen vuotta aikaa kun sain tietää. Pettämiset olivat tapahtuneet joitakin vuosia aiemmin. Kyllä tää tunne ohi menee, se on varma. Paljon jo lieventynytkin. Vielä kun saisi tuon vaimon puhumaan asiasta mutta päinvastoin kuin yleensä, minä miehenä puhuisin asiasta mutta vaimo ei.
Ja mitä tulee ystäviesi uskollisuuteen sua kohtaan, olisin melko huoletta. Tosi ystävät pitävät salaisuutesi.
Tästähän käytiin muutama viikko sitten vilkasta keskustelua; "ystäväni mies petti ystävääni, pitäisikö kertoa?"
Suurin osa palstan juoruämmistä oli sitä mieltä että pitäähän ystäväni saada tietää petollisesta miehestään. Tää homma toimii molempiin suuntiin.
Itse en olisi halunnut tietää vaimoni seksisuhteista. Jos lasketaan pois kaikki jotain ihmeen pilvilinnaelämää viettävät "täydelliset naiset" niin uskoisin että suurin osa ei halua tietää.
Kysytään näiltä "täydellisiltä naisilta/miehiltä" sen jälkeen kun ovat saaneet tietää pettämisestä että oliko se tieto sen arvoista? Kuinka moni sanoisi että olen iloinen että sain tietää? Ehkä ne jotka kriisin jälkeen sitten eroavat. Ne jotka jatkavat (muuten hyvää) suhdetta ja yrittävät uudelleen valitsisivat varmasti sen ei-tietämisen...
"Kaiken se kestää..."
Viimeksi muokattu: