Petinkö minä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minä vain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minä vain

Vieras
Olen tapaillut parin kuukauden ajan ihanaa nuorta miestä. Olemme tunteneet toisemme ystävinä melkein lapsesta saakka. Juttumme ei kuitenkaan ole vielä virallista, sillä erinäisistä syistä ystäväpiirimme saattaisivat suhtautua ainakin aluksi aika pitkin hampain seurusteluumme.

Viimeisten viikkojen aikana olen huomannut rakastuvani yhä enemmän ja enemmän ja toki haluaisin jotain vastauksia siitä, voiko jutustamme koskaan edes tulla mitään todellista Hänen mielestään. Itse olisin kyllä siihen valmis. Kun kerran otin asian puheeksi, Hän vain totesi, ettei halua miettiä juttuamme vielä sen enempää. Okei, ympäristön painostus on kova, mutta jotenkin minulle tuli sellainen olo, että pelaako Hän vain jotain peliä kanssani. Ja huonot vibani harvoin ovat väärässä. Toisaalta Hän oli kyllä jo kertonut rakastavansa minua. Minun tunteeni alkoivat kuitenkin olla niin syvät, että pelkäsin sydämeni lopulta särkyvän, jos Hän ei olekaan tosissaan.

Hyökkäyksen sanotaan olevan paras puolustus, joten tein älyttömän liikkeen - tapasin exäni baarissa pitkästä aikaa ja päädyin pussailemaan hänen kanssaan taksijonossa. Mitään tunteita minulla ei ole exääni kohtaan, ja mitään sen enempää ei siten tapahtunutkaan. Tapailemani ihminen on kuitenkin nyt saanut kuulla tästä ja Hän on tosi loukkaantunut. Ja ihan syystä, tein väärin. Mutta toisaalta, teinkö? Juttumme kun ei ole mitään virallista - ennen kaikkea kai Hänen toivomuksestaan. Toki tekoni oli loukkaava ja itse pidän sitä kardinaalimokana. Silti minulla on sellainen olo, että jos Hän olisi kertonut minulle suoraan, mitä Hän haluaa, mitään tällaista ei olisi tapahtunut.

Tältä siis olisi kai vältytty, jos olisimme ajoissa puhuneet siitä, mihin tämä ei-virallinen seurustelumme meitä velvoittaa. Jotenkin vain ajattelin, että en voi olla varma, vaikka Hän tapailisi samaan aikaan muitakin tyttöjä. Tämä exän pussaaminen kai oli jokin ihmeen vastaisku. Pussailuepisodin jälkeen kyllä puhuimme juttumme velvoittavuudesta, jolloin Hän sanoi, ettei minun tarvitse pelätä sydämeni särkyvän hänen kanssaan. Vahinko oli kuitenkin silloin jo tapahtunut, ja eilen Hän sai kuulla tästä pussailustani.

Kertokaa viisaammat ja enemmän elämää kokeneet, kuinka pahasti olen mokannut ja miten ihmeessä saan Hänet leppymään. Hän ei vastannut eilen soittoihini eikä myöskään päästänyt minua sisään. Istuin Hänen talonsa portailla yli tunnin eilen illalla. Hän varmasti tarvii hetken sulatteluaikaa, mutta ainakin laitoin itseni likoon näyttääkseni, että todella välitän. Ylpeyteni rippeet ajattelin kuitenkin säilyttää, joten toista kertaa en aio nojailla hänen ovisummeriinsa.

Olen todella kiitollinen vastauksistanne!
 
No jos kerta itsekin koet tehneesi väärin, niin sehän on väärin. toisaalta, kuten sanoit Hän itse ei ole halunnut virallistaa suhdettanne.
Mutta ootteko ns sopinut olevanne yhdessä, vaikkakin salaa..?
Ei muutakun kissa pöydälle ja suut puhtaaksi.
 
Olet oikeassa nissu, vain puhumalla tästä voi saada jotain selville. Kun Hän nyt vaan suostuisi puhumaan kanssani. Kai tämä tuntuu siksikin niin hankalalta, että minulla ei tätä ennen ole ollut minkäänlaista käsitystä, millainen Hän on suuttuessaan. Enkä myöskään tiedä, miten saan Hänet leppymään ja juttelemaan kanssani.

Suurin ongelma taitaa olla juuri se, että emme ole nimenomaisesti sopineet yhtään mitään yhdessäolostamme. Toki kumpikin on vetänyt omia johtopäätöksiään tapailustamme. Harmi vaan, että joudumme käymään ensimmäisen "suhteen tila -keskustelumme" tällaisissa merkeissä. Se keskustelu kun olisi kannattanut käydä jo ennen kuin tähän tilanteeseen jouduttiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Olet oikeassa nissu, vain puhumalla tästä voi saada jotain selville. Kun Hän nyt vaan suostuisi puhumaan kanssani. Kai tämä tuntuu siksikin niin hankalalta, että minulla ei tätä ennen ole ollut minkäänlaista käsitystä, millainen Hän on suuttuessaan. Enkä myöskään tiedä, miten saan Hänet leppymään ja juttelemaan kanssani.

Suurin ongelma taitaa olla juuri se, että emme ole nimenomaisesti sopineet yhtään mitään yhdessäolostamme. Toki kumpikin on vetänyt omia johtopäätöksiään tapailustamme. Harmi vaan, että joudumme käymään ensimmäisen "suhteen tila -keskustelumme" tällaisissa merkeissä. Se keskustelu kun olisi kannattanut käydä jo ennen kuin tähän tilanteeseen jouduttiin.

No varmaankaan hän ei oleta teidän episodin jääneen suudelmien tasolle -?
Jos vielä hän ei pysty kertomaan tunteistaan, tai varoo satuttamasta itseään, niin aika hyvän tempun teit :D Voipi olla ettei tartte enää miettiä teidän suhteenne tasoa ;)
Sitten jos mies on suuttunut, niin miksi yrität tehdä itsesi tykö, hän ei selvästikkään halua olla sinun kanssasi tekemisissä? Ai niin, sinä haluat :)
 
Kivaa!!: En oikein pysynyt mukana... Tarkoitatko, että mies ei ole vielä uskaltanut kertoa, mitä oikeasti tuntee? Tässä on kuitenkin se ongelma (ihan yleisellä tasolla ajateltuna), että ihmiset saattavat tapailla monia samaan aikaan. Jos tapaileva pari ei ole sopinut mitään, eikä kumpikaan ole ilmaissut haluavansa jotain vakavampaa, miten kumpikaan voi tietää, että on jollakin tavalla sidottu? Missä vaiheessa muiden tapaileminen täytyy lopettaa, jos siitä ei ole puhuttu? Valaiskaa joku minulle tätä deittailun ihmeellistä maailmaa!;)
 
Ennenkuin pari sopii keskenään sen että nyt sitten seurustellaan ekslusiivisesti, on ihan turha itkeä, mikäli jompikumpi deittaa myös muita (siis tämä pätee silloin kun ei vielä esiinnytä julkisesti käsi kädessä). Mikäli kyseistä keskustelua ei käydä lainkaan, mutta toinen esitellään julkisesti seurustelukumppanina, tulisi viimeistään ymmärtää että tämä oli sitten tässä ja poistetaanpa ne muut numerot kännystä ;)

Mies taisi pitää sinua varmana, eikä osannut kuvitellakaan sinun olevan ihan itsenäinen yksilö. Olet loukannut miehen itsetuntoa. Nyt vain sitten punnitaan se fakta, kestääkö kyseisen miehen itsetunto tuollaisen kuprun, oppiiko hän siitä jotain ja miltä teidän jatkomahdollisuudet näyttävät.

En kyllä lähtisi liikaa matelemaan, kunhan tekisin selväksi kenet haluan ja kertoisin syyn ja seurauksen pikku nyanssit. Yhtälailla sinua on loukattu pitämällä löysässä hirressä teidän "suhteenne" aikana ilman julkistamista.

Nämä on näitä ärsyttäviä suhteen alkuaikojen vänkkäyksiä, kun ei vielä oikein tiedetä mikä on sallittua ja mikä ei. Hommaa mies kasvokkain, kerro mitä tapahtui (ettei miehen mielikuvitus tee tepposia) ja kerro myös miksi niin tapahtui. Tämän jälkeen ilmoitat että pallo on miehellä ja sinä haluat hänet ja vain hänet, mutta julkisesti.
 
Minusta nuo "en ole vielä varma tuleeko meidän jutusta mitään, rakastan kyllä sinua" -tyyppiset lausahdukset indikoivat, ettei koko jutusta tule pidemmän päälle tulemaan lasta eikä pskaa. Eli tyyppi pelaa aikaa eikä osaa myöntää välttämättä edes itselleen, että ei tästä mitään tule. Jos oikeasti olisitte hulluna rakastuneita, niin ei teidän tarvitsisi kiusata toisianne arvuuttelemalla toistenne tunteita tai kaveripiirin reaktioita. Ja tuo, ettei vastaa toisen soittoihin eikä suostu keskustelemaan, ei myöskään anna ymmärtää, että kiintyneisyys on kovin syvää. Kaveri on vain kiitollinen kun saa leikkiä hetken drama kingiä ja käyttää pikku episodiasi tekosyynä ettei tarvi itse puhua suoraan miten asioiden laita on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä:
Kivaa!!: En oikein pysynyt mukana... Tarkoitatko, että mies ei ole vielä uskaltanut kertoa, mitä oikeasti tuntee? Tässä on kuitenkin se ongelma (ihan yleisellä tasolla ajateltuna), että ihmiset saattavat tapailla monia samaan aikaan. Jos tapaileva pari ei ole sopinut mitään, eikä kumpikaan ole ilmaissut haluavansa jotain vakavampaa, miten kumpikaan voi tietää, että on jollakin tavalla sidottu? Missä vaiheessa muiden tapaileminen täytyy lopettaa, jos siitä ei ole puhuttu? Valaiskaa joku minulle tätä deittailun ihmeellistä maailmaa!;)

Tai

Niin siis etkös tuossa aloitus postauksessasi kertonut rakastuneesi tähän?
Nyt kun hän ei ole sinuun yhteyksissä, petaat itsellesi monikulmiovipua johon takerrut ( jos ei kerran plaaplaa niin ei saa suuttua? mutta rakastan sitä! :E )?

Tai

Nyt sinusta tuntuu hassulta kun hän ei ole kanssasi yhteyksissä?
- Mikä pakko hänen on olla sinun kanssasi yhteyksissä? Ja miksi sitten tuputat itseäsi hänelle, samalla kun vetoat siihen ettei mitään ole sovittu ja jos ei seurustele niin voi pitää monta rautaa tulessa, mutta deittailee ja rakastaa silti yhtä, mutta voi silti tapailla muista?

Tai

Tuntuuko sinusta nyt sitten hassulta?
- Rakastat häntä
- Hän kertonut rakastavansa sinua
- Päädyt suutelemaan ex:n kanssa
- Perustelet tämän kaiken sillä ettei virallisesti seurustella mutta sinä rakastat häntä :D

Kerroin saman asian moneen otteeseen ihan vaan että joku näistä jäisi sinun päähäsi :P

Kuukauden Cosmotyttö on valittu! :DD
 
Kivaa!!: Tuo lainaamasi teksti ei ollut minun...mutta ymmärsin kyllä pointtisi. Käytännössä ja todellakin tässä tilanteessa tunnen mokanneeni, mutta alkuperäisessä kirjoituksessani pohdin asiaa myös periaatteen kannalta. Käytännössä petin mutta periaatteessa mielestäni en (vaikka ei tuolla periaatteella nyt mitään merkitystä olekaan). Halusin tuoda esille myös sen, että mielestäni Hän ei ole ainoa uhri tässä jutussa. Kuten Elianoora ja rakastunut kyynikko kirjoittivat, saattaa olla, että Hän vain pelaa aikaa. Omakin toimintani oli kyllä täysin ristiriitaista, mutta kuten kerroin, pussailu oli jonkinlainen vastaisku. Motiivini on siis tiedossa, mutta en todellakaan voi puolustella itseäni sillä.

Kiitos kommenteistanne!
 
Itse en tuollaista tilannetta kyllä kestäisi! Muutoinkin periaatteeni on se, että "kaikki tai ei mitään" niin en rupeaisi pelleilemään miehen toivomusten mukaan, jos omat tunteet kuitenkin olisivat vahvoja.

Sinuna istuisin miehen kanssa kunnolla alas ja juttelisin tämän asian kerralla selväksi ja pohdittaisiin, mitä tehdään. Jos ettet varsinaisesti seurustele, niin mielestäni et kyllä pettänyt ketään. Voithan sano miehelle, että teit vaan sen, jotta näkisit hänen reagtionsa.
 
Naulan kantaan, Jasmine! Kieltämättä halusin testata Häntä. Ja kyllä tämä tilanne sen verran rassaa, että kunhan pääsemme juttusille, tähän tilanteeseen täytyy saada jokin selvyys. Tunteitteni vahvuus pääsi oikeastaan yllättämään minut - juttumme olisi muuten saattanut jäädä vain hauskanpidoksi. Nyt kuitenkin on mentävä kaikki tai ei mitään -linjalle, sillä muuten minun käy vielä huonosti. Voi toki olla, että Hän pitää pussailuani niin pahana, että koko juttu jää tähän. No, ratkaisu se on sekin - ei tosin sellainen, jota toivoisin. Itse olen valmis sitoutumaan, mutta siis vain siinä tapauksessa, että Hänkin on täysillä mukana.
 
Mitä sitä väkisin sellaista jahtaamaan, joka ilmoittaa "ettei halua miettiä juttuamme vielä sen enempää". Eikö se ole selvä signaali siitä, että ei kiinnosta, ainakaan tarpeeksi?

Mies ei ikinä ymmärrä, että suutelit toista saadaksesi hänessä jonkinlaisen reaktion aikaiseksi. Annoit vain hänelle aseen käteen, jolla voi lyödä sinua tulevaisuudessa, jos tästä jotenkin selviätte ja päädytte yhteen.

Sinuna jättäisin homman sikseen.
 

Similar threads

K
Viestiä
7
Luettu
547
N
S
Viestiä
82
Luettu
6K
Perhe-elämä
suorat sanat
S
P
Viestiä
21
Luettu
662
Perhe-elämä
salaisuuksien haltijatar
S
L
Viestiä
7
Luettu
513
I
T
Viestiä
22
Luettu
2K
Perhe-elämä
eräsperäs.
E

Yhteistyössä