Pettääköhän se?

[Hommat hoitumaan]

Olen niin henkisesti ja jo fyysisestkikkin rikki miehestä, joka tuntuu pitävän minua siimassaan, välillä pidetään aktiivisesti yhtä, sitten taas simbsala pim ei näytä ollenkaan olevan kiinnostunut minun olemassa olosta. Minä luuseri p*ska toivon joka kerta häneltä saamani kauniin eleen jälkeen yhteistä tulevaisuutta ja että voi ihanaa hän tykkääkin minusta. I really don't know what to do!!! Järki käskee unohtaa...mutta tunteet aina vie voiton. Olen niin toivoton.

Ja oletko miettinyt, että mitä sitten tapahtuisi jos tämä mies armollisesti kihlaisi sut ja päätyisitten avioliiton satamaan? Että miten se elo sitten jatkuisi? Samanlainen hän olisi kuin nytkin, kohtelisi epäkunnioittavasti. Luonne kun on mitä on ja se määrää tulevaisuuden.

Pistä jutulle stoppi? Ei ole vaikeaa, kun toimeen vaan ryhtyy. Päätä oletko nysvä vai et.

 

[Aivan,]

sanoin tuolla jossain kerran aiemminkin, että ihaninkin mies alkaa latistua parin vuoden jälkeen, kun arki alkaa ja uskalletaan olla jo täysin oma itsensä, luottaa toiseen sikäli. Mutta jos jo alkupuoli on tuollaista, eivät ne miehet kyllä yhtäkkiä paranemaan rupea ajan saatossa. En jäisi todellakaan katselemaan touhua, joka on tuota - okei, olen jäänyt liian pitkäksi aikaa joskus, mutta sepä sitten olikin pöljyyttä. Onneksi tuli lopulta tunne, että irtosi kuin kypsä omena puusta: päätti, nyyhkäisi, hyppäsi ja huokasi helpotuksesta ja ajan saatossa vielä hartaammin, jo hymyn kera.

 

[surullinen kaarina]

Näinhän se menee, suhteen pitäisi alkaa kauniisti ja ihastuksen huumassa eikä surullisena odottaa, että kuulisipa toisesta jotain...Varmaan menee pää niin lukkoon tässä "murheessa", että kuvittelee epäkunnioittavasta miehestä kuoriutuvan se unelmien prinssi, kunhan antaa ajan hetken kulua. Se on vaan joku juttu, että tekee niin pahaa "päästää irti" tilanteesta vaikka ymmärtää että kaiken unettomuuden ja ruokahalun puuttene on aikaansaanut yksi sekainen, itsensä kanssa kipuileva jätkä, joka ei tiedä mitä haluaa elämältää. Ja mä vaan tykkään hänestä.
Kiitos teille jotka vastasitte miulle, tuntuu olevan jonkinasteista terapiaa En halua olla nysvä ja ryhdyn toimeen TOSISSANI.

 

[surullinen kaarina]

tää tuntuu nyt tosi oudolta, että alle tunti tuon kirjoittamani tekstin jälkeen murheistani ja surusta mitä se äijän kuppana aiheuttaa, se mies ottaa yhteyttä ja pahoittelee käyttäytymistään..En aio hänelle vastata iloiten niinkuin aina ennen...vaikka rintaa raastaakin, on varmaan parempi sanoa hänelle, että meillä on nyt niin erilaiset toiveet ja intressit tulevaisuuden suhteen..ou nou..tarvii soittaa ystävälle!!! OON IHAN SEKAISIN