Mikähän siinä on, että vaimot eivät voi uskoa, että miehensä ihan oikeasti rakastuvat näihin sivusuhteisiinsa? Jos vaimo ei kerran ole vain pano, miksi sivusuhde sitä olisi?
Mikä muukaan sivusuhde on kuin pano. Jos ihminen rakastuu aidosti, ei sitä piilotella ja salailla.
Minulla oli puoli vuotta pitkä sivusuhde varattuun mieheen. Koskaan suhteemme aikana hän ei haukkunut vaimoaan, sen kyllä sanoi, että oli ajautunut suhteeseen, kun luuli, ettei enää parempaakaan löydä ja että silloin (jo yli 30v) oli sitten "aika asettua ja perustaa perhe". Mutta aina totesi, että vaimonsa on tosi hyvä tyyppi, ihan priimusvaimo, mutta sitä kipinää ei vain ole, eikä ole koskaan ollutkaan (eikä sitä niin paljon edes kaivannut, että olisi siitä suhteesta lähtenyt, pettänyt avioliittolupauksensa ja jättänyt lapsensa).
Eikö sivusuhde ole perheensä pettämistä? Kummalliset määritelmät pettämiselle...
Meidän sivusuhde ei pyörinyt seksin ympärillä, sitä oli ehkä noin joka kolmas kerta, kun tapasimme. Tai sen verran kyllä liittyi, että mies totesi, että vaimon kanssa rakastellessa "on kuin tätiään panisi", niin tutuksi ja epäseksikkääksi miehen silmissä oli tullut vuosien varrella. Ehkä sai tyydytystä minulta siis myös sillä tasolla, että olin jotain uutta ja ihanaa hänelle.
Seksikkyys löytyy korvien välistä. Ja sieltä se ratkaisukin löytyy ongelmiin. Varmastikin olit vain uutuuden viehätystä, joka puolen vuoden jälkeen karisi.
En ottaisi ukkomiesten puheita täydestä. Sanansa oikein asettamalla saa pillua ja myötätuntoa...
Yhteisellä ajallamme kävimme heidän mökillään, ajelimme yhdessä ja vietimme viikonloppuja vieraissa kaupungeissa. Mies ei missään vaiheessa keskittynyt vain omaan mielihyväänsä, vaan silloin tällöin halusi esim. antaa vain ja ainoastaan minulle nautintoa. Iltaisin kyhjötimme kainalokkain ja elimme ihan normaalia elämää, "arkiriitojakin" siihen mahtui.
Arki on sitä miltä se kuulostaakin. Työtä, kodin ja lastenhoitoa, laskujen kanssa painiskelua jne. Tuo "arki" kuulostaa lähinnä kuhertelulle. Käsitätkö siis arjeksi kaiken sen ajan mitä ette muhinoineet?
Meidän suhteesta ei tietenkään mitään tullut (mikä oli molemmille koko ajan selvää), kun minullakin oli oma suhteeni, ja lopulta sitten lopetin tämän sähellyksen hellästi mutta päättäväisesti. Edelleen silti silloin tällöin lähettelemme toisillemme sähköposteja, ja saatamme tavatakin jossain sattumalta. Silloin katseissa on puhdasta ystävällisyyttä, hyvää tahtoa, kaipausta ja kiitollisuutta. Molemmat tietävät, että rakkaus on tietyllä tasolla aina jäljellä. Ja kivakin, että se jäi näin puhtaaksi, eikä tahrautunut normaalin arjen ongelmilla.
