pettämisen ja väkivallan jälkeen...

[Ada]

Mielipiteitä kaivataan.

Olemme mieheni kanssa seurustelleet puolitoista vuotta. Mies on vannonut rakkauttaan ja kaikki on ollut ihanaa. Kolme viikkoa sitten kaikki muuttui. Mies vetäytyi ja ahdistui. Selvisi että taustalla on ihastus ja työpaineet. Päätin antaa miehelle tilaa miettiä asioitaan. Jonkin ajan päästä mies ilmoitti että haluaa erota, koska on pettänyt minua. Riitelimme monta päivää putkeen, kunnes eräs yö mies kunnon humalassa pieksi minut (mustelmia käsivarsissa, posket hellinä ja kurkku sekä leukaperät kipeinä).

Muutaman päivän keskustelun tuloksena olemme päätyneet eroon ja mies lähtee terapiaan. Mies hylkäsi samalla sen ihastuksensa, joka oli ilmeisesti ollut jonkinlainen hetken pako todellisuudesta.

Kysymykseni kuuluu: onko miehen mahdollista päästä terapian avulla väkivaltaisuudestaan eroon ja oppia käsittelemään ja tunnistamaan tunteitaan, jotta pettämisenkin mahdollisuus vähenisi? Onko meillä vielä mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen esim. vuoden - kahden päästä?

Mies ei siis ole aiemmin ollut väkivaltainen minua kohtaan, eikä myöskään muita naisia kohtaan. Hän ei myöskään ole aiemmin minua pettänyt, mutta tunnisti kyllä toimintatapansa vanhoista suhteistaan. Järkytyimme molemmat tapahtuneesta, mutta molemmat olemme myös sitä mieltä että tapausta ei voi vain painaa villaisella vaan asioille on välittömästi tehtävä jotain.

 

[mies]

En ole ennustaja, mutta kirjoituksessasi tulivat esiin sanat pettäminen, alkoholi ja väkivalta, pienemmistäkin asioista on erottu, eli teit oikean ratkaisun.

Tulevaisuus? On tuollaisista asioista parannuttukin, mutta onko se miehesi?

 

[Ada]

No itse asiassa mies itse tunnustaa myös alkoholinkäyttönsä johtuvan tästä samaisesta tunteiden käsittelemättömyydestä, ja aikoo pyrkiä myös sillä saralla parantamaan tapansa.

En tiedä, jotenkin kyllä uskon miestä, mutta toisaalta olen hurjan skeptinen. Eikä tietenkään mies voi vaatia minua odottamaan paria vuotta hänen terapiansa vaikutusta, saatikka että minä olettaisin hänen heittäytyvän selibaattiin tässä välissä. Mukana on erittäin monta "jos" -sanaa.

Haluaisin kommentteja väkivaltaisen suhteen kokeneilta, niin miehiltä kuin naisilta. Onko terapiasta apua?

 

[mies]

Se on positiivista, että mies tunnustaa virheensä ja haluaa korjata tapansa. Mutta, että alkoholin käyttö johtusi tunteiden käsittelemättömyydestä, niin asia voi olla niin tai sitten ei. Taustalla voi olla kasvatusvirheitä lapsuudesta alkaen, joten prosessi voi olla pitkäkin. Minä yhdistän alkoholin huonoon itsetuntoon ja kykyyn sanoa ei. Toisaalta tulistuminenkin on tulosta huonosta itsetunnosta, joten sarka on pitkä, että mies oppii hyväksymään itsensä.

Olen seurannut väkivaltaa, ja uskon, että siitä voi päästä eroon, mutta sitä ei voi luvata.

Voimia.

 

[Ada]

Mies kuulemma omien sanojensa mukaan huomaa pyrkivänsä turruttamaan tunteensa alkoholin avulla (henkisesti rankka työ). Ja on kasvatettu perinteiseen suomalaiseen tapaan eli isä antoi selkään mikäli poika osoitti tunteellisuutta tai muuten heikkoutta tai teki kepposia tai...

Voi todella olla että terapia kestää juuri noista syistä johtuen hyvin kauan, kun joudutaan käymään koko lapsuus, nuoruus ja varhais-aikuisuus läpi.

Eipä kai tässä voi oikein muutakaan tehdä kuin toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Joka tapauksessa tilanteelle ei ole pikaista ratkaisua tiedossa.

Kiitos kommenteista!

 

[Pipe]

Onneksi mies sentään suostuu eroamaan ja häipymään. Yleensä tuollaiset tapaukset jäävät roikkumaan riesoiksi ja uhkailemaan.

 

['']

Eilen oli Oprahissa psykiatri joka on kirjoittanut kirjan: Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu.
Lainaappa kirjastosta, jos siitä olisi jonkinlaista apua.
Ohjelmassa käsiteltiin väkivaltaa ja lapsuuden traumoja.
Mielenkiintoista oli kun sanottiin että rakastumme toisessa ihmisessä omaan menneisyyteemme, käsittelemättömiin asioihin, jotka ovat loukanneet. Etsimme hänestä sitä vanhempaa joka tuotti meille pettymyksen ja yritämme korjata sitä suhteessamme.

 

[Mies28]

Miten joku nainen voi edes harkita palaavansa yhteen miehen kanssa jolta on saanut turpaansa? Tätä en voi käsittää. En millään. Ja ilmeisesti sitä tapahtuu suht usein. Käsittämätöntä.

 

[et pilaa elämääsi]

ada silläkin on merkitystä minkä ikäinen tämä pahoinpitelijä on. Jos on jo hyvinkin 40 ylittänyt ja nuo kuviot väkivalta alko ja tunteiden kivettäminen niin täytyy sanoa että en näe paranemista lopullisena. Minä tekisin selvän pesä eron. Minutkin juuri ´noilla sanoilla aikoinaan mies hakkasi. potki polvella suoraan naamaan jos en käsiä olisi väliin saanut olisi naama tosiaan luumurtumilla.poski tietysti mustana ja käsivarret jne. itkettiin sovittiin ja pian taas samanlainen huuto. Eli vaikka mies ei sen koommin lyönyt huutaminen ja kaikki muu jäi. Rakastin itseäni sen verran että jätin hänet vain kaveriksi. Ihan täyspäisiä miehiäkin on olemassa - vaikka ottavatkin vähän alkoa ja on ollut ikävä lapsuus. Sehän periaaatteessa on ollut meillä kaikilla..

 

[et pilaa elämääsi]

vielä jatkona että jos kurkku ja leukaperät on kipeenä mieshän on kuristanut sinua ? Mieti nyt hyvä ihminen haluatko olla joskus iltiksen etusivulla?

 

[Oprahista]

Eilen oli Oprahissa psykiatri joka on kirjoittanut kirjan: Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu.
Lainaappa kirjastosta, jos siitä olisi jonkinlaista apua.
Ohjelmassa käsiteltiin väkivaltaa ja lapsuuden traumoja.
Mielenkiintoista oli kun sanottiin että rakastumme toisessa ihmisessä omaan menneisyyteemme, käsittelemättömiin asioihin, jotka ovat loukanneet. Etsimme hänestä sitä vanhempaa joka tuotti meille pettymyksen ja yritämme korjata sitä suhteessamme.

Eilen Oprah käsitteli kolmivuotiaiden lasten ulkonäköpaineita.
Äiti hikoili kuntosalilla ja punnitsi salaattiannoksensa.
17-vuotias tyttö oli yrittänyt itsaria rumuutensa takia, vaikka teki mallintöitä.
Keski-ikäinen äiti oli koko lapsuusajan hokenut rumuuttaan ja päivitellyt läskejään.

Tuon selvemmin ei enää voi tajuta mistä näitä sekopäitä sikiää.
Jos kotona ei saa näyttää tunteita ja tunteet upotetaan viinaan, niin terapeuteilla on liikaa töitä.

Koko kansa telkkarin ääreen katsomaan Oprahia. Työnantajat voisivat vaikka antaa ohjelman ajaksi vapaata. Säästyy paljon itkua ja hammastenkivistystä.

Sitä saa mitä tilaa. Minäkin tässä odottelen, että exäni vuosia kestänyt terapia alkaa purra. Ehkä joku kaunis päivä hänkin kärsii lukea näitä juttuja Elleissä.
Mutta siihen menee vielä monen monta terapiaistuntoa.

 

[Ada]

ada silläkin on merkitystä minkä ikäinen tämä pahoinpitelijä on. Jos on jo hyvinkin 40 ylittänyt ja nuo kuviot väkivalta alko ja tunteiden kivettäminen niin täytyy sanoa että en näe paranemista lopullisena. Minä tekisin selvän pesä eron. Minutkin juuri ´noilla sanoilla aikoinaan mies hakkasi. potki polvella suoraan naamaan jos en käsiä olisi väliin saanut olisi naama tosiaan luumurtumilla.poski tietysti mustana ja käsivarret jne. itkettiin sovittiin ja pian taas samanlainen huuto. Eli vaikka mies ei sen koommin lyönyt huutaminen ja kaikki muu jäi. Rakastin itseäni sen verran että jätin hänet vain kaveriksi. Ihan täyspäisiä miehiäkin on olemassa - vaikka ottavatkin vähän alkoa ja on ollut ikävä lapsuus. Sehän periaaatteessa on ollut meillä kaikilla..

Mies täytti juuri 30. Eikä tosiaan ole aiemmin ollut, edes aiemmissa suhteissaan väkivaltainen tms. Alkoholikin on tullut kuvioihin vasta vähitellen. Joillain näköjään tuo aikuiseksi kasvaminen ottaa koville (vrt. Levinsonin kasvuteoria yms).

Tiedän, yritän ehkä liikaa ymmärtää ja kategorisoida. Kun nyt vain satun tuntemaan tämän miehen ja uskon tietäväni edes hitusen, mitä hän käy läpi.

Jotenkin en osaa edes verrata tätä tapahtunutta tilanteisiin, joissa aina tietyin väliajoin nainen päätyy päivystykseen paikattavaksi ja mies katuu sekä lupaa ettei tee sitä enää koskaan. Ymmärtääkseni edellä kuvatuissa tilanteissa mies ei koskaan edes hyväksy, että itsessä olisi vikaa ja asialle tulisi tehdä jotain muutakin kuin hiljentää se nalkuttava muija.

Meille kummallekin kun oli seuraavana aamuna itsestään selvää, ettemme voi vain palata entiseen. Mies itse ilmoitti, että lähtee terapiaan, ettei halua elää itsensä kanssa, mikäli ei saa päätään kuntoon. Ja minulle oli selvää, etten voi toimia terapeuttina läheisellä ihmiselle, etteivät omat voimavarani millään riitä edes olemaan miehen terapiaprosessissa mukana.

Olen vihainen, pettynyt ja surullinen, että mieheni teki tämän minulle, meille. Mutta uskon myöskin siihen, että jokainen meistä ansaitsee toisen mahdollisuuden, mikäli on todella valmis oppimaan virheistään ja valmis tekemään kaikkensa, ettei virhe enää koskaan toistuisi. Väkivaltaa ei tule hyväksyä missään muodossaan.

 

[sivusta seuraava]

Eräs ystäväni kokee parhaillaaantuota samaa. Rakas mies yllättäen pahoinpiteli hänet. Katui syvästi ja lähti terapiaan. Mies sai siis toisenmahdollisuuden, eikä ole sen kerranjälkeen noin pahasti ystääni piessyt. Pinnan alla kyytee silti, aika ajoin pientä tukistamista, sanallista sotaa kännipissään ja vuoropäivin taas ollaan niin rakastuneita että. Ystäväni lakkasi sitten kertomasta näitä asioista, kun huomasi ettei muu maailma sitä hyväksy eikä usko miehen paranemiseen. Ystäväni itse uskoo, koska ei saa enää niin pahasti turpaansa. Minä taas luulen että lopulta naksahtaa ja ystäväni on tosiaan iltapäivälehden etusivulla, kuten joku tässä asian hienosti ilmaisi.


Jos annat toisen mahdollisuuden, niin pidä sitten kiinni siitä ettei sinua sillä mahdollisuudella edes hipaista suutuspäisään, ei heitellä tavaroilla eikä takavarikoida auton avaimia, puhelimia tms. KERTAAKAAN.

 

[mies]

Ilmeisesti hänelle ei ole osattu kasvattaa hyvää itsetuntoa, koska noin on lapsena kohdeltu. Suosittelen hänelle luettavaksi Tommy Helstenin kirjoja.

 

[samaa mietin]

minä mietin samaa... tosin minulle on käynyt vähitellen niin, että hellät tunteeni kyseistä miestä kohtaan ovat kuolleet. en voi kuvitellakaan halaamista, suutelua tai seksiä hänen kanssaan. lyömällä ja uhkailemalla minua hän menetti minut kerralla. yritimme ainakin vuoden sen jälkeen ennen eroa ja nytkin on yhteyttä pidetty ja yhteen paluuta tulee toisinaan haikailtua - olihan hän pitkäaikainen ja rakas kumppani - mutta kun ei niin ei. en kestä ottaa häntä takaisin.

hän ei katunut seuraavana päivänä, vaan vasta erottuamme. ehkä sekin on osasyy siihen, miksi minä en enää voi ottaa häntä takaisin, vaikka periaatteessa ihmisenä välitän ja rakastankin. viime aikoina en ole edes halunnut pitää yhteyttä tai tavata. toivon hänelle hyvää elämää ja että hän pääsee eroon ongelmistaan.

 

[Ada]

Eräs ystäväni kokee parhaillaaantuota samaa. Rakas mies yllättäen pahoinpiteli hänet. Katui syvästi ja lähti terapiaan. Mies sai siis toisenmahdollisuuden, eikä ole sen kerranjälkeen noin pahasti ystääni piessyt. Pinnan alla kyytee silti, aika ajoin pientä tukistamista, sanallista sotaa kännipissään ja vuoropäivin taas ollaan niin rakastuneita että. Ystäväni lakkasi sitten kertomasta näitä asioista, kun huomasi ettei muu maailma sitä hyväksy eikä usko miehen paranemiseen. Ystäväni itse uskoo, koska ei saa enää niin pahasti turpaansa. Minä taas luulen että lopulta naksahtaa ja ystäväni on tosiaan iltapäivälehden etusivulla, kuten joku tässä asian hienosti ilmaisi.


Jos annat toisen mahdollisuuden, niin pidä sitten kiinni siitä ettei sinua sillä mahdollisuudella edes hipaista suutuspäisään, ei heitellä tavaroilla eikä takavarikoida auton avaimia, puhelimia tms. KERTAAKAAN.

Mikäli annan miehelle uuden mahdollisuuden, tulen odottamaan myös parempaa järkeä alkoholin käyttöön. Jo väkivallalla uhkailu tai tavaroiden heittely toista päin kuuluu mielestäni väkivaltaan, jota ei voi hyväksyä. Mielestäni toinen mahdollisuus tarkoittaa sitä, ettei kyseisellä henkilöllä ole enää varaa tehdä samaista virhettä (tai edes samankaltaista virhettä).

Toisaalta, en tiedä pystynkö enää vuoden - parin päästä rakastamaan tätä miestä, pystynkö enää luottamaan, kunnioituksesta ja arvostuksesta puhumattakaan. Miehen on ansaittava kaikki tuo uudestaan, kuin tutustuisi uuteen, vieraaseen ihmiseen.

 

[AniRva]

Kyllä sinä Ada olet tainnut lopullisesti menettää luottamuksen mieheesi. Kolmekymppinen tarvitsee todella asiantuntevan ja pitkän terapian päästäkseen menneisyyden peikoista eroon. Voi olla, että parin vuoden jälkeen et tosiaankaan tunne enää mitään miestäsi kohtaan. Sinuna jatkaisin omaa elämää, turhaa jäädä odottamaan pitkäksi aikaa toisen paranemista. Usein nimittäin käy niin, ettei edes terapialla pääse väkivaltaisuudesta eroon. Tuskin haluat vastaisuudessa olla suhteessa, jossa joudut koko ajan olemaan varpaisillaan ja varomaan. Sellainen elämä on kuluttavaa ja sairastuttaa sinut pitemmän päälle.

Lapsuusajan traumat näyttävät tosiaan olevan monen ihmisen käytöshäiriöiden takana. Usein ihmiset jatkavat sukupolvesta toiseen tietynlaista käyttäytymistä ja siinä menee monen ihmisen elämä pilalle. Toivon mukaan sinä Ada löydät miehen, joka on henkisesti tasapainoisempi.

 

[joo]

Älä ainakaan ikinä tee lapsia tuolle miehelle. Ikinä. Se laukaisee taas jotain väkivaltaista miehessä ja sitten olet kusessa.

 

[Ada]

No, tavarat on nyt miehen kanssa vaihdettu ja ero hoidettu. Nyt pitäisi vain jatkaa elämää eteenpäin jotenkin ja siirtyä kirjoittelemaan sinkkupuolelle. Hyvin ahdistavaa.

Kiitos kaikille kommenteista!