Juutalaisuus ei ensinnäkään periydy isän kautta, vaan äidin kautta. Poikalapsenne ei siis tule olemaan juutalainen, ellei sitten erikseen juutalaiseen seurakuntaan liity.
Mun mies on muslimi. Poikaa ei ole ympärileikattu, eikä tulla uskonnollis-kulttuurillisista syistä ympärileikkaamaankaan, ellei hän itse sitä isompana halua. Ja koska poika yleensä tahtoo olla kuin isänsä, niin voi olla täysin mahdollista että hän haluaa tulla ympärileikatuksi. Tuttavani 10 v poika ympärileikattiin viime kesänä nimenomaan siksi, että hän oli jo muutaman vuoden sitä halunnut, koska isä ja isän puoleisen suvun kaikki miehet on leikattu. Terveydelliset syyt on asia erikseen, sen vuoksi jopa mun suvun miehiä on ympärileikattu, ja oma poikakin leikkautetaan jos tulehduksia alkaa tulla. Toistaiseksi niitä on ollut vain muutama, eivätkä nekään kovin pahoja, kylvyillä ollaan selvitty.
Itse leikkaus on pieni operaatio, josta toipuu nopeasti. Ystäväni poika pelasi jalkapalloa ja ajoi pyörällä kolme päivää ympärileikkauksen jälkeen. Mieheni sanoi, ettei siitä toipuminen vienyt kauaa. Ja samaa ovat sanoneet ne muutamat sukulaiseni, jotka on leikattu. Eli sinänsä se ei kovin iso juttu ole. Mutta siltikään en halua lastani leikattavan "turhaan", kun hän on vielä pieni eikä itse tajua mistä on kyse. Se kun on peruuttamaton operaatio.
Ympärileikkauksesta on terveydellistä hyötyä. Tulehduksia ei tule. Kondomin käyttö on ympärileikatuille helpompaa ja kondomi hajoaa harvemmin kuin leikkaamattomalla. Lisäksi on todettu, että hi-virus ei tartu ympärileikattuun läheskään yhtä helposti kuin ympärileikkaamattomaan. Mitään terveydellistä haittaa en ole kuullut siitä olevan. Eikä se todellakaan haittaa seksielämää, en ainakaan koskaan ole kuullut kenenkään valittavan...Ja näin naisena voin sanoa, että seksi ympärileikatun kanssa on parempaa kuin leikkaamattoman, oikeasti :snotty: .