Pikkolo vai Manduca?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hukassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minä en tiedä Pikkolosta, joten Manducan puolesta huutelen.

Meillä Manduca ollut käytössä siitä saakka kun tyttö 4kk ja yhä käytetään tytön ollessa 2-vuotta. Luulen että vielä ainakin vuoden voin käyttää ihan helpostikin.

Parhaimmillaan 1,5 vuotiasta kannoin 3 tuntia putkeen metsäretkellä. On todella helppo käyttää, tyttö viihtynyt, eikä ikinä ole ollut huono kantaa. Meillä käytössä lähinnä metsäreissuilla ja koiria ulkoiluttaessa. Lapsen asento on todella hyvä ja hihnoja on helppo säätää itselle sopivaksi. Tyttö nukkunut tunnin-kahden unia sujuvasti kyydissä ja viihtyy siis yhä 2-vuotiaanakin. Vaikka nyt jo välillä haluaa kävellä itsekin.

Alkuperäinen kirjoittaja Jaiks:

Peesaan tätä. Meillä myös nyt 2v ja viihtyy edelleen repussa ja pitkiä aikoja olen myös kantanut juurikin metsässä viime kesänä esimerkiksi. Kannan siinä myös veljeni nyt 8kk ikäistä ja tykkää hänkin.

Manducan remmit ja soljet tekevät hulluksi ihmisen, joka haluaa kaiken käyvän sutjakasti :D En pitänyt siit'ä yhtään kun olen Ergoa aiemmin käytänyt. Manduca oli myös hiostava molemmille, lapselle ja kantajalle.

Pikkolosta en ole kuullutkaan, mutta itse ostaisin Ergon.
 
Ei ole kokemusta vielä kummastakaan, mutta mitä olen lukenut, niin Manducassa on pehmustetut ja siten paremmat ne hihnat ja vyöt, Pikkolossa ilmeisesti joku osa pelkät hihnat ilman pehmusteita (ja vissiin kapeammat), niin pistää miettimään että pureutuuko kroppaan ikävästi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Manducan remmit ja soljet tekevät hulluksi ihmisen, joka haluaa kaiken käyvän sutjakasti :D En pitänyt siit'ä yhtään kun olen Ergoa aiemmin käytänyt. Manduca oli myös hiostava molemmille, lapselle ja kantajalle.

Pikkolosta en ole kuullutkaan, mutta itse ostaisin Ergon.

Kerrotko lisää Ergosta, minkäikäistä olet kuljettanut, onko hyvä kantaa jne.?
 
Alkuperäinen kirjoittaja kertokaa tuosta ergosta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Manducan remmit ja soljet tekevät hulluksi ihmisen, joka haluaa kaiken käyvän sutjakasti :D En pitänyt siit'ä yhtään kun olen Ergoa aiemmin käytänyt. Manduca oli myös hiostava molemmille, lapselle ja kantajalle.

Pikkolosta en ole kuullutkaan, mutta itse ostaisin Ergon.

Kerrotko lisää Ergosta, minkäikäistä olet kuljettanut, onko hyvä kantaa jne.?

Mä taas en ottais enää Ergoa. Vaihdoin sen Manducaan. Ergo on paljon jäykempi, eikä istu vyötärölle läheskään yhtä hyvin kuin Manduca. Manducasssa on paljon sellasia suuniteltuja ja toimivia yksityiskohtia, jotka Ergosta puuttuvat. Ja en kyllä käsitä miten Manduca voisi ola sen hiostavampi kuin Ergo...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Manducan remmit ja soljet tekevät hulluksi ihmisen, joka haluaa kaiken käyvän sutjakasti :D

Juuri tätä mietin. Tietääkö joku, onko pikkolossa vähemmän remmejä/solkia?

En tiedä mitään pikkolosta, . mut manducan kaikkiasolkia ei todellakaan tartte availla joka kerta, eikä niissä mun mielestä ole mitään sen kumempaa kuin muissakaan. Ainoastaan se vyötärösoljen "turvalukko" tuntui alkuun hankalalta, mut sen oppi parin kerran jälkeen avaamaan kyllä. Sen jälkeen ei ongelmaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ammattilainen:

Minkä ikäistä olet kantanut Manducassa? Olen eri kyselijä kuin ap, mietin kuukauden ikäiselle pikkuiselle Manducaa. Tarvitsisin toimivan kantorepun, liikun useamman pienen kanssa ja ajattelin, että käyttäisin myös kotitöissä, pihalla jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Manducan remmit ja soljet tekevät hulluksi ihmisen, joka haluaa kaiken käyvän sutjakasti :D

Juuri tätä mietin. Tietääkö joku, onko pikkolossa vähemmän remmejä/solkia?

Manduca oli lyhyen aikaa käytössä ja se minkä siinä ergonomiassa voittaa, häviää kätevyydessä. Reppuun on vaikea laittaa pientä vauvaa, vaatii ehdottomasti istumapaikan aina. Isomman saa paremmin, mutta säätäminen kunkin varustuksen mukaan sopivaksi on raivostuttavaa ja takaremmin kiinnitys vaikeaa (remmpi joka menee kantajan selän yli).

Olen varmasti vähemmistöä, sillä ostin repun koska se oli niin kehuttu. Iso pettymys oli. Kannattaa käydä sovittamassa tai vuokrata ensin.
 
Meillä ollu Manduca käytössä päivittäin. Tyttö 5kk. Tosi kätevä esim. matkoilla ja illalla laitetaan tyttö lyhyille päikkäreille siihen. Alussa Manduca oli ainut tapa saada vauva nukahtamaan iltaisin ja on ollu meille ihan korvaamaton!

Säädöt ollu tosi helpot, saan sen päälle muutamassa sekunnissa. Youtubes on hyviä videoita miten se puetaan.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mitkä manducan remmit jasoljet tekee hulluiksi? Eihän siinä montaa ole ja niitä osaa kyllä helposti säädellä. Kuulostaa hassulta.

Niitä on paljon silloin kun haluaisi lapsen vain nopeasti kyytiin ja hiljaiseksi! Jos repun haluaa ergonomiseksi ne pitää säätää melkein joka kerta uudelleen, aina kun varustus vaihtuu kevyempään tai paksumpaan. Siihen repun ergonomisuus juuri perustuu, se on säädettävissä monesta kohtaa juuri sopivaksi.

Yksi miinus tuli vielä mieleen. Pienikokoiselle kantajalle leveät olkahihnat voivat olla liiankin leveät.
 
Mulla ei ainakaan manducan remmien ja solkien kanssa ollut minkäälaisia ongelmia. Hyvin saan aia säädettyä itselleni tai muille kantajille sopivaksi. Itse olen vielä pitänyt remmejä helposti säädettävinä. Ergoa olen kokeillut, mutta manducaa parempana pidin. Olen käyttänyt kesällä ja talvella enkä ole hiostavanakaan sitä pitänyt. Mutta siis kaikilla tottakai oma mielipide ja makunsa.

Meillä siis lapsen reppuun laittamisessa menee 2 minuuttia (lapsi siis nyt 2-vuotias) ja kaikki valmista. Joten itse en ole hulluksi remmien kanssa tullut ja homma menee sutjakasti ja vauhdilla. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mitkä manducan remmit jasoljet tekee hulluiksi? Eihän siinä montaa ole ja niitä osaa kyllä helposti säädellä. Kuulostaa hassulta.

Niitä on paljon silloin kun haluaisi lapsen vain nopeasti kyytiin ja hiljaiseksi! Jos repun haluaa ergonomiseksi ne pitää säätää melkein joka kerta uudelleen, aina kun varustus vaihtuu kevyempään tai paksumpaan. Siihen repun ergonomisuus juuri perustuu, se on säädettävissä monesta kohtaa juuri sopivaksi.

Yksi miinus tuli vielä mieleen. Pienikokoiselle kantajalle leveät olkahihnat voivat olla liiankin leveät.

Jaa kyllä minä saan nopeasti siihen, vaikka välillä on enemmän vaatetta ja välillä vähemmän. Ja vaikka käytän sitä välillä 8kk vauvalla ja välillä taas 2vuotiaalla niin siltikin. Ja taannoin reppua koitti eräs ystävä, joka on paljon minua isompi ja kun seuraavaksi laitoi sen itselleni niin säätely onnistui hetkessä. Oisko taitolaji siis.
 
Kuten sanoin, kuulun vähemmistöön. Käyttäjässä vika tietysti, tuotehan sopii kaikille 100% varmasti ;)
 
Huhuu. Täällä olisi yksi Pikkoloon päätynyt :) Kokeilin sekä Pikkoloa että Manducaa ja Pikkolo oli huomattavasti mukavampi päällä. Siinä on paljon paremmat pehmusteet olkahihnoissa kuin Manducassa. Vauvan asennon sai myös Pikkolossa paljon luontevammin kohdalleen. Mistään ei reppu paina. Suurin ero on vyötärössä eli Manducalla se on topattu, kun Pikkolossa se on liinamainen (ja sen vuoksi mun mielestä vauvan peppu tulee myös tuettua huomattavasti paremmin, kun selkäpaneeli muodostaa pussin eikä vain paina kantajaa vasten).

Pikkoloonkin saa kuitenkin sen alaosan halutessaan topatuksi, kun siihen voi ostaa sen lantiovyön erikseen... kokeilin tosin kantaa meidän esikoista (4v.) ilman vyötä eikä se tuntunut ollenkaan huonolta. Täytyy sitten katsoa myöhemmin tuleeko sille tarvetta. Kaiken kaikkiaan ihana reppu ja varmasti vilpoisampi käyttää kesällä kuin Manduca.
 
Meillä on Ergo. Ja erittäin tyytyväinen olen ollut.

Kokeilin sekä Manducaa (olisi ollut halvempikin silloin), että Ergoa ja Ergo istui mulle paremmin. Jostain syystä Manducan olkahihnoja en saanut säädettyä, vaikka myyjän kanssa yhdessä kokeiltiin, itselleni sopiviksi. Valuivat inhottavasti.. Tai tuntuivat siltä, että valuvat..

Jos mahdollista, niin käy sovittamassa lapsen kanssa tai niin kun joku sanoikin, vuokraa ensin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mari:

Ne manducan olkahihnathan saa laitettua ristiin takaa, silloin eivät valu. Mulla valui Ergssa paljon pahemmin. ja "luisevalle" lantiolle Ergo ei istu yhtään. Lisäksi Ergon vauvatuki on ihan onneton, Manducassa taas oikein hyvä. Tää on siis varmaan tosi yksilöllistä. :)
 
Totta. Ja mulla ei ole luiseva lantio. =) Ja ostin sen lapsen ollessa jo 5kk, niin vauvatukea ei tarvittu. Ja niitä hihnoja en saanut yksin laitettua ristiin sieltä takaa..

Mutta Manducalla on varmasti parempi jälleenmyyntiarvokin kun Ergolla. Ja lisävarusteita on tullut myös Manducalle. Aika samanlaiset ovat Ergon kanssa, joten Manduca varmasi parempi "sijoitus".
 
Meillä on myös Pikkolo. Ostimme sen viime kesänä ja käytämme sitä paljon, luonnossa viihtyviä kun olemme. Kannamme sillä vuorotellen miehen kanssa mutta säädöt on helppo vaihtaa sopivaksi, koska hihnoja voi kiristää kahteen suuntaan.

Meidän kannettavat ovat nyt 2,5v ja 4v.

Enpäs tiennytkään, että Pikkoloon saa lantiovyön. Hyvä tietää! En tosin ole itse sellaista kaivannut. Hyvin sillä jaksaa kantaa 18 kiloista ilmankin... mulla on ollut ihan tuntikaupalla selässä eikä ole painanut. Voin suositella erittäin lämpimästi.
 
Mulla on ollut sekä Ergo että Manduca, ja suurin ero nähdäkseni oli tossa vauvatuessa... muuten ne on aika samanlaiset. Pikkoloa harkitsin myös, mutta mulla on jo rengasliina niin aattelin sitten tollaisen vähän tukevamman repun laittaa. Sanoisin että kevyempi kampe lyhyille/nopeille kantoreissuille ja sitten kunnon reppu/rinkka jos esim. vaeltamista tai pidempiä lenkkejä meinaa repun kanssa vetää.

Pitkä käyttöikä noilla on, oon kantanut repussa sekä vastasyntynyttä että yli 2-vuotiasta ja molemmat meni yhtä kevyesti :)
 
Yhteistyössä