V
"vieras"
Vieras
Eli meillä on 13v koira, jolla saattaa hyvällä tuurilla olla edessään vielä useitakin vuosia mutta vastaavasti taas ei toisaalta tietenkään voi tietää mikä päivä on viimeinen. 
Olen itse viime vuosina surrut asiaa aika ajoin ja pelännyt, että koiralle tulee jotain ja olen miettinyt miten raskasta sen menettäminen sitten on.
Mutta pari kuukautta sitten jouduttiin lapsille selvittämään asiaa oikein kunnolla, kun koiran suusta poistettiin joku kasvain. Siihen asti lapsille on lähinnä sivumennen todettu se, että koira on jo vanha jne. Mutta oikein vakavasti asiasta ei ole ollut puhetta. Lapset nyt 8,5v, 6,5v ja pian 4v.
Nuorin ei asiasta juuri mitään tuumannut, keskimmäinen itki paljon mutta vanhin (poika) oli lähes hysteerinen.
Nyt olen alkanut pelätä ja kytätä koiraa. Ennen olen keksinyt kaikkia sairauksia itselleni, nyt kehitän niitä mielessäni koiralle. Kyttään ja mietin ja haen netistä ja pelkään. Välillä menee päiviä, viikkokin, etten pelkää niin mutta sitten saattaa mennä päiviä kun en oikein muuta mietikään. Vatsaa puristaa, ei saa mitään tehtyä ja pelko kalvaa.
Itse olen sitä mieltä, että vaikka tiedän sen olevan kova paikka itselleni niin nyt pelkään vielä sitäkin enemmän sitä miten esikoinen sen kestää. Se sattui minuun niin sydänjuuria myöten, kun poika suorastaan huusi tuskaa, kun mietti sitä että jos koiraa ei yhtäkkiä olekaan.
En oikeasti tiedä mitä minun pitäisi tehdä tämän asian ja itseni kanssa. Lapset eivät asiasta puhu. Esikoinen ei edes tahdo, kieltää asiasta puhumisen. Mutta huomioi koiraa palon enemmän kuin ennen ja halaa ja rapsuttaa ja tahtoo ottaa syliin.
Eilen illallakin mietin, että pitäisi varmaan hakea joku lääkitys itselleni kohta ettei pää sekoa. Ja hulluinta on tosiaan se, että jos hyvin käy niin saamme pitää koiran mahdollisesti vielä pitkäänkin. On sellainen rotu, että elää pitkään.
Olen itse viime vuosina surrut asiaa aika ajoin ja pelännyt, että koiralle tulee jotain ja olen miettinyt miten raskasta sen menettäminen sitten on.
Mutta pari kuukautta sitten jouduttiin lapsille selvittämään asiaa oikein kunnolla, kun koiran suusta poistettiin joku kasvain. Siihen asti lapsille on lähinnä sivumennen todettu se, että koira on jo vanha jne. Mutta oikein vakavasti asiasta ei ole ollut puhetta. Lapset nyt 8,5v, 6,5v ja pian 4v.
Nuorin ei asiasta juuri mitään tuumannut, keskimmäinen itki paljon mutta vanhin (poika) oli lähes hysteerinen.
Nyt olen alkanut pelätä ja kytätä koiraa. Ennen olen keksinyt kaikkia sairauksia itselleni, nyt kehitän niitä mielessäni koiralle. Kyttään ja mietin ja haen netistä ja pelkään. Välillä menee päiviä, viikkokin, etten pelkää niin mutta sitten saattaa mennä päiviä kun en oikein muuta mietikään. Vatsaa puristaa, ei saa mitään tehtyä ja pelko kalvaa.
Itse olen sitä mieltä, että vaikka tiedän sen olevan kova paikka itselleni niin nyt pelkään vielä sitäkin enemmän sitä miten esikoinen sen kestää. Se sattui minuun niin sydänjuuria myöten, kun poika suorastaan huusi tuskaa, kun mietti sitä että jos koiraa ei yhtäkkiä olekaan.
En oikeasti tiedä mitä minun pitäisi tehdä tämän asian ja itseni kanssa. Lapset eivät asiasta puhu. Esikoinen ei edes tahdo, kieltää asiasta puhumisen. Mutta huomioi koiraa palon enemmän kuin ennen ja halaa ja rapsuttaa ja tahtoo ottaa syliin.
Eilen illallakin mietin, että pitäisi varmaan hakea joku lääkitys itselleni kohta ettei pää sekoa.
Ja hulluinta on tosiaan se, että jos hyvin käy niin saamme pitää koiran mahdollisesti vielä pitkäänkin. On sellainen rotu, että elää pitkään.
