Pitäisköhän mulla avautua....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Alkaa ahdistaa miehen kanssa yhteiselo. Asutaan yhdessä mutta periaatteessa olen yksinhuoltaja melkein.

Mies käy töissä, minä hoidan lapset kotona. Yleensä minulla on aina vähintään yksi lapsi mukana jos käyn jossain, mies käy monesti kavereillaan ihan yksinään. Noin kerran kuussa tai parissa käyn jossain pari tuntia yksin, muuten on aina osa tai kaikki lapset mukana.

Nyt alkoi syksyn harrastys pyöriä jossa käyn yksin. Odotin sitä innolla ja kävin pari kertaa. Toisen kerran jälkeen sitten kotona oli show pystyssä; lapset parkuivat ja itkivät ja mies oli ihan hermona ettei enää ikinä jää lasten kanssa kotiin. Olivat siis alkaneet itkeä perääni ja mies ei saanut niitä rauhoittumaan ja hermostui. On kiva tulla kotiin kun tyyliin "sota päällä". En ole tuon jälkeen käynyt harrastuksessani vaikka mies on sinne yrittänyt passittaakin. EI vaan kiinnosta ajatus että täällä sama parkukonsertti päällä kun tulen.

Mies kun on sellainen ettei osaa käsitellä lasten itkua ollenkaan vaan hermostuu ja ärähtää. :( Eipä auta tuollanen ei.

Muutenkin jotenkin ajattelee että kyllä ne ymmärtää ja osaa ja tajuaa ja ja..... jos siis sanotaan että ole hiljaa ja sievästi niin silloin lapsen pitäisi ymmärtää se ja uskoa se. Hitto vie kun ei ne lapset ihan napista painamalla toimi.

Kaikki siis menee hyvin kun MINÄ olen lasten kanssa kotona mutta jos ovat isänsä kanssa niin tulee vaan sanomista. Ei aina mutta usein kuitenkin. Ongelma on se kun tarvisinhan minäkin omaa aikaa. :( Ja älkää sanoko että JSSP - paljon on hyviäkin asioita vaakakupissa. Tällä hetkellä vaan tuntuu että olen vaan niin väsynyt eikä tunteet miestä kohtaan ole kovin lämpimiä. Ei huvita edes vieressä nukkua.

Ja tästä johtuen olen sitten muutenkin kireä ja väsynyt, pahalla päällä ja hermostun pikkuasioista. :( En mä halua olla tällanen. :(

En tiedä haenko nyt tähän edes mitään kummempaa kommenttia - kunhan halusin avautua. Kiitos.
 
No ihan ensimmäiseksi nostat kissan pöydälle ja juttelet miehelle tuosta.

Mikäli mies osallistuisi enemmän lasten hoitoon kun olet kotona, heidän hoitonsa sujuisi varmasti mukavammin myös silloin kun et ole paikalla. En tiedä minkä ikäisiä lapsia teillä on, muta meillä pienimmät on noin 1/2v ja 1,5v ja molemmat on isään ihan hulluina.

Mä tein miehelle heti alussa selväksi että mikäli hän haluaa olla lapsille tärkeä, turvallinen ja läheinen aikuinen, pitää sitä isää-lapsisuhdetta alkaa rakentamaan jo laitoksella. Mies toimi sen mukaan ja tytöt huolii isän kaikkeen mihin äidinkin...itseasiassa välillä äiti on se, joka ei kelpaa :)

Lapset kyllä oppivat tulemaan isin kanssa toimeen ilman äitiäkin, kun siihen saavat vähän tukea. Ja kyllä sinun pitää sitä omaa aikaa saada...kyllä mulla ainakin pettäisi järki, jos olisi 24/7 vain koti ja lapset.

Tsemppiä :)
 
noh... lapsethan eivät osaa olla isänsä kanssa keskenään eikä isä lasten kanssa keskenään, jolleivat koskaan ole!!!! Tässä siis tärkein pointti ja ohje: Jätät heidät säännöllisin väliajoin keskenään, oppovat vain ja ainoastaan sitä kautta selviämään ilman sua.
 
Tässä on nyt siitä kysymys, että lapset ovat tottuneet olemaan aina vaan sinun kanssasi. Eli nyt vaan isä enemmän lasten kanssa. Olis pitänyt jo alun pitäen olla niin, että myös isä viettää aikaa lastensa kanssa. Vois alkaa ottamaan lapsia enemmän mukaansa, vaikka välillä kavereidensa luoksekin.
 
Mies ottaakin toisinaan jonkun lapsista kavereidensa luokse, yleensä tuon nuorimmaisen.
Siedätyshoitoa tarvisi kyllä mutta jotenkin ajatus siitä että hermoaa täällä lapsille ja muksut huutaa ja itkee.... tuntuu vaan niin ahdistavalta. :(

Kyllä tästä varmaan jotenkin mennään taas eteenpäin; hyvä mies hän noin muuten on. Tällä hetkellä vaan tuntuu että tarvisin taukoa koko miehestä.
 
Ja sua vaivaa mammatauti. Luulet olevasi korvaamaton. Jätät vaan lapset kylmästi isänsä kanssa kyllä se siitä rupeaa sujumaan. Ei lapsia pidä liikaa paapoa, ettei vaan tule paha mieli...
 
Mammatauti taitaa vaivata juu. :( Ehkäpä tuo oppisi sitten myös hillitsemään hermonsa jatkossa eikä vaan huudattaisi lapsia enemmän omalla hermoamisellaan. Kiitos teille kaikille vastauksista; on tämä päivä ollut jotenkin niin itkuherkkä ettei pitkään aikaan. Ei mitään ole jaksanut tehdä ja kaikki on tuntunut jotenkin äärettömän hankalalta. :(
 

Yhteistyössä